1500 metrillä juoksi oman ennätyksen, mutta jäi silti joukon viimeiseksi.
Finnin mielestä suoritus oli erinomainen. Itse en ymmärrä miksi se oli erinomainen.
Jos juoksee oman ennätyksen kisoissa ja on silti jumbona niin oma tulostaso täytyy olla silloin todella surkea.
Taas yksi surkimus tippui kuten kaikki muutkin tähän asti.
Hävettää kohta olla Suomalainen
Sara Kuivisto
11
1458
Vastaukset 11
- Anonyymi
Eiköhän se taso ollut tiedossa etukäteen, joten tippuminen ei ollut yllätys. Mutta oman ennätyksen teko on aina hyvä suoritus, ei sitä kannata katsomosta vähätellä.
Muuten, kisat olisivat aika köyhät, jos sinne pääsisivät vain rankingin kahdeksan parasta.
Terv. Liikkuva suomalainen - Anonyymi
Oman ennätyksen rikkominen riippuu täysin siitä millainen se oli ennen. siis sen erinomaisuus. Ja kun taso on kansallista keskitasoa niin on helppo rikkoakin enklkoja vähällä vaivalla.
- Anonyymi
Jos Kuivisto edustaa jonkun täällä kommentoivan mielestä kansallista keskitasoa, millainen lienee sitten se kovin taso? Hän kuitenkin on lajissaan kaksoiskansalaisuuden omaavaa Mäkeä lukuun ottamatta täysin omassa luokassaan suomessa.
Ryhtymättä tämän enempää naista puolustelemaan totean vain, että Kuivistolle osui Dohassa kovin mahdollinen alkuerävastus, muissa erissä hän olisi ajallaan mennyt suoraan jatkoon, urheilu on joskus ihmeellistä. - Anonyymi
Jep, nyt vaan kaikki joukolla enklkoja särkemään, se on NIIN helppoa...
- Anonyymi
Kuivisto oli umpisurkea molemmissa lajeissa kuten kaikki muutkin Suomalaiset. pthyi..ihan sama mikä on alkuerä..pthyi.,edustakoot påaska muuta maata. pthyi
- Anonyymi
Miksi kuivisto kehuu noin itseään? Kun on toisella matkalla 14 sekuntia jäljessä ja toisella 6 sekuntia! Turha aliarvioida muita juoksijoita.
nostan sara kuiviston erittäin korkealle mun suosikki näissä meneillään olevissa olympiakisoissa
- Anonyymi
Pärjää piirikunnallisissa. Mites Timanttiliiga?
- Anonyymi
Tykkäsin aiemmin mutta viimeisen puolen vuoden aikana kun on aukaissut suunsa niin eipä kiinnosta. Liikaa toisten vähättelyä, kuten esim. Tokiossa.
- Anonyymi
Ei taida olla suomen kieli hänen äidinkielensä että ehkä siksikin puhuu vähän heikosti?
- Anonyymi00010
No niin, nyt lähestyy pyöräilyssä kansallista kärkeä.
Saa vihakommentoijat taas tekemistä.
Sara on upea urheilija.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu561304- 21935
- 68772
- 64758
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69718- 47714
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131655Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10612Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13592Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45538Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �125527- 4522
- 75516
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 36455
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113454- 16451
- 84445
- 36437