Ilmakehäfysiikan tieteellisen perustan muodostavat termostatiikka ja lämpö- ja virtausdynamiikka, Suomalaisprofessoreiden (teknillisen termodynamiikan professori Pertti Sarkomaa ja lämpö- ja virtaustekniikan ja polttotekniikan professori Seppo Ruottu) tutkimusraportti Climate change and use of fossil fuels todistaa IPCC:n raportin perustuvan virheellisiin laskelmiin.
Sarkomaa ja Ruottu eivät silti kiistä ilmastonmuutosta. Ilmasto heidän mukaansa muuttuu koko ajan, ja on aina muuttunut. ”Hiilidioksidilla ei ole ilmaston muuttumiseen vaikutusta”, sanovat professorit.
http://www.maaseutumedia.fi/suomalaisprofessoreiden-tutkimusraportti-kumoaa-ipccn-raportin/
Suomalaisprofessoreiden tutkimusraportti toteaa IPCC:n raportin täysin virheelliseksi
20
70
Vastaukset
Kaikki raportit ja ilmastotutkimukset on virheellisiä koska ne perustuu virhellisille perusoletuksille. Täytyy muistaa minkälaisena villinä aikana ne perusoletuskset syntyivät. Se oli pseudotieteen ja tarinoiden kulta-aikaa.
Minäkin olen aikanaan mielenkiinnolla lukenut matkaa maan keskipisteesees ja Mars seikkailuja. Minä kuitenkin ymmärsin, että ne on tarinaa. Vernen jutuista osa on tavalla tai toisella toteutunut.
Myös tarinan kasvihuoneilmikön keksimisestä luin. Minulle se oli tarina. Maailman ilmastotiede taas on ottanut sen täytenä totuutena. Minulle se on edelleen tarina. Sellaista se 1800 luvun loppu ja 1900 luvun alku oli.
Keksittiin tarinoita, jotka ehkä voisi olla totta. Nyt jotku uskoo, että jo silloin tiedettiin totuus. Eipä sinne maan keskipisteeseen pääse, eikä ole Marsissakaan seikkailleet kuin robotit. Tieteistarinat alkoivat tuolloin 1800 luvun lopulla.
Tarina kasvihuoneilmiöstä on siis 1800 luvun tieteistarina. Sellaisena minä olen sitä aina pitänyt. Olen siis ollut vapaa etsimään todisteita puolesta tai vastaan. Kun on paljon tarinoita lukenut, ei mitään oikein ota kauhean tosissaan. Haluaa aina faktaa pöytään. Ilmastotieteellä ei sitä ole. On vain vanhoja tarinoita.
Fakta löytyy aivan muualta kuin ilmastotieteestä. Kyllä kaikki ilmakehässä vaikuttavat asiat on tiedossa, mutta ne on muilla aloilla, eikä kokonaisuutta ole ymmärretty. koska se on varsin monimutkainen. Ilmastotiede on kompastunut niihin vanhoihin tarinoihin.
Ilmastofyysikot on tutkineet mitä kaikkea ilmakehässä tapahtuu ja miksi. Avaruustutkimuksellakin on osansa. Merentutkijat on tutkineet merivirrat, ja niiden lainalaisuudet. Kaikki tuo on tutkittu ns. puhtaalta pöydältä. Siihen ei ole sotkettu kasvihuoneilmiötä eikä ilmastonmuutosta.
Minulle kaikki tuo tieto on tullut hyvin monelta taholta. TV dokumentit on ollut yksi tärkeä tietolähde. Jotain on tullut tiedelehdistä. Kaikista tärkein on kuitenkin ollut käytännön kokemus lämpöopista. Kokonaisuuden on joutunut kokoamaan itse.- Anonyymi
Milloinka aiot päästä selville siitä kuinka korkealle voi vettä imeä 5 bar alipaineella?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Milloinka aiot päästä selville siitä kuinka korkealle voi vettä imeä 5 bar alipaineella?
Eipä tuota tarvitse selvittää, koska sinulle ei mikään selviä. Vaikka vieressä seisoisit et selviäisi. Tuo nyt on pelkkää typerää jankutusta, kun et pysty oppimaan asioita, jotka minä opin monia vuosikymmeniä sitten. Ei minua tarvinnut jankuttamalla opettaa.
Minä opin kertasanomisella. Nykynuorten oppimiskyky tuntuu olevan aivan nolla. Ainakin sinulla se on nolla. Tuo 50 m oli teoteettinen lukema, jonka laskin vesipatsaan painosta. Asia ei kiinnosta minua yhtään sen enempää.
