Schubertin sinfonioiden loistavat hitaat kappaleet

En ole koskaan ollut niin ällistynyt ja suurimman ihmeen todistaja kun sulauduin kokonaan jokaista solua ja tiedoitsemisen puhtaan subjektin minuudesta ulos tungetuksi tullutta tajuntaa myöten jumalaisen mozartin musiikin representoimaan valon ja rakkauden atmosfääriin transkendenssissa kv 459 hidasta keskiosaa kuunnellessa. voi vain kuvitella kuinka syvän emotionaalisen kokemuksen seuraavien pianokonserttojen tai viimeisten sinfonioiden kuten prahalaisen pohjattoman vakaat ja suuret hitaat osat tuottavat.

Pinnalta tarkastellen siloiteltu ja kuin täydelliseksi jalokiveksi hiottu mozartin musiikki on emotionaalisesti paljon syvällisempää kuin kykenemme ehkä tiedostamaankaan viettelevän ulkokuoren alle kätkeytyvässä salaperäisessä ja mystisessä maailmassa jossa duuri ja molli sekoittuvat ja siksi se vaikuttaa tavoittamattomalle ellemme omaa kompetenssia kaivaa pintatasoa ja ulkokuorta syvemmälle musiikin syvempiin emotionaalisiin kerroksiin jotka vasta paljastavat mozartin taiteen syvimmän ja todellisen, salatun olemuksen josta vain harvat ovat tietoisia.

Mozart on ö-luokkaa verrattuna Jumalan Ihmeeseen eli Bachiin.

Ei ole epäilystäkään siitä että mozart on ylivertaisen suuri musiikillinen nero bachin ahdistavan ankeaan, surkuteltavan monotoniseen ja sitä samaa puistattavan kolkkoa ja alakuloista tunnelmaa ja minimalistista nypläämistä tarjoavaan museomusiikkiin verrattuna.

Olen kokenut mozartista yliluonnollisen voimakkaita psykofyysisiä tiloja jotka edustavat korkeinta jumaluutta johon verrattuna bach on pelkkä palvelija ja vessan siivooja ja kengännauhansolmija ja olin revetä liitoksista mozartin musiikin valtavasta energisyydestä ja tunnelatauksesta kun bach on itsesäälissä piehtaroivaa ja ruikuttavaa apatiaa ja alakuloa jonka värittömyyteen ja flegmaattisuuteen nukahtaa ja huomaa kuorsaavansa sen tylsyydestä joka ei ole mitään mozartin jumalaisiin ihmeisiin verrattuna.