Havaintoja yökerhosta..

Tuossa yhtenä vkonloppuna hiljattain tuli käytyä viihteellä ja ottaa kuppia..
Totesin, että perjantaiksi oli varsin hiljaista ja melko vähän porukkaa liikkeellä...
Naisia oli siis vähän, joten tyydyin lähinnä havainnoimaan ympäristöäni ja nauttimaan juomiani...
Pääsinkin aitiopaikalta seuraamaan episodia epätoivoisesta miehestä, joka ei kelvannut kenellekkään ei sitten millään, vaikka oli periaatteessa aivan ok ulkonäöltään.
Siinä oli kaksi nuorta naista, joista toinen lähti käymään wc:ssä, jolloin tämä myöhemmin epätoivoiseksi muuttunut kaveri hyökkäsi juttelemaan tälle yksin jääneelle..Kaikki näytti menevän ihan ok siihen saakka kunnes tämän naisen kaveri tuli takaisin. Tässä vaiheessa kyyti oli kylmää. Hän(se joka tuli vessasta) samointein sanoi tälle miehelle heippa ja näytti kädellä menemään..Sitten työnsi vielä kädestä heippa...heippa. Lopulta mies ymmärsi poistua paikalta harmistuneen näköisenä. Käsittämättömän epäkohteliasta. Missä käytöstavat?

No jantteri päityi myöhemmin vielä lisää ja yritti vuoronperään ketä milloinkin, vaan koska kaikki naiset olivat jo havainnoineet hänen saamansa pakit, niin eipä se sitten kelvannut kenellekkään toisellekkaan. Se oli kiusallista jopa ihan sivustakin seurata.. Aika heikosti näytti flaksi käyvän myös yhellä jos toisellakin.. Tyhmän näköistä hoopojen tanssia ja epätoivoisia keskustelujen avauksia ..Naiset eivät lämmenneet... Eipä se kovin helpolta näyttänyt tuolla yö- elämässäkään tuo naisten iskeminen, vaikka tuo viinamies sitä täällä aina mainostaa:D

65

87

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yökerhossa pitää käydä ja viinaa juoda säännöllisesti. Joka kerta ei tietenkään onnistu, mutta tuolla kuvailemallasi miehellä oli kuitenkin mahdollisuus jutella naisten kanssa. Kun hänkin vain säännöllisesti käy yökerhoissa juomassa, jonakin päivänä hän tapaa naisen jonka kanssa juttu luistaa eikä pakkeja tule.

      Raitis mies ei juttele kenekään kanssa, eikä koskaan ketää tapaakaan.

      t. viinamies

      • Kyllä viinamies on aivan oikeassa. Vaikkei tällä kertaa tärpännytkään, todennäköisyys oli suurentunut, koska mies kävi yökerhossa. Eivät tytöt kämpille tule hakemaan.

      • Anonyymi
        Firdawsi kirjoitti:

        Kyllä viinamies on aivan oikeassa. Vaikkei tällä kertaa tärpännytkään, todennäköisyys oli suurentunut, koska mies kävi yökerhossa. Eivät tytöt kämpille tule hakemaan.

        Pelaamassa käteisellä jotain blackjackia ja juomassa tiskillä viskiä, tietysti.
        - Välillä seksiä varastossa tai vessassa.

        Tämä ei liity tähän keskusteluun, mutta kerron vain: Kun niin nuo jotkut kkk-pomotkin että miten tehdään sellainen palava risti suurikin: hamppuköyttä pyöritetään ympärille sellaiseen puurunkoon ja diesel-auto öljyäkin sitten, palaa.

      • Anonyymi
        Firdawsi kirjoitti:

        Kyllä viinamies on aivan oikeassa. Vaikkei tällä kertaa tärpännytkään, todennäköisyys oli suurentunut, koska mies kävi yökerhossa. Eivät tytöt kämpille tule hakemaan.

        Raitis mies voi tavata naisen sienimetsässä tai markkinoilla rinkelijonossa.

        Todennäköisyys nousee yhtä paljon kun lotossa veikata samoilla numeroilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Väärä tieto.

        Todennäköisyys löytää seksiseuraa ja vakioseurustelukin kasvaa siinä suhteessa kuin hakeutuminen sinne, missä on toista sukupuolta. Useimmat sen toki ymmärtävät ilman todennököisyysmatematiikkakin, intuitiivisesti. Sen sijaan samoilla tai eri numeroilla ei voi vaikuttaa lottoarvontaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Raitis mies voi tavata naisen sienimetsässä tai markkinoilla rinkelijonossa.

        Kyllä se mahdollista on, tosin ei kovin todennäköistä. En ole kumpaakaan koskaan kuullut.

      • Firdawsi kirjoitti:

        Väärä tieto.

        Todennäköisyys löytää seksiseuraa ja vakioseurustelukin kasvaa siinä suhteessa kuin hakeutuminen sinne, missä on toista sukupuolta. Useimmat sen toki ymmärtävät ilman todennököisyysmatematiikkakin, intuitiivisesti. Sen sijaan samoilla tai eri numeroilla ei voi vaikuttaa lottoarvontaan.

        Tokihan noin voi ajatella, että todennäköisyys sitä ja tätä, mutta kuinka usein sä jaksat raahaa itsesi noihin paikkoihin, jos et vaan ole sitä tyyppiä ketä lähestytään ja kuka huomataan?
        -Oletko kuullut sanonnan tyhjän saapi pyytämättäkin? Valitettavasti se on prosentuaalisesti sitä suurimmalla osalla miehistä noissa paikoissa... Veikkaan, että naiset eivät osaa kuvitellakkaan kuinka paljon keskiverto miehet näkevät vaivaa pillua saadakseen. Se on käsittämättömän paljon työtunteja.

      • blade83 kirjoitti:

        Todennäköisyys ei ole aritmeettinen suure, joka voidaan määrittää jokaisessa tapauksessa. Todennäköisyydellä on tietty numerolla ilmoitettavissa oleva oletusarvo mutta yksityistapauksessa todennäköisyys voi jäädä toteutumatta.

      • Anonyymi

        Naiselle oli vaan tyhmä kaveri, ei kaikki naisen kaverit käske painumaan vittuun kun juttelet naiselle joten kannattaa yrittää uudestaan monta kertaa ja suosituimmissa yökerhoissa on satoja naisia joten vaihtoehtoja on.

        T: Viinamies

      • Firdawsi kirjoitti:

        Todennäköisyys ei ole aritmeettinen suure, joka voidaan määrittää jokaisessa tapauksessa. Todennäköisyydellä on tietty numerolla ilmoitettavissa oleva oletusarvo mutta yksityistapauksessa todennäköisyys voi jäädä toteutumatta.

        Noin mielenkiinnosta kysyisin sinulta, että kuinka monta reissua sinä tekisit juottoloihin ennen kuin ymmärtäisit Albertin määritelmän tyhmyyden määritelmästä, eli toistaa samaa asiaa yhä uudelleen toivoen erilaista lopputulemaa?
        A:) 10 reissua
        B:) 50 reissua
        C:) 100reissua ilman pillua...
        -Missä menee mielestäsi se raja kun voidaan jo puhua tyhmyydestä tässä yhteydessä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Raitis mies voi tavata naisen sienimetsässä tai markkinoilla rinkelijonossa.

        Naisia sienimetsästä etsivää miestä kutsutaan ahdistelijaksi.

      • blade83 kirjoitti:

        Noin mielenkiinnosta kysyisin sinulta, että kuinka monta reissua sinä tekisit juottoloihin ennen kuin ymmärtäisit Albertin määritelmän tyhmyyden määritelmästä, eli toistaa samaa asiaa yhä uudelleen toivoen erilaista lopputulemaa?
        A:) 10 reissua
        B:) 50 reissua
        C:) 100reissua ilman pillua...
        -Missä menee mielestäsi se raja kun voidaan jo puhua tyhmyydestä tässä yhteydessä?

        En ole pyrkinyt ottamaan kantaa tähän kysymykseen, enkä pyri. Pyrin selvittämään todennäköisyyttä ja yleensäkin todennäköisyyden käsitettä, en siis tyhmyyttä. Ilmeisesti huonolla menestyksellä, koska se herätti sinussa näitä ajatuksia.

        Niin, mutta kun minä en kysynyt pyrkimyksistäsi, vaan esitin sinulle kysymyksen!
        Toki todennäkäisyyskin liityy tähän sillä tavalla, että jos sinä teet 50 reissua ilman haluamaasi lopputulosta, niin on todennäköistä, että seuraavatkaan 50 reissua eivät tuota haluamaasi lopputulosta... Suosittelisin tekemään jotain toisin jo ensimmäisten 5 tyhjän reissun jälkeen.

        Eikö sinulle selvinnyt jo edellisestä, että en tahtonut vastata asiaan, johon minulla ei edes ole kantaa? En ajattele kaikkia asioita.

    • Anonyymi

      "...epätoivoisesta miehestä"

      Tuon ukkelin virhe oli epätoivoisuus. Epätoivon näkee vähän huonommallakin tutkalla.

      • Anonyymi

        Totta.

        Tyhmintä mitä mies voi tehdä, on se, että rupeaa ”iskemään” lähes jokaista paikalla olevaa naista. Ei yksikään nainen halua olla ”se johon tyydytään, kun ketään muuta ei saada”.

        Miehen on yritettävä edes teeskennellä olevansa kiinnostunut siitä naisesta, kehen ottaa kontaktia. Sen näyttäminen julkisesti, ettei naisella itsellään ole mitään väliä, kunhan jonkun pillun saa pokattua, varmistaa miehelle pakit jokaiselta naiselta.

        Tuon takia mies voi illan aikana koettaa tutustua yökerhossa vain yhteen tai korkeintaan kahteen naiseen. Jos heiltä tulee pakit, on peli menetetty sen illan osalta.

        Tämän takia yökerhossa pitääkin käydä säännöllisesti juomassa viinaa jotta voi tutustua useisiin naisiin leimautumatta epätoivoiseksi. Viinan juonnista ja yökerhossa käymisestä pitää tehdä olennainen osa elämää. Silloin näyttää siltä että on yökerhossa pitämässä hauskaa ja vain sattumalta siinä yhteydessä tutustuu kiinnostavaan naiseen.

        Jep...Ihmiset eivät tule ajatelleeksikaan sitä, että miten paljon ihmiset ympärillä näkevät.
        Humalainen ihminen ei näe sen oman kuplansa ulkopuolelle, mutta muut ihmiset siinä ympärillä näkevät kaiken.
        Sulla on korkeintaan pari mahdollisuutta tutustumiseen, joten valitse kohteesi tarkoin..

        Siinä katsellessa kelasin, että tätäkö on miehen elämä...Yrittää epätoivoisesti saada naisilta huomiota ja tulla ignooratuksi ja nolatuksi siitä kiitokseksi...Naiset olivat siellä järjestään vain kavereiden kanssa juttelemassa tai tanssimassa. He näyttivät siltä, että miehet eivät juurikaan heitä kiinosta. ..
        Lienee tosiaan niin, että nykyään seura etsitään tinderistä kun juottoloihin mennään enemmänkin vain kavereita tapaamaan, tanssimaan ja laulamaan karaokea.. Siltä se oikeasti vaikutti.
        -Ei ole tosiaan mikään ihme, että monet miehet menettävät useiden pakkien ja nöyryytyksen myötä kokonaan itsetuntonsa lähestyä naisia, etenkään mikäli se ulkonäkö ei ole sieltä vetävimmästä päästä.... Täällä ihmiset jakavat ohjeitaan norsunluutornistaan, mutta sanoin, et kyl se maailma vain on kylmä monillekkin miehille tässä mielessä. God luck! ja tsemppiä pojat!

        Aina voi vaihtaa paikkaa. Ainakin kaupungeissa riittää valinnavaraa.

      • Anonyymi
        blade83 kirjoitti:

        Itse olen aina käynyt "viihteellä" nimenomaan viettääkseni aikaa ystävieni kanssa ... tanssitaan, jutellaan ja pidetään kivaan. Jokainen ystävistäni on noissa illanvietoissa mukana samalla ajatuksella. En muista yhtään kertaa, että joku olisi lähtenyt noista miehen mukaan tai ottanut miehen mukaan völjyyn. Noihin iltoihin eivät miehet kuulu. En siis sanoisi mitenkään uudeksi jutuksi. Luulisi sen itsestään selvää, että ei niitä kavereita jätetä sinne palloilemaan ja häivytä jonkun äijän mukaan. Kavereita ei jätetä, niistä pidetään huoli ... eikä edes päästetä jonkun randomin mukaan.

        Sitten jos ollaan haku päällä, niin ollaan liikkeellä korkeintaan kaksin (itse olen silloin ollut liikkeellä ihan yksin) ja käytös on sitä, ettei keskitytä juttelemiseen jne. Jos vähänkin seuraa ihmisten käytöstä, niin kyllä sen näkee onko haku päällä vai ei. Miehet ovat kai sitten aina "hakuvaihteella", jos eivät tällaista tajua.

        Aika niukasti vain näkee näitä yksinäisiä naisia....
        Sellaista voisinkin lähestyä. Itse en haaskaisi aikaani näihin naisiin ketkä kavereiden kanssa liikkeellä.
        Näin illan aikana usemmankin tapauksen, että mies menee juttelemaan naisparille ja nää naiset ignooraa miehen täysin..Eivät siis katso päinkään kun mies yrittää keskustella.

        Miksi ylipäänsä pitäisi haaskata aikaa ihmisiin, jotka eivät ole etsimässä seuraa? Eihän siinä ole mitään järkeä. Esimerkiksi meidän tyttöporukassa suurin osa on varattuja. Ulos mennään viettämään aikaa kavereiden kanssa. Kuten sanottu, niin miehet ei tuohon yhtälöön kuulu.

