Uusin gallup: Keskustan kannatus on noussut eniten!!

Anonyymi

Hyvä Kulmuni. :))) --demarien kannatus syöksyy, valitettavasti.

39

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskustan kannatus on edelleen historian heikoin. Näyttäisi olevan , että Keskustan kannatus on vakiintunut 8% - 12% välille.

      Po.l asiantuntija

      • Anonyymi

        Sipilän jättämät rauniot ovat vaikeasti korjattavissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraava galluppi taas ykstoista prossaa

    • Anonyymi

      Olisiko laskeva trendi katkennut? Toivotaan ettei.

      • Anonyymi

        Virhemarginaaleissa ollaan aivan hyvin voidaan olla syöksymässä

    • Anonyymi

      Näin demarien äänestäjänä vähän huolestuttaa. Rinne ei ole saanut sanojaan suitsittua oikealla tavalla vaan on edelleen joutunut selittelemään sanomisiaan. Se näkyy demaripuolueen kannatuksessa.

      Keskusta pääsi Sipilästä, ja sekin näkyy. Kulmuni ei ole tehnyt mitään merkittävää, mutta sekin riittää kannatuksen kasvuun. Toinen seikka on muita hallituspuolueita maanläheisempi ilmastopolitiikka. Kansa on totaalisen kyllästynyt näihin vihreiden ajamien aisioiden vatvomisiin.

      Se mikä on demareilta pois näyttää menevän persuille ja kepulle, sillä vihreät ja Vasemmistoliittokin ovat lievässä laskussa, samoin Kokoomus.

      Demareilla olisi nyt terävöittämisen paikka ainakin ilmastopolitiikassa, turha kohkaaminen ja vihreiden peesaus pois, yksinkertainen selkeä ja Suomen teollisuutta (=työpaikkoja) tukeva linja esiin.

      • Anonyymi

        Demareiden valehtelu ja kyvyttömyys vaalilupausten täyttämiseen tiputtaa sossut kohta vasureiden tasolle. Näin on näreet.

      • Rinnehän lähti vastavoimana Urpilaiselle palauttamaan demareita enemmän perinteiseksi työväenpuolueeksi. Ehkä tuo ajatus on päässyt matkan varrella melkoisesti muuttumaan eikä mitään suurta muutosta ole nähty.

        Itse näen demarien ja Kepun kannatuksen laskun merkkinä maltillisten valtionhoitapuolueiden tarpeettomuudesta nykyaikana. Näitä tarvittiin Kekkosen ja NL:n aikana, kun piti luoda ulospäin uskottavan ja vakaan näköinen kokonaisuus. Maailman ongelmatkin olivat erilaiset, ulkopolitiikka oli tärkeä ja sisäpolitiikka melko puhtaasti paikallista ja siinä pääkohde työväen, maatalousväen ja yrittäjien edut ja niiden myötä vastakkainasettelu. Pääryhmät muodostuivat helposti ja ne vakiintuivat. Vihreät toivat ensimmäisen särön tähän asetelmaan, mutta se ei vielä särkenyt sitä. Suurempi muutos on ollut populistisen persupuolueen esiinnousu.

        Politiikan keskiöön on noussut kaksi pääaihetta: ympäristökysymykset sekä nationalismin ja globalismin kaksinkamppailu. Maahanmuuton vastustaminen on osa nationalismia, mutta vain osa sitä. Yhtä tärkeäksi ja mahdollisesti vielä tärkeämmäksi on alkanut muodostua kansallisen päätöksenteon omissa käsissä pitäminen. Taloudessa tämä tarkoittaa protektionistista suuntausta.

        Näissä kysymyksissä on selvästi parhaiten profiloituneet Vihreät (ympäristökysymykset) ja heidän vastavoimanaan persut (ympäristöpolitiikan vähättely). Toisessa teemassa ovat taas keskiössä persut (nationalismi, konservatismi) ja Kokoomus (globalismi, talousliberalismi). Muut puolueet jäävät enemmän statisteiksi, vaikka ovat kyllä valinneet puolensa näissa asiakysymyksissä. Suurin hyötyjä tässä ovat persut, koska he erottuvat kaikista muista puolueista. Sen vuoksi heidän kanssaan on vaikea, ellei jopa mahdoton muodostaa minkäänlaista hallitusta. Halla-ahon johtama puolue on tuskin sellainen kuin Soinin johtama, joka hallitusvastuun saadessaan oli nöyrää poikaa ja unohti kaikki poliittiset lupauksensa. Hillotolpan houkutus olis silloin ylivoimainen ja vaikea vastustaa.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Rinnehän lähti vastavoimana Urpilaiselle palauttamaan demareita enemmän perinteiseksi työväenpuolueeksi. Ehkä tuo ajatus on päässyt matkan varrella melkoisesti muuttumaan eikä mitään suurta muutosta ole nähty.

        Hiljattain uutisoitiin selvityksestä, jonka mukaan 45 % kansalaisista suhtautuu epäillen ilmastonmuutoksesta annettuun julkiseen tietoon. Lähes sama määrä ihmisiä. 46% koki ilmastomuutoksen uhaksi. Lähes fiftyfifty siis.

        Tässä on näiden maltillisten valtionhoitapuolueiden suosion laskun syy, ja persujen nousun syy. Ilmastonmuutosta on lähestytty ja lähestytään väärin, ihmisiä pelotellen ja rangaisten. hysteriaa lietsoen. Lihansyönnistä, metsänkäytöstä ja autoilusta on tehty kauheita ympäristöpaheita, eliitin (siis punavihreiden itsensä) lentomatkustelu unohdetaan, eikä kaupunkien hiilenpoltosta puhuta halaistua sanaa, turve sen sijaan on tikunnokassa. Samalla nämä nopeita ja radikaaleja tekoja muilta kuin itseltään vaativat vahtivat tarkasti sitä, miten ­ilmastonmuutoksesta saa puhua.

        Toinen väärin lähestytty alue on maahanmuutto.

        Etenkin vasemmistopuoleet (siis SDP kun puhutaan valtionhoitapuolueista) sanoma on yksipuolisesti ja sokeasti ns. humanitaarisessa maahanmuutossa, siitä puhutaan, sen ympärillä kohkataan. Julmat ennusteet maamme syntyvyyden ja väestönkehityksen tulevaisuudesta osoittavat maahanmuuton tarpeen, joten demarien ja Kepun pitäisi keskittyä työperäisen maahanmuuton edistämiseen, eikä vain puolustaa Persujen haittamaahanmuutoksi nimeämää humanitaarista maahanmuuttoa.