Ilmeisesti et ole edes lukenut siitä rautakeuhkosta, jolla pelastettiin ihmishenkiä, Tuollainen täydellinen oppimiskyvyttömyys on todella sairasta. Miten tuollainen voi pärjätä missään koulutuksessa.
Ei siellä voi opettaa yksinkertaisia asioita viikkokaupalla. Oppi täytyy mennä perille heti. Ammatillisesta koulutuksesta suurin osa on itseoppimista. Ei siellä kukaan pakkosyötä tietoa.
Kyllä sen 1990 luvulla näki, miten suuria on tasoerot. kun on kysymys itseoppimisesta. Silloin vaan tyhmätkin oli niinpaljon fiksuja, ettei tulleet fiksumpien silmille. Ne tuli kysymään neuvoa. Anonyymi kirjoitti:
Eipä tuota tarvitse selvittää, koska sinulle ei mikään selviä. Vaikka vieressä seisoisit et selviäisi. Tuo nyt on pelkkää typerää jankutusta, kun et pysty oppimaan asioita, jotka minä opin monia vuosikymmeniä sitten. Ei minua tarvinnut jankuttamalla opettaa.
Minä opin kertasanomisella. Nykynuorten oppimiskyky tuntuu olevan aivan nolla. Ainakin sinulla se on nolla. Tuo 50 m oli teoteettinen lukema, jonka laskin vesipatsaan painosta. Asia ei kiinnosta minua yhtään sen enempää.
Ilmeisesti et ole edes lukenut siitä rautakeuhkosta, jolla pelastettiin ihmishenkiä, Tuollainen täydellinen oppimiskyvyttömyys on todella sairasta. Miten tuollainen voi pärjätä missään koulutuksessa.
Ei siellä voi opettaa yksinkertaisia asioita viikkokaupalla. Oppi täytyy mennä perille heti. Ammatillisesta koulutuksesta suurin osa on itseoppimista. Ei siellä kukaan pakkosyötä tietoa.
Kyllä sen 1990 luvulla näki, miten suuria on tasoerot. kun on kysymys itseoppimisesta. Silloin vaan tyhmätkin oli niinpaljon fiksuja, ettei tulleet fiksumpien silmille. Ne tuli kysymään neuvoa.Vai että oikein laskit vesipatsaan painosta. Et sitten tiennyt että sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Kysymys on samasta ilmiöstä kuin lyhyen matikan ylioppilaskirjoituksissa, kun kysyttiin kuinka paljon vaikuttaa kuoron esitysnopeuteen jos osa jäsenistä on poissa. Jos ei tajua mitään mistään, niin varmaan tekee mieli esittää jokin laskelma ettei luultaisi tietämättömäksi- Anonyymi
kenraali kirjoitti:
Vai että oikein laskit vesipatsaan painosta. Et sitten tiennyt että sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Kysymys on samasta ilmiöstä kuin lyhyen matikan ylioppilaskirjoituksissa, kun kysyttiin kuinka paljon vaikuttaa kuoron esitysnopeuteen jos osa jäsenistä on poissa. Jos ei tajua mitään mistään, niin varmaan tekee mieli esittää jokin laskelma ettei luultaisi tietämättömäksiNoin sitä morkataan toista, kun ei itse ymmärretä asiasta mitään. Olen kertonut siitä maaliruiskusta, jota nuoruudessani käytettiin valimossa keernojen maalaamiseen. Siinä oli kysymys maalipatsaan painosta, kun ruisku alipaineella imi maalia avoimesta astiasta.
Jos sillä olisi imetty vettä, kysymys olisi ollut vesipatsaan painosta. Vettähän se maali suurimmaksi osaksi olikin. Todennäköisesti aivan samanlaisia maaliruiskuja käytetään valimoissa edelleen. Se on yksinkertainen ja toimintavarma.
Siinä ruiskussa sen alipaineen eli imun synnytti paineilman ohivirtaus, ja se paineilma sitten lennätti maalin keernan pintaan. Minulla on tätä ammattitietoa todella paljon.
Onko täällä kaksi kenraaliksi itsensä ylentänyttä, kun vaihteeksi on alarmistin rooli päällä,
Alipaine eli imu pystyy siis nostamaan letkussa nestettä ylöspäin. Kuinka korkealle 5 bar nostaa, se pitäisi kokeilla. On se kummallista, ettei totuus mene joillekin jakeluun, vaikka kerron käytännön esimerkit.
Eihän sairaaloissa tultaisi toimeen, jos ei olisi alipainetta. Ensimmäisen kerran sairaalassa käytin sitä teho-osastolla harjoittelujaksolla. Minut pantiin valvomaan potilasta, joka oli hengityslaitteessa eli respiraattorissa. Välillä joutui imemään keuhkoista limaa. Siihen sitä alipainetta käytettiin.
Jos ei pysty ollenkaan uskomaan, että kertomani on totta. niin silloin on syytä löytää syyllinen peilistään. Kysymys on pahasta ennakkoluuloisuudesta. Uskoo aina muiden valehtelevan. Yleensä sellaiset valehtelee itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin sitä morkataan toista, kun ei itse ymmärretä asiasta mitään. Olen kertonut siitä maaliruiskusta, jota nuoruudessani käytettiin valimossa keernojen maalaamiseen. Siinä oli kysymys maalipatsaan painosta, kun ruisku alipaineella imi maalia avoimesta astiasta.
Jos sillä olisi imetty vettä, kysymys olisi ollut vesipatsaan painosta. Vettähän se maali suurimmaksi osaksi olikin. Todennäköisesti aivan samanlaisia maaliruiskuja käytetään valimoissa edelleen. Se on yksinkertainen ja toimintavarma.
Siinä ruiskussa sen alipaineen eli imun synnytti paineilman ohivirtaus, ja se paineilma sitten lennätti maalin keernan pintaan. Minulla on tätä ammattitietoa todella paljon.
Onko täällä kaksi kenraaliksi itsensä ylentänyttä, kun vaihteeksi on alarmistin rooli päällä,
Alipaine eli imu pystyy siis nostamaan letkussa nestettä ylöspäin. Kuinka korkealle 5 bar nostaa, se pitäisi kokeilla. On se kummallista, ettei totuus mene joillekin jakeluun, vaikka kerron käytännön esimerkit.
Eihän sairaaloissa tultaisi toimeen, jos ei olisi alipainetta. Ensimmäisen kerran sairaalassa käytin sitä teho-osastolla harjoittelujaksolla. Minut pantiin valvomaan potilasta, joka oli hengityslaitteessa eli respiraattorissa. Välillä joutui imemään keuhkoista limaa. Siihen sitä alipainetta käytettiin.
Jos ei pysty ollenkaan uskomaan, että kertomani on totta. niin silloin on syytä löytää syyllinen peilistään. Kysymys on pahasta ennakkoluuloisuudesta. Uskoo aina muiden valehtelevan. Yleensä sellaiset valehtelee itse.No en todellakaan usko mitään turhia horinoita. Minäpä rakensin elohopealla toimivan ilmapuntarin jokus 50 vuotta sitten. Ja ymmärsin mistä on kyse. Tosin Torricelli oli tyon ymmärtänyt jo 200 vuotta aikaisemmin. Ei tarvitse enää kokeilla kuinka korkealle neste nousee 5 bar alipaineen imun vaikutuksesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No en todellakaan usko mitään turhia horinoita. Minäpä rakensin elohopealla toimivan ilmapuntarin jokus 50 vuotta sitten. Ja ymmärsin mistä on kyse. Tosin Torricelli oli tyon ymmärtänyt jo 200 vuotta aikaisemmin. Ei tarvitse enää kokeilla kuinka korkealle neste nousee 5 bar alipaineen imun vaikutuksesta.
Ei ollut Torricellillä paineilmakompressoria. Oli vain oma imu. Kuvitteletko todellakin, että ihminen pystyy suullaan tuottamaan ison alipaineen eli imun. Ei todellakaan pysty. Tehdystä kokeesta päätellen yksi bar on yläraja. Melkein 10 m nousi ihmisen imulla. Torricellin koe todisti vain tämän, ei mitään muuta.

Vai että oli Torricellilla oma imu. Jostain syystä minä en tarvinnut ilmapuntariini mitään imua vaikka rakensin ihan niinkuin Torricellikin oli rakentanut. Mistä mahtaa Torricelli saanut imun kun ei ollut tuohon aikaan edes 50 metrin korkeudessa olevaa kompressoria imemässä.

