Isä ja sosiaalityöntekijät

Anonyymi

Elikkäs, olen reilu 3kymppinen nainen, avioerolapsi ja erosin itsekin poikani isästä muutama vuosi sitten. Hieman oman eroni jälkeen oma isäni laittoi välit poikki, koska elämäntilanteeni oli hänen mielestään liian stressaava. Eron jälkeen jouduin siis käsittelemään monia asioita ja lisäksi vielä omaa lapsuuttani ja isä-suhdettani. Isäni pahoinpiteli minua lapsena usein, löi, tukisti ja heitti päin seiniä. Isäni on myös manipuloinut ja kontrolloinut elämääni aina. Missä opiskelen, missä asun, millaisen asunnon voin hankkia yms.
Nyt sitten, kun muutin poikani kanssa uudelle paikkakunnalle, niin isäni teki lastensuojeluilmoituksen kertoen sosiaalityöntekijöille, että olen pakottanut poikani muuttamaan, olen uhkaillut itseni tappamisella, käytän huumeita, olen narsisti, minulla on mielenterveysongelmia ja taloudellisia vaikeuksia. Tätä asiaa on tässä nyt muutama kuukausi puitu ja olen sosiaalityöntekijöille kertonut kaikki lapsuuteni pahoinpitelyt ym. Viimeisimmässä tapaamisessa sosiaalityöntekijä sitten ehdotti, että voisi järjestää tapaamisen minulle ja isälleni, että voisimme sopia asiat. Siis oikeasti! Kuinka monelle muulle uhrille on ehdotettu tapaamista pahoinpitelijänsä kanssa asioiden sopimiseksi? Kieltäydyin jyrkästi ja aina vain sosiaalityöntekijä yritti suostutella.. Tuli tunne, että minua ei uskota ja isäni on taas vetänyt hurmaavan roolinsa päälle, joka on mennyt sosiaalityöntekijöihin ihan täydestä.

6

219

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kokemusta samanlaisesta tilanteesta, siinä vain oli isän tilalla ex-anoppini, joka yritti (yrittää vieläkin) laittaa kapuloita rattaisiin keinolla millä hyvänsä. Narsistinen manipuloija, joka on kietonut viranomaisia ympärilleen, mutta toistaiseksi olen pysynyt kovana ja taistellut häntä vastaan. Aikaa on kulunut jo 10 vuotta. 😢

      Sinulle neuvoisin että pysy kovana sinäkin ja älä suostu mihinkään mitä itse et halua. Hae vaikka jonkun terapeutin tms todistus traumoistasi, luulisi sen auttavan.

    • Anonyymi

      Tuossa tuli todella paljon asiaa. Oletko harkinnut että katkaiset välit isääsi kokonaan. Itse tekisin niin ja ilmoittaisin hälle että emme ole enää tekemisissä toistemme kanssa. Muuttaisin vielä kerran ja en ilmittaisi osoitettani. Senhän saa salaiseksi samoin vaihtaisin puhelinumeroni salaiseksi.

      • Anonyymi

        Välit on kokonaan katkaistu. Yhteyttä en pidä ja puhelinnumeroni on salainen. Juuri vaihdoin taas numeroani, kun isäni oli sen jostain käsiinsä saanut... Osoitteemme isäni on kysynyt pojaltani, jota näkee ex-mieheni luona. Isäni ja ex-mieheni siis ovat väleissä. Siihen, että isäni näkee poikaani en voi puuttua niin kauan, kun mitään pahaa ei tapahdu. Tämä Suomi on siitä hieno valtio, että oli ihmisellä millainen historia tahansa, niin mitään ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä et voi tehdä, aina pitää odottaa, että jotain pahaa tapahtuu! Ja sosiaaliviranomaisetkin ovat ilmeisesti sitä mieltä, että ihminen voi muuttua täydestä hirviöstä kiltiksi vanhukseksi, jolle pitäisi antaa kaikki anteeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Välit on kokonaan katkaistu. Yhteyttä en pidä ja puhelinnumeroni on salainen. Juuri vaihdoin taas numeroani, kun isäni oli sen jostain käsiinsä saanut... Osoitteemme isäni on kysynyt pojaltani, jota näkee ex-mieheni luona. Isäni ja ex-mieheni siis ovat väleissä. Siihen, että isäni näkee poikaani en voi puuttua niin kauan, kun mitään pahaa ei tapahdu. Tämä Suomi on siitä hieno valtio, että oli ihmisellä millainen historia tahansa, niin mitään ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä et voi tehdä, aina pitää odottaa, että jotain pahaa tapahtuu! Ja sosiaaliviranomaisetkin ovat ilmeisesti sitä mieltä, että ihminen voi muuttua täydestä hirviöstä kiltiksi vanhukseksi, jolle pitäisi antaa kaikki anteeksi.

        "Tämä Suomi on siitä hieno valtio, että oli ihmisellä millainen historia tahansa, niin mitään ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä et voi tehdä, aina pitää odottaa, että jotain pahaa tapahtuu!"

        Kyse ei ole tässä tapauksessa vanhemman toi isovanhemman oikeudesta lapseen, vaan lapsen oikeudesta isään ja isoisään. Tuota oikeutta ei ole syytä rajata, ellei lapselle aiheudu vaaraa.

        Ilmeisesti välisi ex-mieheesi ovat myös niin tulehtuneet, että et pysty hänen kanssaan asiasta sopimaan?


    • Anonyymi

      Aina noita lastensuojelun työntekijöitä pidetään jotenkin tyhminä ja tahdottomina, jotka ovat ex puolisoiden manipuloitavissa.

      No isäsi teki lastensuojeluilmoituksen , mutta mitä siitä. Lastensuojelu varmaan havaitsi miten hyvä äiti olet ja totesi ilmoituksen perättömäksi. Jos isäsi edelleen tekee ilmoituksia, alkaa niillä olla yhä vähemmän painoarvoa. Kiusallisia kyllä, mutta kärsivällisyydellä niistä selviää.

    • Anonyymi

      Jos pidät isääsi epäsovina henkilönä lapsesi elämään niin voit kieltää tapaamiset. ota yhteyttä sinne lasuun ja tee ilmoitus, samalla voit kertoa exällesi että kiellät tapaamiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      400
      1664
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      145
      1081
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1046
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      87
      1045
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      139
      770
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      721
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      659
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe