Tiede uskontona

Anonyymi

Valitettavasti tiedekin voi harhautua uskomusten maailmaan. Skeptikko käyttäytyy kuin umpimielinen lahkolainen ja vapaa-ajattelija ajattelee niin vapaasti, että ei osaa muuta kuin mollata muiden uskomuksia, mutta ei omiansa.
Vanhoina aikoina eliitti käytti uskontoa hallinnan välineenä helvetin kuumuudella pelottelemalla. Maksa ane tai kerro kaikki salaisuutesi rippituolissa. Edelleen jotkut maksavat kirkollisveroa, siksi että pelkäävät helvetin kuumuutta.
Nykyään salaisuudet kerrotaan somessa ja puhtaan omantunnon voi ostaa hiilianeilla.
Ihmiset eivät enää pelkää papupeja vaan ilmastosaarnaajia. Pirun henkäys haisee lehmänpierulta. Oikeastaan mikään muu ei ole muuttunut kuin terminologia. Liturgia löytyy ilmastoraportista ja otamme sen vastaan vihermehun ja spelttileivän kera.

22

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kansa kuvittelee että tiede ja uskonto on muka täysin eri asia ja jopa vastakkaisia. Olen tiennyt jo 1970 luvulta lähtien. että näin ei ole. Tieteessäkin on aina ollut ylipappeja ja profeettoja.

      Useinkin on tiedemiehet suhtatuneet tieteeseensä niinkuin kiihkouskovaiset uskontoonsa. Tieteessä on oppiriitoja niinkuin uskonnossakin. Kun joku keksii jotakin uutta, syntyy yleensä oppiriita vanhan ja uuden kannattajien välillä.

      Oppikirjoissakin saattaa olla molemmat näkemykset, tai sitten vain vanha jo kumottu näkemys. Ei ole olemassa sellaista luotettavaa yhtenäistä tietolähdettä kuin tiede. Opetuskin menee sen mukaan, mitä suuntausta opettaja kannattaa.

      Tieteelliseen tietoon on siis oikeus suhtautua kriittisesti. Päinvastoin kuin Enqvist väittää, maaiiiikkokin voi löytää tieteellisiä totuuksia. Ne voi sitten lähettää tieteen arvioitaviksi tai toteuttaa itse. Minä olen niitä toteuttanut itse. Olen myös lähettänyt arvioitavaksi.

      Kaikella, mitä olen täällä tehnyt on olllut tietty tarkoitus, jonka vain minä tiedän Tahallisia tai tahattomioa väärinkäsityksiä on tullut paljon. Ilkeämieliset kuvittelee aina kaikenlaista pahaa muista.

      Tieteeseen ei pitäisi koskaan suhtautua niinkuin uskonkihhkloilijat uskontoonsa. Tieteessäkin on paljon uskomuksia. Minä kaipaaan aina tieteellisesti todistettua faktaa. Joillakin aloilla sitä on enemmän kuin toisilla. On myös aloja, joilla on pelkkiä uskomuksia. Siitä huolimatta niitä nimitetään tieteeksi.

      • Anonyymi

        "Kaikella, mitä olen täällä tehnyt on olllut tietty tarkoitus, jonka vain minä tiedän"
        Tuo on taivahan tosi. Kukaan muu ei taatusti tiedä sitä miten 5 bar alipaineella imetään neste 50 metrin korkeuteen eikä sitäkään, miten hitsaamalla pääsee tuommoisesta totuudesta selville.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Satuin lukemaan tuon ketjun 5 barin alipaineesta. Hitsarihan sitä ei esittänyt vaan joku anonyymi, joka yritti hitsaria provosoida ja sai siitä herneen nenäänsä, kun hitsari ei niellytkään syöttiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Satuin lukemaan tuon ketjun 5 barin alipaineesta. Hitsarihan sitä ei esittänyt vaan joku anonyymi, joka yritti hitsaria provosoida ja sai siitä herneen nenäänsä, kun hitsari ei niellytkään syöttiä.

        Alipainehitsari esitti eräässä viestissään sellaisenkin tieteellisesti kokemusperäisen tiedon että ihminen pystyy imemään nesteen suunnilleen kymmenen metrin korkeuteen, joten kyllä hä alipaineista tietää enemmän kuin kukaan muu.

        Juuri noinhan se homma meni. Näille ylpeille pojanpässeille ei mene millään jakeluun, että he voikin olla täysin väärässä. Olen täällä esittänyt lukuisia käytännön esimerkkejä, mutta sama räkytys on jatkunut. Jos nuori suhtautuu noin totaalisen epäkunnioittavasti ammattilaisiin. niin ei hänestä itsestä tule yhtään mitään muuta kuin luuseri.

        Ei tuo räkyttäjä edes tietä, mikä merkitys on vesipatsaan painolla. Tuo asia on testattavissa, kun jossain on yli 50 metriä korkea rakennus. Vahvistettu letku ja kpmpressori katolle, ja sitten käytetään kompressorin imupuolta. Tuskin tuo kossi edes tietää, että kompressoriss on myös imupuoli.

      • Anonyymi
        kenraali kirjoitti:

        Se oli tiedettä havainnollistava ohjelma National Geographic kanavalla. Siinä pantiin mies imemään eri pituisilla letkuilla nestettä. Pisin oli 10 m. Aivan niin korkealle se jätkä ei saanut nousemaan. Kopressori on sitten aivan toinen juttu. Siinä on paljon auurempi teho.

        Kompressorillako ne imi nestettä?

      • Anonyymi
        kenraali kirjoitti:

        Kompressorillako ne imi nestettä?

        Kyllä se imi suullaan. Tavoitteena oli todistaa, että korkeammalle ihminen ei pysty imemään.

      • Anonyymi
        tiedekritiikki kirjoitti:

        Juuri noinhan se homma meni. Näille ylpeille pojanpässeille ei mene millään jakeluun, että he voikin olla täysin väärässä. Olen täällä esittänyt lukuisia käytännön esimerkkejä, mutta sama räkytys on jatkunut. Jos nuori suhtautuu noin totaalisen epäkunnioittavasti ammattilaisiin. niin ei hänestä itsestä tule yhtään mitään muuta kuin luuseri.

        Ei tuo räkyttäjä edes tietä, mikä merkitys on vesipatsaan painolla. Tuo asia on testattavissa, kun jossain on yli 50 metriä korkea rakennus. Vahvistettu letku ja kpmpressori katolle, ja sitten käytetään kompressorin imupuolta. Tuskin tuo kossi edes tietää, että kompressoriss on myös imupuoli.

        Nyt on kyllä viimein todettava että olet joko "hieman hidas" tai umpityperä.

        Joku 'koiranleuka' heitti tuon 5 bar alipaineen vain testatakseen, ymmärrätkö vähääkään niistä kaasujutuista, joita jatkuvasti julistit.
        No nyt on jo selvinnyt että tietosi ei yllä edes termodynamiikan alkeisiin, heitetyn 5 bar syötin nielaisit tyhmyyksissäsi tai omassa erinomaisuushuumassasi ja edelleenkään et ole viitsinyt edes ottaa selvää missä tietosi ontuu.

        On turha naukua kiusasta tai v..ttuilusta, jos edelleen yrität esiintyä 'tietäjänä' näin naurettavalla tasolla.

        Mene johonkin aikuisopistoon tai vastaavaan opiskelemaan, sen sijaan että riehut täällä muiden pilkattavana ja yleisenä naurunaiheena.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se imi suullaan. Tavoitteena oli todistaa, että korkeammalle ihminen ei pysty imemään.

        No kuinka korkealle kompressorilla pystyy nestettä imemään?

      • Anonyymi
        tiedekritiikki kirjoitti:

        Juuri noinhan se homma meni. Näille ylpeille pojanpässeille ei mene millään jakeluun, että he voikin olla täysin väärässä. Olen täällä esittänyt lukuisia käytännön esimerkkejä, mutta sama räkytys on jatkunut. Jos nuori suhtautuu noin totaalisen epäkunnioittavasti ammattilaisiin. niin ei hänestä itsestä tule yhtään mitään muuta kuin luuseri.

        Ei tuo räkyttäjä edes tietä, mikä merkitys on vesipatsaan painolla. Tuo asia on testattavissa, kun jossain on yli 50 metriä korkea rakennus. Vahvistettu letku ja kpmpressori katolle, ja sitten käytetään kompressorin imupuolta. Tuskin tuo kossi edes tietää, että kompressoriss on myös imupuoli.

        No ei se kompressori kyllä ime muuta kuin 10 metrin korkeuteen. Korkeammissa rakennuksissa on pohjalla pumppu, joka työntää veden sinne ylös, jos on siis korkeammalla kuin paikallinen vesitorni.

        Entäs jos imettäisiin 5 bar alipaine niin kuinka korkealle sitten nousisi neste?

      • Anonyymi kirjoitti:

        No ei se kompressori kyllä ime muuta kuin 10 metrin korkeuteen. Korkeammissa rakennuksissa on pohjalla pumppu, joka työntää veden sinne ylös, jos on siis korkeammalla kuin paikallinen vesitorni.

