Sallimuksesta

Minusta ei sitten tullut uskovaista.
Hengellisyys on kiinnostanut aina, ja hieman häpeilleen tunnustan, että yhteen aikaan, lapsuudessa, luotin rukouksen voimaan niin että rukoilin herkeämättä, hiljaa mielessäni.
Luotinko minä?
Tarkemmin ajatellen kyse taisi olla pakkomielteestä joka oli minuun iskostettu ulkoa tulevalla suggestiolla, jonka kohteeksi jokainen täällä pian synnyttyään joutuu. Aluksi oli valmius omaksua kaikki minkä kanssa joutuu tekemisiin, peikot, keijukaiset, Joulupukki...miksei siis myös jumala ja Jeesus.
Sitten, pikkuhiljaa, kokemuspiiriin alkoi ilmaantua yhä enemmän n.s. todellisuudeksi miellettyjä asioita, paljastui selkeitä, ymmärrettäviä, syy-yhteyksiä. Silloin alkuaikojen mielikuvitusolennot alkoivat karista yksi toisensa jälkeen, tai vähintäänkin etsiytyä tajunnan taka-alalle omaan fakkiinsa. Aluksi muut paitsi jumala ja Jeesus.
Näillä nimittäin tuntui olevan enemmän todellista tehtävää, ne eittämättä täyttivät jonkin tilan mielessä, joka olisi olisi jäänyt tyhjäksi ilman niitä.
Ja se rukous….
Rippikoulussa sitten oli määrä vaihtaa lapsen usko aikuisen uskoksi.
Uskoa oli määrä vahvistaa tiedolla siitä mitä uskotaan ja miksi uskotaan jne. Olin vähällä selvitä rippikoulusta ilman sen kummempia kolhuja, mutta sitten, aivan lopussa pappi esitti kysymyksen, joka siihen mennessä ei ollut edes juolahtanut mieleeni.
”Oletteko koskaan ajatelleet, miksi Jumala sallii maailmassa niin paljon pahuutta?”. Näin hän kysyi.
Tämän jälkeen hän perusteli oman vastauksen teologisin sanakääntein alkaen syntiinlankeemuksesta ja päätyen ihmisluonnon turmeltuneisuuteen joka sitten aiheuttaa jne.
Siihen aikaan sattui Jehovan todistaja käväisemään meillä kotona myymässä naivistisessa tyylilajissa kirjoitettua kirjaa paratiisin uudelleen luomisesta maan päälle. Sen kauniiseen kuvitukseen sisältyi mm kuva, jossa iso, raateluhampainen leijona oli niityllä yhdessä söpön, ruohon pureskeluun soveltuvin hampain varustetun lampaan kanssa, ja kolmantena oli ihmislapsi. Tämä liittyi todella kirjan keskeiseen sisältöön, siinä havainnollistettiin Jesajan kirjan 11 : 6 - 9 sanomaa, missä kuvatunlaista tilannetta ennustetaan tulevaksi. Jakeesta 9 selviää implisiittisesti, että esmes leijonan ruokailutavat, joihin sen hampaisto erinomaisesti soveltuu, edustaisivat ”pahaa” ja ”vahinkoa”.

