Heipä hei,
Mulla varmaan todella peruspariskunnan ongelmat (en ole palstaa lukenut, mut arvelisin)silti tekee mieli urputtaa.
-Poikaystävääni ei seksi pahemmin kiinnosta, josta ollaan puhuttu liiankin kanssa päätyen aina tilanteeseen, että minä jatkan puutteellista oloani. (Hän kyllä pitää minua viehättävänä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin,haluttomuus on kuulemma hänen ominaisuutensa myös ed. suhteissa, ei minusta riippuvainen)
-Hänelle päätösten tekeminen on ylivoimaista esim jos ehdotan jotain pientäkin asiaa, sitäkin pitää pohtia päivätolkulla (ja yleensä tietty kaikkeen aina et ei)
-vaikka kuin yritän ehdotttaa yhteisiä tekemisiä, käydä esim la päivänä jossain tms niin häntä ei vaan yksinkertaisesti pahemmin kiinnosta kuin tietokoneisiin tai urheiluun liittyvät asiat, joten yhteinen kiinnostuspinta-ala aika pienessä eli vastaus ehdotukseen kuin ehdotukseen on lähes poikkeuksetta ei
-baariin tai iltajuhliin ei hänen 30v kaveripiirissänsä mennä naisten kanssa eli pojat ja naiset erikseen (josta en yhtään pidä, tottakai on kiva et on poikien jutut, mut että pelkästään he ja me, antiikinaikaista ajattelua mun mielestä. Itse haluaisin olla poikaystävälleni myös hyvä kaveri, mut jos ei mua mihinkään mukaan huolita niin vaikeaahan se on, syrjintää oikeastaan). Olen sanonut etten haluaisi olla vaan tv:n katsomisseuraa iltaisin, mut se on kuulemma hyvää laatuaikaa yhdessä. No selvä sitten niin
-olishan se upeaa jos me oikeasti joskus voitaisiin keskustellakin, itse olen kiinnostunut todella monista asioista (historiasta, uskonnoista, terveydestä, maailmanpolitiikasta, taloudesta you name it. Kyl mä urheilustakin tykkään jutella, tiettyyn rajaan asti. Mutta siis jos me mennään yhdessä esim ulos syömään ei ole muuta keskusteltavaa kuin mitä ajattelit tehdä kavereidesi kanssa huomenna tai että mitä jollekin kavereille kuuluu.
-Minä tykkään tavata uusia ihmisiä ja käydä erilaisissa sosiaalisissa tapahtumissa. Häntä ei saa kuin pakolla mukaan johonkin tällaisiin, jossa hän ei sitten sano kenellekään ennalta tuntematomalle tod näk sanaakaan, eli missään kissanristiäisissä tai kotipileissä ei siis ole mitään iloa yhdessä käydä
-tässä näitä huonoja, huomioiden et hyvät on jätetty tässä nyt pois, oonko siis liian vaativa et toivoisin et meillä olisi yhteistä laatuaikaa. Esim yhteisiä kavereita, joiden kanssa voisi pitää vaikka grillikutsuja tai käydä baarissa tai matkoilla tms. Tai että haluaisin seksiä vaik kerran viikonlopussa tai jopa romanttista yhteistä aikaa sen sijaan et hän nukkuu iltapäivään n. klo 3-4 ja sit lähtee omille teilleen tapaamaan frendiksiä ja urheilemaan. Ehkä mä olen vaan liian romantikko ja vaativa. Olin pitkään sinkkuna ja asuin eri maissa ja tutustuin eri kulttuureihin ja muutenkin olen aika avoin elämälle. Nyt tuntuu että tämä pidättäytyvä, tosin kuitenkin suloinen mies vetää minutkin tähän jäykkään olotilaan että ei saa liikaa intoilla. Eli selviytymisopasta jäyhän ei puhu ei pussaa miehen kanssa elämiseen olisi tarve.
Oi ku tuli pitkä, eiköhän tämä riittänyt tällä erää.
Mulla varmaan todella peruspariskunnan ongelmat (en ole palstaa lukenut, mut arvelisin)silti tekee mieli urputtaa.
-Poikaystävääni ei seksi pahemmin kiinnosta, josta ollaan puhuttu liiankin kanssa päätyen aina tilanteeseen, että minä jatkan puutteellista oloani. (Hän kyllä pitää minua viehättävänä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin,haluttomuus on kuulemma hänen ominaisuutensa myös ed. suhteissa, ei minusta riippuvainen)
-Hänelle päätösten tekeminen on ylivoimaista esim jos ehdotan jotain pientäkin asiaa, sitäkin pitää pohtia päivätolkulla (ja yleensä tietty kaikkeen aina et ei)
-vaikka kuin yritän ehdotttaa yhteisiä tekemisiä, käydä esim la päivänä jossain tms niin häntä ei vaan yksinkertaisesti pahemmin kiinnosta kuin tietokoneisiin tai urheiluun liittyvät asiat, joten yhteinen kiinnostuspinta-ala aika pienessä eli vastaus ehdotukseen kuin ehdotukseen on lähes poikkeuksetta ei
-baariin tai iltajuhliin ei hänen 30v kaveripiirissänsä mennä naisten kanssa eli pojat ja naiset erikseen (josta en yhtään pidä, tottakai on kiva et on poikien jutut, mut että pelkästään he ja me, antiikinaikaista ajattelua mun mielestä. Itse haluaisin olla poikaystävälleni myös hyvä kaveri, mut jos ei mua mihinkään mukaan huolita niin vaikeaahan se on, syrjintää oikeastaan). Olen sanonut etten haluaisi olla vaan tv:n katsomisseuraa iltaisin, mut se on kuulemma hyvää laatuaikaa yhdessä. No selvä sitten niin
-olishan se upeaa jos me oikeasti joskus voitaisiin keskustellakin, itse olen kiinnostunut todella monista asioista (historiasta, uskonnoista, terveydestä, maailmanpolitiikasta, taloudesta you name it. Kyl mä urheilustakin tykkään jutella, tiettyyn rajaan asti. Mutta siis jos me mennään yhdessä esim ulos syömään ei ole muuta keskusteltavaa kuin mitä ajattelit tehdä kavereidesi kanssa huomenna tai että mitä jollekin kavereille kuuluu.
-Minä tykkään tavata uusia ihmisiä ja käydä erilaisissa sosiaalisissa tapahtumissa. Häntä ei saa kuin pakolla mukaan johonkin tällaisiin, jossa hän ei sitten sano kenellekään ennalta tuntematomalle tod näk sanaakaan, eli missään kissanristiäisissä tai kotipileissä ei siis ole mitään iloa yhdessä käydä
-tässä näitä huonoja, huomioiden et hyvät on jätetty tässä nyt pois, oonko siis liian vaativa et toivoisin et meillä olisi yhteistä laatuaikaa. Esim yhteisiä kavereita, joiden kanssa voisi pitää vaikka grillikutsuja tai käydä baarissa tai matkoilla tms. Tai että haluaisin seksiä vaik kerran viikonlopussa tai jopa romanttista yhteistä aikaa sen sijaan et hän nukkuu iltapäivään n. klo 3-4 ja sit lähtee omille teilleen tapaamaan frendiksiä ja urheilemaan. Ehkä mä olen vaan liian romantikko ja vaativa. Olin pitkään sinkkuna ja asuin eri maissa ja tutustuin eri kulttuureihin ja muutenkin olen aika avoin elämälle. Nyt tuntuu että tämä pidättäytyvä, tosin kuitenkin suloinen mies vetää minutkin tähän jäykkään olotilaan että ei saa liikaa intoilla. Eli selviytymisopasta jäyhän ei puhu ei pussaa miehen kanssa elämiseen olisi tarve.
Oi ku tuli pitkä, eiköhän tämä riittänyt tällä erää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
on sitten temmellyskenttää vaikka koko loppu iäksi.
Siis lyhyesti kertomasi tarina: Ette juhli yhdessä. Ette harrasta yhdessä. Ette juttele keskenänne. Ette harrasta seksiä juuri ollenkaan - ainakaan keskenänne. Ette ole kiinnostuneita samoista asioista. Käytännössä yhteinen aikanne on vain sitä, että katsotte telkkaa.
Kyllä tässä herää kysymys, että miksi olette yhdessä. Mikä sinua pitää tuossa miehessä? Entä miksi hän on sinun kanssasi? Minusta hyvään parisuhteeseen kuuluvat juuri ne asiat, jotka sinun mukaan puuttuvat teidän suhteestanne.
Tiivistit mun ajatukset just niin kuin olen yrittänyt asian jäsennellä eteenpäin poikaystävälleni. Ja just toi tiivistelmä tekee mut tosi surulliseksi totta puhuakseni.
Mikä pitää yhdessä, no ainakin molemmat rakastaa toisiaan. Minä esim olen vielä 4v jälkeenkin hullaantunut ihmiseen ja kaikki seksuaaliset unelmani keskittyvät pelkästään häneen. (Oisko siksi etten häntä koskaan saa riittävästi, unelmoin vaan). Olemme myös kovasti haliva pariskunta ja pidän miestäni (ja itseäni) luotettavana. Olen kertonut hänelle kaiken itsestäni ja tunnen itseni hyväksytyksi täysin omana itsenäni. Myös sairauden tai huonon päivän kohdatessa saan hyvää ja hellää huolenpitoa. Haluan myös itse helliä ja keksiä kaikkea mahdollista pientä mukavaa häntä ilostuttaakseni, nautin esim jos saan hieroa häntä tai ostaa pieniä lahjoja tai muuta vastaavaa. Huumorintajumme on samanlainen ja sopivan jutun tullen hihittelemme vatsat kippurassa yhdessä. Ja vaikkei keskustelupuoli oikein syvällisissä asioissa toimikaan, silti viihdyn hänen seurassaan ja mulla on hänen läheisyydessään aina hyvä olo. Vaikka olisin kuin kiukkunenkin niin pelkästään haliin otto saa mut unohtamaan mistä oli kyse.
Siinä niitä asioita mikä pitää yhdessä. Mut yhtälailla kärsin noista ed viestissä mainituista. Bittersweet on siis tämä suhde.
Tossa sitä päänsä puhki saa miettiä et onko tilanne hyvä vai huono. Mut kuten tuossa tiivistelmässä sanoit, meiltä puuttuu ne tekijät jotka tekevät suhteesta vahvan. Onpa sekava olo mitä tässä pitäisi nyt sit taas ajatella.
Ja pakko tietysti tunnustaa tämäkin alkukantainen useimman naisen pelko;
suomalaisen miehen elämänkumppanikseni kun haluan (syitä useita), niin 3kymppisenä minulla on huono usko siihen, että ketään mua kiinnostavaa herraa olisi tässä vaiheessa enää vapaana, tai niin, että kiinnostus&rakastuminenkin vielä siihen päälle olisi molemminpuolista. Hyppy tuntemattomaan tässä kohtaa elämää ei siis kuulosta houkutukselta.
Totuushan on se, ettei oikeasti kukaan ulkopuolinen voi tietää, pelaako suhde vai ei. Suhteessa olijat tietävät itse, mitä mieltä ovat suhteesta - tai ainakin he ovat ainoita, jotka siihen kykenevät. Lisäksi jokaisessa suhteessa täytyy tehdä kompromisseja joissain asioissa. Yksi yksityiskohta kuitenkin pisti silmääni:
"Ja vaikkei keskustelupuoli oikein syvällisissä asioissa toimikaan, silti viihdyn hänen seurassaan ja mulla on hänen läheisyydessään aina hyvä olo. Vaikka olisin kuin kiukkunenkin niin pelkästään haliin otto saa mut unohtamaan mistä oli kyse."
Minusta tuo kuulostaa oikeastaan huolestuttavalta. Olet kiukkuinen jostain. Sen sijaan, että puhuisitte asian selväksi, te vain halaatte sen pois. Jos tilanne tosiaan on niin, että halaatte kiukustuttavat asiat maton alle, ei siitä mielestäni hyvää seuraa pitkällä aikavälillä. Ne asiat jäävät kuitenkin kummittelemaan, ja tulevat myöhemmin esille. Eli kyllä teidän pitäisi puhumaan oppia. Ei homma muuten oikein toimi - ainakaan minun mielestäni.
"Mikä pitää yhdessä, no ainakin molemmat rakastaa toisiaan."
Olen mies ja ymmärrän tuskastumisesi, mutta toisaalta minusta teillä on edelleen kaikki rakennusaineet hyvään parisuhteeseen. Muutokset ovat hitaita ja ne vaativat työtä. Ehkä kaikkein keskeisintä on puhuminen. Ei ole reilua, että vain sinä joustat, vaan myös poikaystäväsi pitäisi pystyä joustamaan. Se voi olla vaikeaa monin tavoin, mutta rehellisen keskustelun ja hitaan etenemisen kautta se voi hyvinkin onnistua.
Tsemppiä vaan - ja puhetta!
Tottakai olet oikeassa, en ole onnellinen. Suhteeseen liittyvät ongelmat painaa alitajuisesti mieltä päivittäin. Mitä keskustelemiseen tulee olen ollut omalta puoleltani täysin avoin ja sanonut sekä huonot että hyvät asiat sekä kirjallisesti (joo me harrastetaan myös sähköposteilua) että suullisesti eli tässä tilanteessa ei sen puolesta pitäisi olla epäselvää mitä minä toivoisin. Mutta keskustelu on aika monologia jos toinen ei pysty vastaamaan kysymyksiin kuin en tiedä. Vaikka kuin yritän kannustaa keskusteluun toista mitenkään tuomitsematta, enkä todellakaan harrasta rumaa kielenkäyttöä tai huutamista, en halua puhua ikävästi rakastamalleni ihmiselle.
Eli jotenkin tuntuu ettei verbaalinen lähestyminen tässä nyt ole se ratkaisu. Toivoisin että olisi; juuri sitähän mä tässä vähän peräänkuulutan.
Pienessä päässäni vaan kuumeisesti yritän pohtia yhteensopivuutta tässä suhteessa.
Kiitos, yritän jatkaa yrittämistä. :-) Ja hei sehän on perjantai tänään ja aurinko paistaa. Jos vaikka nuo tekisi sellaisen positiivisen yhtälön tälle päivälle.
Itselläni oli vähän samankaltainen suhde..
Rakkaus siinä kuoli ajanmyötä.. mutta yhdessä oltiin kuitenkin lastenkin takia..
Kävi kuitenkin kesällä niin, että rakastuin vanhaan ystävääni ja erohan siinä sitten tuli.
Nyt olen onnellinen uuden rakkauteni kanssa, enkä ole katunut päivääkään..
Puhuminen on suhteen tärkein perusta..
Olen rakastunut kuvailemasi kaltaiseen mieheen!!!Pelkään pahoin,että meidän elämämme olisi samanlaista kuin teillä.Emme vielä seurustele vakavasti ja välillä tekisi mieli lyödä jarruja ja paeta,mutta kun se osaakin olla niin kauhean suloinen ja kainalossa on hyvä olla!Pitäs ottaa järki käteen tässä vaiheessa,mutta kun sydän huutaa muuta.
milleköhän perustat sen, että miehes pitää sua viehättävänä..? siis jos seksi ei miestä kiinnosta, niin se johtuu lähes aina siitä, ettei partneri oo tarpeeks viehättävä. ulkonäkö kiihottaa, ja tää kiima sitten johtaa seksiin. kävin joskus neuropsykologian luennolla - tää jäi käteen.
kuka mies sanoo naiselleen, että se ei oo viehättävä? ei kukaan. tää EI tarkota sitä, ettei sitä kiinnostais yhtään olla sun kanssa tai että se ei sua rakastais. ei missään tapauksessa. se voi myös pitää sua "jokseenkin" viehättävänä, jolla se huijaa itsensäkin luulemaan, että se sun ulkonäkö ei oo se ongelma seksissä. eihän se ainoa ongelma ookkaan, koska todennäkösesti sen voi ohittaa jollain tavalla.. oli miten oli, niin puhukaa toisillenne.
ja muista, että ne mahdollisuudet tosiaan vähenee kokoajan.. et haluu miettii näitä samoja asioita vielä 20 vuoden kuluttua... eli kunhan teet JOTAIN, niin se on hyvä. älä vaan jää kattelemaan sivusta miten homma etenee.