Mitens Täällä taas ja kohtalotoveri, ilta sujui?
Tuliko sinulle viestiin vastausta?Luitko muuten minun puhelin session?
Miten harrastuksen parissa meni, oliko mies paikalla?
Tuliko sinulle viestiin vastausta?Luitko muuten minun puhelin session?
Miten harrastuksen parissa meni, oliko mies paikalla?
Vastaukset 32
Vanhimmat
On tullut aika jättää taakse yksi ajanjakso elämässä ja ottaa suunta uuteen. En saanut vastausta viestiin enkä kysymyksiini, mutta elämä jatkuu. Aurinkoista kevättä ja onnea uusiin mahdollisuuksiin!Ei anneta periksi.
Heippa tytöt!
Olen päätynyt samoihin ajatuksiin kuin Taas täällä, eteenpäin on mentävä, yksin ja jätettävä vanha taakse. Olin eilen surullisena harrastamassa, ei ollut kivaa. Mies kävi juttelemassa, mutta en oikein jaksanut muuta kuin joo joo linjaa ja nyökytellä. Yritti se kai mua jutuillaan piristää ja vetää mukaan keskusteluun, mutta en oikein jaksanut. Näki varmaan että mulla oli paha olla. No siihen se sitten jäikin. Illalla oli kotona ihan hirveän paha olla ja itkeskelin taas. Täytyy varmaan pikkuhiljaa kypsyä ajatukseen pitää taukoa harrastamisesta, muuten on sydän verissä kokoajan. En näköjään muuten pääse irti. Kiitos tytöt kun olette olleen tukena. Tämä viikko on ollut tosi raskas, mutta asiat on vaan käytävä läpi ja päätökset tehtävä. Eikä tosiaankaan anneta periksi!
Sattuu, kun lukee että teillä paha olla.
Minulla kun eilen illalla pitkästä aikaa oli jotenkin rauhallinen ja levollinen olo..ehkä sen puhelinkeskustelun ansioita, tai sitten kun tapasin miehen siskon ja juttelin hänen kanssaan.
Uskosta olen luopunut, mutta en toivosta.
Pakkohan tässä tosiaan on matkaa yksin jatkaa, mutta jotenkin yritän vielä ajatella että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu!
Älkää tekään siitä ajatuksesta luopuko!!
Kohtalotoveri, voisi toisaalta olla ihan hyvä jos muutaman kerran olisit pois sieltä harrastuksesta, itsesi vuoksi, mutta myös sen vuoksi että mies on tajunnut että näkee sinut aina siellä=haluaa jutella, jos olisitkin hetken poissa, niin tajuais että voi tulla aika ettei koskaan enää näe sinua , eikä saa puhua kanssasi, voisi herätä vähän!
Niin, onneksi sen pahan olon saa ulos, ettei tarvitse sitä kantaa mukana painolastina. Ja jos meinaan taukoa pitää, niin lähinnä ajattelin että se olisi 3-6 kk, niin silloin ehtisin jo rauhoittua. Tulee tietystä kova ikävä harrastusta, mutta nyt on niin vaikea tilanne. Eikä auta vaikka menisin muualle samaa harrastamaan, kun tämä harrastus itse liittyy niin läheisesti mieheen, että hän olisi joka tapauksessa ajatuksissa. Varmasti mies joutuu asiaa miettimään ja tuntee syyllisyyttä kun varmasti tajuaa että miksi pidän taukoa. Mutta en tee tätä sen takia että saisin hänet heräämään tai tuntemaan syyllisyyttä, vaan siksi että mun on ajateltava nyt vain ja ainoastaan itseäni ja sitä että saan elämäni kuntoon. Ihmeitä aina tapahtuu, eihän nyt ainutlaatuista ole, että jotkut parit päätyvät yhteen vaikka olisivat vuosikausia olleet erossa.
siis en tarkoittanut että pelaisit peliä sillä ettet mene harrastukseen. Lähinnä vain toin toisenkin kannan asiaan.
Itsesi vuoksi se pitää sinun tehdäkkin, ja olen samaa mieltä että ei varmasti auta vaihtaa harrastus paikkaa, koska ei se sitä "sidettä" mihinkään poista. Kannattaa kokeilla tällävälin jotain aivan uutta harrastusta :)
Oletko aivan valmis itse henkisesti siihen ettet näkisi miestä harrastuksen parissa enää?
Joo, ymmärsin kyllä jo sun aikaisemmasta viestistä, että et tarkoittanut asiaa niin. Selittelin vaan ettei tule sellaista käsitystä että yritän kiristää miehen huomiota (kun täällä on näitä muitakin lukiota kuin me :)). Pelkään nimenomaan että asiasta tulee "peli" ja riipun epätoivoisena ja olen näkeväni "merkkejä" miehen käytöksestä. En kerta kaikkiaan jaksa sellaista. Ja en todellakaan ole valmis olemaan näkemättä miestä, kun tuntuu että tämä päätöksen tekeminenkin on yhtä tuskaa. Ja se että miten saan miehen pois ajatuksistani (ja sydämestä), se tulee olemaan hirveää. Toisaalta uskon niin, että kun pääsee elämään ja arkeen kiinni, niin häiritsevät ajatukset vähenevät ja tuska vähenee pikkuhiljaa. Nyt aina kun olen miehen nähnyt, niin tuska iskee uudelleen. Se on tosi väsyttävää, eikö niin?
Tämä on ollut yhtä vuoristorataa tammikuusta lähtien..ja minulla ainakin on aika mennyt aluksi siihen että analysoin joka ikisen miehen liikkeen ja sanan miljoonaan kertaan, ja olin jo lopulta aivan loppu ja väsynyt...
Silloin tajusin päästää irti...mielessäni...
Nyt on siinä mielesää "helpompi" olla, että oottelen vain sitä kahdeksatta ihmettä...
Niin voi kyllä olla että ne pikkuhiljaa ne ajatukset vähenee ja vähenee..mutta jos niin ei käykään..jos vielä muutaman kuukauden päästä "roikkuu" samois aatoksissa pääsemättä eteenpäin...
Kun jotenkin on niin kamalan vaikea luopua semmosesta ihmisestä jota viäkin rakastaa näin paljon, tuntuu ettei rakkaus ainakaan ole hiipunut minulla yhtään...
Toisaalta voisi olla parempi ettet päätä mitenkään että kuinka kauan olet harrastuksesta pois, olet ensin kerran, sitten toisen kerran ja olet niin kauan kun haluat olla pois, älä aseta mitään aika rajaa, se voi olla liian tuskallista..
ja jos tuleekin semmonen olo et vitsi, haluanki mennä sinne, niin kun ei ole tehnyt mitään päätöstä, niin ei tarvitse itselleen sen kummemmin selitellä että miksi menee.
Toisaalta minusta on mahtavaa että mies yrittää pitää kanssasi koko ajan kommunikaatiota yllä...ymmärrän moikkauksen, mutta jotenkin se että hän hakeutuu juttuihisi, niin voisi aatella että hän ei ehkä oisikaan valmis olemaan näkemättä sinua.
Mä olen myös väsyttänyt itseni analysoinnilla. Pelottaa tosiaan että en saa miestä mielestäni pois, tai ainakin sitten tauon jälkeen, jos sama ikävöinti alkaa uudelleen, kun näkee sen toisen taas. Apua! Välillä on käynyt mielessä jos pääsisi vaikka vuodeksi ulkomaille töihin... Oot oikeassa tuosta aikarajasta, miksi pitäisi ahdistaa itseään lisää aikataululla. Voihan olla että joudun olemaan pitempäänkin pois. Eikä tule morkkista, että nyt rikon lupauksiani. Jos vaan ottaisi päivän kerrallaan sen mukaan miltä tuntuu. Niin, kivaa on se, että mies ei suhtaudu muhun mitenkään negatiivisesti eikä välttele. Silloihan olisi tosi ahdistavaa mennä harrastamaan. Osa syynä voi olla se, että oltiin ennen seurustelua ystäviä ja hän kaipaa sitä ystävyyttä (niin minäkin, mutta se tuntuu tässä vaiheessa liian kipeältä). Ja sitten ehkä jotain kaikki hyvin erottiin ystävinä roolia muille ja varmaan samalla lievittää omaa syyllisyydentuntoaan, kun hän näkee että olen väsynyt ja surullinen. Nyt taas sitten aloitin analysoinnin...
Oletko lukenut Mars ja Venus kirjasta luvun 9. Rakastava hyvästijättö muistaakseni nimeltään? Siellä on paljon asiaa irtipäästämiseen liittyen, juuri itselle ajankohtaista. Sitä luin ja itkeä tillitin...
että vaikka on mentävä eteenpäin, niin jään ikuisesti junnaamaan tunteideni kanssa tuohon exään, jolta en saa enää mitään vastauksia!Sinänsähän hän on oppikirjojen mukaan hyvä jättäjä, mutta miettikää miten hän jätti minut törkeästi kysymyksieni kanssa?!!7-vuotta ja ei mitään...Haluan tietää oliko lopulliseen päätökseen osallisena kolmas osapuoli, kun yhtäkkiä niin teki päätöksen. Eihän se oloa auta, mutta totuus on minun mielestäni se mitä ansaitsen.
Tiedätkö, ei välttämättä tarvitse olla kolmatta osapuolta. Miehet vaan ratkaisevat asiat yhtäkkiä, ovat sellaisia ongelmanratkojia, eivät "vatvo" samalla tavalla kuin me. Kun vaan pääsisi niiden pään sisään ja tietäisi että mikä se ongelma oikein on! Mäkin sain sen tekstarin ihan keskellä iltäpäivää, varoittamatta. Olin siinä luulossa että me yritetään edelleen yhdessä ja asiat ratkeavat. Oltaisiin nähty joka tapauksessa parin tunnin päästä, että olis voinut sen hetken odottaa, että olis mulle kertonut henkilökohtaisesti. Mutta ei, yhtäkkiä olikin kiire asiasta ilmoittaa. Aamulla vielä halailtiin ja illalla erottiin. En ole vieläkään ymmärtänyt miksi se ero piti salamannopeudella ilmoittaa ja se vaivannut ja loukannut paljon.
Nii-iin, pitkän suhteen jälkeen odottaisi sitä, että toinen sen verran edes välittäisi että kertoisi syyt, niin että molemmat voisivat jatkaa matkaansa. Ehkä sun mies vielä avautuu myöhemmin, ehkä sitäkin sattuu niin paljon eikä ymmärrä että sulle olisi tärkeää tietää totuus. Totuuskin sattuu, mutta epäilyt raastavat vielä pahemmin ja pitkään.
Juu, luin sen kohdan kirjasta viime viikolla, mutta enpäs oikeen enää muista mitä siinä luki...ajattelin huomenna päivällä taas keskittyä lukemaan sitä kirjaa.
Mulla irtipäästäminen on varmaan senkin vuoksi vaikeaa, että jotenkin itse ajattelen sen merkkaavan samaa kuin luovuttaminen. Siis se on vaan mun päässä oleva ajatus, ja se on vaikea ohittaa.
Ja kun mies on niin miljoonat kerrat sanonut ettet sä kuitenkaan jaksaisi elää hänen kanssaan ja rakastaa kun hänestä tuli isä...ja kaiken huippu kun hän sanoi että en kuitenkaan olisi hänen kanssaan edes ajatellut tulevaisuutta aluksi, jos lapsi olisi jo silloin tiedetty hänen omaksi..
Ehkä tuosta:sä luovuttaisit kuitenkin ja jättäisit hänet: on vaikea luovuttaa tässäkään vaiheessa...
Tuo oli varmaan vaikea ymmärtää mitä tarkoitan tuolla jutulla.
Juu, ota vaan päivä kerrallaan, ja katso miltä minäkin päivänä tuntuu, menet tai et...sitten se on aivan vain sinun mielestä kiinni, ei lupauksista :)
minusta se on mahtavaa että hän tulee jutteleen, ja toisaalta en usko että "vanha" ystävyys siihen vaikuttaa ainakaan sillä lailla että tuntisi velvollisuutta. Olen aina ollut sitä mieltä ettei kukaan, ei kukaan ole niin ystävällinen ihminen että juttelee ihmisen kanssa jonka kanssa ei todella halua jutella!
Ajattele asia niin, että jos saatte takaisin sen ystävyys tason, niin siitä on tosi halppo alkaa rakentamaan uudestaan yhteistä tulevaisuutta.
Minä mietin tuossa, että on kyllä jännä...
Joulukuun puolessa välissä mies oli vielä kympillä myymässä autoani pois, meillä kun oli 3 autoa ja minun ei ollut käytössä vaan oli tarkotus myydä se pois...Kaksi viikkoa ja ykskaks koko elämä uusiksi...huoh...
Niin, irtipäästäminen on aika vaikea juttu. Itse kuvittelen sen niin, että silloin elän omaa elämääni ihan tyytyväisenä, saatan muistaa exän ja kaikki muistot sellaisena ihanana suloisena muistona, ilman katkeruutta ja lämmöllä. Ei tälläistä sydänkuristavaa tunnetta kuin nyt.
Mun päähän ei vaan mahdu, että miksi sä et voi saada tilaisuutta. Miksi mies valitsee pahimman vaihtoehdon jo nyt, eikä anna itselleen tilaisuutta onnistua (tai epäonnistua). Eihän elämässä voi aina valita sitä pahinta vaihtoehtoa, eihän sitä jaksa kukaan pidemmän päälle. Ei voi luovuttaa etukäteen,kun voi olla suuret mahdollisuudet onnistuakin.
Niin, meillä oli tosi mukavaa ystävinä ja suhteen aikana myös ennen näitä viimeisiä tapahtumia. Välillä naurettiin meidän jutuille niin, että ei pysytty jaloillamme. Sitä mullakin on ikävä, mutta vanhaan en pysty palaamaan, kun sydämeen sattuu liikaa, ainakin nyt.
mutta nyt on tullut pari mahdollista "valhetta" esille, joten vaadin häneltä vastauksen.Olen aivan rikki, ei vastaa edes puheluihin. En tiedä mitä teen, mutta näinkään en voi jatkaa eteenpäin. Enkä voi enää pommittaa häntä, ei siinä ole mitään järkeä, mutta olen niin syvästi loukattu.Kai hän kohta hankkii minulle lähestymiskiellon, kun olen lähettänyt varmaan kuusi viestiä eilen-tänään....Hyvä jättäjä tosiaan, kyllä voisi silti vastata, kun kysytään selvä kysymys.Miten ihmeessä koskaan pystyy enää luottamaan kehenkään, kun on niin monta vuotta satsannut toiseen ja ollut tosissaan?En taida enää ikinä saada perhettä.Kiva, kun yhtäkkiä monta vuotta ja lupaukset menevät yksipuolisesti kaivoon ja sen jälkeen ei voi keskustella mistään....Ei voi pieni ihminen ymmärtää. Vaikka olisi ollut kuinka paska suhde, niin totuus pitää kertoa toiselle.En jaksa uskoa, että meidän suhde niin kamala olisi ollut, en ymmärrä.
Miten sinä pystyt siihen, ettet pommita miestä kysymyksillä?Minä en pysty!Olen niin hajalla. Välillä jaksan tsempata, mutta sitten aina pilaan ja menee kyllä ihan överiksi pommittamisen suhteen. En ole tyhmä, mutta miksi ei voi yksinkertaisesti päästää minua näistä kysymyksistä. Välillä toivoisi, että avioliittoa ei voisi lopettaa ilman jotain istuntoja, koska vaikka minäkin halusin eroa, niin miksi ei voitu käydä asioita läpi?En halua jäädä niiden kanssa taistelemaan vuoksi. Ainakin välillä jaksan ajatella, että olkoon, mutta sitten sattuu liikaa...
Sun teksti on pitkälti kuin mun suusta! Mulle ei kai ole suoranaisesti valehdeltu, mutta paljon on asioita, jotka on epäselviä. Ja petetty lupauksia. Jotenkin en ole valmiina avaamaan Pandoran lipasta, tässä vaiheessa tuntuu että se satuttaa vain lisää.
Mitä jos kirjoittaisit miehelle kirjeen ja kertoisit ihan tarkkaan miten pahalta susta tuntuu kun et tiedä vastauksia kysymyksiin. Tekstarilla ei kuitenkaan pysty pitkiä juttuja selittämään. Yritä saada hänet ymmärtämään miten tärkeää sulle on saada vastaukset ja se että et "ahdistele" enää kun vaan saat vastaukset ja rauhan itsellesi.
olen jo kirjoittanut hänelle yhden kirjeen. Sen jälkeen hän vasta kylmäksi tulikin. En tiedä, kai sitä vain pitää jättää taakseen selvittämättömiä asioita. Itse en ole todellakaan valmis vuosien päästä niitä hänen kanssa pohtimaan. Toivon vain, että tämä ei ole "saastuttanut" kykyäni rakastaa ja luottaa ihmisiin...
Vähän vastailinkin sulle tuossa toisessa kohdassa (kirje). Tein vain päätöksen että en riipu, siis sen jälkeen kun yhteiset asiat oli hoidettu. Ei ollut helppo päätös eikä pitää, tuntui vain siltä että mulla ei ole paljon muuta jäljellä kuin ylpeys (ja itsepäisyys sukuvikana). Suoraan Jane Austenista...
sitten paras idea se kirje. Taitaa miehellä olla paha olo ja häpeää nyt käytöstään kun ei pysty puhumaan. Siis en tarkoita kolmatta osapuolta, vaan hänen käytöstään yleensä. Taitaa mullakin jäädä asiat selvittämättä perinpohjin, täytyy varmaan vaan opetella elämään sen kanssa ja unohtaa.
että minulla itsepäisyys ja ylpeys tarkoittaa sitä, en pysty antaa hänen kohdella minua näin monen vuoden jälkeen. Mihin tämän jälkeen pystyy enää luottamaan?
mietin, kun joka opuksessa puhutaan, että vanhat roinat pitäisi hoitaa alta pois, ennenkuin aloittaa uuden suhteen. Kai sitä pitää vaan itse käydä asiat läpi ja todeta, että on ne käsitellyt. On vaan niin petetty olo taas.
Olet ihan oikeassa, kyllä pitäisi saada tarvitsemansa vastaukset. Mun ylpeys toimii varmaan ihan samalla tavalla, että jos niitä vastauksia joskus haluan, niin en luovuta. Sen verran se toinen on kyllä velkaa... Luottamus on mulla kanssa se ongelma. Jossain aikaisemmassa viestissä kerroin, että oikein miehen puheesta poimin asioita ja mietin, että joo puhut taas potaskaa ja lupailet vaan. Silloin kun tuli tieto että pääsen muuttamaan niin mies moneen kertaan tarjoutui tulemaan avuksi, kun muutto sitten lähestyi ne puheet loppui (mun mielessä uusi petos). En tietenkään olis apua vastaanottanut, mutta kuitenkin...
Se ie mahdu minunkaan päähän...
Että miksi hän tuomitsee itse itsensä niin jyrkästi...hän haukkuu itsensä ja sanoo ettei ansaitse minua eikä tulevaisuuttamme ym...että hän on epäonnistunut elämssään täysin eikä koskaan voi korjata tuota virhettään...
Siinä ei paljoa minun puheet auta, kun ei auta kenenkäään...
Siksi olenkin joutunut miettimään miljoona muuta vaihtoehtoa syykis kuin se shokki lapsesta, mutta kun en saa enkä löydä mitään muuta syytä tai vastausta...
Juuri eilen juttelin hänen siskonsa kanssa, ei ole käynyt heilläkään tammikuun jälkeen, painaa kuulemma aina vaan hulluna töitä, yötä päivää...
Ei ainakaan tiedossa vieläkään kolmatta osapuolta tai mitään sellaista...
Jotenkin eilen kun soitin miehelle, oli ihana huomata ettei hänellä ollut mitään kiirusta lopettaa puhelua vaikka oli myös töissä, aivan kun todella olisi halunnut puhua kanssani...nooh...
Tuntui kuin silloin tammikuussa juteltiin lapsesta ja hänen ajatuksistaan, niin hän tavallaan luovutti koko elämässään, aivan kuin millään ei enää ollut mitään merkitystä, aivan kuin hän ei olisi nähnyt muuta kuin oman epäonnitumisensa...
