Olisin tosi kiitollinen, jos joku osais sanoa mun tilanteeseen jotain....
Oon seurustellu noin puoli vuotta yhden pojan kanssa. En oo seurustellu ennemmin. Monia ehdokkaita on ollu, mutta tekstiviestien kautta kehitelty ihastus muuttui monesti olemattomaksi kun sit tavattiin. No tämän pojan kanssa päätin sit kokeilla, kattoo vähän pidemmälle, et miltä tuntuu. En kokenu mitää alkuhuumaa, tosin olin onnellinen ja halusin tavata häntä niin usein kun mahdollista. Oon todella pohdiskeleva luonne ja sillonki pohdin, et onko tää ihastumista vai haluanko vaan tuntea läheisyyttä.. Toisaalta oon sellanen, joka ei pysty tuntea läheisyyttä sellasen ihmisen kanssa, joka ei kerta kaikkiaan oo mun edes pientenkin tunteiden kohde.
Vähitelle se meidän tapailu muuttu sit seurusteluksi. Välillä musta on tuntunu, että en tunne koko tyyppiä, välillä oon tuntenu tunneryöppyjä, jolloin haluaisin vaan olla hänen kanssa ja halata ja pussailla. Silti epävarmuus aina palaa, epäilen itteäni ja niitä pieniä tunteita. Odotin, että se olis jotain mahtavampaa. Oon jutellu monien kanssa, ja osa sanoo, että elokuvarakkaus on totta harvojen kohdalla. Mutta millasta sen sit oikeesti pitäsi olla? Riittääkö tunne, et on hyvä olla ja tykkää toisesta, vai pitäiskö mun olla jo puolen vuoden jälkeen rakastunu mun jätkään...?
Oon aika järkiperänen ihminen. Kuitenkin mä haluaisin tuntea suuria tunteita. En tiedä onko se mun kohdalla kovin realistista näin lyhyen ajan jälkeen. Koko ya ja lukion alkukin oli sellasta, että mulla oli paljo ns. kaukoihastuksia. Kun suhde olis edenny, niin tajusin, et eihän mulla ookaan tunteita tota kohtaan. Taisin odottaa liian paljon liian pian. Mutta siis, onko jollain samantyylisiä kokemuksia? Mistä tietää, et haluaa sit oikeesti olla just tämän tyypin kanssa? Mitä kysymyksiä kannattaa itelle esittää?
Oon seurustellu noin puoli vuotta yhden pojan kanssa. En oo seurustellu ennemmin. Monia ehdokkaita on ollu, mutta tekstiviestien kautta kehitelty ihastus muuttui monesti olemattomaksi kun sit tavattiin. No tämän pojan kanssa päätin sit kokeilla, kattoo vähän pidemmälle, et miltä tuntuu. En kokenu mitää alkuhuumaa, tosin olin onnellinen ja halusin tavata häntä niin usein kun mahdollista. Oon todella pohdiskeleva luonne ja sillonki pohdin, et onko tää ihastumista vai haluanko vaan tuntea läheisyyttä.. Toisaalta oon sellanen, joka ei pysty tuntea läheisyyttä sellasen ihmisen kanssa, joka ei kerta kaikkiaan oo mun edes pientenkin tunteiden kohde.
Vähitelle se meidän tapailu muuttu sit seurusteluksi. Välillä musta on tuntunu, että en tunne koko tyyppiä, välillä oon tuntenu tunneryöppyjä, jolloin haluaisin vaan olla hänen kanssa ja halata ja pussailla. Silti epävarmuus aina palaa, epäilen itteäni ja niitä pieniä tunteita. Odotin, että se olis jotain mahtavampaa. Oon jutellu monien kanssa, ja osa sanoo, että elokuvarakkaus on totta harvojen kohdalla. Mutta millasta sen sit oikeesti pitäsi olla? Riittääkö tunne, et on hyvä olla ja tykkää toisesta, vai pitäiskö mun olla jo puolen vuoden jälkeen rakastunu mun jätkään...?
Oon aika järkiperänen ihminen. Kuitenkin mä haluaisin tuntea suuria tunteita. En tiedä onko se mun kohdalla kovin realistista näin lyhyen ajan jälkeen. Koko ya ja lukion alkukin oli sellasta, että mulla oli paljo ns. kaukoihastuksia. Kun suhde olis edenny, niin tajusin, et eihän mulla ookaan tunteita tota kohtaan. Taisin odottaa liian paljon liian pian. Mutta siis, onko jollain samantyylisiä kokemuksia? Mistä tietää, et haluaa sit oikeesti olla just tämän tyypin kanssa? Mitä kysymyksiä kannattaa itelle esittää?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tyttökaverini halusi vaan kokeilla millasta seurustelu olisi.Olin hirveän estynyt ja ujo pojankloppi.Eikä hän seurusteluaikana edes rakastunu
muhun.Mentiin kuitenkin naimisiin.
Rakkauskin löydettiin.Syvälle siihen on upottu vuosien myötä.Nyt tuo ihana vaimoni nukkuu tuossa.
Joka ilta, ku ei voida olla yhdessä, ni on ikävä toisen luo. Ollaan saatu hyvää opetusta parisuhteen hoidosta.Hyvin syvällä tavalla ollaan toisiimme sitouduttu.
Ni kysyit tunteista.Rakkaus on sitä et on hyvä olla toisen kanssa ja se hyvä olo vaan lisääntyy vuosien myötä.Vaikka huomaakin toisessa vikoja ja puutteita.
Ihastumisessa vioille on sokea.Siksi ihastumisen tähden ei kannata seurustelua edes aloittaa.
Kantsii tutustua ensi muuten.Seksi syö helposti hellyyden parisuhteesta.Eikä siinä opi toista edes tuntemaan.Se kannattaa säästää hääyöhön.
On mukava häälahja puolisolle siinä.
jotkut jätkät ei semmosta pihtailua hyväksy ja häipyy.
Mut ne tyypit häipyy jokatapauksessa.Kannattaa säilyttää oma reviiri.Kaukorakkaus on oiva tapa opetella rakkauden tunteita.No jos haluat lisää tämmöstä ni laita kysymyksiä, ni yritän vastata.
Kiitos sun vastauksesta.... Rohkaisi kovasti:)
Yks asia jäi vaivaamaan, mikä teidät sai sitten menemään naimisiin, jos rakastumista ei tapahtunu seurustelun aikana...?
Mutta kaikin puollin teidän suhde kuulostaa todella upealta...toivon teille kaikkea hyvää:)!!