        Toimia ilmaston ja maahanmuuton eteen tarvitaan, niitä pitäisi toteuttaa maltillisesti valtionhoitoa unohtamatta ja kansalaisia turhaan rankaisematta. Lentovero, hiilen polton vero, rajut tullit sademetsiä tuhoavien maiden tuotteille jne. Siinä olisi niin Kepulla kuin etenkin demareilla helppo sarka voittaa kannatus taas 20% yläpuolelle. Ja suistaa persut 10% puolueeksi.

        Suomen ympäristöpolitiikka alkoi SDP johtoisesti. Demarien ansiosta saatiin maahan ympäristöminsiteriö. Ensimmäinen ympäristöministerikin tuli demareista, Matti Ahde.

        Demareiden politiikka oli maltillista, sen oli teknologia- ja teollisyysmyönteistä, se ei demonisoinut ydinvoimaa, se pyrki ympäristön tilan parantamiseen rikkipäästöjä vähentämällä, metsäteollisuuden prossien puhdistamisella, otsonikerrosta tuhoavien yhdisteiden käytön rajoittamiseen jne. Ja tuloksia myös syntyi.

        Sitten 2000 luvulla demarien järkevän politiikan tilalle tuli vihreä fundamentalismi. Pekka Haavisto tuhosi ympäristöministerinä ministeriön pitkäjänteisen työn luonnon- ja ympäristön hyväksi. Vihreät monopolisoivat ympäristökysymykset itselleen, ehdottomuus korvasi edistyksen. Vain ehdottomat keillot oli enää toimenpidelistalla.

        Kehitys alkoi mennä jopa taaksepäin kun talouskasvun vaatimiin energiainvestointeihin päästötöntä vesivoimaa ei saatu, päästötön ydinvoima oli pannassa jne. Energiaa saatiin enenemässä määrin hiilestä, maakaasusta ja muista fossiilisista. Osmo Soininvaara saarnasi (Helsingin Energian hallituksen jäsenenä muuten) hiilen puolesta turvetta ja puuta vastaan, Ville Niinistön kaudella hiilen käyttö nousi 12% jne. Jos otsonia tuhoavien kaasujen käyttö olisi nyt asialistalla, vihreiden vaatimuksesta jääkaapit kiellettäisiin ilman korvaavia kylmäsäilytysmahdollisuuksia. Maalla palattaisiin maakellareihin ja kaupungeissa kellarivarastoihin.

        Nyt ollaan kieltämässä, tai ainakin vahvasti rajoittamassa, lihansyöntiä, autoilua, metsien hakkuita, maidon juontia, polttomoottoreita jne. Kaupunkiliberaalin polkupyöräily ja kasvisruokavalio nostetaan moraalisesti kaiken yläpuolelle, saman porukan vuotuiset Thaimaan lomamatkat koetaan välttämättöminä, niiden hiilijalanjäljen voi kuitata ostamalla pari puun tainta Antero Vartian säätiöltä. Ja onhan sitä päästävä kosmopoliittisen imagon ylläpitämiseksi päästävä myös muutama kerta vuodessa Berliiniin fiilistelemään, lentäen tietty. Jotta maailma ei tuhoutuisi noiden lentojen vuoksi, täytyy Suomen metsien käyttöä rajoittaa, eikä missään tapauksessa rakentaa uutta teolisuutta. Sellainen vaihtoehto, että lopetettaisiin omat lennot, annettaisiin metsänomkistajien hakata puuta ja metsäteolisuuden luoda työpaikkoja, sitä ei ole tullut mieleenkään ehdottaa. Saati paheksua Helsingin ja muiden suurten kaupunkien energiapolitiikka, joka perustuu fossiilisiin. Puun polttoa kyllä jaksetaan paheksua.

      • Mielipidepankki kirjoitti:

        Perussuomalaisten suurin "uhka" muille puolueille on, että yhä useampi äänestäjä alkaa pitkän päälle mieltää sen ihan normaaliksi puolueeksi muiden joukossa, eikä niinkään paria asiaa (ilmasto, maahanmuutto, nationalismi) korostavaksi erikoispuolueeksi.

        Persut tekisivätkin viisaasti, jos toisivat esille mielipiteitään mahdollisimman laaja-alaisesti ilman että ne poikkeavat suuresti muiden puolueiden kannoista. Jopa hallituksen sopiva myötäily on suotavaa, koska se saa hallituspuolueiden kannattajia suhtautumaan itseensä myönteisesti ja erottautumaan kokoomuksesta, joista uusia kannattajia on vaikeampi saada.

        Esimerkiksi vihreiden kannatus nousi yli kymmenen prosentin vasta, kun puolue alettiin mieltää muuksikin kuin ympäristöpuolueeksi. Viime hallituskaudella vihreät nostivat koulutusasiat esille jopa ympäristöasioita useammin, ja kannatuksennousunsa oli varmasti pitkälti tämän ansiota. Pekka Haaviston kaksi presidentinvaalikampanjaa auttoivat myös mieltämään vihreät laaja-alaisemmaksi puolueeksi kuin siitä mielikuva parin vuosikymmenen ajan oli.

        Tähän suuntaan on persuillakin hyvät saumat. Erikoisteemoja ei kannata ylikorostaa. Kantansa niihin kyllä jo tunnetaan ja muut puolueet pitävät huolen, että niistä asioista puhutaan persujenkin kannalta riittävästi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Monella ihmisellä on taipumusta suhtautua epäilleen erilaiseen tietoon, joka ei tunnu heistä miellyttävältä. Joskus taannoin suuri osa ihmisistä suhtautui epäillen tietoon, jonka mukaan tupakointi vaarantaa terveyttä. Polkupyörän keksimisen jälkeen sen käyttöön suhtauduttiin myös hyvin epäilevästi. Jos ihminen suhtautuu epäilevästi ilmastonmuutoksesta kerrottuun tietoon, pitäisi tarkentaa, että mikä siinä tiedossa mättää ja miksi se ei ole hänestä luotettavaa. Luulen, että vastaukseksi tulee musta tuntuu -tyyppisiä vastauksia.

        Ihmiset ovat laiskoja ottamaan asioista selvää. Hyvin harva kykenee perustellusti kertomaan, miksi ei luota ilmastosta kerrottuun ja tiedemiehiltä saatuihin tietoihin.

        Ensin pitää tietysti myöntää ongelma ja sitten keskustella keinoista, joilla siihen voidaan vaikuttaa. Minusta näitä keinoja on valikoimatta tuotu varsin kattavasti esille. Ainoa selkeä ykkösprioriteetti on hiilineutraalius, minkä tämä hallitus on asettanut tavoitteeksi vuoteen 2035 mennessä. Kerrot siis täysin väärää tietoa siitä, että kaupunkien hiilenpoltto ei olisi ollut esillä. Sitähän tämä hiilineutraaliustavoite juuri tarkoittaa, että kivihiilen käytöstä ja muista fossiilisista energialähteistä vähitellen luovutaan.

        Lentomatkustelua ei ole myöskään unohdettu. Esillä on ollut lentovero Ruotsin tapaan. Jos lentomatkustelua ei haluta rajoittaa, se ei varmasti mistään eliitin halusta lennellä. Lentomatkailun Suomelle varmasti kinkkisin asia on pelko koko ajan lisääntyvän turismin kasvun tyrehtymisestä. Jos kiinalaiset ei pääse lentäen Lappiin, he eivät tule Siperian halki junalla vaan jättävät tulematta. Näissä kysymyksissä olisi sytä pitää jalat maassa eikä antaa polliittisten siivien lentää huhujen saattelemana.

        Maahanmuutossa fokus ei ole ollut missään humanitaarisessa maahanmuutossa siinä mielessä, että heitä olisi nimenomaan houkuteltu ja haluttu Suomeen. Suomi haluaa ainostaan esiintyä humaanina maana, joka ei haluaa antaa lähimmäisen hukkua välimereen ja sanoa, että that´s it. Kukaan ei halua humanitaarista maahanmuuttoa tieten tahtoen. Kyse on vaan siitä, että jos meille Suomessa tapahtuisi jokin vakava onnettomuus tai kriisi, niin meitäkin autettaisiin humanitaarisesti eri tavoin. Eihän tässä ole pohimmiltaan kyse muusta kuin, että Suomessakin maassa makaava helposti ohitetaan hälyttämättä apua tai kysymättä, onko tällä joku hätä. Humanismi on sitä, että autetaan pyyteettömästi avun tarpeessa olevaa. Onhan meillä vielä paljon humaania mieltäkin, Hurstit, joulupadat, kirkkojen koolehtikeräykset jne. Eli tilanne ei ole vielä toivoton. Meillä on yksi puolue, joka haluaa sotia ihmisten luontaista lähimmäisen rakkautta vastaan. Kyyniset PS.

        Persut vastustavat laajalti myös työperäistä maahanmuuttoa ja siinä on minusta kyllä oma pointtinsakin, jos tavoitteena on halpatyövoiman saaminen yrityksiin palkkoja polkemalla.

        Monissa ehdotuksissasi voi olla paljon järkeä, mutta samaan tapaan kuin kerroin lentämisen osalta, suurimmat vastustajat löytyvät bisnesmaailmasta. Sademetsiä tuhoavien maiden tuotteille haluat mm. veroa. Arvaa vaan ketkä meillä Suomessa tekevät tiliä tällä asialla. Jos et arvaa, niin kerron. Suomalainen metsäteollisuus on ulottanut lonkeronsa myös näihin sademetsiin ja älähtää kovin, jos se bisneksiä häitään. Se ilmoittaa nopeasti, että täytyy harkita muutaman tuhannen suomalaisen irtisanomista, jos kilpailukyky verotuksen vuoksi heikkenee. Ja niinhän on menneisyydessä ainakin ollut, ettei esim. Kepu ole metsäherrojen toiveita jättänyt huomioimatta.

        Oikeastaan hyvä esimerkki tästä ilmastohysteerikkojen viestin epäilyksen alaiseksi saattamisesta on tapaus Greta Thungberg.

        Ilmastotoimien puolesta puhuvat vaativat epäilijöitä kaivamaan tiedemaailmasta perusteluja samalla kun itse käyttävät lähteenään ja mannekiininaan 16 vuotiasta lasta.

        Miten tiedettä sitten käytetään hyväksi ilmastosta huolestuneiden puolelta. Otetaan esimerkki Suomesta, Sodankylän mittausaseman lämpötilahavainnoista. Niiden mukaan lämpötila Sodankylässä on noussut noin asteen 1900 luvun alusta tähän päivään. Kun verrataan vastaavalla leveysasteella sijaitseviin Norjan ja Ruotsin mittausasemiin, muutos on paljon pienempi. Miksiköhän. Koska tiede on otettu avuksi. Tilastotiede.

        Tilastotieteessä käytetään erilaisia menetelmiä korjaamaan lähtötiedoissa mahdollisesti olevat virheelliset havainnot. Jokainen pitkän matematiikan lukiossa lukenut on ainakin vähän perillä eri menetelmistä, mutta tarvitaan tilastomatematiikan eksperttejä silloin kun tehdään tiedettä. Yksi menetelmä on korjauskerroin, jolla eri aikoina tehdyt havainnot pyritään saamaan yhdenmukaisiksi. Yli sata vuotta sitten tehtyihin lämpötilahavaintoihin on tehty korjaus juuri tämän tilastotieteen argumentin varjolla. Tuolloin havainnot tehtiin manuaalisesti pario kertaa vuorokaudessa, nyt seuranta on jatkuvaa ja automatisoitua. Vaisalan tekniikkaa on asemat tulvillaan. Vanhoihin arvoihin on siis tehty epävarmuuskorjaus. Alaspäin. Eli ilmastoraportoidut arvot on "korjattu" pienemmiksi kuin mitä alkuperäinen kirjaus on. Mutta ei tässä vielä kaikki. Myös uusimmista, töysautomatisoiduista havainnoista joudutaan karsimaan epäluotettavat. Joku tekoälysovellus sen tekee. Sattumaa tai sitten valitun algoritmin aikaansaamaa, tämän vuoden tammikuun havainnoista on viiden päivän havainnot karsittu kuukausikeskiarvoa laskettaessa. Niistä neljä päivää "sattumalta" oli tammikuun kylmimpään pakkasjaksoon sijoittuvia, päiviin jolloin pakaknen hipoi 40 astetta.

        Tuo esimerkki osoittaa, miten aivan tieteen menetelmiä hyväksikäyttäen on saatu vanhoista havainnoista laaditut vuosikeskiarvot hieman mitatuista laskettua alemmaksi, ja toisaalta, uusimmista kuukausikeskiarvoista saatu hieman todellista korkeampia. Aivan kaikiken tilastomatematiikan sääntöjen mukaan, siis täysin tieteellisesti. Kun perehtyy tuohon, niin väistämättä herää epäilys, miksi niin on pitänyt tehdä. Ja miksei Ruotsi & Norja tee niin?

        MPP kirjoittaa: "Hyvin harva kykenee perustellusti kertomaan, miksi ei luota ilmastosta kerrottuun ja tiedemiehiltä saatuihin tietoihin."

        MPP:n kannattaisi lukea IPCC:n ilmastoraportin tieteellinen osio. Siellä nuo tiedemiehet nimenomaisesti kertovat, ettei ole tieteellisesti ole täysin pystytty todentamaan hiildioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen todellista vaikutusta ilmakehän alaosan lämpenemiseen. Siis sen ilmiön muodostumiseen jota me ilmastonmuutokseksi kutsumme. On vain luotu erilaisia malleja tuon ilmiön selittämiseksi. Eri mallit antavat sitten erilasia arvoja, sekin siellä raportissa on kerrottu. On siellä kuvattu sellaisiakin malleja, joissa lämpeneminen on olematonta. Myös niitä, joissa näyttää tulevan lähestulkoon maailmanloppu lajien kuolessa ja tulvien huuhtoessa maapalloa.

        IPCC:n raportin poliittisessa osiossa on raportin tieteellisestä osasta poimittu "konsensus", siis poliitikot ovat päättäneet ketkä tutkijat ja mitkä tutkimukset ovat valideja loppuraporttiin. Siis poliitikot, eivät tiedemiehet, ovat tuon arvioinnin tehneet. Virkamieskunta toki auttanut, mutta hehän toimivat poliittisessa ohjauksessa. Yllättävää ei siis ole, että loppuraportin kirjoittajiksi on valikoitunut tutkijat. joilla on hyvät yhteydet poliittisiin hallituksiin ja tarve saada julkista rahaa tutkimushakkeille.

        Poliitikot tekivät ensimmäisen raportin valinnat 1990. Silloin päätettiin. että jos hiilidioksidin pöllytys jatkuu, lämpötila nousee 30 vuodessa 2,5 astetta. Puhuttiin lätkämailamallista, jossa lämpeneminen kiihtyy eksponentiaalisesti muodostaen nopeasti pystyyn nousevan käyrän, "lätkämailan". Aikaa korjasutoimiin oli 10 vuotta, muuten maailma tuhoutuu. Merien pinnannousuksi arvioitiin 2-4 metriin, Grönlannin piti olla jäätön 2010 jne. Varmaan muistat nuo ajat. Helsingissäkin päätettiin kaavoissa 3 metrin suojakorkeudesta rakennettaville rakennuksille.

        No, lämpötila ei noussutkaan mallin mukaan. Vaikka hiilidioksidin pöllytys vain kiihtyi. Nythän siis tuolloisen konsensuksen mukaan pitäisi olla tuo 2,5 astetta lämpimämpää kuin raportin julkaisuhetkellä. Jäätkään eivät sulaneet poliitikkojen päättämään tahtiin. Merien pinta kohosi muutaman millin eikä metritolkulla. Helsingin kaavoittajakin on liuentanut suojakorkeusvaatimuksia.

        Ilmasto ei muuttunut mallien tahdissa, joten piti tehdä uudet raportit ja uudet mallit. Niitä on pitänyt korjatakin ahkeraan, ja aina viesti on ollut sama. Nyt on viimeinen hetki, muutoin maailma tuhoutuu. Kun raporttien ennusteet ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet yliampuviksi, muutettiin taktiikkaa. Nyt julkaistaa erikoisraportteja, joissa koetetaan yksittäisten ilmiöiden, vaikkapa jäätiköiden sulamisen kautta, perustella ilmaston lämpenemisen kauheita skenaarioita.

        Vähempikin sählääminen saa ihan tavallisenkin, kohtuullisesti koulutetun, epäröimään koko ilmaston lämpenemistä. Toisaalta raportteihin uskovien määräkin on suuri, ja aina uusin raportti otetaan vastaan samoin uskonnollisin rituaalein.

      • Anonyymi
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Rinnehän lähti vastavoimana Urpilaiselle palauttamaan demareita enemmän perinteiseksi työväenpuolueeksi. Ehkä tuo ajatus on päässyt matkan varrella melkoisesti muuttumaan eikä mitään suurta muutosta ole nähty.

        Itse näen demarien ja Kepun kannatuksen laskun merkkinä maltillisten valtionhoitapuolueiden tarpeettomuudesta nykyaikana. Näitä tarvittiin Kekkosen ja NL:n aikana, kun piti luoda ulospäin uskottavan ja vakaan näköinen kokonaisuus. Maailman ongelmatkin olivat erilaiset, ulkopolitiikka oli tärkeä ja sisäpolitiikka melko puhtaasti paikallista ja siinä pääkohde työväen, maatalousväen ja yrittäjien edut ja niiden myötä vastakkainasettelu. Pääryhmät muodostuivat helposti ja ne vakiintuivat. Vihreät toivat ensimmäisen särön tähän asetelmaan, mutta se ei vielä särkenyt sitä. Suurempi muutos on ollut populistisen persupuolueen esiinnousu.

        Politiikan keskiöön on noussut kaksi pääaihetta: ympäristökysymykset sekä nationalismin ja globalismin kaksinkamppailu. Maahanmuuton vastustaminen on osa nationalismia, mutta vain osa sitä. Yhtä tärkeäksi ja mahdollisesti vielä tärkeämmäksi on alkanut muodostua kansallisen päätöksenteon omissa käsissä pitäminen. Taloudessa tämä tarkoittaa protektionistista suuntausta.

        Näissä kysymyksissä on selvästi parhaiten profiloituneet Vihreät (ympäristökysymykset) ja heidän vastavoimanaan persut (ympäristöpolitiikan vähättely). Toisessa teemassa ovat taas keskiössä persut (nationalismi, konservatismi) ja Kokoomus (globalismi, talousliberalismi). Muut puolueet jäävät enemmän statisteiksi, vaikka ovat kyllä valinneet puolensa näissa asiakysymyksissä. Suurin hyötyjä tässä ovat persut, koska he erottuvat kaikista muista puolueista. Sen vuoksi heidän kanssaan on vaikea, ellei jopa mahdoton muodostaa minkäänlaista hallitusta. Halla-ahon johtama puolue on tuskin sellainen kuin Soinin johtama, joka hallitusvastuun saadessaan oli nöyrää poikaa ja unohti kaikki poliittiset lupauksensa. Hillotolpan houkutus olis silloin ylivoimainen ja vaikea vastustaa.

