Uusperheen ongelma

Anonyymi

Haluaisin mielipiteitä ja neuvoja omaan tilanteeseen:

Mies on eronnut vuosia sitten exästään, jonka kanssa kaksi täysi-ikäistä lasta. Toinen lapsista elää kelan rahoilla (ja kinuamalla millon keneltäkin) ja on noin kymmenvuotiaan tasolla älyllisesti. Tämä nyt hiukan kärkkäästi ilmaistu, mutta esimerkiksi kuvittelee voivansa työskennellä lääkärinä amispohjalla, ei osaa oikein mitään (miten käytät mikroa, peset auton jne) ja toinen diilaa huumeita. Molemmat valehtelee, varastaa ja manipuloi minkä ehtii. Ja isä (sekä äitinsä) hyväksyy kaiken, ettei lapsille tule paha mieli jos puuttuu. Tai olisi puuttunut silloin kun sillä oli merkitystä.
Ongelma on kun en voi itse sietää tuollaista käytöstä. En näe tuossa touhussa mitään hyväksyttävää ja ymmärrettävää. Miehen mielestä mun pitäis olla väleissä hänen lasten kanssa. Oon kuulemma lapsellinen ja ilkee ku olen pois kotoa kerran kuussa kun käyvät ruinaamassa rahaa. Mun mielestä se taas on ainoa keino ettei itsellä mene hermo, koska kanssakäyminen käydään huutaen ja kirkuen. Arvostan rauhaa, enkä tykkää jos aikuinen ihminen tulee mun kotiin kiljumaan. Mies myös juo joka viikonloppu ja joka viikonloppu tapellaan kun hän ei kännissä ymmärrä puhetta ja laittaa sanoja mun suuhun ja vääristelee asioita, etenkin lapsiin liittyen. Esimerkiksi suuttuu usein ihan itsekseen jos kännissä mainitsee lapsista jotain niin seuraavaan hengenvetoon alkaa huutaa että miks oon taas suuttunu ku hän edes sanoo lasten nimet, vaikka totuus on ettei mun käytös muutu mitenkään. Hän on vaan päättäny niin.
Meille on tulossa yhteinen lapsi, joten saatan sen takia olla normaalia herkempi. En aiemmin ole juurikaan itkenyt koskaan, mutta nykyisin olen "ärsyttävä pillittäjä". Mies sanoo että lusikat menee jakoon jos riidellään hänen lapsistaan jatkuvasti. Tulevaa lasta ei näytä edes muistavan eikä sillä ole mitään väliä, ainoastaan hänen aikuiset lapsensa merkkaavat hänelle.
Itsellä on taustalla paljon pahaa mieltä aiheuttavia juttuja, mutta olen ne pitänyt pitkälti omana tietonani. Kunnes viime neuvolassa muutamalla lauseella kerroin että vähän ahdistaa kaikki. Lopputuloksena pikalähete terapiaan ennen kuin vauvalle tai itselle käy huonosti. Oon päättänyt etten enää ikinä ota avioeroa, joten kaiken paskan loppumiselle ei jää kun yks vaihtoehto.
Oon aivan loppu kaikkeen, ei ole ketään kenelle puhua. Tiedän että olen mielipiteissäni jyrkkä enkä yhtäkkiä ala tykätä ihmisestä, joka käyttäytyy toisia kohtaan törkeästi (ne lapset). On ne varmasti joskus kivojakin, mutta mulla on nähtävästi joku asennevamma.

Pahoittelen sekavaa tekstiä, toivottavasti joku edes ymmärsi.

27

74

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos näin miehenä saa neuvoa niin otappa sielä neuvolassa ja terapiassa puheeksi ihan kaikki. Varsinkin jos miehesi toinen lapsi on diileri ja käy teillä, en kokisi itsekään lapsen olevan turvassa. Lapsen edun takia äkkiä vittuun sieltä jos ei se äijä itse älyä ettei huumediileri kuulu lapsiperheen arkeen.

      Toinen on sitten vähän ongelmallisempi jos on vähän jälkeenjäänyt. Hän kun ei taida voida tilanteelleen itse kovin paljoa? Mutta neuvola on sitä varten että sieltä saa neuvoja. Kannattaa aloittaa tekemään asialle jotain ennen kuin lapsi syntyy. Pikkulapsen kanssa arki on raskasta. Kun kaikki täyttyy paskasta.

      Tsemppiä ja jaksamista!

