Olin pari viikkoa ibitzalla ja tutustuin mielettömän komeaan mustaan mieheen ja sain siltä isoa patukkaa1-3 kertaa päivässä. Aina piti huolen, että minä tulin ennen häntä. On sääli, että juttu oli alusta asti tuomittu pelkäksi lomaromassiksi. Tuntuu ikävältä palata tänne tuhnuisten epäkoheliaiden junttimiesten maahan, jossa miehet eivät edes uskalla lähestyä naista muuten kuin humalassa.
Ihana ibitza
Anonyymi
968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Me emme tuommoista vehtaamista hyväksy. Emme kertakaikkiaan!
Taisitpa mennä provoon, niin että napsahti. Ei kukaan oikea nainen kirjoita "saavansa patukkaa". Joku satusetä siellä runoilee "Ipitsasta" muttei ole edes vaivautunut tarkistamaan saaren oikeaa kirjoitusasua...
Mukava että ätmikin joskus saa. 👍
Ohhoi...miehen tekemä aloitus.
Aloittaja on atm-persumies, joka kävi pitsalla paikallisessa. Calzonen välissä oleva salami sai ajatuksetvillille laukalle. No eihän persumies kehdannut itseään siihen laittaa tarinansa pääosaa esittämään, vaikka jytky tekikin kovasti tuloaan. Kuvitteli siihen sitten itsensä viattomaksi naiseksi. Tarinan edetessä persumiehellä kävi kyllä yläkerran ja kellarin välillä sitten melkoinen läpiveto! :)
Kyllä homomiehillä on helppoa. Lähtevät seksilomalle Ibitzalle ja heti saa mulkkua lutkutella. Toista se on meillä heteroilla. Ainoastaan eläkeläismummot ovat kiinnostuneita.
Jaa jaa ulkomailta saa kyllä nättiä naista melko helposti. Edellisellä lomalla panin kreikkalaista naista kun olin kossilla. Portugalissa panin paikallista pimua myös.
Thaimaan ladyboytä et kuitenkaan ole vielä päässyt panemaan. Tosimies panee ladyboyta.
Onneksi olkoon aloittajalle! 🌹👀