Nyt nalkuttava avovaimo, mennyt tollaiseksi viimeisen puolen vuoden aikana. Murjottaa hapannaamana, ei paljoa jutella, äksyilee. Kun kysyy että mistä johtuu, saa vai tuhahduksen vastauksena. Jotenkin tuntuu että loppuhetket tässä jutussa lähestyvät. Toisin oli ennen.
Sama juttu on ollut niissä muutamissa suhteissa, missä olen ollut. Aluksi auvoisen kivaa, lopussa lähes mykkäkoulua. Nyt tympii niin paljon kaikki parisuhteet, että en enää halua sellaiseen hypätä jatkossa. Olen oikein alkanut kovettaa itseni, vaikka vastaan kävelisi mitä seksikkäin ja kiinnostavin nainen. Alan ajatella että jos ton saisi, niin sama paska seuraisi jonkin ajan kuluessa, eli ei kannata turhaan. Edes seksiseura ei jatkossa kiinnostaisi jos vapaaksi heittäydyn, mieluummin ostaisin tulevaan yksiööni vaikka seksinuken ja kassillisen pornovideoita!
Lopputoteamus: ihmistä ei ole luotu parisuhteeseen, tää on todettu omalta ja runsaan tuttavaporukan osalta. Paras elää yksin niin elo on henkisesti vapautuneempaa.
Sama juttu on ollut niissä muutamissa suhteissa, missä olen ollut. Aluksi auvoisen kivaa, lopussa lähes mykkäkoulua. Nyt tympii niin paljon kaikki parisuhteet, että en enää halua sellaiseen hypätä jatkossa. Olen oikein alkanut kovettaa itseni, vaikka vastaan kävelisi mitä seksikkäin ja kiinnostavin nainen. Alan ajatella että jos ton saisi, niin sama paska seuraisi jonkin ajan kuluessa, eli ei kannata turhaan. Edes seksiseura ei jatkossa kiinnostaisi jos vapaaksi heittäydyn, mieluummin ostaisin tulevaan yksiööni vaikka seksinuken ja kassillisen pornovideoita!
Lopputoteamus: ihmistä ei ole luotu parisuhteeseen, tää on todettu omalta ja runsaan tuttavaporukan osalta. Paras elää yksin niin elo on henkisesti vapautuneempaa.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Mietippä. Suhteesi toistavat samaa kaavaa. Mitä yhteistä jokaisella noilla suhteilla on? Sinä. Voisiko mitenkään olla mahdollista, että sinä et olekaan niin auvoisa kumppani kun kerran kaikki suhteet tuntuvat päättyvän samalla tapaa :-)
Tarkoitus ei ole mollata, vaan ajatteleppa aikaa kriittisesti taaksepäin. itsekriittisesti. Ja ehkäpä tunnistat siellä jotakin seikkoja, joihin voit tulevissa suhteissasi panostaa :-)
Parisuhde on suhde, missä kummatkin kasvaa, ei voi olettaa että minä olen täydellinen ja muiden pitää muuttua: "If you wanna make the world a better place, take a look at yourself, and then make a change" :-)
Hieno siteeraus Michael Jacksonin Man in the mirrorista. ;)
Sopii alkuperäisen ongelmaan kuin nyrkki silmään.
Syynä onnettomiin suhteisiisi on niinkin yksinkertainen asia, eli suoraan matematiikasta lainaamani: yhteinen nimittäjä.
Ja mikä onkaan suhteittesi ongelma? Kuka niissä on se "yhteinen nimittäjä" : Sinä valitettavasti, joten joudut nyt tarkastelemaan itseäsi löytääksesi vastauksen, miksi suhteesi aina ajautuvat karille?
Niinkauan kun et muuta itseäsi, ei auta, vaikka kuinka seksikäs pakkaus tulisi elämääsi, sekin kariutuisi, kun aina tulet toimiman niinkuin ennenkin.
Joten nyt kasvamaan ihmisenä, ja alahan tutkailla itseäsi, missä mättää, niin johan parisuhteetkisin sitten alkavat kukoistaa ja oikeanlainen ihminen voi tulla elämääsi.
Tuo on helppo vastaus aina. Aina asiat eivät mene hyvin vaikka haluaisi.
Huonoa tuuria vai mitä? Erosin 6v. sitten ja päätin vakaasti että nyt riittää, kaikki miehet samanlaisia. Päätöksen tukena eron jälkeiset sinkkuajan pikasuhteet. Kyllästyin kaikkeen. Melkein vuoden pohdin elämääni ja mikä on vialla. Pohdin asioita myös laajemmalta kannalta, ihmissuhteita yleensä ja sitä missä menee vikaan kun riidellään. Väärinymmärryksiä, ennakkoasenteita, empatian puute, itseluottamuksen puutetta luottamuspula toista kohtaan. Mars ja Venus -juttuja pidetään yleensä vitsinä, mutta siinä on totuuden poikanen. Nainen ja mies voivat puhua samasta asiasta, olla samaa mieltä, mutta kumpikin ymmärtää että toinen on eri mieltä. Mitä herkemmästä asiasta on kyse sitä suurempi kiukun tunne. Tuntee itsensä hyljätyksi, nöyryytetyksi. Ja tätä ristiriitaa voidaan pitää edistyksellisenä, sillä sen aikaansaamiseksi on edes puhuttu! Asioista puhumista pidetään psykiatrien pskanjauhamisena, mutta ilman keskustelua ja asioiden eri laitojen selvittämistä osapuolet elävät kumpikin väärässä käsityksessä ja osoittavat mieltään vain teoillaan = puhumattomuus tai toisen haukkuminen, tiuskiminen, tavaroiden heittely jne. Eli kun malttaisi henkilö 1 ottaa jonkun ristiriidan asiallisesti puheeksi, välttää tunteenomaista tyyliä tuoda oma kantansa esille. Henkilö 2 ymmärtäisi kuunnella eikä suivaantua siitä mitä hlö 1 kertoo, vaan malttaisi ymmärtää hänen kantaansa ja kertoa sitten omansa. Ja näistä mielipiteistä ja näkökulmista pitäisi yhdessä sovitella molempia tyydyttävä kompromissi. Ei sekään onnea takaa, mutta suurempi todennäköisyys on että molemmat pyrkivät samaan tulokseen: yhteiselämä jatkuu sovussa.
Tarina jatkuu, tapasin miehen, rakastuin. Miehellä myös takana rankka avioliitto ja vielä rankempi ero. Mieskin oli todennut ajoissa puhumisen merkityksen ja sovimme, että me ainakin puhumme asioista (aivan mistä tahansa, vaikka entisen elämän traumoista jne.) eikä päästetä tilanteita valloilleen. Mutta mies ei osannut. Niin monet kerrat hän vain mörritti, yritti olla kuin mitään ei olisikaan mutta kilometrin päähän paistoi että jokin on vialla. Se näkyi myös hänen tavassaan olla huomaamatta minua. Pehmeästi sainkin hänet kertomaan murheensa. Eivät ne yleensä edes liittyneet meihin vaan esim. työhön tai entisen vaimon tempauksiin. Kun sitten taas minä koin jonkun asian (lähinnä meidän suhteessamme, olin jo päässyt ex-elämän mörköistä) hieman nurinkuriseksi niin vaikka miten nätisti yritti ottaa asian puheeksi sillä tavalla vaivihkaa sivulauseessa niin mies heittäytyi täysin puolustuskannalle. Vaikken syyttänyt häntä tai yleensä ketään mistään! Ihan vain totesin että x-asiasta voisi puhua. Mitään asiaa ei sitten saatukaan puhuttua, vaan tilanteet muuttuivat meidän suhteemme ruotimiseen. Miehen mielestä mitään ongelmaa ei kannattanut ratkaista, koska aina tulisi kuitenkin uusia! Olen ymmärtänyt että sellaista elämä on?? Joskus tulee ongelmia ja vastoinkäymisiä, mutta sitä varten olemme toisiamme varten, että selviämme niistä yhdessä, toisiamme tukien?? Ehkä sitten emme ole. En tiedä, perseestä kaikki.
Muuten meillä kaikki olikin ihanaa, niin täydellistä läheisyyttä ja yhteenkuuluvaisuutta en olisi kuvitellut olevankaan. Olin rakastunut ja olin valmis tekemään mitä tahansa miehen puolesta, tukemaan häntä vaikeissakin asioissa (niin tapahtui kyllä jonkun kerran ja hän oli tyytyväinen olemassaolooni, useimmin kyllä tyrmäsi minut ennen kuin ehdin suuta avata..), meillä oli hyvin yhteen sopivat käsitykset erilaisista elämän arvoista. Oli meillä täysin vastakkaisiakin näkemyksiä, mutta eivät ne riidelleet keskenään, ne olivat osa toisen persoonallisuutta. Rakastin sitä miestä myös omituisine mielipiteineen! Yhteisen kodin saimme kunnostettua molempien mieleiseksi. Siinäkin tehtiin kompromisseja, mutta en koskaan tuntenut tulleeni tallotuksi vaikka mies saikin toiveensa läpi tai päädyimme johonkin aivan eri ratkaisuun kuin mitä kumpikaan oli halunnut. Kodistamme tuli ihana. Mies esitteli sitä ylpeänä kavereilleen ja työkavereilleen eli kai hänkin oli tyytyväinen.
Meille sitten kävi miten kävi, vieläkin joskus itken sitä miksemme saaneet särmiä hiotuksi vaikka kumpikin halusi. Mies on pitänyt yhteyttä ja pyytänyt kerran minua miettimään josko sittenkin voisimme....mutta olin ne pohdinnat käynyt mielessäni läpi jo ennen kuin päädyimme eroon. Se pahan olon tunne mikä tulee silloin kun toinen osoittaa epäluottamuksensa eikä suostu puhumaan. Sitä on vaikea selittää. Rakastan edelleen sitä miestä. En usko että voisin vilpittömin mielin lähteä uuteen suhteeseen jonkun toisen kanssa. Ei olisi reilua elää jonkun kanssa, kun rakastaa toista. En sitäpaitsi voisi kenenkään antaa edes koskea minuun.
En halua kuulla kenenkään mielipiteitä siitä mikä minussa ja asioissa on vialla. Varmasti on paljonkin. Huonoa tuuria sanoisin, sillä ehkä joku existäni olisi jäänyt elämääni jos olisimme osanneet silloin puhua. En tiedä enkä enää välitä, menneitä on turha kaivella. Alkuperäinen kirjoittaja ei ehkä ole käynyt pitkää tietä suhteissaan, tai ehkä onkin, emme tiedä sitäkään. Voin suositella että kannattaa edes kokeilla, se saattaa onnistua. Minä en enää toiste kokeile. Ehkä korkeintaan vanhainkodissa dementoituneena kun on unohtanut kaiken entisen...
Lueppa kirjoittamasi tarina, löydät vastauksia sieltä suoraan, miksi sinulle kävi niinkuin kävi.
PS: et voi luoda tervettä suhdetta ihmisen kanssa, joka ei ole käynyt läpi esim. avioeroaan. Jos aina vain siirryytään uuteen suhteeseen, nousevat menneisyyden möröt jossain vaiheessa taas pinnalle ja menneisyys toistaa itseään. Ja tätä kehää jatkuu niin kauan kunnes ymmärrät selvittää asiat itsesi kanssa kunnolla.
