Säätiedot eivät tiedä nykyään mistään mitään.
Puolukkaan pitäisi lähteä tutulle marjapaikalle yli 60km päähän, mutta ei vaan viittis lähteä, jollei ole varma, ettei sada vettä, ei viitti tehdä turhaa reissua näillä bensanhinnoilla.
Alkuviikosta luvattiin vesisadetta tälle päivälle ja tämän päivän ennusteissa luvattiin poutajaksoja, mutta eihän niihin voi luottaa, kun katsoo taivaalle, niin taivas on harmaa ja pilvinen.
Huomiselle luvattiin selkeää, eikä vesisadetta, että se on huomenna mentävä.
Saas nähdä, niin illalla varmaan kartat näyttää vesisadetta huomiselle, vaikka tänään näyttää puolivpilvistä ja 0% sadetta.
Eikä sitä enää puolen päivän jälkeen viitti kauas lähteä marjaan, kun matkoihin menee aikaa ja sitten tuttavat vouhkaa, että tuu sitten käymään, kun sinnepäin olet tulossa, että istua nyt kahvilla parissa paikassa, niin että menee arvokasta marjastus aikaa turhaa istumiseen, kun muutamat ns. sukulaiset aina sanoo, kun ollaan yhteydesä, että tule sitten käymään, vaikka eivät ole itse meillä käyneet yli 20 vuoteen ja osa kerran elämässä ja meikäläinen on sentään siellä käynyt joka vuosi muutaman kerran.
Sääkin vidduilee
9
88
Vastaukset
Kylläpä sinulla onkin harmituksia. Toivottavasti kuitenkin saat puolukoita, niitä on mukava talvella sitten syödä.
Mietin tässä vähän saman suuntaisesti säästä, kun puolukkaan mieli tekisi. Puolukka on kyllä siitä kiva marja, että pakkanen ei sitä huonommaksi tee, sienet kyllä menevät. Saas nähdä saanko puolukoita tai sieniä tai molempia.Kutsu sukulaiset mukaan marjaan. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
- Anonyymi
"minkkilaukku"! Nyt on hätä, suomi24 sotki sivut, nyt ei toimi enää mikään. Onko SimpleSuomi24Extension saamassa päivityksiä?
Anonyymi kirjoitti:
"minkkilaukku"! Nyt on hätä, suomi24 sotki sivut, nyt ei toimi enää mikään. Onko SimpleSuomi24Extension saamassa päivityksiä?
Joo huomasin saman. Kannattaa varmaan ootella millaseks sivut lopulta päivittyykään. Eikös siihen pitänyt tulla jokin viestien uutuuden mukaan järjestyskin, niin sehän tekee tosta simpplelistä ekstensionista jo tarpeettoman.
Eihän se kyllä varmaan iso muutos ois kattoa että miten ne viestit nykyään sais valittua...- Anonyymi
minkkilaukku kirjoitti:
Joo huomasin saman. Kannattaa varmaan ootella millaseks sivut lopulta päivittyykään. Eikös siihen pitänyt tulla jokin viestien uutuuden mukaan järjestyskin, niin sehän tekee tosta simpplelistä ekstensionista jo tarpeettoman.
Eihän se kyllä varmaan iso muutos ois kattoa että miten ne viestit nykyään sais valittua...Ei ne mitään valmista saa puoleen vuoteen.
Kun se saisi olla ihan SuperSimpleSuomi24Extension, jossa ei ole muuta kuin nuo kaksi näppäimen lukua PageUp ja PageDN, joilla saadaan tuo siirtyminen ajassa taakse tai eteen päin, ei tarvita asennus, asetus tai muitakaan juttuja. Anonyymi kirjoitti:
Ei ne mitään valmista saa puoleen vuoteen.
Kun se saisi olla ihan SuperSimpleSuomi24Extension, jossa ei ole muuta kuin nuo kaksi näppäimen lukua PageUp ja PageDN, joilla saadaan tuo siirtyminen ajassa taakse tai eteen päin, ei tarvita asennus, asetus tai muitakaan juttuja.Koodailin nyt vähän päivitystä: https://github.com/minkkilaukku/SimpleSuomi24Extension
Ainakin itellä näyttäs toimivan, mutta en tiiä pitäskö sitä jotenkin varmentaa noitten viestien valintaa, kun se niiden luokka-attribuutti on vaan sellainen "sekava" merkkijono "CommentListItem__UserInfo-sc-515cm8-1". En tiedä voiko se tuosta vaan muuttua lennosta mutta kyllä tuo ainakin joka sivulla tänään ja eilen näyttäs olevan sama ja kaikki kommentit tuolla keinoin löytyvän.- Anonyymi
minkkilaukku kirjoitti:
Koodailin nyt vähän päivitystä: https://github.com/minkkilaukku/SimpleSuomi24Extension
Ainakin itellä näyttäs toimivan, mutta en tiiä pitäskö sitä jotenkin varmentaa noitten viestien valintaa, kun se niiden luokka-attribuutti on vaan sellainen "sekava" merkkijono "CommentListItem__UserInfo-sc-515cm8-1". En tiedä voiko se tuosta vaan muuttua lennosta mutta kyllä tuo ainakin joka sivulla tänään ja eilen näyttäs olevan sama ja kaikki kommentit tuolla keinoin löytyvän.TOIMII, hyvin.
KIITÄN ja KUMARRAN taas päivä näyttää valoisammalta.
Oman metsän puolukkatilanne pitäs käydä katsomassa
- Anonyymi
Tänään kävin sitten puolukassa ja ensin kävin enon luona, joka lähti marjaan ja enon autolla mentiin.
Plasmat meni vähän sekaisin, kun minulla oli mukama eväs laatikko, joka jäi omaan autooni, eikä eno omia eväitä ottanut mukaan, kuten viime kerran asetelmat.
No nälkähän meikäläiselle siellä metsässä tuli puolen ämpärin jälkeen.
Liikaa vaatettakin panin päälle ja kuuma meinasi siinä tulla.
Eihän siitä marjan keräämisestä meinanut mitään tulla, kun ei ollut evästä mukana.
Minulla on aina eväät ja juomat mukana, kun marjametsään lähden, ilman eväitä uupuu, eikä marjoja jaksa innolla kerätä.
Minulla on sellainen tapa, että hyvässä marjapaikassa, jossa ämpäri tulee nopeasti täyteen, niin sen jälkeen syödään eväitä, kuten leipää, jonka välissä meetwurstia ja juustoa, pizzaa, kääretorttua ja pullaa.
Juomana on mehu.
En koskaan lähde marjametsään ilman eväitä, koska nälkähän siellä metsässä tulee ja nälkäisenä ei marjan kerääminen onnistu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1512702Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1791578Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui1031463- 1321453
Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721207Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil421165- 1691142
- 1011140
- 491127
Maailmanlaajuinen tietokone ongelma?
Kuinka systeemit voidaan rakentaa niin että yksi tietokone ongelma vaikuttaa miljardin ihmisen elämään jopa viikkokausia761012