Silloisena ajankohtana, kuten kaikkina ajankohtina, oli käynnissä vakavan ja vaarallisen tuntuisia konflikteja eri puolilla maailmaa, Euroopassa oli meneillään Unkarin kansannousu.
Niitten uutisointi sanomalehdissäkin kuitenkin sisälsi paljo tapahtumien taustoittamista, uutiset saattoivat näkyviin, että ei mikään konflikti ollut tyhjästä syntynyt, vaan niitä edelsi tapahtumia jotka olivat johtaneet niihin, ja niitä seurasi tapahtumia, jotka johtivat niistä pois enemmän tai vähemmän pysyvästi.
Näihin kantimiin tämä juttu sitten jäi tajunnassani vuosiksi, kunnes opin antamaan sille nimen: sellaisuus.
Kun pappi esitti tuon kysymyksensä, pohdintatehtäväksi meille se kait oli tarkoitettu, huomasin itse asiassa heti, että se ei ole minun kysymykseni. En saanut sitä millään tavalla sisäistettyä, ja se on vaivannut minua lähinnä täydellisellä merkityksettömyydellään; pystyn kuin pystynkin hyväksymään tämän maailman sellaisuuden, ts. pystyn elämään sellaisuuden kanssa ymmärtäen, että se ei minun hyväksyntääni edes kysy.
Olen kylläkin etsinyt syitä siihen, miksi pappi sen kysymyksen esitti. Sama kysymys tulee nimittäin tuon tuostakin esille keskusteluissa uskovaisten kanssa.
Vastaus tähän kysymykseen on musertava: Se on teologian peruskysymys, jonka käyttövoima on dualismi,joka on uskonnon myötä pesiytynyt kulttuurimme ihmiskäsitykseen, josta joudutaan siihen, että jumala aiheuttaa kaiken kärsimyksen.
Siksi kysytään että miksi jumala sallii, kun pitäisi kysyä, että miksi me sallimme. Mutta silloin on hyäksyttävä se, että hengellisyyskin on meidän oma ominaisuutemme. Tämä trialistinen ihmiskäsitys vastaa todellisuutta ja panee meidät kysymään oikeita kysymyksiä, joilla vapautamme itsemme toimimaan muovisaasteen, liikatuotannon, luonnon kohtuuttoman riiston, atomisodan...mitä niitä uhkia nyt onkaan, torjumiseksi.

10

155

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
    • Kiitos jakamistasi ajatuksista. On aina mukava tutustua ihmisiin, jotka ajattelevat itse.
      Tuo "sellaisuus" on hyvä näkökulma. Sana avaa eteen todellisuuden sellaisena kuin se on. Useimmat tarkastelevat sitä muilta oppimansa maailmankuvan kautta ja löytävät vain asioita, jotka on sidottu toisten antamiin selityksiin. Avoimin silmin sellaisuuden kanssa eläminen on ainoa tie tosiin johtopäätöksiin.

    • Anonyymi

      Jesaja:
      45:7 minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teen kaiken tämän.

      - Jos Jumala panee kapuloita rattaisiin, paljonko sitten voi saada aikaan?

      Jesaja:
      24:1 Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat.
      24:2 Ja niinkuin kansan käy, niin papinkin, niinkuin orjan, niin hänen herransa, niinkuin orjattaren, niin hänen emäntänsä, niinkuin ostajan, niin myyjän, niinkuin lainanottajan, niin lainanantajan, niinkuin velallisen, niin velkojankin.
      24:3 Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut.
      24:4 Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät.
      24:5 Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait, muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton.
      24:6 Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.

      • Joo, näin on kirjoitettu, oli kyllä vanhastaan tiedossani; ja sillähän se rippipappikin oman kantansa loppujen lopuksi perusteli, tosin selitysten saattelemana.
        Mutta ei tuo lopultakaan kuvasta muuta kuin sitä, millaiseksi maailman rakenne käsitettiin kirjoittajan aikana.
        Vanhempi käsitys nim. oli (sen jälkeen kun monijumalaisuudesta oli siirrytty yksijumalaisuuteen) että jumala aiheuttaa sekä pahan että hyvän. Sen jälkeen vasta on alettu sysäämään pahoja asioita enemmän Saatanan (huom, erisnimi), ja hyviä asioita enemmän jumalan (huom, ei nimi vaan titteli) aiheuttamiksi.

        En arvosta ylen korkealle tuollaisia numeroituja raamatunlauseita, ne vain kertovat esittäjänsä huonosta itsetunnosta.
        Asia on nimittäin niin kuin Bertolt Breht eräässä laulussaan runoilee: ..mmitä itse et tiedä, sitä et tiedä...." ja: "aseta sormesi joka erälle ja kysy: 'miksi tämä on äin?' Tarkista lasku, sinun täytyy se maksaa..."
        Kyllä siteerattavaa piisaa tässä maailmassa, toiset keskustelevatkin linkkejä jakelemalla.
        Mutta kertoa itse näkemyksensä omin sanoin, se on jotakin..


