Ei nyt varsinaista iskurepliikkiä tarvitse olla. Tehkää kuten minä hurjassa nuoruudessani.
Lähdin oluselle, tietenkin pillu mielessä. Paikallinen oli kovin täynnä ja havaitsinkin yksin istuvan hemaisevan naisen. Menin siis kysymään, voiko tähän vapaaseen paikkaan istua.
Juttelimme hänen kanssaan monenlaista ja saattoipa siinä mennä toinenkin olut. Kello oli jo melko paljon joten sanoin ihan suoraan: "Lähdetäänkö nussimaan?"
Hän vastasi seuraavanlaisesti.
-Juodaan nämä oluet ensin loppuun.
Unohtakaa iskurepliikit ja typerä esittäminen sekä teeskentely. Ottakaa sellainen asenne, että jos ei kelpaa niin antaa olla, pitäköön pillunsa.
Epätoivoisille sinkkumiehille
6
75
Vastaukset
Helpommalla ja halvemmalla pääsee, kun sanoo tuon saman asian omalle kädelleen. Silloin ei tule olleeksi epäkohtelias.
- Anonyymi
Oon minäkin monesti sanonut suoraan naiselle ja saanut seksiä. Nainen kysyi baarissa kerran että mitäs minä baarissa niin sanoin että panoseuraa etsin. Sit yks nainen kertoi että etsii panoseuraa ja pyysin sitä sitten luokseni ja nainen lähti heti.
- Anonyymi
Kaikkein tärkein asia on juoda viinaa ja käydä yökerhossa. Siitä kaikki lähtee. Jos nämä perusasiat eivät ole kunnossa, on turha haaveilla naisseurasta.
Vain viinaa juomalla ja yökerhossa käymällä voi tavata naisia.
t. viinamies - Anonyymi
Kyllä naisia voi muualtaki saada kuin baarista, viinamies menee baariin ympärikännis ja karkottaa naiset kun on liian humalassa ja tuhlaa viimeset rahat baariin :D.
- Anonyymi
Aloittaja on sitten törmännyt siihen kiertopalkintoon ja pubiruusuun.
No, mikäs siinä kun ei ole turhan kranttu ja kun on paremman tason naisille pelkkää ilmaa.
Muistan minäkin tällaisen Ruusun, miesporukassa kierrättivät umpihumalaista naista viinapalkkiolla. Kyllä inhotti! En koskisi vaikka olisi viimeinen maailmassa!
Miten suomalaisten miesten taso on laskenut noin alas? Ja miten epätoivoinen pitää olla että tuohon alistuu? Ettekö kunnioita itseänne yhtään? - Anonyymi
"A-anteeksi neiti, olen työtön 40 sinkku mies. Asun äitini kanssa ja minulla ei ole kavereita"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322078Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461695Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1101460Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041196Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja104994Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.74924- 59825
Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52769Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,26718Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd99699