Et varmasti pysty palaamaan, et ennemmin kuin sydämmesi on parantunut.
Mutta kävi vain mielessä että mitä miehesi saattaa ajatella :)
asian voisi helpommin tulkita näin: kun totuus miehelle tulikin bvasten kasvoja että sinä todella muutat yksin asumaan omaan kotiin, niin ei sitten pystynytkään olla niin ystävällinen :)
vaan annettava periksi, en niitä vastauksia saa!Annettava anteeksi itselle ja korjattava #roinat#, miten pystyn. Ehkä jonain päivänä löydän uuden, kestävämmän rakkauden. Vaikeaa se kyllä tulee olemaan, kun luottamus on mennyt.Ei se mies halua kuulla mitään. On mennyt eteenpäin ja todella taitaa olla tunteet kuolleet.Vaikka on hyvä mies ollut, niin voi sitä raukkaa joka saa tuollaisen pelkurin, joka ei edellistä suhdetta edes hoitanut loppuun.
Et varmasti pysty palaamaan, et ennemmin kuin sydämmesi on parantunut.
Mutta kävi vain mielessä että mitä miehesi saattaa ajatella :)
Oliko tuo ylläoleva teksti minulle vai kohtalotoverille?
kun oli puhe ystävyydestä.
sinulle ja haleja jaksaa!
Epäilen vieläkin silti, ettei se miehelle ole niin mustavalkosta...ei pakosti ole kiinni siitä haluaako kuulla..ennemmin pystyykö..onko valmis..
Niin, vaikeaa se on, sama mulla edessä. Olen yhtä avuton tuon luottamusasian kanssa. Ehkä luottamuksen kasvattaminen onnistuu ystävien kanssa, kun pystyy kertomaan jotain tosi kipeitä asioita ja saa hyvää palautetta ja ystävyyssuhde muuttuu vielä läheisemmäksi. Ja tässähän olet meidän kanssa myös harjoitellut...
Toit muuten esiin mun yhden peloista. Mitä jos kohdalle sattuu "rikkinäinen" mies, jolla asiat vielä kesken, mutta kova kiire eteenpäin. Yritä siinä sitten uutta suhdetta, kun toinen elää vielä vanhaa (sydämessään). Voi apua!
jos ei ole korjaantunut sydän. Älä koskaan ota miestä, joka 1,5 vuoden jälkeen erosta puhuu bestmanista, jonka kanssa on viihteellä. Älä koskaan ota miestä, joka joka toisessa lauseessa kertoo mitä exä teki....
Minä pelkään, että tulen vertaamaan kaikki miehiä exään, jonka kanssa elämä oli todella helppoa ja mukavaa. En usko, että kenenkään muun kanssa voi olla samanlaista, mutta toisaalta, se on erilaista ja ehkä sitten on enemmän rakkautta, joka on kaikkein tärkeintä.Mutta kun joskus oppisi arvostamaan mitä on, ettei aina sössisi kaikkea.
voihan se niinkin olla, mutta herra yksin tietää.Luulen, että yrittää leikkiä vahvaa, kuten aina ennenkin, mutta ehkä se jossain vaiheessa repeää. Harmittaa vaan, että se vaikuttaa minuun ja niin moneen muuhunkin ihmiseen. On todella itsekästä olla epärehellinen ja liueta avioliitosta noin. Mutta tiedetään, on sitä pahempaakin ollut.
Hei te kolme, olen muutaman päivän ajan seurannut teidän keskusteluanne ja se liippaa niin läheltä omaa elämääni ja tunteitani tällä hetkellä. Olen nyt vaan niin väsynyt itkemiseen ja yleensä asian läpi käymiseen ja yritykseen mennä eteenpäin omassa elämässä yksin, etten jaksa kirjoittaa enempää siitä miten meille kävi ja miltä musta nyt tuntuu...pahalta, loukatulta ja tuhansia kysymyksiä päässä.
Yritän mennä nukkummaan. Koittakaa jaksaa, musta tuntuu etten jaksa ja yritänkin jaksaa aina vaan tunnin kerrallaan...