      • Anonyymi

        Niin ja lisätääs vielä että runsas alkon käyttö ei ainakaan paranna lapsiarjessa suoriutumista. Alkoholi aiheuttaa masennusta ja tekee toimettomaksi ja veltoksi. Varsinkin runsaasti käytettynä. Jos miehellä ei ole haluja muuttaa asioita, on vain yksi vaihtoehto...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehen kommentti tuohon huumehommaan oli että no se nyt on nykypäivänä sama asia kun meidän nuoruudessa rööki. Olen erimieltä, mutta ne on hänen lapsia niin voin lähtee kävelemään jos en ymmärrä tai hyväksy sitä. Ja se toinen lapsista ei ole siis jälkeenjäänyt vaan yksinkertaisesti vaan tyhmä. Oon tullut siihen tulokseen että se on lähinnä huomiohuorausta kun esittää kädetöntä että saa isän huomion.
        Ollaan siis miehen kanssa usein (joka viikko) puhuttu juomisongelmasta. Neuvolassa ei missään nimessä saa puhua koska silloinhan sossut on heti kimpussa ja hänestä tehdään kusipää. No ei ne sossut varmaan huvikseen olis huolissaan??
        Tuntuu että millään ei ole väliä. Illalla oli niin lähellä etten hakenu veistä ja vetäny ranteita auki. Mutta kun toi vauva on kaikkeen syytön. Olin seuraavaks ajamassa sairaalaan että käynnistäisivät synnytyksen niin pääsen täältä pois. Oon niin hukassa ettei mitään rajaa.
        En tiedä missä vietän yöni ennen ku vauva syntyy, autossa oli yöllä vähän viilee.

    • Anonyymi

      Ai kuka on sekava? Juuri sanoit että sinä kirjoitat sekavasti. Teksti on pelkkä provo.

    • Anonyymi

      Alkaa hieman epäilyttää koko juttu. Saattaa olla provoa. Vaikka olisi tottakin, neuvot on annettu. Toiset ei pysty toimimaan puolestasi. Sinun itsesi pitää toimia.

    • Anonyymi

      Kummallisia nää perheenrikkoja harput! Valittaa omaa tilaa vaikk aitse on sen aiheuttanut. Saa kärisäkin ja kunnolla, kukaan ei käske rikkomaan kenenkään perjhettä ja elelemään miehen siivellä. Tuommoisilla näädillä on niin huonomaine ettei luulisi kehtaavan enää naamansa näyttää.
      Puhuvat toisten pehreiden asioista eikä sitäkään häpee. Kun ei rankkua saa niin juorutaan kaikki toisten asiat. Onneksi joudut kärsimään ja toivotaan että kärsit pitkään.

      • Anonyymi

        Älä lässytä , aloitus on sinun ja nyt morkkaat itseäsi, olet tyhmä trolli Lissu.

      • Anonyymi

        Kitkerä vanha riivinrauta itkee samaa virttä joka ketjussa joka koskee uusioperheitä. Tietysti ukko potkinut pellolle ja kitkerä siitä. Eikä ihme. Kuka tahansa lutka on parempi kuin tuollainen saatanan riivinrauta. Eihän tuommosta kuuntele kukaan.

    • Anonyymi

      Alotus kuulosti ihan joltain jenkkileffalta.

    • Anonyymi

      Ihan nyt vaan kaikille tiedoksi ettei ole kyseessä provo, en riko kenenkään perhettä, en suostu elämään miehen siivellä vaikka hän sitä tyrkyttääkin. Ja pitkän harkinnan jälkeen otin asian esille yhden sukulaisen kanssa, joka oli elänyt siinä uskossa ettei mies enää juo kun en ole nostanut siitä julkisesti meteliä kuten hänen exänsä. Melko avartava parin tunnin juttutuokio. Mutta ei poista ongelmaa.
      Ap

      • Anonyymi

        Ihan vaan kaikille tiedoksi, sellaista perheenrikkojaa ei olekkaan joka tahtoisi hyötyä miehen rahoista ja nauttia siitä että mie shylkää lapsensa ja riiautuu exänsä kanssa. Ellei mies itse niin tee niin tämä harakka tekee kaikkensa jotta niin käy. Perheenrikkoja elää aina miehen siivellä ja tekee kaikkensa että muut kräsii ja hän elää leveetä elämää muidenrahoilla. Lisäksi haukkuu lapset ja exän ja tekee heidän elämästää suornaista he... ttiä.

        Haista sinä katkera riivinrauta pitkä w....u, Koita nyt päästä irti vihasta ja katkeruudestasi, apua on saatavilla.

        Miksi olet noin kateellinen? Olet se perheenrikoja niin kukapa itseän haukkuu. Kannattaisiko joskus miettiä tekojna niin ei travis sun itseäsi hävetä?

        On kiva lukee sun manailuu kun ensin rikot ja sitten puolustat tekosiasi, ja leikit olevsi kova tyyppi. Sairas olet, sanon sen näin jos sittten ymmärrät mitä tarkoitan ja menet mian hakemaan mielellesi hoitoa!

        Kateellinen hahahaaa, sairaalle katkeralle idiootille, salli mun nauraa, jos nyt keksisit jotain rakentavampaa tekemistä , opettelisit ensiksi edes kirjoittamaan oikein, hae apua tuohon vihasi ja katkeruuteen "perheenrikoja" mieti "tekojna" mian".

        Toki saat nauraa ja pitääkin nauraa. On kiva kun osaat myös nauraa etkä olla kateellinen ja surullinen. Mielikin virkistyy kun nauraa. On hyvä että luet tarkkaan kaikkien viestit ja läydät sieltä virheitä, sekin jo auttaa sinua älyllisesti toimimaan. On hienoa että otat oppia täältä ja luet muiden mielipitietä, me autamme sinua.
        Muista hymy ja nauru kuuluu elämään ettei tule niitä synkkiä ajatuksia ja sydän olisi aina pimeä.
        Hienoa kun pärjäät hyvin. Kerro vaan tunteistyasi ja ongelmistasi, me täällä kuunnellaan ja autamme. Jo kuuntelimen auttaa sinua. Puhu, ja kerro mieli piristyy.
        Naura se on suuri voima vara. tsemppiä sulle. Kerro vaan ajatuksiasi. Nauretaan yhdessä, joohan?

        Opettele kirjoittamaan naikkonen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan vaan kaikille tiedoksi, sellaista perheenrikkojaa ei olekkaan joka tahtoisi hyötyä miehen rahoista ja nauttia siitä että mie shylkää lapsensa ja riiautuu exänsä kanssa. Ellei mies itse niin tee niin tämä harakka tekee kaikkensa jotta niin käy. Perheenrikkoja elää aina miehen siivellä ja tekee kaikkensa että muut kräsii ja hän elää leveetä elämää muidenrahoilla. Lisäksi haukkuu lapset ja exän ja tekee heidän elämästää suornaista he... ttiä.

        Onko sulta rahat viety ja miehesi pettänyt ja jättänyt, vai mistä kumpuaa tuo valtaisa viha ja katkeruus, eritoten naisia kohtaan.
        Olet hirveän kade ja kiukkuinen , kun joku muu on saanut rahaa ,joka mielestäsi olisi kuulunut sulle, ehkä sun Ex mieheltä , joka on se sun ,perheenrikkojasi. Ex miehesi saa antaa omaa rahaansa kelle lystää ,ei kuulu sulle.

        Kyllä olen vihainen sellaisia ihmisiä kohtaan jotka kehtaavat rikkoa toisten perheen! lapset jäävät ilman isää ja kaipaavat ja exä on pulassa kun luotti siihen että mies hoitaa oman osuuden jos perheensä ollaan. Sitten tulee vanha lehmä joka pilaa kaiken, vie miehen ja isän ja sotkee kaiken. Vie miehen rahat ja aiheuttaa riidatexien välille ja pakottaa miehen hylkäämään omat lapset. Kyllä sellaiselle pitää olla vihainen eikä se vihainen sana edes riitä.
        Mikä on se syy miski jotkut näädät vie perheestä miehen ja sitten iloitaan ja juorutaan täällä perheen asioista, haukutaan lapset ja exä ja koko miehen suku!!!!

        Ihmettelen jos on ihmisiä jotka hyväksyy tälläisen toiminnan!!!! Minä en eikä täällä moni muukaan.

        Kulla lasten äidille kuluu mihein ies tuhlaa rahansa jotka kuuluu hänen hylkätyille lapsilleen. Kyllä mies on velvollinen elättämään lapsensa, jos et sitä tiennyt!!!!! Helppohan se on jättää lapset ex vaimolle joka ei taatusti heitä hylkää, ja hoitaa. Mies luistaa kaikesta, helppo on laittaa rahaa tilille ja siiinä se asia on hoidettu miehen osalta joskus ei sitäkään. Rahat menee sutturalle juopotteluun ja kapakkaan.

        Äiti hoitaa lapsiaan 18 v ikään asti, mies luistaa siitä helposti kun ex vaimo on parempi ihminen kuin hän itse. Äidit on luotettavampia kuin isät. Se on nähty monesti täällä. Helpolla miehet pääsee, sen kun sohvalla istuu ja kalajottelee kun äiti hoitaa lapset oli sitten terveitä tai sairaita, pieniä tai suuria. Pyykit, kaupat, päiväkodit, koulut, kerhot, harrastukset... ihan kaiken ja itse vielä töissä.

        Turha miestenkitististä mistään ku ei tarvi mitään tehdä ei aina edes lapsistaaan maksaa kun suttura niin vaatii.

        Oma vikasi miksi menit juopon kaa naimisiin olisit nyt vähän miettinyt, ja vielä teit kakaroita sen kaa, mutta et meni lehmien ja näätien ja onko se sutturakin jokin eläin , nosta syyte ,eläimiin sekaantuminen on Suomessa rikos etkö sitä tiennyt, väkisinkö tämä eläinkunta sun juopon miehen vei, vai menikö ihan vapaaehtoisesti, miksi niihin elukoihin nyt niin paljon rahaa menee , ja saahan hän perustaa vaikka eläintarhan ,jos haluaa ei kuulu sulle.
        Osituksessa olet rahasi saanut, ja jos tuo eläintenhoitaja ei maksa elareita, niin saat yhteiskunnalta sen rahan, tuskin juoppo äijäs edes pystyy mitään maksamaan.
        Eläimille ei saa antaa viinaa, kyllä se itse juo , sulle vähän yksinkertaiselle kerrotaan et viina menee elukoille lääkkeeksi.
        Olet todella tyhmä ihminen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä olen vihainen sellaisia ihmisiä kohtaan jotka kehtaavat rikkoa toisten perheen! lapset jäävät ilman isää ja kaipaavat ja exä on pulassa kun luotti siihen että mies hoitaa oman osuuden jos perheensä ollaan. Sitten tulee vanha lehmä joka pilaa kaiken, vie miehen ja isän ja sotkee kaiken. Vie miehen rahat ja aiheuttaa riidatexien välille ja pakottaa miehen hylkäämään omat lapset. Kyllä sellaiselle pitää olla vihainen eikä se vihainen sana edes riitä.
        Mikä on se syy miski jotkut näädät vie perheestä miehen ja sitten iloitaan ja juorutaan täällä perheen asioista, haukutaan lapset ja exä ja koko miehen suku!!!!

        Ihmettelen jos on ihmisiä jotka hyväksyy tälläisen toiminnan!!!! Minä en eikä täällä moni muukaan.

        Kulla lasten äidille kuluu mihein ies tuhlaa rahansa jotka kuuluu hänen hylkätyille lapsilleen. Kyllä mies on velvollinen elättämään lapsensa, jos et sitä tiennyt!!!!! Helppohan se on jättää lapset ex vaimolle joka ei taatusti heitä hylkää, ja hoitaa. Mies luistaa kaikesta, helppo on laittaa rahaa tilille ja siiinä se asia on hoidettu miehen osalta joskus ei sitäkään. Rahat menee sutturalle juopotteluun ja kapakkaan.

        Äiti hoitaa lapsiaan 18 v ikään asti, mies luistaa siitä helposti kun ex vaimo on parempi ihminen kuin hän itse. Äidit on luotettavampia kuin isät. Se on nähty monesti täällä. Helpolla miehet pääsee, sen kun sohvalla istuu ja kalajottelee kun äiti hoitaa lapset oli sitten terveitä tai sairaita, pieniä tai suuria. Pyykit, kaupat, päiväkodit, koulut, kerhot, harrastukset... ihan kaiken ja itse vielä töissä.

        Turha miestenkitististä mistään ku ei tarvi mitään tehdä ei aina edes lapsistaaan maksaa kun suttura niin vaatii.

        Kaikki ihmiset on näköjään samanlaisia mielestäsi. Vaikka nainen lähtee suhteesta, mies hoitaa lapsia pääosin ja usean vuoden päästä löytää uuden naisen, jonka kanssa perustaa perheen. Sinun mielestä tässäkin on syyllinen tietenkin se uusi nainen, joka on rikkonut perheen, erottanut isän lapsista, vienyt exän rahat, lapsilta kodin jne. Tsiisus. Voisitko vaihtaa jo levyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä olen vihainen sellaisia ihmisiä kohtaan jotka kehtaavat rikkoa toisten perheen! lapset jäävät ilman isää ja kaipaavat ja exä on pulassa kun luotti siihen että mies hoitaa oman osuuden jos perheensä ollaan. Sitten tulee vanha lehmä joka pilaa kaiken, vie miehen ja isän ja sotkee kaiken. Vie miehen rahat ja aiheuttaa riidatexien välille ja pakottaa miehen hylkäämään omat lapset. Kyllä sellaiselle pitää olla vihainen eikä se vihainen sana edes riitä.
        Mikä on se syy miski jotkut näädät vie perheestä miehen ja sitten iloitaan ja juorutaan täällä perheen asioista, haukutaan lapset ja exä ja koko miehen suku!!!!

        Ihmettelen jos on ihmisiä jotka hyväksyy tälläisen toiminnan!!!! Minä en eikä täällä moni muukaan.

        Kulla lasten äidille kuluu mihein ies tuhlaa rahansa jotka kuuluu hänen hylkätyille lapsilleen. Kyllä mies on velvollinen elättämään lapsensa, jos et sitä tiennyt!!!!! Helppohan se on jättää lapset ex vaimolle joka ei taatusti heitä hylkää, ja hoitaa. Mies luistaa kaikesta, helppo on laittaa rahaa tilille ja siiinä se asia on hoidettu miehen osalta joskus ei sitäkään. Rahat menee sutturalle juopotteluun ja kapakkaan.

        Äiti hoitaa lapsiaan 18 v ikään asti, mies luistaa siitä helposti kun ex vaimo on parempi ihminen kuin hän itse. Äidit on luotettavampia kuin isät. Se on nähty monesti täällä. Helpolla miehet pääsee, sen kun sohvalla istuu ja kalajottelee kun äiti hoitaa lapset oli sitten terveitä tai sairaita, pieniä tai suuria. Pyykit, kaupat, päiväkodit, koulut, kerhot, harrastukset... ihan kaiken ja itse vielä töissä.

        Turha miestenkitististä mistään ku ei tarvi mitään tehdä ei aina edes lapsistaaan maksaa kun suttura niin vaatii.

        Ääliö!

    • Anonyymi

      Unelmien Urpon sinä ole valinnut lapsesi isäksi!
      "Ei se aikasemmi juonu, se alotti vasta nyt ku mää oon raskaana."
      "Ei sen kakarat nii pahoja ollu ennenku mää tulin rakaaks"
      "Ei meijä elo nii pahaa ollu enneku mää tulin raskaaks" jne. jne. jne

      Ja kaiken tuon tietäessäsi sinä silti päätit hankkia lisäv lapsia tuon miehen kanssa ja jakaa asuntojärjestelysi sen kanssa!

      Valintoihisi on vaikea lisätä enää mitään opettavampaa. Tietäessäsi jo kaiken miehen perheen historian kauan aikaa, sinun aivoihisi ei näkojään uppoa mitvvn parempaa.

      Voi tuleva lapsi poloinen!!!!!!!!!

    • Anonyymi

      Oletpa vaikeassa elämänvaiheessa. Se kääntyy paremmaksi, mutta sinun pitää hakea apua itsellesi. Ja nimenomaa itsellesi. Sinulla on isompi hätä kuin ongelmaisella miehelläsi. Ole heti yhteydessä neuvolaan ja kerro rohkeasti kaikki. Sekin kuinka loppu olet. He ovat puolellasi ja valmiita auttamaan. Jaksuja siihen.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, ap on riippakivi miehen elämssä ja mies ei kehtaa sanoa naiselle että lähtis menee. Nössö mies säälistä pitää. Toivottavasti ei maksa naisen elämistä ja pitää puolensa. Ap mene äkkiä hakemaan apua ennenkjuin menee pahemmaksi jos pahemmaksi voi mennä. katastrofi lähellä,

    • Anonyymi

      Mikä sinussa vikana ettet löytänyt lapsellesi lapsetonta normaalia miestä? Täytyi ottaa joku juoppo jolla oli jo perhe perustettuna.

    • Anonyymi

      Ota avioero ja ihmettele itseäsi miksi et ole normaalia miestä saanut lapsentekoon. Mistä junasta olet myöhästynyt kun pitää kahden kakaran jollain juopolla miehellä teetättää se kakarasi.

    • Anonyymi

      Ihan ensimmäiseksi: Katso peiliin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1970
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1539
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      140
      1387
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1240
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      273
      1047
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      992
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      957
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      118
      954
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      49
      777
    Aihe