Lapsilla on oppivelvollisuus, pysykööt koulussa, samoin opettajat.
Vai kuuluuko mielenosoituksen opettelu oppivelvollisuuteen? Epäilen.
Jos lapset olisi opettamassa eläkeläisille esim. kauppojen edustalla kierrätystä, sen ymmärtäisin, mutta en luvallista mielenosoitusta.
Ilmastonmuutoksen torjunta on meidän aikuisten tehtävä, eikä lapsia saa syyllistää ja aiheuttaa pahaa oloa ja ahdistusta siitä lapsille.
Roskat pitää jokaisen itse laittaa oikeisiin paikkoihin se on jokaisen velvollisuus.
Ei humalatila ole puolustus siinäkään asiassa.
Lapset ilmastonmuutos mielenosoituksissa
3
<50
Vastaukset
Eipä tuommoinen kovin uutta ole. Joskus 1960- ja 1970-luvulla yleisdemokraattiset lapset kävivät osoittamassa mieltään nollakasvun yhteiskunnan puolesta ja hihkumassa sitä, kuinka autuas on Neuvostoliiiton systeemi.
Taksvärkkipäiviä järjestettiin että saatiin kerätyksi rahaa afrikkalaisten diktaattoreiden henkilökohtaisiin juhlamenoihin.
Sosialistisia opintopiirejä oli kouluissa yliopistoja myöten. Jos et osallistunut niin olit huono ihminen.
Sama on meininki edelleen. Ainoastaan sanat iskulauseissa ovat vaihtuneet.- Anonyymi
Historia vain toistaa itseään.
Sain onneksi opintoni päätökseen v.-68 (vanhan valtaus, Tsekin miehitys), joten vältin "osallistumispakon".
Jälkeenpäin osallistujat, jotka suurimmalta osin ovat jo eläkkeellä, ovat todenneet häpeillen että onneksi päättäjät ja vanhemmat eivät silloin ottaneet liikehdintää vakavasti, päin vastoin kuin tapahtui seuraavien nuorisoliikkeiden kohdalla.
Tuo typeryys kuoli onneksi uuden uhan alle (öljykriisi), johon liittyi sitten tiedemaailman yksimieliseksi julistettu nolo sammakko (Rooman Klubi) jne, eli todennäköisesti tämä nykyinenkin "katastrofiuhka" jää samanlaiseksi huvittavaksi ja hävettäväksi muistoksi kuin kaikki muutkin aikaisemmat ja vielä enemmän olisi toivottavaa että päättäjät ymmärtäisivät millaista vahinkoa voi saada aikaan säätämällä lakeja vain liikehdinnän hillitsemiseksi.
- Anonyymi
- Älä pure kättä, joka sinua ruokkii, on viisas sanonta.
Nämä lapset ja nuoret saavat korkean elintasonsa ja hyvän kpulutuksensa ilmaston muutoksen kautta heidän vanhemmiltaan, joita he nyt siitä syyttävät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,342200Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.921995Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e881961MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131673Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241637Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4911527Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11514Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491330Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761228Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas351199