Keskustelen yhden ihmisen kanssa, jonka jälkeen heti siirryyn toiseen.
Sitten huomaan, että kannoin toiseen ihmisen ensimmäisen keskustelijan tunteita.
Siirrän ensimmäisen keskustelijan tunteita toiseen.
Mietin, että mistä me muka keskustellaan, että emme oikeastan keskustellaan oikeasta asiasta.
Mitä järkeä on jatkaa.
Tahdon rauhaa ja pohtia ajatuksia ja tunteita.
Onko aikaa tai ei ole aikaa pohtia?
Saanko minä siirtää tunteita, sekoittaa niitä?
Joskus sekoittuminen tuntuu väärältä, huvittavalta, pahalta, vaaralliselta.
Kun joku jää unohduksiin ja alkaa kalvaa vaikkapa kymmenen vuoden päästä.
Ettei vain siitä kehkeytyisi sairaus itselleni.
Varon loukkaamasta ihmisiä.
Ellei ole pakko.
Kenen vastuulla on pakko.
Mikä on raja kun huomataan, missä on STOP merkki.
Jatkamme joskus tosi kauan.
Huomataan että on erilaisia ihmisiä ja että rajat ovat kauempana.
Globaalisessa valtiossa on täysi ympyrä, jolloin tavallaan tie on kehää, eikä suora.
Päädytään takaisin, eikä muuta tapahdu. Mitä sekin tarkoittaa?
(Vauhdissa ehkä päädytään eteenpäin syvänteelle)
Pitääkö liike maailman pystyssä
Se mitä valkoisten kesken on Tabu, yhdistettynä Afroihin, ei sitä enää ole.
Se on helpotusta meille elämässä, että saamme olla täysipaiväisiä ihmisinä, emmekä kolmasosa.
Olemme vapaampia.
Tietenkin varomme TYHMÄA YKSINKERTAISTUUTTA.
Suomalaisessa yhteiskunnassa tyhmänsimppeli on joku asia, että on testausvaiheessa.
Tyhmän simppelin esimerkki on "ne lyö pääni kiveen tietäkseni jotakin..."
Yksilön arvostelukyky on sitä ja kulttuurin perintöä.
Jokaisen kulttuurin eteen on tehty töitä ja siksi on arvokasta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuon teoria ei poista KIPUA.
Voiko kysyä, että kuuluko KIPU Afrikkalaiseen perinteeseen enemmän kuin Länsimaalaiseen.
Kun tahdon poistaa kivun Afrikasta, niin he eivät ehkä anna sen pois, koska se on osa heitä, kuten tunteet ovat osa osa Läntä.
Mutta kun kasvan isoksi, pois tunteista kohti kehollisuutta, niin kohtaan KIPUA, joka on sen tason tärkeä työkalu.
Ei siten kannata kasvaa isoksi kun pelkää KIPUA.
Kyse on siitä, että sietää kipua.
Kivusta tulee hyväksytty ja osa perintöä.
Uusi kulttuuri ei redusoi kipua, mutta elää sen kanssa.
Hyväksyntä ehkä jollakin tavalla poistaa kipua, että ei ole uusi ja koskettava asia.