Torricell oli siis ilmapuntarin keksijä. Oletin, että tarkoitit imua. kun käsittelit kahta asiaa. Joka tapauksessa joku on muinoin tutkionut, että ihmisen imun maksimi on 10 m. Rakensit siis ilmanPAINEMITTARIN. Nimihän jo kertoo, että on kysymys paineesta.
Sinun mielestäsi siis sairaaloissa vain horistaan alipaineesta. Kyllä on kova pää joillakin, kun ei millään herää todellisuuteen. Minä olen elänyt siinä todellisuudessa koko ajan. Alipaine oli minulle todellisuutta jo 50 v. sitten fysiikantunnilla. Mitä ihmettä sitä nykyään opetetaan.
Minä olen tänne laittanut lukuisia esimerkkejä käytännön sovellutuksista. Tuntuu nykynuoret olevan sitä mieltä, että sitä mitä ei ole koulussa oppinut, ei ole olemassa. Samanlaisia näyttää olevan myös vanhemmassa väessä.
Minä ainakin olen oppinut koulun jälkeen hirveän määrän asioita. Eihän peruskouluissa koskaan opeteta ammatillista tietoa. Sitä opetetaan vasta kunkin alan ammatillisessa koulutuksessa. Tämä ei tunnu joillekin menevän kaaliin millään.
Kun laittaa tänne ammattitietoa, jota ei ole opetettu peruskoulussa, lukiossa tai yliopistossa. se yritetään heti tyrmätä. Ammattitieto on asia erikseen. Suurin osa ihmisistä ei tiedä, mitä sairaanhoitajille tai lääkäreille opetetaan. Anonyymi kirjoitti:
Torricell oli siis ilmapuntarin keksijä. Oletin, että tarkoitit imua. kun käsittelit kahta asiaa. Joka tapauksessa joku on muinoin tutkionut, että ihmisen imun maksimi on 10 m. Rakensit siis ilmanPAINEMITTARIN. Nimihän jo kertoo, että on kysymys paineesta.
Sinun mielestäsi siis sairaaloissa vain horistaan alipaineesta. Kyllä on kova pää joillakin, kun ei millään herää todellisuuteen. Minä olen elänyt siinä todellisuudessa koko ajan. Alipaine oli minulle todellisuutta jo 50 v. sitten fysiikantunnilla. Mitä ihmettä sitä nykyään opetetaan.
Minä olen tänne laittanut lukuisia esimerkkejä käytännön sovellutuksista. Tuntuu nykynuoret olevan sitä mieltä, että sitä mitä ei ole koulussa oppinut, ei ole olemassa. Samanlaisia näyttää olevan myös vanhemmassa väessä.
Minä ainakin olen oppinut koulun jälkeen hirveän määrän asioita. Eihän peruskouluissa koskaan opeteta ammatillista tietoa. Sitä opetetaan vasta kunkin alan ammatillisessa koulutuksessa. Tämä ei tunnu joillekin menevän kaaliin millään.
Kun laittaa tänne ammattitietoa, jota ei ole opetettu peruskoulussa, lukiossa tai yliopistossa. se yritetään heti tyrmätä. Ammattitieto on asia erikseen. Suurin osa ihmisistä ei tiedä, mitä sairaanhoitajille tai lääkäreille opetetaan.Vai että oikein ilmanpainemittari olikin kyseessä. No kerro nyt pari hirveän hyvää esimerkkiä siitä kuinka Torricelli alipaineimulla rakensi oman mittarinsa. Mahtoika kaveri ollut edes käynyt ammattikoulussa. Mahtoiko tuohon aikaan olla 5 bar alipainetta olemassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Torricell oli siis ilmapuntarin keksijä. Oletin, että tarkoitit imua. kun käsittelit kahta asiaa. Joka tapauksessa joku on muinoin tutkionut, että ihmisen imun maksimi on 10 m. Rakensit siis ilmanPAINEMITTARIN. Nimihän jo kertoo, että on kysymys paineesta.
Sinun mielestäsi siis sairaaloissa vain horistaan alipaineesta. Kyllä on kova pää joillakin, kun ei millään herää todellisuuteen. Minä olen elänyt siinä todellisuudessa koko ajan. Alipaine oli minulle todellisuutta jo 50 v. sitten fysiikantunnilla. Mitä ihmettä sitä nykyään opetetaan.
Minä olen tänne laittanut lukuisia esimerkkejä käytännön sovellutuksista. Tuntuu nykynuoret olevan sitä mieltä, että sitä mitä ei ole koulussa oppinut, ei ole olemassa. Samanlaisia näyttää olevan myös vanhemmassa väessä.
Minä ainakin olen oppinut koulun jälkeen hirveän määrän asioita. Eihän peruskouluissa koskaan opeteta ammatillista tietoa. Sitä opetetaan vasta kunkin alan ammatillisessa koulutuksessa. Tämä ei tunnu joillekin menevän kaaliin millään.
Kun laittaa tänne ammattitietoa, jota ei ole opetettu peruskoulussa, lukiossa tai yliopistossa. se yritetään heti tyrmätä. Ammattitieto on asia erikseen. Suurin osa ihmisistä ei tiedä, mitä sairaanhoitajille tai lääkäreille opetetaan.Tämä "kerskujahitsari" vaikuttaa yhä enemmän oikealta surullisen hahmon ritarilta.
Inttää jatkuvasti samaa mahdottomuutta, väittää muita tyhmiksi kun eivät muka ymmärrä, eikä huomaa itse olevansa aivan hukassa.
Vinkkinä, lopeta se 5 bar alipaineen selittely, ota selvää mitä paine yleensäkin on, huomaa virheesi ja pyydä anteeksi ylimielisyyttäsi.
Viisaan ihmisen tunnistaa siitäkin, että hän huomaa myös omat virheensä, tapaisiasi jääräpäisiä selittäjäjuntteja ei voida katsoa kuuluvaksi em. ryhmään.
Tuota vanhojen professoreiden pamflettia ei kannata linkittää tälle palstalle. Pamfletti on osoitettu täysin virheelliseksi.
Siinä on esimerkiksi sekoitettu typpioksiduuli N2O ja typpidioksiini NO2 keskenään.
Aika alkeellinen virhe professorismiehiltä.- Anonyymi
Tätä on jonssin peli. Panee väitteen, jossa on ilmiselvä virhe. ja poistattaa oikaisun. Joko sinä olet tehnyt sitä typpioksidiinia. Wikipedia sitä ainakaan ei tunne. Epäilin heti ja tarkistin.

Et varmaan löytänyt, kun kirjoitit sana väärin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/TyppidioksidiAnonyymi kirjoitti:
Tätä on jonssin peli. Panee väitteen, jossa on ilmiselvä virhe. ja poistattaa oikaisun. Joko sinä olet tehnyt sitä typpioksidiinia. Wikipedia sitä ainakaan ei tunne. Epäilin heti ja tarkistin.
Höpsis. Ei jönssi ole tehnyt typpioksidiinia vaan typpidioksiinia.
Jons kirjoitti:
Et varmaan löytänyt, kun kirjoitit sana väärin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/TyppidioksidiAika nerokasta alarmistilta. Jos alarmisti itse sotkee asiansa niin se on tietysti denujen vika.
- Anonyymi
Jons kirjoitti:
Et varmaan löytänyt, kun kirjoitit sana väärin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/TyppidioksidiKyllä jöns sitten jaksaa yrittää. Nyt olikin tullut typpidioksiinista typpidioksidi. Kyllä minä kirjoitin juuri niin kuin oli kommentissasi. Sitäpaitsi pitkän tutkimuksen leimaaminen epäluotettavaksi yhden pienen virheen perusteella on todella alhaista toimintaa.
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä jöns sitten jaksaa yrittää. Nyt olikin tullut typpidioksiinista typpidioksidi. Kyllä minä kirjoitin juuri niin kuin oli kommentissasi. Sitäpaitsi pitkän tutkimuksen leimaaminen epäluotettavaksi yhden pienen virheen perusteella on todella alhaista toimintaa.
No ei taatusti ole alhaista vaan ylhäistä ja ilmastonlämpenemisjumalaa kohottavaa ylistystä.
Kyllä hiililidioksidinuuli ja typpioksidinodiini ovat kaiken hyvän ja pahan alku ja loppu.
Virhe esiintyy kyseisessä pamfletissa kaksi kertaa, joten kirjoitusvirheestä tuskin on kysymys.
Uskokaa te denialistit tuohon pamflettiin, jos niin haluatte.
Väärässä te olette olleet ja jatkatte väärässä olemista, koska asenteenne ei salli tosiasioiden huomioon ottamista.- Anonyymi
Sarkomaan ja Ruotun virheitä vilisevästä mielipidekirjoituksesta oli jo aiempi keskustelu. Nostin sen esille muistutukseksi...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä953321Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3041823Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471667- 951530
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4081491Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4191386Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381147Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275965