Ei riitä, että luulet ymmärtäväsi, vaan sinun täytyy todella tiedostaa oma osuutesi asioiden kulkuun.
Kuule, jos joku on eronnut ja alkaa uuden suhteen niin ei se uusi kumppani mikään avioeropsykologi ole. Kyllä tuon eronneen pitäisi se ymmärtää. Uudella kumppanilla on oikeus tasapainoiseen suhteeseen. Se tarkoittaa ettei toinen käytä häntä vain menneisyyden olkapäänä. Mä ymmärsin tekstistä että ukko halus pitää asiat ominaan vaikka tää uus nainen olis mielellään auttanut selvittään. Se vasta luo luottamusta ja yhteenkuuluvaisuutta kun kumpikin murehtii omiaan! Aina elämä pitäis pyöriä vain eronneiden, petettyjen ja jätettyjen menneesä. Miksei ne osaa katsoa elämää eteenpäin. Jos kert kuvioon tulee uusi nainen nii vanha suhde pitäis olla exän kanssa jo selvitetty eikä kulkea kivirekenä mukana. Vaikka jokainen "raahaa" historiaa mukanaan ni ei sen ole tarkoitus olla elämän keskipiste. Jäihän lapsuuskin taakse?
Tuossa on syy miksi ei ehkä kannattaisi hypätä suhteeseen liian aikaisin. Mikä taas on kenellekin sitä, vaihtelee sen mukaan miten kykenevä tai/ja halukas on pohtimaan syitä ja seurauksia. Ihmistä kuuntelemalla saa selkoa sieluntilasta, ja jos tuntuu kovin sotkuiselta tai käsittelemättömältä, voi harkita, haluaako aloittaa tuhoontuomitun suhteen, vai etsiikö jotain muuta.
että jokainen ihminen, siten myös jokainen parisuhde (voimassaoleva, päättynyt tai alkava) ovat yksilöllisiä. On helppo katergorioida ihmissuhteita eri tyyppeihin, mutta ei asia ihan niin yksinkertainen ole.
Esim. eronnut, "erotuskaa" selvittelevä tapaa uuden ihmisen, joka auttaa tässä "erotuskassa". Okei, on helppo lyödä leima että eronnut käyttää uutta kumppania vain kuuntelemiseen eikä kuitenkaan kykene aloittamaan suhdetta hänen kanssaan. Ja entäs jos näiden kahden välille kuitenkin kehittyy tiivis suhde, jossa eletään elämää eteenpäin? Varmasti löytyy epäilijöitä ja kaikkitietäviä manaajia (etenkin kummankin kaikki exät!), mutta vain he kaksi tietävät mikä heidän suhteensa tila on. Heillä on oikeus onneen, olkoon muut mitä mieltä tahansa. Jos istten kaikki meneekin persiilleen, suhde päättyy niin jo taas löytyy niitä jotka tietävät syyt. Ehkä eivät tiedäkään.
Sitä ihmettelen että miksi ihmisillä noin yleensä on tarve puuttua toisten elämään, arvostelemalla, kyttäämällä ja vieläpä mielipiteitään levittelemällä muka suurena tietona. Hieman kunnioitusta yksityisyydelle kiitos. Näin toivon omaan elämääni, vaikka jo tottunutkin skeidanlevittelijöihin, mutta ymmärrän kaikkia heitä jotka tuskailevat omien exien, kumppanin exien ja yleensäkin kateellisten katkeroituneiden ihmisten riivaamia jotka laillani haluavat vain elää omaa elämäänsä rauhassa.
Voi olla, että avovaimosi on suuttunut vaikka baari-illastasi (jos olet baarissa käynyt lähiaikoina yksin).
Tai jos hän on suuttunut, jos on kuullut huhuja että muka pettäisit (toi on yleistä parisuhtees, heti ku mies tekee naisen kaverin mielestä jotain väärin, niin hän heti pettää...vaikka nyt katsoo lehdestä söpöä naista.)