        Tarvitaanhan niitä nykyisinkin tienestien turvaamiseen. Halla-aho on toisaalta Kemin selluköpeille luvannut kupata uuteen tehtaaseen muiden rahoja siinä missä muutkin. Hauskaa miten Esko-Juhani on persujen kanssa samalla puolella tehtaan suhteen, vaikka raivosi 70-luvulla 'lahtari-Suomesta'. Tennilän kaveri Torvalds taisi jopa uhata ottaa teloitukset käyttöön, vaikka nyt on natoilija ja maataloustukien ystävä. Suomalaisen yhteiskunnan raakuus ja periaatteettomuus estää toki vuoden 1918 toistumisen. Selluköpsän pyytäessä punakaartiin ajattelin nauraa ivallisesti, että 'Sitäkö on saunalisät loppu, vai'.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomen ympäristöpolitiikka alkoi SDP johtoisesti. Demarien ansiosta saatiin maahan ympäristöminsiteriö. Ensimmäinen ympäristöministerikin tuli demareista, Matti Ahde.

        Demareiden politiikka oli maltillista, sen oli teknologia- ja teollisyysmyönteistä, se ei demonisoinut ydinvoimaa, se pyrki ympäristön tilan parantamiseen rikkipäästöjä vähentämällä, metsäteollisuuden prossien puhdistamisella, otsonikerrosta tuhoavien yhdisteiden käytön rajoittamiseen jne. Ja tuloksia myös syntyi.

        Sitten 2000 luvulla demarien järkevän politiikan tilalle tuli vihreä fundamentalismi. Pekka Haavisto tuhosi ympäristöministerinä ministeriön pitkäjänteisen työn luonnon- ja ympäristön hyväksi. Vihreät monopolisoivat ympäristökysymykset itselleen, ehdottomuus korvasi edistyksen. Vain ehdottomat keillot oli enää toimenpidelistalla.

        Kehitys alkoi mennä jopa taaksepäin kun talouskasvun vaatimiin energiainvestointeihin päästötöntä vesivoimaa ei saatu, päästötön ydinvoima oli pannassa jne. Energiaa saatiin enenemässä määrin hiilestä, maakaasusta ja muista fossiilisista. Osmo Soininvaara saarnasi (Helsingin Energian hallituksen jäsenenä muuten) hiilen puolesta turvetta ja puuta vastaan, Ville Niinistön kaudella hiilen käyttö nousi 12% jne. Jos otsonia tuhoavien kaasujen käyttö olisi nyt asialistalla, vihreiden vaatimuksesta jääkaapit kiellettäisiin ilman korvaavia kylmäsäilytysmahdollisuuksia. Maalla palattaisiin maakellareihin ja kaupungeissa kellarivarastoihin.

        Nyt ollaan kieltämässä, tai ainakin vahvasti rajoittamassa, lihansyöntiä, autoilua, metsien hakkuita, maidon juontia, polttomoottoreita jne. Kaupunkiliberaalin polkupyöräily ja kasvisruokavalio nostetaan moraalisesti kaiken yläpuolelle, saman porukan vuotuiset Thaimaan lomamatkat koetaan välttämättöminä, niiden hiilijalanjäljen voi kuitata ostamalla pari puun tainta Antero Vartian säätiöltä. Ja onhan sitä päästävä kosmopoliittisen imagon ylläpitämiseksi päästävä myös muutama kerta vuodessa Berliiniin fiilistelemään, lentäen tietty. Jotta maailma ei tuhoutuisi noiden lentojen vuoksi, täytyy Suomen metsien käyttöä rajoittaa, eikä missään tapauksessa rakentaa uutta teolisuutta. Sellainen vaihtoehto, että lopetettaisiin omat lennot, annettaisiin metsänomkistajien hakata puuta ja metsäteolisuuden luoda työpaikkoja, sitä ei ole tullut mieleenkään ehdottaa. Saati paheksua Helsingin ja muiden suurten kaupunkien energiapolitiikka, joka perustuu fossiilisiin. Puun polttoa kyllä jaksetaan paheksua.

        Haista sonta! Pelottaa vain ettei saa yli neljäntonnin palkkaa valvomossa istumisesta. Mistään periaatteesta tai syvästä tieteellisestä tiedosta ei esimerkiksi Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan tai Lapin persujen nousseessa kannatuksessa ole kysymys.

      • Anonyymi
        Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Perussuomalaisten suurin "uhka" muille puolueille on, että yhä useampi äänestäjä alkaa pitkän päälle mieltää sen ihan normaaliksi puolueeksi muiden joukossa, eikä niinkään paria asiaa (ilmasto, maahanmuutto, nationalismi) korostavaksi erikoispuolueeksi.

        Persut tekisivätkin viisaasti, jos toisivat esille mielipiteitään mahdollisimman laaja-alaisesti ilman että ne poikkeavat suuresti muiden puolueiden kannoista. Jopa hallituksen sopiva myötäily on suotavaa, koska se saa hallituspuolueiden kannattajia suhtautumaan itseensä myönteisesti ja erottautumaan kokoomuksesta, joista uusia kannattajia on vaikeampi saada.

        Esimerkiksi vihreiden kannatus nousi yli kymmenen prosentin vasta, kun puolue alettiin mieltää muuksikin kuin ympäristöpuolueeksi. Viime hallituskaudella vihreät nostivat koulutusasiat esille jopa ympäristöasioita useammin, ja kannatuksennousunsa oli varmasti pitkälti tämän ansiota. Pekka Haaviston kaksi presidentinvaalikampanjaa auttoivat myös mieltämään vihreät laaja-alaisemmaksi puolueeksi kuin siitä mielikuva parin vuosikymmenen ajan oli.

        Tähän suuntaan on persuillakin hyvät saumat. Erikoisteemoja ei kannata ylikorostaa. Kantansa niihin kyllä jo tunnetaan ja muut puolueet pitävät huolen, että niistä asioista puhutaan persujenkin kannalta riittävästi.

        No nehän tuo. Kerro toki miten Halla-ahon kanta Kemin uuden tehtaan suhteen eroaa muista. Jussi vaatii Anttia päinvastoin kynimään nettomaksaja alueiden köyhiä kovemmin, jotta rahat Kemin uuden tehtaan kuljetusinfrastruktuuriin saadaan varmasti. Haavistokin pätti luksuksesta Lapin vihreät. Ohisalo on kaunis naaras, jonka mies on töissä öljy-yhtiössä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeastaan hyvä esimerkki tästä ilmastohysteerikkojen viestin epäilyksen alaiseksi saattamisesta on tapaus Greta Thungberg.

        Ilmastotoimien puolesta puhuvat vaativat epäilijöitä kaivamaan tiedemaailmasta perusteluja samalla kun itse käyttävät lähteenään ja mannekiininaan 16 vuotiasta lasta.

        Miten tiedettä sitten käytetään hyväksi ilmastosta huolestuneiden puolelta. Otetaan esimerkki Suomesta, Sodankylän mittausaseman lämpötilahavainnoista. Niiden mukaan lämpötila Sodankylässä on noussut noin asteen 1900 luvun alusta tähän päivään. Kun verrataan vastaavalla leveysasteella sijaitseviin Norjan ja Ruotsin mittausasemiin, muutos on paljon pienempi. Miksiköhän. Koska tiede on otettu avuksi. Tilastotiede.

        Tilastotieteessä käytetään erilaisia menetelmiä korjaamaan lähtötiedoissa mahdollisesti olevat virheelliset havainnot. Jokainen pitkän matematiikan lukiossa lukenut on ainakin vähän perillä eri menetelmistä, mutta tarvitaan tilastomatematiikan eksperttejä silloin kun tehdään tiedettä. Yksi menetelmä on korjauskerroin, jolla eri aikoina tehdyt havainnot pyritään saamaan yhdenmukaisiksi. Yli sata vuotta sitten tehtyihin lämpötilahavaintoihin on tehty korjaus juuri tämän tilastotieteen argumentin varjolla. Tuolloin havainnot tehtiin manuaalisesti pario kertaa vuorokaudessa, nyt seuranta on jatkuvaa ja automatisoitua. Vaisalan tekniikkaa on asemat tulvillaan. Vanhoihin arvoihin on siis tehty epävarmuuskorjaus. Alaspäin. Eli ilmastoraportoidut arvot on "korjattu" pienemmiksi kuin mitä alkuperäinen kirjaus on. Mutta ei tässä vielä kaikki. Myös uusimmista, töysautomatisoiduista havainnoista joudutaan karsimaan epäluotettavat. Joku tekoälysovellus sen tekee. Sattumaa tai sitten valitun algoritmin aikaansaamaa, tämän vuoden tammikuun havainnoista on viiden päivän havainnot karsittu kuukausikeskiarvoa laskettaessa. Niistä neljä päivää "sattumalta" oli tammikuun kylmimpään pakkasjaksoon sijoittuvia, päiviin jolloin pakaknen hipoi 40 astetta.

        Tuo esimerkki osoittaa, miten aivan tieteen menetelmiä hyväksikäyttäen on saatu vanhoista havainnoista laaditut vuosikeskiarvot hieman mitatuista laskettua alemmaksi, ja toisaalta, uusimmista kuukausikeskiarvoista saatu hieman todellista korkeampia. Aivan kaikiken tilastomatematiikan sääntöjen mukaan, siis täysin tieteellisesti. Kun perehtyy tuohon, niin väistämättä herää epäilys, miksi niin on pitänyt tehdä. Ja miksei Ruotsi & Norja tee niin?

        Siinä mistään epäilystä ole kysymys. Kerro nyt omin sanoin kuinka moni neljätonnia valvomossa tienaava selluköppi Kemissä ymmärtää edes mikä hiilidioksidi on. Selluköpiskähän lukee huonoilla arvosanoilla läpi paperoon ja kuvittelee sitten munamajurin tavoin olevansa maailmankaikkeuden keskus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        MPP kirjoittaa: "Hyvin harva kykenee perustellusti kertomaan, miksi ei luota ilmastosta kerrottuun ja tiedemiehiltä saatuihin tietoihin."

        MPP:n kannattaisi lukea IPCC:n ilmastoraportin tieteellinen osio. Siellä nuo tiedemiehet nimenomaisesti kertovat, ettei ole tieteellisesti ole täysin pystytty todentamaan hiildioksidin ja muiden kasvihuonekaasujen todellista vaikutusta ilmakehän alaosan lämpenemiseen. Siis sen ilmiön muodostumiseen jota me ilmastonmuutokseksi kutsumme. On vain luotu erilaisia malleja tuon ilmiön selittämiseksi. Eri mallit antavat sitten erilasia arvoja, sekin siellä raportissa on kerrottu. On siellä kuvattu sellaisiakin malleja, joissa lämpeneminen on olematonta. Myös niitä, joissa näyttää tulevan lähestulkoon maailmanloppu lajien kuolessa ja tulvien huuhtoessa maapalloa.

        IPCC:n raportin poliittisessa osiossa on raportin tieteellisestä osasta poimittu "konsensus", siis poliitikot ovat päättäneet ketkä tutkijat ja mitkä tutkimukset ovat valideja loppuraporttiin. Siis poliitikot, eivät tiedemiehet, ovat tuon arvioinnin tehneet. Virkamieskunta toki auttanut, mutta hehän toimivat poliittisessa ohjauksessa. Yllättävää ei siis ole, että loppuraportin kirjoittajiksi on valikoitunut tutkijat. joilla on hyvät yhteydet poliittisiin hallituksiin ja tarve saada julkista rahaa tutkimushakkeille.

        Poliitikot tekivät ensimmäisen raportin valinnat 1990. Silloin päätettiin. että jos hiilidioksidin pöllytys jatkuu, lämpötila nousee 30 vuodessa 2,5 astetta. Puhuttiin lätkämailamallista, jossa lämpeneminen kiihtyy eksponentiaalisesti muodostaen nopeasti pystyyn nousevan käyrän, "lätkämailan". Aikaa korjasutoimiin oli 10 vuotta, muuten maailma tuhoutuu. Merien pinnannousuksi arvioitiin 2-4 metriin, Grönlannin piti olla jäätön 2010 jne. Varmaan muistat nuo ajat. Helsingissäkin päätettiin kaavoissa 3 metrin suojakorkeudesta rakennettaville rakennuksille.

        No, lämpötila ei noussutkaan mallin mukaan. Vaikka hiilidioksidin pöllytys vain kiihtyi. Nythän siis tuolloisen konsensuksen mukaan pitäisi olla tuo 2,5 astetta lämpimämpää kuin raportin julkaisuhetkellä. Jäätkään eivät sulaneet poliitikkojen päättämään tahtiin. Merien pinta kohosi muutaman millin eikä metritolkulla. Helsingin kaavoittajakin on liuentanut suojakorkeusvaatimuksia.

        Ilmasto ei muuttunut mallien tahdissa, joten piti tehdä uudet raportit ja uudet mallit. Niitä on pitänyt korjatakin ahkeraan, ja aina viesti on ollut sama. Nyt on viimeinen hetki, muutoin maailma tuhoutuu. Kun raporttien ennusteet ovat kerta toisensa jälkeen osoittautuneet yliampuviksi, muutettiin taktiikkaa. Nyt julkaistaa erikoisraportteja, joissa koetetaan yksittäisten ilmiöiden, vaikkapa jäätiköiden sulamisen kautta, perustella ilmaston lämpenemisen kauheita skenaarioita.

        Vähempikin sählääminen saa ihan tavallisenkin, kohtuullisesti koulutetun, epäröimään koko ilmaston lämpenemistä. Toisaalta raportteihin uskovien määräkin on suuri, ja aina uusin raportti otetaan vastaan samoin uskonnollisin rituaalein.

        Yksi iso tekijä ilmastoahdistuksessa on media, ja sen tapa uutisoida.

        Mennyt syyskuu oli keskilämpötilaltaan 2010-luvun viilein. Tiistai-aamuksi oli Ylen radiouutisiin tehtykin juttu syyskuun säästä, ja sitä kommentoimaan saatu jonkun ympäristöjärjestön ilmastovastaava.

        Toimittaja oli varmasti valmistellut juuttua jo edellisenä päivänä, ja jutusta kuuli ja vaistosi, että hän oli valmistautunut kertomaan ennätyslämpimästä syyskuusta. Pettymys oli varmaan ollut melkoinen kun kuukausi olikin siis kylmin vuosikymmeneen. Mutta ei hätiä mitiä. Ilmastovastaava kertoi paatoksella, kuinka ilmastonmuutos on sotkenut syyskuun sään, olihan syyskuussa ollut hellepäiviä niin ja niin monta (en nyt muista montako hän sanoi niitä olleen) ja sen lisäksi vieläpä viileääkin säätä. Aika tavallista Suomen syksyssä, että lämpötila vaihtelee, mutta tälle nuorehkolle asiantuntijalle se oli uutta ja ihmeellistä - ja syynä ilmastonmuutos.

        Mediassa siis kaikki sääilmiöt laitetaan ilmastonmuutoksen syyksi. Lämpimät, kylmät, sateet, kuivat kaudet, lumien tulo, niiden sulaminen ja kaikki mahdollinen, niinkuin tuo vuosikymmenen viilein syyskuukin. Sanotaan ääri-ilmiöiden lisääntyneen. Meillä ja maailmalla.

        Todellisuudessa esim. trooppisten myrskyjen määrä on vähentynyt viimeiset kolmekymmentä vuotta, eikä muidenkaan sään ääri-ilmiöiden ole havaittu lisääntyneen kun tuloksia katsellaan siltä ajalta, kun satelliiteilal niitä on voitu seurata. Siis luotettavasti ja puolueettomasti.

        Mediaa seuraamalla, ainakin meillä, saa siis täysin toisenlaisen kuvan kuin varsinaisista sääilmiöitä mittaavista instutuutioista, meillä ilmatieteenlaitokselta. Medioiden kilpailu siitä, kuka raflaavimmin kuvaa säätä saa jopa absurdeja piirteitä kun meitä kohtaa kohtaa milloin lumi-inferno, käristyskupoli, seksihelle tai mikä milloinkin. Ennen riitti kun totesi, että sataa kuin Esterin perseestä, nyt pitää kaikelle keksiä lööppeihin kelpaava liioitteleva sanonta.

        Aina ei toki säätä kuvata uusin termein. Ei tässä mene kuin kuukausi pari, kun mediasta saamme taas lukea, kuinka talvi yllätti autoilijat.

        "Ei tässä mene kuin kuukausi pari, kun mediasta saamme taas lukea, kuinka talvi yllätti autoilijat."

        Ei tainnut mennä viikkoakaan...

        Hauskaa taas seurata keskustelua juuri nyt.

        Kun nyt joku irvileuka vinoilee ilmastoaktivisteille, että missäs se lämpeneminen nyt onkaan kun lunta tulee oikeaan Suomeen jo lokakuun alussa ja Helsinkiinkin räntää, niin ilmastoaktiivit närkästyvät moisesta. Vaan jos olisi 5 astetta lämpipämpää kuin keskimäärin, niin samat aktivistit huutaisivat kuinka pitää kiristää ilmastotoimia heti tässä nyt. Kuten kävi vuosi sitten kun lokakuussa ylittyi 20 asteen lämpö meillä.

        PS. Jäämeren jään minimipinta-alan ennätys täytti tänä vuonna jo seitsemän vuotta.
        Minimin minimi oli siis2012, jolloin arvovaltaiset IPCC:n professorit julkaisivat yhteisen huolen jään sulamisesta kokonaan neljässä vuodessa, siis vuoteen 2016. Nyt siis jäätä oli taas enemmän kuin tuolloin kun IPCC moisen huolen esitti. Ennusttetua sulamista ei tullutkaan. Silti moni vielä uskoo IPCC:hen kuin Jumalaan

    • Anonyymi

      HYVÄ KESKUSTA!

    • Kepun kannatus on noussut vähän. Se tarkoittanee sitä, että Kepussa oli Sipilää kohtaan valtava epäluottamus. Sipilä oli ajaa koko puolueen jyrkänteeltä alas, mutta ei toistaiseksi ihan onnistunut. En silti panisi suurta toivoa Kulmuniinkaan.

      Jos äänestäjä pohtii valintaa Kepun ja persujen välillä, olisi toivottaa, että tällainen äänestäjä pysyi kuitenkin järjissään ja äänestäisi silloin Kepua.

      • Anonyymi

        Jos lyhyesti kommentoin tai lisään, ihan miten vain näet sen.

        Olen linjoillasi ! en osaa siihen suuria heittoja tehdä.

        Mutta me eletään vielä tätä hallituksen muutos aikaa, ja vaalilupaukset siinä vielä painaa paljon. Kun tässä edetään ja alkaa selkiytymään ihmisille missä mennään, niin tuskin esim persut siinä pärjää. Vaikka omasta mielestä persuilla hyvääkin sanottavaa, mutta ne kaikki jää vain huulen heitoiksi. Monet näkyy yhäkin kuin ei käsittäisi mite maailma ja Suomi muuttuu, mm Posti siinä nyt esimerkkinä myös, ei Posti voi pärjätä tulevaisuuten vanhalla taktiikallaan, kun toiminnot pienenee, tai peräti lakkaa, kyllä sit on tultava mukaan gigitalisaatioon, kuten Posti tullutkin mm NETPOSTI jonne voidaan laittaa " aloin kirjoitteleen kun aikaa ..jne". ym sähköpostit, mm tallaisten palstojenkin kautta näinkin keskustelu.
        - tarkoittaa ettei perinteinen kirjeiden lähettely enää ole arkipäivää, vaan uusimuoto tullut tilalle, kuin höyryvereille; dieleveturit ja siitä edelleen kehittyneet sähkövetureiksi, joissa tullut jo uudempi sukupolvi käyttöön.

        esim, maahanmuutto ei ole sammallailla enää esillä kuin silloin H-hetkenä kun laumat purkaantui ensikertaa isoina. Siihen persujen " Zetor" jäänyt kiinni, ja loppuiko peräti polttoaine siinä. Ei he voi kovin pitkään enää sillä liehakoida. Tarkoittaa, että kansan karttuisa käsi alkaa syömään persujen %: tteja. Soini kasvatti persut tuohon kokoon, ja monesti nähty kun uusi isäntä tullut, se alussa mennyt hyvin, niin kauan kun uusi isäntä on metsät hakannut rahoineen, jotka sitten humputtanut pian pois, makea elämä jäänyt päälle sitten velkoineen. .lle.

