Onko järkee

Juosta puolikas ja koko mara peräkkäisinä viikonloppuina? Siis numerolappu rinnassa?

Kyllähän tuon puolikkaan voi harjoitusmielessä kevyesti juosta viikkoa ennen maraakin, mutta kannattaako juosta se oman suorituskyvyn ylärajoilla?
2435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

on että ei kannata. pari viikkoa ennen maratonia pitäisi alkaa jo keventämään harjoittelua, 21,1km kovalla teholla ei kuulosta hyvältä jos maraton viikon päästä. riippuu tietysti yksilöllisistä ominaisuuksista, kuntotasosta, ym. mutta henk.koht en lähtisi puolikkaalle kilpailemaan viikko ennen maratonia.

Äänestä

Noin päin ei ole järkeä, aivan kuten misukin totesi.

Itse tein viime kesänä siten, että jouksin ensin kokonaisen ja viikon päästä puolikkaan. Ja tein puolikkaan ennätykseni!

Mutta siitä alkoivatkin vaikeudet ja vieläkään en ole samassa kunnossa kuin elokuussa. Eli kunnon lepo maratonin jälkeen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vai ei? kirjoitti:

Juosta puolikas ja koko mara peräkkäisinä viikonloppuina? Siis numerolappu rinnassa?

Kyllähän tuon puolikkaan voi harjoitusmielessä kevyesti juosta viikkoa ennen maraakin, mutta kannattaako juosta se oman suorituskyvyn ylärajoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu