Kemin tulevaisuus

Kemin kaupungin velkaantuminen ja takaukset jatkuvat. Samaan aikaan tulee uusia turvapaikan hakijoita, vaikka osa siirtyy etelä- suomeen. Jos he jäävät tänne, heidän toimeentulonsa siirtyy kaupungin eli veronmaksajien vastuulle, valtion tuen loputtua. Ruotsissa Danderyd kunnassa paljon turvapaikanhakijoita siellä on ajauduttu vakaviin talousvaikeuksiin isompi kuin Kemin kunta on. Lähde: Dagens Nyheter
21<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Norja ei aio ottaa vastaan Välimereltä poimittuja siirtolaisia, sillä maan hallitus ei halua kiihdyttää ihmissalakuljettajien toimintaa.
Ranskan viranomaiset ovat kysyneet Norjalta maan halukkuudesta ottaa vastaan Välimereltä poimittuja siirtolaisia.

Norjan oikeusministeri Jøran Kallmyr vahvistaa NRK:n mukaan antaneensa Ranskalle kielteisen vastauksen. Norja ei aio ottaa vastaan siirtolaisia Välimereltä.

Äänestä

  • " Norja ei aio ottaa vastaan siirtolaisia Välimereltä."
    Otetaanko sinne siirtolaisia Suomesta? Sinne voisi päästä kalatehtaalle töihin ja saada hyvää liksaa. Nälänhätä loppuisi, jos pääsi Norjaan siirtolaiseksi.

    Äänestä

On hämmästyttävä tämä vihreiden auttamisen ilo, unohtaen, että meillä on myös oman kansan vähäosaiset. Unohdetut vanhukset hoitolaitoksissa. Hallitus on myöntänyt juuri 13 miljoonaa käännytettyjen asioiden hoitamiseksi nopeasti, että heidät saadaan töihin ja sitä kautta lupa jäädä tänne. Jos ovat saaneet käännytyksen päätöksen, siihen on varmasti perusteet. Supon mukaan monet palautetut palaavat vielä takaisin. Vapaaehtoiseksi palaavat saavat 5000,-€ joten kohta tullaan hakemaan rahaa uudestaan. Ei tässä hommassa ole mitään tolkkua, päättäjiä viedään kuin pässiä narussa.

Äänestä
  • Kyllä minä ymmärrän jos vihreät yrittää kasvattaa kannatusta , edustajia ja sitä kautta puoluetukea tällä asialla. Mutta sitä minä en ymmärrä että vasurit on lähtenyt samaan kelkkaan samalla aiheella. Tosin nykyään se kannatus on otettava sieltä mistä se on helpoiten otettavissa. Aate saa jäädä unholaan,

    Äänestä

  • "Jos ovat saaneet käännytyksen päätöksen, siihen on varmasti perusteet."
    Ei ole lainkaan varmaa, että on perusteet. Turvapaikanhakijoita on niin paljon, ettei kaikkien perusteita ehditä tutkia vaan osa palautetaan hyvin pikaisen käsittelyn jälkeen. Usein on vasta jälkeenpäin selvinnyt, että palautuksen jälkeen he ovat menettäneet henkensä rangaistuksena maasta poistumiseen ilman lupaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jos ovat saaneet käännytyksen päätöksen, siihen on varmasti perusteet."
    Ei ole lainkaan varmaa, että on perusteet. Turvapaikanhakijoita on niin paljon, ettei kaikkien perusteita ehditä tutkia vaan osa palautetaan hyvin pikaisen käsittelyn jälkeen. Usein on vasta jälkeenpäin selvinnyt, että palautuksen jälkeen he ovat menettäneet henkensä rangaistuksena maasta poistumiseen ilman lupaa.

    Tiedoksi turvapaikan hakijat valittavat yleensä kielteisen päätöksen saatuaan kolmeen eri oikeusasteeseen. Päätös tutkitaan näissä jos on ilmennyt uusia seikkoja tai virheitä ja edellinen päätös kumotaan. Perusteet ja rikostausta tutkitaan. Mitään näyttöä ja varmuutta ei ole ilmennyt, että ovat menettäneet henkensä kotimaassa.
    Monet tulevat väärällä identiteetillä ja antavat näin myös virheellistä tietoa viranomaisille.
    Käsittely ei todellakaan ole pikainen, koska oikeudessa päätökset käydään moneen eri kertaan läpi. On ilmennyt tapauksia, että maahan on tullut paljon henkilöitä jotka eivät ole oikeutettuja turva paikkaan. Toivottavasti tämä avarsi käsitystä tästä prosessista.

    Äänestä

Suomi sai oman Gretan, Antti Rinteen. Onko mahdollisesti Ohisalolla sama oireyhtymä kuin Gretalla, päätellen siitä kun vie niin fanaattisesti käännytettyjen pakolaisten ja Välimereltä pelastettujen pakolaisten asiaa? Tähän oireyhtymään kun kuuluu keskittyminen vain yhteen asiaan erittäin voimakkaasti.

