Hiilihapolla on tutkimusten mukaan sellainen ominaisuus, että se päästää lävitsensä auringon lämpösäteet, mutta pidättää maan takaisin heijastaman lämmön.
Siten se lisää ilmanalan lämpenemistä.
Lisäksi nykyaika saa tehtaitten ja höyrykoneitten ym. kautta lisää hiilihappoa ja niinmuodoin ilma yhä lämpenee.
Me emme siis kulje synkkää pakkasta, vaan kasvavaa siunausta tuovaa lämpenemistä kohti. Muutaman tuhannen vuoden kuluttua saavat jälkeläisemme nauttia paljon lämpimämpää ilmaa kuin me.
Tulee siis sellainen aikakausi kuin se, joka oli ennen jääkautta, jolloin norsu asusteli Siperiassa ja jättiläis-sananjalat kasvoivat nykyisissä jääseuduissa.
IPCC:n vertaisarviointi on vahvistanut tutkimustuloksen, mutta ristikkäiset mielipiteet muutoksen hyödystä johtivat IPCC:n sisäiseen hajoamiseen.
Ns. anarkoutopistit jatkavat huonosti perusteltujen ja poliittisesti värjäytyneiden kantojensa edistämistä IPCC:n nimissä.
Laajemmin tutkimuksesta on kerrottu täällä: https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/509258?page=4
IPCC:n päätelmät perustuvat S. Arrheniuksen tutkimukseen
4
109
Vastaukset
Kiitos linkistä, taidanpa käyttää sitä joskus. Alla lainaus linkin lopusta:
"Nämä vastakohdat saattaa selittää vain siten, että edellyttää auringon säteitten vaikuttavan Marsilla voimakkaimmin vaikka vastaanotettu lämpömäärä on pienempi kuin maan. Tätäkin pitää A. (Arrhenius) todistuksena hiilihapon merkityksestä ja arvelee, että Marsin ilmanala on lämpimämpi siitä syystä, että se sisältää enemmän hiilihappoa."- Anonyymi
Denialistit lässyttävät käännösvirheestä.
Hohhoijaa.Eivät olleet käännösvirheitä, olivat suoria lainauksia vuoden 1899 heinäkuun alkupuolella maamme sanomalehdissä kiertäneestä jutusta otsikolla "Onko maalla odotettavana lämpimämpi vai kylmempi aika?"
Tuohon aikaan lämpöä pidettiin siunauksena, jota sopi kaikin keinoin tavoitella. Alla linkki maamme lehdistössä vuonna 1915 kiertäneeseen artikkeliin otsikolla "Maan ilmanalan muuttaminen", jossa selostettiin Arrheniuksen ehdotusta ilmanalan muuttamiseksi ilman hiilihappomäärää lisäämällä.
https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/1217132/articles/78311677
- Anonyymi
”Tuohon aikaan lämpöä pidettiin siunauksena, jota sopi kaikin keinoin tavoitella. ”
Ei tuo asia ole miksikään muuttunut. Tänä päivänäkin lämpö on siunaukseksi. Nyt ei vain ymmärretä mitä se merkitsisi jos joka vuosi halla veisi viljan ja perunan varret.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta
Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama987791Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?
Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä1366523Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve1794655Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa
asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu2403192Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta962703Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut
Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh622124- 1471808
Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille
Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari81762Vihreät REPEÄMÄSSÄ oijoijoi....Virran sekoilut on liikaa
Jo ennestään vihreiden kannatus on suossa vaikka puolue istuu oppositiossa, nyt tuli Virran temppu kun häipyi tuosta vaa231665Yhteydenotto
Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?1971604