Tietoa reggaesta????

...löytyy googlettamalla jotain...oma viitseliäisyys palkitaan esitelmissä sun muissa.

natty vongo pongo

Jouh, netistä olenkin yrittänyt etsiä, mut ei oikeen ole tärpännyt. Toisin sanoen, mitäköhän sivua(osoite) kannattaisi kokeilla?
Siitä kirjasta: Onko sitä suomennettu ja mistä se tarkalleen ottaen käsittelee?
Tiedetään. tiedetään...tää kuulosta teistä varmaan ihan typerälle, mut mä en oikeasti ole siihen perehtynyt... *mumin*

Buju Banton, Sizzla, Peter Tosh, Capleton, Luciano, Sean Paul, Bob, Damian ja Ziggy Marley, Burning Spear. Hyvien Reggae ja Dancehall artistien lista on loputon, samoin on myös heidän julkaisemiensa albumien. Länsimaisesta, albumi per vuosi-tyylistä poiketen Jamaikalaiset reggaetähdet takovat levyjä kuin liukuhihnalta. Tuottajat ja levy-yhtiöt vaihtuvat useilla artisteilla lähes jokaisen albumin kohdalla, eikä ole mitenkään tavatonta tehdä useita albumeja vuodessa. Sizzla on itse asiassa äänittänyt Liberate yourself albuminsa, hetken mielijohteesta, yhdessä illassa. Parhaimmillaan kuuluisimmat artistit julkaisevat kymmeniä singlejä vuodessa, joista vielä suurin osa roikkuu listasijoilla viikkotolkulla.
Jamaikalaisille musiikki on kaikki kaikessa. Tämän voi todentaa kävellessään vaikkapa Kingstonin kaduilla, jokainen vastaantulija ”tunnustaa” pienen jutustelun jälkeen olevansa entinen reggaeartisti, tai vähintäänkin manageri. Muusta elämästä poiketen Jamaikalainen musiikkibisnes on äärettömän hektistä, uusia kykyjä pulpahtelee joka kulmalta sekoittamaan soppaa. Toki myös pysyviä isoja nimiä on paljon, mutta yleisesti ottaen uusia nimiä nousee kansan tietoisuuteen huomattavasti länsimaita nopeampaan tahtiin.
Ulkomailla reggae – ja oikeastaan Jamaikakin – kulminoituu edesmenneeseen Bob Marleyhin, vaikkeivät paikalliset miehestä enää niin välitäkään. Toki reggaen suurmiestä kunnioitetaan, mutta vain harvat jaksavat kuunnella samoja vanhoja renkutuksia aina vaan uudestaan. Varsinaisten turistibaarien ulkopuolella ei siis kannata olettaa kuulevansa Redemption Songia, tai muitakaan klassikoita. Ylipäätänsäkin vanha leppoisa reggae on jäänyt taka-alalle, uuden digiraggan vallatessa markkinat. Soundeiltaan raapivampi ja konemaisempi lähestymistapa reggaeen on tuonut myös uudenlaiset sanoitukset. Seksillä ja väkivallalla mässäily sekoitettuna paatokselliseen saarnaukseen Babylonin pahuudesta ja rastaopeista tuntuu ainakin minusta hieman kornilta.
Kokonaisuudessaan voidaan sanoa Jamaikalla 2000-luvulla muodikkaan musiikin olevan kaukana menneiden vuosikymmenten perusreggaesta. Jamaikalaiselle musiikille tunnusomainen sielukkuus ei kuitenkaan ole kadonnut uusien suuntausten myötä.