      • xjuippi kirjoitti:

        Joo, näin on kirjoitettu, oli kyllä vanhastaan tiedossani; ja sillähän se rippipappikin oman kantansa loppujen lopuksi perusteli, tosin selitysten saattelemana.
        Mutta ei tuo lopultakaan kuvasta muuta kuin sitä, millaiseksi maailman rakenne käsitettiin kirjoittajan aikana.
        Vanhempi käsitys nim. oli (sen jälkeen kun monijumalaisuudesta oli siirrytty yksijumalaisuuteen) että jumala aiheuttaa sekä pahan että hyvän. Sen jälkeen vasta on alettu sysäämään pahoja asioita enemmän Saatanan (huom, erisnimi), ja hyviä asioita enemmän jumalan (huom, ei nimi vaan titteli) aiheuttamiksi.

        En arvosta ylen korkealle tuollaisia numeroituja raamatunlauseita, ne vain kertovat esittäjänsä huonosta itsetunnosta.
        Asia on nimittäin niin kuin Bertolt Breht eräässä laulussaan runoilee: ..mmitä itse et tiedä, sitä et tiedä...." ja: "aseta sormesi joka erälle ja kysy: 'miksi tämä on äin?' Tarkista lasku, sinun täytyy se maksaa..."
        Kyllä siteerattavaa piisaa tässä maailmassa, toiset keskustelevatkin linkkejä jakelemalla.
        Mutta kertoa itse näkemyksensä omin sanoin, se on jotakin..

        Vaikkei sinusta uskovaista tullutkaan, tuohon hyvän ja pahan problematiikkaan joutunet kuitenkin käytännön elämässä puuttumaan. Mihin perustat hyvät valinnat?


    • Anonyymi

      Hyvä kirjoitus!

      Miksi me sallimme? Miksi me siis sallimme pahan, on se kysymys. Onhan meillä vapaa tahto ja vapaa valinta, ja kuuleman mukaan olemme lajinakin tietoinen itsestämme.

      • Anonyymi

        Missä teillä on vapaa tahto? Mikä vimma ihmisillä on haaveilla, kuvitella vapaata tahtoa? Jos olisi vapaa tahto, mitä sitten; onko tahtosi aina toteutunut? Miksi pauhaatte tahtomisesta, niin kuin se sinällään jo olisi erinomaisen autuasta?

        Raamatussa Aatamille ei julistettu vapaata tahtoa, vaan SINÄ PÄIVÄNÄ kun (alkutekstin mukaan voidaan tulkita kun) syöt siitä puusta, jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä teillä on vapaa tahto? Mikä vimma ihmisillä on haaveilla, kuvitella vapaata tahtoa? Jos olisi vapaa tahto, mitä sitten; onko tahtosi aina toteutunut? Miksi pauhaatte tahtomisesta, niin kuin se sinällään jo olisi erinomaisen autuasta?

        Raamatussa Aatamille ei julistettu vapaata tahtoa, vaan SINÄ PÄIVÄNÄ kun (alkutekstin mukaan voidaan tulkita kun) syöt siitä puusta, jne.

        Kenen tahdosta tuos soopasi kirjoitit, äitisikö käski vaiko kuka?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen tahdosta tuos soopasi kirjoitit, äitisikö käski vaiko kuka?

        Kristinuskon palstoilla jos kirjoitellaan, luulisi, että kirjoittajat tietävät jotain edes sellaisesta käsitteestä kuin kaikkivaltias. Että on joku, joka hallitsee kaiken. Oletko sinä luterilainen, ja lausunut sellaista uskontunnustusta, ja miksi sitten pauhaat "vapaata" tahtoa kristinuskon palstalla? Mitä vapaata ihmisillä on, jos Jumala kaiken hallitsee?


    • Anonyymi

      Vastaus on hyvinvointivaltio eli sana joka voi tarkoittaa mitä tahansa.
      Siksi ihmiset ovat typeryksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      63
      10154
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      19
      6914
    3. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      75
      6786
    4. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      100
      6220
    5. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      79
      5256
    6. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      4978
    7. Tutkielma Marinin hallituksen epäonnistumisista rankkaa luettavaa

      Marinin hallituksen epäonnistumiset voi tiivistää negatiivisessa sävyssä seuraavasti: Hallitus teki useita vakavia virh
      Maailman menoa
      60
      4443
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      15
      4342
    9. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      32
      4323
    10. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4160
    Aihe