        Niin..Mistäpä sitä koskaan tietää millä mielin siellä itse kukakin on.
        Valitettavasti pakit saaneen miehen ilta on jokatapauksessa pilalla kun tulee nolatuksi ja ihmiset sen näkevät...
        Ehkäpä niille naisille ketkä eivät etsi seuraa pitäisi jakaa jokin pinni rintaan narikasta, niin ei tarvitsisi kenenkään haaskata aikaansa vääriin ihmisiin.
        -Kas tässäpä keihitysidea juottoloihin!

        Ei se nyt ihan rakettitiedettä ole . Jos nyt vaikka ensiksi vähän katselisi mitä se oma kiinnostuksen kohde siellä juottolassa tekee ja miten käyttäytyy. Jos hän keskittyy täysin siihen omaan seurueeseen, juttelee ja tanssii ystäviensä kanssa, eikä juuri vilkuile ympärilleen, niin on aika epätodennäköistä, että olisi haku päällä. Jos nyt jättää ainakin nuo itsestäänselvät tapaukset pois niistä yrityksistään, niin se jo suurentaa mahdollisuuksia. Ihan järkeäänkin voi käytää ... myös miehet.

        Näille naisille voisi jakaa "jättäkää mut rauhaan- pinnejä narikasta...!

      • Anonyymi
        blade83 kirjoitti:

        Näille naisille voisi jakaa "jättäkää mut rauhaan- pinnejä narikasta...!

        Miksi? Minkä ihmeen takia minun pitäis käyttää jotakin pinssiä? Ei se mun elämääni mitenkään häiritse, jos joku tulee vonkaamaan. Täysin turhaa se kyllä on, mutta mun ongelmani se ei ole. Opetelkoon miehet käyttämään järkeään.

        Toivotaan, että kaikki miehet nyt lukevat tämän ketjun ja ymmärtävät jatkossa jättää kaverinsa kanssa liikkeellä olevat rauhaan.... Tosin sitten jäävät ilman nekin, jotka olivat kaverinsa kanssa seuraa hakemassa. Kyllä niitäkin saattaa kuitenkin olla..
        -Kuten todettua, niin miehille pakit juottolassa tarkoittaa sitä, että ilta oli sitten siinä kun ihmiset siinä ympärillä sen näkivät...Ja he näkevät. Minäkin näin koko illan asioita.

        Niin ... onhan se ihan tolkuttoman vaikeaa seurata hetki, että vaikuttaako toinen ihminen olevan etsimässä seuraa. On ihan mahdotonta katsoa hetki, että jutteleeko tuo vain oletettujen ystäviensä kanssa. Näyttääkö hän tanssivan siinä vain naisporukassa. Tuntuuko hänellä olevan hauskaa siinä ihan juuri noin ja katse ei viipyile etsimässä yhtään miehenpuolikasta. Siis onhan se ihan järjettömän vaikeaa ... ainakin miehille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse olen aina käynyt "viihteellä" nimenomaan viettääkseni aikaa ystävieni kanssa ... tanssitaan, jutellaan ja pidetään kivaan. Jokainen ystävistäni on noissa illanvietoissa mukana samalla ajatuksella. En muista yhtään kertaa, että joku olisi lähtenyt noista miehen mukaan tai ottanut miehen mukaan völjyyn. Noihin iltoihin eivät miehet kuulu. En siis sanoisi mitenkään uudeksi jutuksi. Luulisi sen itsestään selvää, että ei niitä kavereita jätetä sinne palloilemaan ja häivytä jonkun äijän mukaan. Kavereita ei jätetä, niistä pidetään huoli ... eikä edes päästetä jonkun randomin mukaan.

        Sitten jos ollaan haku päällä, niin ollaan liikkeellä korkeintaan kaksin (itse olen silloin ollut liikkeellä ihan yksin) ja käytös on sitä, ettei keskitytä juttelemiseen jne. Jos vähänkin seuraa ihmisten käytöstä, niin kyllä sen näkee onko haku päällä vai ei. Miehet ovat kai sitten aina "hakuvaihteella", jos eivät tällaista tajua.

        Tässä aiheessa naiset oli liikkeellä kaksin.

        "Sitten jos ollaan haku päällä, niin ollaan liikkeellä korkeintaan kaksin "

      • Anonyymi kirjoitti:

        Niin ... onhan se ihan tolkuttoman vaikeaa seurata hetki, että vaikuttaako toinen ihminen olevan etsimässä seuraa. On ihan mahdotonta katsoa hetki, että jutteleeko tuo vain oletettujen ystäviensä kanssa. Näyttääkö hän tanssivan siinä vain naisporukassa. Tuntuuko hänellä olevan hauskaa siinä ihan juuri noin ja katse ei viipyile etsimässä yhtään miehenpuolikasta. Siis onhan se ihan järjettömän vaikeaa ... ainakin miehille.