Äänestä
  • "Tähän oireyhtymään kun kuuluu keskittyminen vain yhteen asiaan erittäin voimakkaasti."
    Ihmisen henki on keskittymisen arvoinen asia.

    Äänestä

Antti Tuisku lauloi kauniisti "minun suomeni" biisin uuden version. "Minun suomeni on leipäjono loputon."
Hyvä Antti, näin se juuri meillä on ja tulee olemaan, tämä maa on jo menetetty.

Äänestä

Ohisalo täysin väärällä paikalla .

Äänestä
  • Huonoja on äänestäjät kun äänestävät vääriä ihmisiä väärille paikoille. Olisivatkohan vääriä äänestäjiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huonoja on äänestäjät kun äänestävät vääriä ihmisiä väärille paikoille. Olisivatkohan vääriä äänestäjiä?

    Mitä jää enään äänestettäviksi kun en äänestä ikinä vasemmistoliittoa, persuja, kepua, vihreitä, kokoomusta.
    Siinäpä ne omat inhokkini on.

    Äänestä

  • "Ohisalo täysin väärällä paikalla ."
    Näitkö hänet kemiläisessä ravintolassa? Oliko hukannut paikkansa? Sitä tapahtuu helposti. Sitä tapahtuu helposti, kun joku humalainen valtaa istumapaikan tupakkatauon aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitä jää enään äänestettäviksi kun en äänestä ikinä vasemmistoliittoa, persuja, kepua, vihreitä, kokoomusta.
    Siinäpä ne omat inhokkini on.

    Onhan siinä Kristilliset, ruottalaiset. Väyrysen Pate ja Harkimo näin aluksi,

    Äänestä

Kemillä on loistava tulevaisuus. Tehtaita laajennetaan ja kohta aletaan rakentaa biojalostustehdasta Ajokseen, vai mihinkä se olikaan? Jo pelkästään uusi sellutehdas tuo rutkasti varallisuutta Kemiin. Mistä saadaan niin paljon uusia työntekijöitä kuin uusi tehdas tarvitsee? Karihaaran tehtaalle on saatava kunnollisia pyöräteitä, jotta sinne olisi turvallista mennä töihin pyörällä. Rekkaliikenne on aivan hirveää. Uusi rautatie pitäisi saada pian, jotta junat voisivat kulkea samanaikaisesti tehtaalle ja sieltä pois.

Äänestä

Ohisalo nopeuttaa paperittomien (kielteinen turvapaikka) käsittelyä, saavat jäädä tänne jos pääsevät töihin. Ehkä Kemin uusi tehdas ottaa heidät töihin, 9,00€ tuntipalkalla. Kun saavat luvan jäädä suomeen, sitten voi työt lopettaa, sen jälkeen voi työpaikat sitten antaa paikka kunnan kantaväestön työttömille samalla palkalla. Uusia kumiveneitä tulee lisää kun sana kiirii, että heidät suomi ottaa sitten leiriltä, kun Ohisalo käy ensin laskemassa tulokkaat.

Äänestä

Mitä tuota Ohisaloa mollaa. Ohisalo ajaa oman vakaumuksen ja häntä äänestäneiden asiaa kuten politiikassa pitäisi tehdäkkin. Ajaisipa joku työväenpuoluekkin työläisten ja vähäosaisten asiaa . Sieltä ne äänet ovat puolueille tulleet..............vielä tähän asti.

Äänestä

Suomen kansan polittinen muisti kestää maksimissaan puoli vuotta. Tämä on tutkittua tietoa. Mutta onneksi meillä on nykyään internetti. Sieltä voi tarvittaessa käydä virkistämässä muistiaan ennenkuin lähtee seuraavan kerran äänestämään. Ja pitää vielä muistaa se ettei yksi politikko voi kahta hyvää tehdä. Nimittäin luvata ja toteuttaa.

Äänestä

Kun Kemi velkaantuu tarpeeks niin nimeks muutetaan SIMO

Äänestä
  • Sitten vaan kaikki harjoittelemaan suu auki kulkemista jos kerta simolaisiksi joudutaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kemin kaupungin velkaantuminen ja takaukset jatkuvat. Samaan aikaan tulee uusia turvapaikan hakijoita, vaikka osa siirtyy etelä- suomeen. Jos he jäävät tänne, heidän toimeentulonsa siirtyy kaupungin eli veronmaksajien vastuulle, valtion tuen loputtua. Ruotsissa Danderyd kunnassa paljon turvapaikanhakijoita siellä on ajauduttu vakaviin talousvaikeuksiin isompi kuin Kemin kunta on. Lähde: Dagens Nyheter

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu