Sain pienen työpätkän, josta olin ensin mielissäni, mutta pian alkoivat ongelmat ilmetä. Lähiesimies ei hoida vastuitaan, vaan eristäytyy omiin oloihinsa kieltäytyen kanssakäymisestä. Nukkuneeko siellä lukittujen ovien takana. Tärkeintä hälle näkyy olevan palkan nauttiminen...
Pomoakaan ei juuri näy työpisteessä. Hän on hommannut erillisen työtilan toisaalta. Hän ei pysty ratkomaan työyhteisön ongelmia. Hänetkin ns eristetään, koska hän on uusi tulokas. Nää vanhat pierut- pikkupomot- saavat tehdä mitä tahtovat.
Työntekijöiden vaihtuvuus on äärettömän suuri. Uudet tulijat pursuavat intoa, mut joutuvat pian huomaamaan, etteivät voi tilanteelle mitään.
Työkaverit ovat toistensa kimpussa. Se johtuu ihan selkeästi työnjohdon puutteista.
Viestit eivät kulje, on älytöntä päällekkäisyyttä ja suunnittelemsttomuutta.
Itse olen päättänyt selviytyä tämän pätkän loppuun, mutta myös tehnyt sen päätöksen, että tällaiseen paikkaan en tule toiste.
Olen koettanut viedä viestiä ongelmista usealle taholle. Ilmeisesti asioita on korkeammalla taholla puitukin, mutta mitään selvää muutosta asioihin ei ole tullut.
Minun nenälleni ei uskalleta hyppiä, kuten eräiden muiden, koska olen osoittanut voivani taistella ja vieväni asiat ulkopuolisten tietoon.
Työpaikalla on ilmapiiri tosi kireä. Asiakkaatkin sen vaistoavat ja seuraavat tilannetta.
On ikävää joutua tällaiseen paikkaan. Mieluummin olisi työtönnä.
Erikoinen työpaikka
4
266
Vastaukset 4
- Anonyymi
Ettet vaan itte olisi se ongelmapesä. Millainen työhistoria sinulla muuten on? Latelet, että viet eteenpäin ja olet sitä ja tätä. KUmma työpaikka kun ei pomoja. No - silloin alkaa väki loikkia pöydälle!
- Anonyymi
En ole ongelmapesä. Kuulin entiseltä työntekijältä, että ongelmia on ollut jo kauan ennen tuloani.
Mm hänet oli pantu pois, kun ei ole alkanut pokkuroida näitä eräitä eikä tehdä pikkupomon työnkuvaan kuuluvia ohjaajan tehtäviä.
Olen aiemmin toiminut itsenäisessä työssä ja saanut organisoida tekemiseni. Ei ole ikinä tarvinnut tekemisiäni paikkailla.
Tässä paikassa ongelmana on se, ettei tieto kulje. Ihan kummia tilanteita syntyy, kun ei voida tiedottaa tulevista. Koetin jo viestivihkoakin järjestää, muttei sitä lue kukaan tahi siihen merkkaa.
Väkeä on liikaa joinakin päivinä, kun ei erityisemmin tarvittaisi ja sitten taas tehdään niaka limassa toisinaan.
Vallalla on sellainen latistamisen ilmapiiri. Kannustusta tai kehuja ei juuri tipu paitsi asiakkailta. Heidän vuokseen jaksankin jatkaa.
Olen koettanut tilaisuuden tullen antaa kehuja työtovereille. Kaipaisin sellaista mukavaa yhdessätekemistä ja olemista silloin, kun on helpompia päiviä.
Sitä ei tapahdu, vaan työntekijät oirehtivat tätä turvatonta tilannetta. Lähiesimies tosiaan loistaa poissaolollaan. En ymmärrä, miten hän päivänsä kuluttaa.
Olen tyytyväinen, kun työpätkä on loppumassa.
Joihinkin asioihin vain ei pysty vaikuttamaan.
- Anonyymi
Minulta meni se muutama vuosi hukkaan ollessani määräaikainen. Jäädessäni työttömäksi päätinkin että minua on turha kysellä pikkupätkiä tekemään. Jotenka jos luottamus särkyy työkavereihin,sekä haastava ilmapiiri,niin parempi miettiä asiat uudemman kerran.
- Anonyymi
Niin se on. On turha ottaa vastaan pikku työpätkiä.
Tässäkin työpaikassa vaihtuvuus on erittäin suuri. En suuremmin ihmettele, miksi...
En tule koskaan pyrkimään kyseiseen paikkaan enää ja varoitan muitakin menemästä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1281966
- 51979
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r156836Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50756- 71684
- 67626
- 53617
- 59606
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.133593Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e120552Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20510- 52503
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 6494
- 55488
- 34487
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486- 4469
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.140451