        On se joo harmi kun miehet eivät ole ajatustenlukijoita ja menevät juottoloihin ensisijaisesti seuraa etsimään..
        Mä en tajua miks te varatut tai muuten vaan kavereiden kanssa hengailevat hiekkapillut ette voi viettää sitten aikaa ihan vaan kotonanne keskenänne. Miks ylipäätään hakeutua juottoloihin meteliä kuuntelemaan ja katselemaan, sekä maksamaan järjettömiä summia drinkeistään, kun ei kerran huvita yhtään osallistua muuta ku sen oman pikku ystävän kanssa jaarittelemaan. Menkää vaikka kahvilaan turisemaan. Siellä kukaan ei yritä iskeä sinua.

        Ihmiset saavat viettää iltaansa ihan missä itse haluavat. Jos meteli ja tanssiminen on hauskaa, niin sitten mennään meteliin tanssimaan. Tässä ei käsittääkseni ollut kysymys siitä, että naisia häiritsisivät iskuyritykset, vaan siitä, että miehiä häiritsee kun naiset eivät kiinnostu. Ongelma on siis (taas) miesten puolella. Ongelma tuntuu aina olevan miesten puolella. Kaikenlainen tilanteiden ja ihmisten lukutaito puuttuu kokonaan ja sitten maristaan kun ei käy flaksi. Jatkakaa samaan malliin.

    • Anonyymi

      Naiset eivät olleet vielä riittävän juovuksissa. 1 promillen humalassa kuka tahansa nainen olisi ollut heti valmis.

      • Katselin meininkiä aamu klo: 2.30 saakka ja totesin ettei täältä kukaan löydä seuraa..
        Melko toivottoman näköistä meininkiä siis ja todettakoon vielä , et suht suuressa kaupungissa olin käymässä.
        -Itse etsin seurani jatkossakin netistä....

      • Anonyymi
        blade83 kirjoitti:

        Katselin meininkiä aamu klo: 2.30 saakka ja totesin ettei täältä kukaan löydä seuraa..
        Melko toivottoman näköistä meininkiä siis ja todettakoon vielä , et suht suuressa kaupungissa olin käymässä.
        -Itse etsin seurani jatkossakin netistä....

        Ehkä olit suuren kaupungin väärässä baarissa, olis pitänyt vaihtaa paikkaa alle tunnin välein.
        Olisit kysellyt naisilta onko kaupungissa sellaista baaria mistä saisi seksiä..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä olit suuren kaupungin väärässä baarissa, olis pitänyt vaihtaa paikkaa alle tunnin välein.
        Olisit kysellyt naisilta onko kaupungissa sellaista baaria mistä saisi seksiä..

        Tuollainen veivaaminen paikasta toiseen kuulostaa kaikkea muuta kuin rennolta illanvietoilta...Ei yhtään mun juttu.
        -Kaikki nää kommentit mitä mä oon saanu tähän ketjuun ja toisaalta myöskin näkemäni yökerhossa kuvastaa vain miesten epätoivoa saada pakonomaisesti pillua haluttomilta naisilta.

        Se juuri miehissä aiheuttaakin turnoffin, että he epätoivoisesti yrittävät sada pillua. Kukaan nainen ei halua olla pelkkä pillu.

        Joskus isovanhempiemme aikaan miehet etsivät tanssilavoilta vaimoa itselleen. Suhtautuminen naisiin oli erilaista. Naiset olivat ihmisiä näille miehille, eivät pelkkiä pilluja.

    • Anonyymi

      Tarina ei kerro olivatko jannu ja naiset saman tasoisia, se että mies on "periaatteessa ok" ei paljon lupaa. Epätoivoisuus ainakin laskee pisteitä reilusti.

      • Minun nähdäkseni olivat...
        Noin yleisesti ottaen silmäilyt vaikkapa tanssilattialle antoi miesten osalta vaikutelman kuin siellä olisi lauma hölmöläisiä hoopoja kukkelehtimassa..
        -Mä nään sen niin, että jos mennään oikeasti tanssimaan, niin sitten se pitäisi osata ja olla taitava. Itse en tanssi, koska en osaa, eikä kiinosta opetella. Tiedostan myöskin liian hyvin miltä se näyttää ulospäin, jos et sitä osaa..

      • Anonyymi
        blade83 kirjoitti:

        Minun nähdäkseni olivat...

        Siis naiset olivat saman tasoisia sen tosinolosti käyttäytyvän miehen kanssa. Olivatko he sitten erittäin rumia, vai mikä sai heidän tasonsa laskemaan yhtä alas?