        Tämä vain oma käsitys, jos ei miellytä -tee parempi, ja ei tarkoitettu MPP:lle. Kun aika mukavasti toit asiat esille -kannattavasti.

      • Anonyymi

        Ei näköjään "lakimies" ymmärrä, että kannatusta ei kysytty pelkästään Keskusten kannattajilta! HO HOO, HO HOO!
        Minulle äänestäminen on loogisen ajattelun tulosta. Se ei siis ole tunneasia, kuten useimmille muille, valitettavasti.

        HUIPPUSOTILAS

      • Anonyymi

        juurikin uutsissa aamulla kerrottiin että demarit siirtyy PS leiriin äänestäjät...

        ei kiinnosta husut ja taeet vai

        olisko maahanmuutto se kirosana?

      • Anonyymi

        Ei Sipilä Kepua upottanut nykyiseen alhoon. Ainakaan yksin. Berner se oli. Toki Berner teki sen Sipilän suosiolisella avulla.

        Berner oli myös symboli sille, miksi painuttiin pohjalle. Ylimielinen, käytännölle vieras toimintatapa, business maailman tunkeminen jokapaikkaan, ne tuhosi Kepun kannatuksen.

        Kulmuni palauttaa perinteisempää politiikkaa, niin hyvässä kuin pahassa, taas kepuun. Yksityistämisvimma unohtuu, valtion kukkarolle mennään sitäkin hanakammin. Ja se on helppoa, kun hallituskumppaneina on valtiontalouden totaaliset nollaosaajat, SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tai eiväthän he nollaosaajia ole, vaan miinusosaajia, pitkän miinuksen osaajia, pitkälle miinukselle ne valtion talouden ajavat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei näköjään "lakimies" ymmärrä, että kannatusta ei kysytty pelkästään Keskusten kannattajilta! HO HOO, HO HOO!
        Minulle äänestäminen on loogisen ajattelun tulosta. Se ei siis ole tunneasia, kuten useimmille muille, valitettavasti.

        HUIPPUSOTILAS

        Onneksi sinun äänelläsi majuri ei lopulta nostetan keskustan kannatusta sen enempää kuin minkään muunkaan puolueen.

      • Anonyymi

        Asiaa kirjoittava Pankki, ei Sipilä olisi ajanut puoluetta jyrkänteeltä alas, vaan Ylessä enemmistönä olevat päälle hyökkäävät sossu-komukka toimittajat.
        Kun he olivat ottaneet Sipilän raatelu hampaisiinsa, niin siitä ei irtipäästetty, ennen kuin ruumiina.
        Kepu alkaa nyt nousun kun eksyneet kotiutuu takaisin Pressuista, ei sieltäkään ilmeisesti kultaa löytynyt, joten työnteolla jatketaan täällä. Keskusta, Kokoomus ja Pressut ovat niitä suomea pystyssä pitäviä puolueita jatkossakin. Joita vasurit yrittää jatkossakin parhaansa mukaan horjuttaa, näitä piirteli Kau-Ke keskustasta..

        Ylekö muka johti Keskustaa? Nyt Kau-Ke:lla sutii pahemman kerran, mutta mitäpä muuta sitä voisikaan odottaa henkilöpalvontaan hurahtaneelta sipilistiltä?

    • Anonyymi

      AisaOssi ei kykene loogiseen ajatteluun, päänsä on täynnä keltaistanestettä.

      • Anonyymi

        Ehkä se on merkki AisaOssin "ekologisesta ajattelusta" varastoida keltaista lientä pääkoppaansa?

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        kepun "nousu" katkesi :-)

    • Anonyymi

      Ei nuo Katrin daisarit kauan jaksa kiinnostaa, sillä ei hänellä muuta annettavaakaan ole.

    • Anonyymi

      uraa uraa uraa

      häkäinen mies

    • Anonyymi

      Keskusta hallituksessa yhdessä SDP:n kanssa takaa hyvää kaikille. Rahaa on ja nyt sitä jaetaan.

      Tänään on tuotu julki vanhustenhoidon henkilömitoitus, se juttu joka ennen vaaleja oli hoitajamitoitus. Joka hoidetaan muutamassa viikossa, kuten Kiuru silloin visersi.

      Kun hoitajia ei ole tarpeeksi, on siirrytty henkilöihin. Näppärä tämä suomenkieli.

      Mikä tärkeintä. Mitoitus tulee tällä hallituskaudella kuten luvattu on, jo kaksi viikkoa ennen seuraavia vaaleja, huhtikuussa 2023. Rahat henkilöille siis saa hoitaa seuraava hallitus. Sellaista Kiuru visersi tänään.

      Henkilöiksi lasketaan sairaanhoitajien ja lääkäreiden lisäksi geronomit, fysio- ja toimintaterapeutit, kuntoutuksen ohjaajat, lähi- ja perushoitajat, sosiaalialan ohjaajat ja kasvattajat, sosionomi AMK:t, kotiavustajat ja kodinhoitajat, hoiva-avustajat, hoitoapulaiset ja viriketoiminnan ohjaajat ja postinkantajat. Postinkantajat siinä tapauksessa, että nurmikkoa leikatessaan kurkkivat ikkunasta onko kaikki kotona. Rinteen mallia mitoituksessa mukana.

      Siltä varalta, että henkilöitä ei saadakkaan lain desimaalin vaatimusten mukaan tarpeeksi, myös muut vastaavat asiakkaan sosiaalisen toimintakyvyn ylläpitoon osallistuvat työntekijät, sekä toimintayksiköiden vastuuhenkilöt, kuten osastonhoitajat ja yksiköiden johtajat voidaan desimalisoida mukaan henkilöihin.

      On meillä hyvä hallitus, ja Keskusta siinä mukana.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14846
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3045
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3045
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    10. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3039
    Aihe