        Pöljäily jatkuu. Voisiki kompressoria muka käyttää vesijärjestelmässä. Ei tietenkään voi. Kompressorista tuo ei todista yhtään mitään. Jatkuvasti tietämättömät tötmää minun tietämykseen, eikä edes opi mitään.

      • tiedekritiikki kirjoitti:

        Pöljäily jatkuu. Voisiki kompressoria muka käyttää vesijärjestelmässä. Ei tietenkään voi. Kompressorista tuo ei todista yhtään mitään. Jatkuvasti tietämättömät tötmää minun tietämykseen, eikä edes opi mitään.

        Sinun tietämykseesi en aio enkä halua törmätä. Korkeintaan tökin sitä oikein pitkällä tikulla.

        Amerikoissa pumpataan sulaa rikkiä kompressorista saatavalla paineilmalla 800 metrin syvyydestä ilman mitään 5 bar imua. Kyllä paineilmalla voi aivan hyvin pumpata vettäkin mutta painevedellä pumppaaminen on paljon halvempaa.

      • Anonyymi
        tiedekritiikki kirjoitti:

        Pöljäily jatkuu. Voisiki kompressoria muka käyttää vesijärjestelmässä. Ei tietenkään voi. Kompressorista tuo ei todista yhtään mitään. Jatkuvasti tietämättömät tötmää minun tietämykseen, eikä edes opi mitään.

        No kun se tiedekritiikkihitsari (Tänään 15:22) itse sijoitti sen kmpressorin talon katolle vettä imemään, niin kaipa tuo tietää, kun on niin viisas.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kun se tiedekritiikkihitsari (Tänään 15:22) itse sijoitti sen kmpressorin talon katolle vettä imemään, niin kaipa tuo tietää, kun on niin viisas.

        Jos olisi oikein kunnollinen kompressori ja vielä vahvempi imuletku niin nousisko vesi imemällä vielä korkeammalle kuin 50 metriin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos olisi oikein kunnollinen kompressori ja vielä vahvempi imuletku niin nousisko vesi imemällä vielä korkeammalle kuin 50 metriin?

        Tottakai nousisi, jos olisi oikein tuhti kompressori, johon voisi liittää vähintään 5 imuletkua. Välille tosin tarvittaisiin ainakin viisi paisuntasäiliötä, joista vesi sitten asteittain imettäisiin ylös.

      • Anonyymi
        kenraali kirjoitti:

        Sinun tietämykseesi en aio enkä halua törmätä. Korkeintaan tökin sitä oikein pitkällä tikulla.

        Amerikoissa pumpataan sulaa rikkiä kompressorista saatavalla paineilmalla 800 metrin syvyydestä ilman mitään 5 bar imua. Kyllä paineilmalla voi aivan hyvin pumpata vettäkin mutta painevedellä pumppaaminen on paljon halvempaa.

        Tuo rikkidirektiivi nyt on täysin epäuskottava juttu. Jos tarkoitat öljylähdettä, niin sinne pumpataan vettä, jotta saataisiin enemmän öljyä. Pari kertaa tein sellaiseenkin laitteeseen osia. Firma oli amerikkalainen. Pumppu meni johonkin Kaspianmeren alueelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai nousisi, jos olisi oikein tuhti kompressori, johon voisi liittää vähintään 5 imuletkua. Välille tosin tarvittaisiin ainakin viisi paisuntasäiliötä, joista vesi sitten asteittain imettäisiin ylös.

        Asia selvä. Ensin imetään kymmenen metriä ja sitten imetään kymmenen metriä lisää ja niin edelleen. Suorastaan nerokasta. Kun on riittävävän monta kertaa imetty kymmenen metrin korkeuteen niin vettä voidaan imeä vaikka kilometrin korkeuteen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo rikkidirektiivi nyt on täysin epäuskottava juttu. Jos tarkoitat öljylähdettä, niin sinne pumpataan vettä, jotta saataisiin enemmän öljyä. Pari kertaa tein sellaiseenkin laitteeseen osia. Firma oli amerikkalainen. Pumppu meni johonkin Kaspianmeren alueelle.

        Kokeile lähettää wikipediaan hakusanaksi Frasch process, niin ehkä saat jonkinverran sivistystä.

    • Anonyymi

      Todella tieteellistä ajattelua ja viestintää havaittavissa jälleen tällä palstalla. Jatkakaa samaan malliin niin hyvä tulee. Hallelujaa ja aamen.

    • Uskontokeskustelu pitäisi käydä uskontopalstalla.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      25
      2154
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      92
      1965
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      88
      1941
    4. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1643
    5. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1537
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      490
      1511
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      1
      1494
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      49
      1310
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      76
      1188
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      35
      1169
    Aihe