    • Anonyymi

      "No jantteri päityi myöhemmin vielä lisää ja yritti vuoronperään ketä milloinkin, vaan koska kaikki naiset olivat jo havainnoineet hänen saamansa pakit, niin eipä se sitten kelvannut kenellekkään toisellekkaan."

      Mikään ei ole enemmän turn-off kuin mies, joka yrittää kaikkia. Kelpaisi muille tai ei. Minä en ainakaan huoli miestä, jolle on ihan sama millainen se nainen on. Hyi.

    • Anonyymi

      Monta kymmentä kertaa naisen kaveri on tullut pilaamaan mun pillun saamisen. Todella vittumaista. Kannattaa pyytää naista tanssimaan että saa olla kaksin , se taktiikka on toiminut.

      • Anonyymi

        Tämä on mielestäni aika hauska ohjelma tämä nelosella tuleva Suomen Selviyjät, on hyviä kilpailuja ja haasteita tässä ohjelmassa, katson yleensä telkkarista enkä netistä tuota.

      • Anonyymi

        Ja sä olet varma omasta pillunsaannistasi ilman naisten kavereita. Onkohan sulla nyt vähän liian suuret luulot itsestäsi? Usein naiset pyytävät kaveria ”pelastamaan”, kun eivät itse halua vaikuttaa tylyiltä epämieluisan vonkaajan silmissä.

        Tuollainenkin olisi kyllä aika ikävää: näkee jonkun ylikomisarionkin makaamassa kadulla asfaltilla tajuttomana: ei sitä pysty auttamaan kuin mitään pikkutyttöäkään vastaavassa tilanteessa kuin komisario, on kuollut jo turha yrittääkään auttaa mitenkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sä olet varma omasta pillunsaannistasi ilman naisten kavereita. Onkohan sulla nyt vähän liian suuret luulot itsestäsi? Usein naiset pyytävät kaveria ”pelastamaan”, kun eivät itse halua vaikuttaa tylyiltä epämieluisan vonkaajan silmissä.

        Yleensähän nuo jutut sovitaan jo ennen kun liikkeelle lähtemistä. Kaverit tietää millon tullaan väliin ja ollaan niitä "vittumaisia kavereita ja estetään miehen pillunsaanti". Suurimmalla osalla kaveriporukoista on myös sovitut merkit, että toiset tietää millon tulla pelastamaan ei toivotusta seurasta.

    • Anonyymi

      Baarissa pitää katsella naisia jotka ovat rauhallisia ja odottavalla kannalla, katselevat ympärilleen koska ne todennäköisesti etsivät seuraa. Kaveriporukasssa sekoilevat naiset jotka juoksee paikasta toiseen baarin perältä tiskille ei etsi miestä ja sieltä tulee nopeasti pakit. Pari naista baarin pöydässä juttelee rauhaisaan tyyliin joten ne olisi todennäköisesti kohde joita kannattaa yrittää. Myös karaokea laulavat naiset on hyvä kohde joille voi jutella koska he pitävät hauskaa ja osaavat rentoutua, voi jutella niille musiikista. Baarin tiskillä voi heittää läppää naiselle ja kysellä mitä drinkkia suosittelee ja sitten kysyä että haluaako nainen sellaisen drinkin sinä tarjoat. Ei kaikki naisen kaverit tule pilaamaan saumoja koska naiset kuitenkin etsii myös seuraa ja miestä baarissa. Jos saat pakit niin etsit uuden naisen. Isossa yökerhossa naisia riittää.

      T: Viinamies

      • Eli sinä ostat naisia tajoamalla näille ilmaisia juomia?
        Oletko ikinä laskenut paljonko yksi kaato on tullut sinulle lopulta maksamaan?
        -Aika monen miehen kohdalla voidaan varmaan todeta, että suoraan huorissa käyminen olisi paljon tuottavampaa toimintaa tässä mielessä.

      • Anonyymi
        blade83 kirjoitti:

        Eli sinä ostat naisia tajoamalla näille ilmaisia juomia?
        Oletko ikinä laskenut paljonko yksi kaato on tullut sinulle lopulta maksamaan?
        -Aika monen miehen kohdalla voidaan varmaan todeta, että suoraan huorissa käyminen olisi paljon tuottavampaa toimintaa tässä mielessä.

        Ei se yksi kaato maksa kun yhden juoman hinnan eli jotain 7 euroa tai mitä markka aikana juomat maksoikaan en muista. Mutta nuorena just käytiin baareissa sen takia että haluttiin kokemuksia naisista eli seksiä piti saada. En läheskään joka kerta tarjonnut juomia naisille mutta nykyään kannattaa tarjota herrasmies eleenä jos naista haluaa.
        Mut nuorena iskin naisia baareista solkenaan ja silloin se oli hauskaa. Kerroin vaan täällä miten kannattaisi toimia jos naisia haluaa. Aika harva selvinpäin uskaltaa edes mennä naista iskemään joten viinaa pitää juoda kohtuudella ja on hyvä olla herrasmies ja tarjota naiselle. Jos viet naisen ravintolaan niin miehen melkein kuuluu maksaa lasku ellei toisin sovita.

