Mitäpä sitä liikoja toivomaan

Anonyymi kirjoitti:

Olen elänyt parasta aikaa 18-22 vuotiaana, pääosin sinkkuna. Tänä päivänä reilu 50v mittarissa, avoliitossa 27 vuotta, yhden lapsen isä. Toivoin nuorena löytäväni hyvän naisen lyhyiden seurustelusuhteiden jälkeen ja sellaisen naisen uskoin löytäneeni. Alku aina hyvää ja paremmalta näytti kunnes nainenkin vaan muuttui kuin toiseksi ihmiseksi. Naisesta ponnahti esiin asioita jotka ei ollut kovin kivoja. Joskus jopa sairaalloista mustasukkaisuutta joka oneksi helpotti, ennen rauhallinen nainen akoi kilahdella, alkoholia ottaessaan oli välillä oikein hankala oli sitten kotona tai yöelämässä, Ikävimpänä puolena uskottomuus joka ei jäänyt yhteen kertaan, kuin osoittaakseen miten miehet häntä haluaa kertoi mullekin viettäneensä aikaa vieraiden kanssa, oliko ollut seksiäkin, ei ainakaan olisi ollut hankala saada miestä, viehättävä nainen ja miesten silmissä haluttava. Kun niistä päästiin yli aloin itsekin katsella vähän ympärille ja peuhasin sit itsekin, vähän kuin takaisinmaksua, kun minä kerroin puuhistani nainen tunsi olonsa uhatuksi, alkoi lämmetä mua kohtaan, jätti yöjuoksut ja alkoi pysytellä kotona, pelkäsikin lopulta että minä löytäisin toisen. Sit kyselyä aika ajoin, kai sä rakastat mua, omalla tavallani totesin. Löystin ruuvia ja totesin et elämää tä vaan on eikä mitään täydellisyyden etsintää koska sellaista ei ole olemassakaan. Joku voi löytää uskollisen kumppanin kaikki ei.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä