Kielletty hedelmä.

Anonyymi

Minulla oli ensimmäinen seksikontakti jo jonkin aikaa seurustelemani uskovaisen naisen kanssa.
Kiihotuin liikaa seksin puutteen takia, ja yhdyin hänen anaaliinsa. Hän sai myös orgasmin kanssani. Mutta jälkeenpäin piti sitä likaisena ja jätti minut.

Olen ymmälläni, eikö uskovainen saa nauttia seksistä?

2

71

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuvauksesi on niin niukka, ettei kannata edes arvioida, mihin romanssinne kaatui. Mahdollisuuksia on lukuisia.

      Tiukimmat uskovat eivät käsityksensä mukaan voi harjoittaa muunlaista, kuin avioseksiä, eivät edes masturbointia, mutta potevat jatkuvaa huonoa omaatuntoa, koska harjoittavat kuitenkin. Seksi on siksi tiukemmin mielessä, kuin muilla, joilla se jo muutenkin on keskeinen asia.

      Ongelmaa lisää, että useimmille uskoville seksi on tabu, joten siitä ei voi puhua riittävästi toisen kanssa. On kipsissä. Ajatusmaailmasta ei siten voi saada tietoa.

      • Anonyymi

        Ja vittu tieteen tohtori taas pätee persesuoleen puolta


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      63
      1257
    2. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      107
      1203
    3. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      146
      906
    4. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      64
      873
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      75
      858
    6. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      722
    7. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      721
    8. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      103
      682
    9. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      616
    10. 78
      601
    Aihe