        En ole laskenut paljonko siihen on rahaa mennyt kun olen tarjonnut naisille mutta se eiole edes pääasia vaan se että saa itseluottamusta naisen iskemiseen ja pääsee tutustumaan kun täällä monilla on se ongelma etteivät uskalla edes lähestyä naisia.
        Se on vaan pakko voittaa itsensä jos haluaa naista joten pitää uskaltaa.

        Heh...Minä jotenkin arvasin, että olet paappas miehiä, jotka nyt muistelevat "hurjaa" menneisyyttään silloin joskus 80-90 luvulla.. Juuh. No sillon markka aikana naiset vielä etsivätkin seuraa juottoloista kun ei ollut vielä nettiä. Nykyään juottoloissa käydään vain viettämässä kavereiden kanssa aikaa..Tanssimassa ja laulamassa karaokea.. Seura etsitään tinderistä etc.. Ajat ovat muuttuneet. Nykyään nainen suuttuu, jos sä menet noin vain juttelemaan. Mä todistin tätä useaan otteeseen sivusta seuraajana illan mittaan!
        Siellä nolattiin, tylytettiin sekä ignoorattiin täysin.

        Ekan kerran kävin baarissa vasta 1998 18 vuotiaana. Nykyään on eri meininki mutta se ei poista sitä tosiasiaa että baarit on se paikka jossa miehet ja naiset etsii seuraa. Suomessa kun asutaan niin suomalaiset on sellaisia luonteeltaan että baarit on paikka jossa se tutustuminen tapahtuu helpoiten joten sinne baariin on mentävä ja viinaa on juotava.Tällä palstalla suurin osa on nuoria kuitenkin jotka eivät netissä koskaan tule saamaan naiseen yhteyttä joten baarit on se paikka jossa mahdollisuuksia on. Vai miten ajattelitte hoitaa sen että josksu saatte naisia. Menettekö kaupassa tekemään aloitteen naisille. En usko, ei suomalaiset uskalla.

        TY: Viinamies

    • Anonyymi

      Olektko luuseri joka on avio tai avoliitossa, vai oletko rento ja rehellinen mies jolla on pimppivapaa?

      • Rento ja rehellinen sinkkumies....Jep..Kyllä se vapaa pimppi olisi tilauksessa talvea piristämään.

      • Anonyymi
        blade83 kirjoitti:

        Rento ja rehellinen sinkkumies....Jep..Kyllä se vapaa pimppi olisi tilauksessa talvea piristämään.

        Kierrän heti kaukaa miehen joka sanoo vastaavia asioita kuin "pimppi tilauksessa". Huh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kierrän heti kaukaa miehen joka sanoo vastaavia asioita kuin "pimppi tilauksessa". Huh.

        Kannattaakin tämä kyseinen tyyppi kiertää kaukaa. Hän on neuroottisen basillikammoinen ja etsii neitsyitä spermaviemäreikseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaakin tämä kyseinen tyyppi kiertää kaukaa. Hän on neuroottisen basillikammoinen ja etsii neitsyitä spermaviemäreikseen.

        No ei ne mm. syöpää aiheuttavat virukset nyt mitään basilleja ole:D

      • blade83 kirjoitti:

        No ei ne mm. syöpää aiheuttavat virukset nyt mitään basilleja ole:D

        Sä oot vaan itse liian vainoharhainen ja pakkomielteinen se nnaisten neitsyyden suhteen, samalla tavalla kunt monet palstan ätmit just ovat. Kannattaisi luopua tollaisesta ajattelutavasta tossa iässä, kun oot kuitenkin jo reilusti yli kolmekymppinen mies, etkä mikään teini-ikäinen pojankloppi.

    • Näinpä se tahtoo käsikirjoitus melko usein miesten kohdalla mennä; toki saattaa joskus naisillakin mutta miehistä nyt on enempi havaintoja.

      Harvassa taitaa olla ne miehet jotka ei pakkeja ole saaneet. Omalla kohdalle pakit ovat olleet usein kohteliaita mutta on toki joukossa myös melko tylyjä ja jälkeenpäin olen miettinytkin että mikähän tarve tuollaiselle tylytykselle on ollut.

      Kuitenkin kaikkein tympeimmät "pakit" on tulleet tilanteissa joissa olisin muuten vaan kiinnostunut juttelemisesta. Ollaan oltu vaeltamassa ja mietitty että mitähän seudulla olisi muuta katseltavaa niin on käyty olusella. Siellä on sitten mennyt kysymään että ovatko paikallisia ja olisiko vinkkejä niin sen verran että on ehtinyt sanoa moi niin vastaus on ollut että ei kiinnosta tai suoraan käsketty suksimaan.
      No onneksi nykyiset atk-järjestelmät korvaavat tällaisen suullisen tiedon ja jostakin löytyy seutukunnan infopiste niin eipähän tarvitse turhaan häiritä toisten laatuaikaa. Tympäsee silti.

      • Kyllä se vain näin on....Jostain syystä naiset vain eivät osaa asettua miesten asemaan lainkaan.
        Se on helppo vain odotella ja katsella kun toiset tekevät lähestymiset ja keskustelun avaukset.
        Pitäisi ymmärtää, että jos miehet eivät lähesty, niin silloin kukaan ei lähesty ketään.
        -Edelleen naiset elävät siis 1900- lukua odotellen miesten aloitteita sen sijaan, että tekisivät itse aloitteita, mutta sillä erolla, että ovat muuttuneet vittumaisiksi ja ylimielisiksi luonteeltaan.

        -Itse tosin en tee juurikaan aloitteita sen paremmin irl kuin netissäkään, joten vältyn aika hyvin tuolta tylytykseltä.. Mä katson, et sen kuuluu mennä niin, että naiset löytävät minut ja minä vastaan heidän lähestymiseen.

      • Anonyymi
        blade83 kirjoitti:

        Kyllä se vain näin on....Jostain syystä naiset vain eivät osaa asettua miesten asemaan lainkaan.
        Se on helppo vain odotella ja katsella kun toiset tekevät lähestymiset ja keskustelun avaukset.
        Pitäisi ymmärtää, että jos miehet eivät lähesty, niin silloin kukaan ei lähesty ketään.
        -Edelleen naiset elävät siis 1900- lukua odotellen miesten aloitteita sen sijaan, että tekisivät itse aloitteita, mutta sillä erolla, että ovat muuttuneet vittumaisiksi ja ylimielisiksi luonteeltaan.

        -Itse tosin en tee juurikaan aloitteita sen paremmin irl kuin netissäkään, joten vältyn aika hyvin tuolta tylytykseltä.. Mä katson, et sen kuuluu mennä niin, että naiset löytävät minut ja minä vastaan heidän lähestymiseen.

        Ei vaan naiset elävät ihan tätä päivää koska jokainen naisen saa aloitteita, niin miksi heidän sitten pitäisi itse niitä tehdä?

    • Anonyymi

      Jos jotakin opimme tästä niin sen, että kahdestaan olevia naisia ei kannata iskeä. Kumpikaan naisista ei jätä toista yksin. Ja sekin vielä, että jos nainen ei katsele sinua niin unohda nainen.

      • Anonyymi

        Juu, ihan perinteinen katsekontakti noin etukäteen on edelleenkin tosi hyvä idea. Jos nainen ei vastaa millään tavalla, niin vaihda kohdetta.

    • Anonyymi

      Onko miehet nykyään suuremmissakin määrin ihan tampiota, vai oliko kyse yksittäistapauksesta? Ovatko miehet isompana massana menettäneet kokonaan sosiaalisten tilanteiden lukutaitonsa? Kuka idiootti ylipäänsä menee suinpäin "iskemään" ketään, katselematta ensiksi yhtään missä mennään? Kyllähän sen nyt näkee kilometrin päähän onko joku haku päällä. Ihmisestä näkee kyllä etsiikö hän seuraa. Oma kiinnostavuuttaan voi helposti testata ilman, että tarvitsee pelätä ilkeilyä. Saa tietenkin toimia myös toisin, mutta sitten on turha valittaa saamistaan pakeista.

      • Anonyymi

        Haluat sinne meteoriitin sisälle, jos päästävät ja minkälaisia ohjuksia tai torpedo-järeitä haluaisit kyytiin? Avaruuspelijuttu tuollainen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      73
      5569
    2. Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus

      Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,
      Maailman menoa
      273
      4876
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      44
      3194
    4. Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD

      Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 17
      Maailman menoa
      255
      3014
    5. Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta

      joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina
      Maailman menoa
      105
      2643
    6. Lopetan ikävöinnin

      Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään
      Ikävä
      5
      2252
    7. Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta

      "Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S
      Kotimaiset julkkisjuorut
      341
      2101
    8. Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin

      Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik
      Maailman menoa
      65
      1821
    9. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      2
      1566
    10. Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut

      Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.
      Maailman menoa
      15
      1555
    Aihe