Katoilevat aloitukset.

Anonyymi

Täytyy näköjään alkaa panna muistiin tiedot aloituksesta, jotta voi pyytä laittamaan palstalle ja mahdollisesti kysyä, mikä aloituksessa on vikana. Nyt katosi aloitus, jossa oli faktaa hiilidioksidista. Epäiliköhän moderaattori, että tiedot oli vääriä, kun ne poikkesi niin paljon siitä, mitä yleisesti julistetaan

Hiilidioksidiin pätee aivan sama kuin lääkkeisiin. Sitä täytyy olla sopiva annos käytettävissä, mutta yliannostus on vaarallista. Kun nyt on julistettu, että pieni lisäys on vaarallinen, niin täytyy laittaa totuus.

Ihmisen kannalta vaarallinen raja on 40 000 ppm. Kasvien kannalta haitallinen raja on 10 000 ppm. Syanobakteerit eli sinilevät voi kestää jopa 965 000 ppm pitoisuuden. Kasvihuoneissa pitoisuus on 1200 ppm ja siellä työskennellään. Työturvallisuusraja on 5000 ppm ja siinä olosuhteessa työskennellään 8 tuntia.

Ilmastoinnissakin liioitellaan. Olisi parempi, ettei se olisi päällä jatkuvasti. Se vie ilmasta kosteuden, ja juuri kuulorajalla oleva humina häiritsee ihmisen alitajuntaa, ja aiheuttaa joillekin ahdistusta.

Tällaisen huomion teki yksi ihminen työpaikallaan. Alkoi yhdelle sun toiselle tulla ongelmia sen jälkeen, kun asennettiin koneellinen ilmastointi. Lisäksi se ilmastointi toi jatkuvasti pölyä.

Monissa rakennuksessa ongelmat on alkaneet ilmastonnin asentamisen jälkeen. Tuohon rakennuklseen tehtiin uusi remontti. Kun se ei auttanut, rakennus hylättiin ja rakennettiin uusi.

Kun sitä hiilidioksidia pelätään, sitä yritetään kauheasti torjua sisäilmasta, ja todellisuudessa aiheutetaan sisäilmaongelma. Entisaikaa sairaaloissakin oli 8 hengen huoneita, joissa ei edes ollut ilmastointia, eikä potilailla ollut mitään hätää.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Hllidioksidi ei ole mikään hyvä suojakaasu hitsaukseen.
      Eikä ole hiilidioksidi mikään hyvä jaskanpankutusaihe. Paitsi tietysti alipainehitsarille.

    • Anonyymi

      "Ihmisen kannalta vaarallinen raja on 40 000 ppm. " Ei ole fiksua valehdella tänne tuollaisia, joku voi vielä ottaa todesta.

      • Kyllä tuo on totta. Tuossa pitoisuudessa tulee pysyvää vahinkoa, jos siinä oleskelee. Kuvitteletko, että joku hullu kokeilee. Tuskinpa ihmisillä on siihen edes mahdollisuutta. Tuossa pitoisuudessa ihminen kuitenkin joutuu hengenvaaraan.

        Laitoin noita sen takia kun nykyään on niin paljon valheellisia väittämiä liikkeellä. Ihmiset pelkää aivan tyhjän takia ja ahdistuu. Tuo 10 00 ppm on saatu Helsingin yliopiston professorilta.

        Muut tiedot useista eri lähteistä. Tärkein niistä on paikallinen tekniikan tohtori. Tekniikan tohtorin on pakko tietää tuollaiset työturvallisuuden takia. Täällä nyt ei tunnu tuolla työturvallisuudella olevan mitään merkitystä, kun työturvallisuusohjeet kyseenalaistetaan jatkuvasti.


    • Kyllä sitä hiilidioksidia vieläkin käytetään pikkupajoissa ja maataloudessa. Teollisuus siitä on siitä luopunut. Siitä hiilidioksidistahan jankutetaan paskaa joka päivä. Sitähän se ilmastonmuutosjankutus on.

      Nuo minun laittamat on todellisia lukemia. Ihmiset ahdistuu aivan turhaan pienestä CO2 lisästä. Ihmisellehin hiilidioksidi on välttämätön. Tuo alipainejankutus on oikein exratyperää. Etkö tunne edes moottoritekniikkaa.

      • Anonyymi

        Joo, joo, mutta olet nyt unohtanut tärkeimmän, että typpi ja happi eivät absorboi lämpösäteilyä, eikä 5 bar alipainetta ole edes olemassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, joo, mutta olet nyt unohtanut tärkeimmän, että typpi ja happi eivät absorboi lämpösäteilyä, eikä 5 bar alipainetta ole edes olemassa.

        Onko joku muka väittänyt, että on?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, joo, mutta olet nyt unohtanut tärkeimmän, että typpi ja happi eivät absorboi lämpösäteilyä, eikä 5 bar alipainetta ole edes olemassa.

        Kuvitteletko sinä, että nuo väittämät muuttuu totuudeksi, kun oikein monta kertaa niitä jankutat. Ei se 1800 luku tule takaisin, vaikka miljoona kertaa jankutat.

        Minulla on valtava määrä käytännön kokemuksia kantani tueksi kaikissa noissa asioissa, Sinulta se käytännön kokemus aivan ilmeisesti puuttuu täysin ja niin sinulle voi syöttää mitä tahansa pötyä mistä tahansa asiasta.

        Minun ei tarvitse muuta kuin kerrata niitä menneisyyden kokemuksia niin pystyn kumoamaan höpöjutut. Sula rauta säteilee lämpöä metrien päähän, mutta ei kuitenkaan kovin kauas. Minä tiedän, mitä siitä voi päätellä.

        Pääsiäskokollakin on tullut oltua aika monta kertaa. Sekin säteilee lämpöä metrien päähän. Kokemuksista voi aina päätellä jotakin. Täytyy vaan olla päättelykykyä. Puuttuukohan sinulta sekin.

        Sinä jankutat noita väittämiä joiden tueksi sinulla ei ole mitään todisteita. Kaikki todisteet on minulla. Et tunne edes auton moottorin toimintaa ollenkaan. Mitä järkeä tuossa jankutuksessa on. Et tunne myöskään komressorin toimintaa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      9
      5437
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      66
      5201
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      45
      3906
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      20
      3567
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3428
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      46
      3310
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3203
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      52
      2889
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2615
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2359
    Aihe