Ottaa päähän nämä. Haukkuvat jokaisen sellaisen kahvihuoneessa joka ei ole paikalla. Sitten ollaan kavereita kun se tulee paikalle.
Minä sanon suoraan jos joku asia ei miellytä. Tänään sanoin eräälle että ei voisi vähempää kiinnostaa oletko täällä töissä vai et. Kyseinen henkilö on varsinainen tunari. Kaikki olivat aivan hiljaa ja he olivat todella vaivatuneita.
Minusta selän takana puhuminen on noloa ja säälitävää.
Varmasti haukkuvat minua mulkuksi vaikka eivät minua tunne työpaikan ulkopuolella laisinkaan.
Selän takana puhujat
Anonyymi
2
99
Vastaukset
- Anonyymi
ja sinä olet ilmeisesti vanhempi mestaritunari?
- Anonyymi
No ihan varmasti kertovat toisilleen. Siitä ei ole pienintäkään epäilystä. Varsinkaan jos olet kerran mulkku
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1221816Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2701539- 731453
- 771396
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001130Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531116- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893