Esim. kaunokirjallisuuden lukeminen on hyvä keino.
https://yle.fi/uutiset/3-11009284
Empatiataitojaan voi kehittää
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
ei kyllä vois kirjojen lukeminen vähempää kiinnostaa ei nykyään lueta kirjoja kun on netti
"Netti ja some ovat paikkoja, joista empatia tuntuu usein olevan kaukana."
Tässä just nyt kattelen tuota ohjelmaa, josta tuo kirjoitus on tehty.
Jännä muuten, et minäkin olen ollut tuollaisessa aivotutkimuksessa duunissa. Siitä on kyllä jo kolmisenkymmentä vuotta aikaa. Ei oo paljon muutunut, vaikkei silloin vielä ollutkaan Windowsia keksittykään.
Mulla oli myös aikoinaan ihan pakko käydä Sofiankadulla kun kävin Helsingissä. Siellä oli maaiman paras divari. Omistaja piti aina kirjoja ulkona silakkamarkkinoihin asti.
Harmi et se gubbe on jo delannu. Joku jatkaja sillä divarilla oli vähän aikaa, mut nyt sekin on jo monta vuotta sitten lopettanut.Sen divarin pitäjä oli tosi hauska höpöttäjä. Hiltunen sukunimeltään, ja se sen kaupan nimikin oli. Joku vois pitää häntä epähelsinkiläisenä, kun jutteli asiakkaiden kanssa. Musta hän taas oli kyllä niin helsinkiläinen ku voi olla. Hyvässä mielessä.
Monesti ku ostin kirjoja häneltä, hän kertoi jotain taustatarinaa niistä tai sit sit asian vierestä.- Anonyymi
pitkätukka-68 kirjoitti:
Sen divarin pitäjä oli tosi hauska höpöttäjä. Hiltunen sukunimeltään, ja se sen kaupan nimikin oli. Joku vois pitää häntä epähelsinkiläisenä, kun jutteli asiakkaiden kanssa. Musta hän taas oli kyllä niin helsinkiläinen ku voi olla. Hyvässä mielessä.
Monesti ku ostin kirjoja häneltä, hän kertoi jotain taustatarinaa niistä tai sit sit asian vierestä.Hiltusen antikvariaatti oli tosi hyvä. Hiltusen Seppo yritti monesti jäädä eläkkeelle, mutta aina palasi hommiin, koska veri veti kirjojen pariin. Valitettavasti kuitenkin sairastui syöpään ja kuoli. Löysi ennen kuolemaansa antikvariaatille jatkajan, mutta tämän piti pistää pillit pussiinn, kun kaupunki korotti vuokraa niin paljon, ettei toiminta enään kannattanut.
Hiltusen Seppo oli kyllä perinteinen vanhan koulun herrasmies, jollaisia ei enää ole. Oli laajasti sivistynyt ihminen, filosofi koulutukseltaan. Tavaramerkkinsä oli rusetti, jota aina piti. Anonyymi kirjoitti:
Hiltusen antikvariaatti oli tosi hyvä. Hiltusen Seppo yritti monesti jäädä eläkkeelle, mutta aina palasi hommiin, koska veri veti kirjojen pariin. Valitettavasti kuitenkin sairastui syöpään ja kuoli. Löysi ennen kuolemaansa antikvariaatille jatkajan, mutta tämän piti pistää pillit pussiinn, kun kaupunki korotti vuokraa niin paljon, ettei toiminta enään kannattanut.
Hiltusen Seppo oli kyllä perinteinen vanhan koulun herrasmies, jollaisia ei enää ole. Oli laajasti sivistynyt ihminen, filosofi koulutukseltaan. Tavaramerkkinsä oli rusetti, jota aina piti.Hienoa, et joku muukin muistaa hänet. Aivan loistava ihminen, ja nimenomaan vanhan ajan herrasmies ja yleissivitynyt.
pitkätukka-68 kirjoitti:
Hienoa, et joku muukin muistaa hänet. Aivan loistava ihminen, ja nimenomaan vanhan ajan herrasmies ja yleissivitynyt.
-Kerron yhden tapauksen: Ostin Hiltuselta Lassi Sinkkosen kirjan, ja muutaman muunkin samalla kerralla. Hän katsoi ostoksiani, ja jutteli sit, et hän oli jonkun vanhemman rouvan kans jutellu ja kun kuuli et millä kadulla tämä rouva asui nuorena, totes että sithän asuit samalla kadulla ku Solveig. Rouva totes, et "minä olen se Solveig, josta Lassi sen kirjan kirjoitti".
pitkätukka-68 kirjoitti:
-Kerron yhden tapauksen: Ostin Hiltuselta Lassi Sinkkosen kirjan, ja muutaman muunkin samalla kerralla. Hän katsoi ostoksiani, ja jutteli sit, et hän oli jonkun vanhemman rouvan kans jutellu ja kun kuuli et millä kadulla tämä rouva asui nuorena, totes että sithän asuit samalla kadulla ku Solveig. Rouva totes, et "minä olen se Solveig, josta Lassi sen kirjan kirjoitti".
Sepolla oli myös aika edulliset hinnat. Joskun kun joku tuli myymään vähän arvokkaampia kirjoja, hän totes että kyllä hän nää mielellään ostaa, mutta ei pysty paljoa maksamaan kun haluaa myydä edullisesti kuitenkin opiskelijoille. Neuvo sit et missä divarissa niistä maksetaan paremmin.
Ja tosiaan, aina oli se mirri hänellä kaulassa.
Kerran oli hänen poikansa myymässä. Ihan isänsä näköinen.- Anonyymi
pitkätukka-68 kirjoitti:
Sepolla oli myös aika edulliset hinnat. Joskun kun joku tuli myymään vähän arvokkaampia kirjoja, hän totes että kyllä hän nää mielellään ostaa, mutta ei pysty paljoa maksamaan kun haluaa myydä edullisesti kuitenkin opiskelijoille. Neuvo sit et missä divarissa niistä maksetaan paremmin.
Ja tosiaan, aina oli se mirri hänellä kaulassa.
Kerran oli hänen poikansa myymässä. Ihan isänsä näköinen.Tunnettiin alan piireissä "Halpa-Hiltusena". Muut antikvariaatin pitäjät joskus nurisivat, että Hiltunen polkee hintoja, mutta Hiltusen liiketoimintalogiikka olikin erillainen. Valitti usein loppuaikoinaan, että omaa poikaa ei liikkeen jatkaminen kiinnostanut.
Anonyymi kirjoitti:
Tunnettiin alan piireissä "Halpa-Hiltusena". Muut antikvariaatin pitäjät joskus nurisivat, että Hiltunen polkee hintoja, mutta Hiltusen liiketoimintalogiikka olikin erillainen. Valitti usein loppuaikoinaan, että omaa poikaa ei liikkeen jatkaminen kiinnostanut.
Kyllä divareiden pitääkin olla edullisia. Köyhillä opiskelijoillakin pitää olla varaa ostaa kaunokirjallisuutta.
En kyllä väitä, että divarin pitäminen olisi koskaan mikään kultakaivos. Elämäntapa se lähinnä on. Eikä Sofiankatu varmaankaan ole mikään halvin sijainti pitää edullista kauppaa.pitkätukka-68 kirjoitti:
Kyllä divareiden pitääkin olla edullisia. Köyhillä opiskelijoillakin pitää olla varaa ostaa kaunokirjallisuutta.
En kyllä väitä, että divarin pitäminen olisi koskaan mikään kultakaivos. Elämäntapa se lähinnä on. Eikä Sofiankatu varmaankaan ole mikään halvin sijainti pitää edullista kauppaa.Varmaankaan kaikki täällä palstalla olevat eivät tiedä missä Sofiankatu on. Se sijaitsee Kauppatorin ja Senaatintorin välissä.
- Anonyymi
pitkätukka-68 kirjoitti:
Sen divarin pitäjä oli tosi hauska höpöttäjä. Hiltunen sukunimeltään, ja se sen kaupan nimikin oli. Joku vois pitää häntä epähelsinkiläisenä, kun jutteli asiakkaiden kanssa. Musta hän taas oli kyllä niin helsinkiläinen ku voi olla. Hyvässä mielessä.
Monesti ku ostin kirjoja häneltä, hän kertoi jotain taustatarinaa niistä tai sit sit asian vierestä.Lue aiheen Historia keskusteluja. Katso, mitä muut ajattelevat, ja osallistu keskusteluun. Suomi24 - tuhansia aiheita; https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/historia
Anonyymi kirjoitti:
Lue aiheen Historia keskusteluja. Katso, mitä muut ajattelevat, ja osallistu keskusteluun. Suomi24 - tuhansia aiheita; https://keskustelu.suomi24.fi/yhteiskunta/historia
Laita mieluummin suoraa linkkiä, vai oletko S24:n uusi botti.
- Anonyymi
Lue aiheen Psykologia keskusteluja. Katso, mitä muut ajattelevat, ja osallistu keskusteluun. Suomi24 - tuhansia aiheita; https://keskustelu.suomi24.fi/tiede-ja-teknologia/tiede/psykologia
- Anonyymi
Hömppäviihde juurikin luo naisille epärealistisia odotuksia, kun harlekiineissa yms. on prinssejä valkoisilla ratsuilla niin niitä sitten odotellaan ja todellisuus ei kelpaakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1172524
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2531117- 861074
- 81024
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791001Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr12920Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.63903- 28871
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku41812Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie32759