Olen kolmikymppinen nainen, ja olen alkanut tässä vaiheessa vähitellen tiedostaa ja hyväksyä sen tosiasian, että tykkään itseäni 10-20 vuotta vanhemmista miehistä. Vientiä olisi about itseni ikäisten keskuudessa, mutta ongelmaksi vaan näkyy muodostuvan, että noita neli-viiskykymppisiä sinkkumiehiä ei löydy mistään. Useimmat täyspäiset, omillaan toimeentulevat ja itsestään huolehtivat yksilöt ovat onnellisesti avioliitossa. Juopot ja sohvaperunat ei kiinnosta. Ylipäätään kun Tinderissä pistää ikähaitarin alarajaksi 45 niin ne äijät on isommassakin kaupungissa äkkiä selattu. Golfiako tässä pitää ihmisen ryhtyä pelaamaan?
Mistä neli-viisikymppinen sinkkumies?
Anonyymi
53143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Täällähän minä olen. En pelaa golfia mutta kalastan ja kuntoilen en ole sohapottukaan.
Itse olen 40 risat mies ja en ole juoppo, mutta tällä hetkellä en ajattele naissuhdetta, sillä olen flunssassa ja tulehtuneen korvan takia antibiottikuurilla.
En tiedä mistä löydät määrittelemän ikäisen miehen, mutta edellisen kirjoittajan jatkoksi kirjoitin, että kyllä meitä on olemassa. Toisaalta joillakin määritelmilläsi voi olla joku tulehtunuita korvaa tai joku "flunssa", miksi se naissuhde juuri nyt ei ole ajankohtainen.
Menestystä kivan miehen löytämiseen.
Sä olet kyllä aika outo. ."Muuten olisin kiinnostunut mutta nyt on korvatulehdus ja flunssa sekä antibioottikuuri" 😁
Ne ei varmaan kestä lopun elämää eli kenties asioita voi ajatella hieman pidemmällä tähtäimellä.
(En ole aloittaja)
P.Dinosaurus "...mutta tällä hetkellä en ajattele naissuhdetta, sillä olen flunssassa ja tulehtuneen korvan takia antibiottikuurilla."
Noin minä sanoin, mutta iltarukouksessa muistan joka ilta rukoilla tulevan vaimoni puolesta, mutta tällä hetkellä en sitä naista etsi, sillä olen kipeenä. Symbolisesti yritin kuvata, että kaikki määritelmän täyttävät miehet eivät välttämättä ole aktiivisia. Ehkä minäkään ole sitten 70-vuotiaana sinkku joskus vuosikymmenien päästä, sillä en mahdollisesti halua viettää vanhoja päiviäni yksin. Nyt ei ole haku päällä, mutta seuraavasta kuusta ja vuodesta ei tiedä.
Jos minä olisin kiinnostunut jostain miehestä ja hänellä olisi tällä hetkellä flunssa niin jaksaisin kyllä odottaa, että hän parantuu siitä, se kun harvemmin on mikään kuolemansairaus. "Miesflunssa" ehkä on sitten vakavampi..
Sinullehan kolmekymppinen onkin liian vanha, koska olet kiinnostunut lukiotytöistä ja vähän niitä vanhemmista.
Niin juu siis yritit symbolisesti ilmaista, että koska on flunssakausi, miehet eivät ole aktiivisia. Selitys sekin tietysti on.
Sovit parhaiten lesbosuhteeseen naismaisuutesi takia.
-pihallatipunen-
Enpä ihan tuota mieltä kuitenkaan ole eli jospa trolli kertoisit mielipiteesi ihan omalla nimimerkilläsi.
-pihallatipunen-
Anonyymi: "Sinullehan kolmekymppinen onkin liian vanha, koska olet kiinnostunut lukiotytöistä ja vähän niitä vanhemmista."
Huomauttaisin, että minä en olisi vuonna 2017 koskaan lähestynyt lukiolaistyttöä (abia), mutta hän lähestyi itse minua. Täällä sinkkupalstalla vähän aikaisemmin tammikuussa 2017 29-vuotias nainen lähestyi minua ja ehdotti sähköpostisuhdetta. Samoihin aikoihin 29-vuotias nuori nainen nainen soitteli minulle monesti puhelimellaan. Joten ei se 29-vuotias tai kolmekymppinen liian vanha ole, mutta lukiolaistyttö on vähän liian nuori minulle.
Nainen on parhaimmillaan 14-17 vuotiaana.
Kenties parhaimmillaan ulkonäöltään joskus 17-vuotiaana, mutta minä olen nykyään sitä mieltä, että nainen on parhaimmillaan noin 40-vuotiaana? Ainakin täällä kirjoittava Abris eli joku Akrabaradabra tai sinne päin kirjoittelee jotenkin viehättävän kypsiä juttuja vähän elämää nähneenä. Ei 14-17-vuotiaalla ole samanlaista viehättävää persoonan muodostumista. Minä alan olla sitä mieltä, että nainen on viehättävämmilllään 40 jotain vuotiaana?
Samoin ajattelin. Ne on nämä ikuiset yliopisto-opiskelijat melkoisia tyhjäpäitä. "Flunssa iski niin nyt ei voi seurustella" voi hyvää päivääääää
Oletko viime aikoina syönyt miesystäväsi kanssa pullonpalautusrahoilla ostettua suklaata?
Mistä neli-viisikymppinen sinkkumies saa seksuaalista energiaa kolmikymppisen naisen tyydyttämiseen? ))
No täs olis, mutta kyllä naisen pitää olla alle 25 jotta viittisen vakavempaan suhteeseen alkaa
Ymmärrän kyllä vielä 40v miehen, koska ikäeroa ei vielä ole paljon, mutta 50v papparainen? 30v nainen parhaassa iässä, joten miks haluais sitoutua vanhaan mieheen, jonka parhaat päivät jo ohi, varsinkin jos miettii perheen perustamista ym. Kyllä 50v kanssa on ihan eri leverillä ja monet papat on tapoihinsa pinttyneitä ja myöhemmin tulee nuorta puolisoa kohtaan, se mustasukkaisuus..
Ei noin vanhaa ämmää kukaan huoli.
Ole sinä hiljaa ja keitä välillä kahvit.
Kyllä rakkaani, uutan kofeiniia
i
"täyspäiset, omillaan toimeentulevat ja itsestään huolehtivat yksilöt "
Kyllä on taas ihme nirsoilua..😄
Jep, noin kovat vaatimukset karsii suurimman osan tuon ikäluokan miehistä pois. Kokemusta on.
Ne kaverit ei kyttää tinderissä. Johtuen omista kriteereistäsi.
Tarkoittaen?
Sitä täyspäisyyttä? Vai itsestään huolehtimista?
Minulla oli taannoin puskuritarra: "Golfers do it swinging".
Täyspäisen omillaantulevan ihmisen löytäminen onkin oikeasti aika rasti.
Oma pikku projektinsa. 😬☝️
Vedetäänks päät täyteen?
Jätetään väliin... ehkä parit tasoittelut ja siinä se. 😬👌
Sun kanssas ois kyllä siistiä viettää iltaa, varmaan ois kivaa. Ei loppus äksöni varmasti. 😂
Nettikännien ei tarvi olla konkreettisia☝️
(Mun täytyy kuluttaa toi sormi loppuun..) 🤔
Nettikänni on vähän kuin ilmakitaran soittaminen..
Jaa? No minusta kun tuntuu, että varsinkin palstalla, oon aina nettikännissä. 😁
Mitäs kivaa sitä vois tehdä sit kännissä? Nettikännissä? Musiikkia pitäis olla ainakin....🤔
https://youtu.be/kUYoefkaw30
Noinnikkään! 😃👌
No mä vetäsin näin nettikännis sivuhiukset taas siiliks..
Oujee..
https://youtu.be/Ar2IisGMAbo
On sitten taas aamulla ihmettelemistä..
Ai niinkun?
https://youtu.be/R6-ES3DMJg4
No nettikännissä mikä tulee tehtyä, se on sit vaan selkä suorana aamulla otettava vastaan.
Juuh..
Toi Duffman-musa on aika porno, laitanki sen soimaan, ku seuraavaks..tuota uuuh..😄
Tää taas on aivan kamalaa..
https://youtu.be/18ljLPZEfjs
😳😵🤮
No saahan näitä näppärästi täältä nettikännien maailmasta...😃👌
https://youtu.be/Avc6ojPPZek
Vinkuu kuin päätä revittäis irti! 😁
Yyh, ei yhtään innosta.
Jonkun teorian mukaan nainen ääntelee seksin aikana, koska haluaa siten kutsua muita miehiä paikalle.
Ihan muuten voi olla hiljaakin.
Yyh, ei yhtään innosta.
Jonkun teorian mukaan nainen ääntelee seksin aikana, koska haluaa siten kutsua muita miehiä paikalle.
Ihan muuten voi olla hiljaakin.
Ai? Aiks jännä teoria! 😝
Mutta äänekästä hommaa toi touhu osaa olla.
Mä lähin käpöttelee lähikauppaan.... pitää ehkä ostella lisää juttuja. 😂
Se on hyperseksiä..
Kerran yks mies varta vasten pyysi mua ääntelemään.. Oon luullut, että se johtuu pornosta..vaan..no miehet on mysteeri.
"Miksi nainen ääntelee?
Tutkijat uskovat, että naisen ääntely ja kyky useaan peräkkäiseen orgasmiin seksin aikana ovat tästä hyperseksin ajasta jääneitä muistoja: seksin kiihkossa ääntelevä nainen houkutteli muinaisyhteisössä paikalle lisää miehiä ja peräkkäiset orgasmit helpottivat parittelua sekä lisääntymistä.
Naisen orgasmin tehtävä on kirjan mukaan helpottaa siittiöiden selviämistä emättimessä ja kuljettaa siittiöitä syvemmälle kohti munasolua.
Miehillä tämä spermakilpailu puolestaan kehitti kiveksiä ja peniksen nykyiseen muotoonsa. Kirjan tutkijat kertovat kokeista, joissa huomattiin kivesten siittiöiden tuotannon kiihtyvät miesten katsellessa aikuisviihdettä, joka kuvaa kahden miehen ja yhden naisen seksiä. Samaa ei tapahtunut, jos miehet katselivat videolta kahden naisen ja yhden miehen seksiä.
Toisessa kokeessa taas todettiin työntöön ja vetoon perustuvan rakasteluliikkeen olevan yhdessä valtavan peniksen kanssa tehokkain tapa "kaapia" vierasta siemennestettä ulos naisesta. Tutkijat uskovatkin miesihmisen terskan kehittyneen tattimaiseen muotoonsa hyperseksiaikojen spermakilpailun vuoksi."
Eihän kukaan nainen itsetyydytyksen aikana ääntele kovaäänisesti.. paitsi ehkä pornossa.
Mikä tän aloituksen aihe olikaan?
Jaaha, pyykki pysähty..
Mä muistan, että säikähdin erään naisen otgasmia. 😂 Meni ihan pasmat sekaisin...luulin, että teloin häntä... mutta ei se sitä ollut...
Näin nettikännissä mä sanoisin, että ääntely tuo siihen lisää jotain kiihkoutta. Lumipalloefekti, mutta rajansa kaikella.
Itkukin on jännä juttu noissa hommissa. Siis ei missään panorytkeissä....😬
No sitähän kannattaa kokeilla, että tuleeko tujummat orkut, kun vähän ääntelehtiikin itselleen. 😊
Mutta siinähän onkin aikamoinen testi muuten itsensä hyväksymisen suhteen. 😃👌
Pitäiskö kokeilla? Nettikännipäissäänhän voi tehdä vähän vaikka mitä hoopoa. 😝
Nettikännissä voi höpötellä ihan mitä vain ja sitten myöhemmin vedota siihen..
oot sä doupingissa?
Nettidoupingia..
Rairai!!! Nettikännissä! 😃☝️
Näinpä.... mäkin voisin vaikka tässä nettikännissä kokeilla jotain tosi kinkyä samointein.... vat a hek? 😂☝️
Krapulassa heppi jököttää koko ajan.
Se on outoa, kun silloinhan testot laskee?
Omasta puolestani voin sanoa sen, että rahaa minulla on senverran kun sitä tarvitsen. Tarvittaessa hankin sitä lisää. Pystyn huolehtimaan itsestäni ilman muiden suunnittelemia ohjelmia. Pään terveydestä en kysele muiden mielipiteitä, enkä syö minkään sortin pillereitä.
Pidän pienistä, vapaista ja teräväkyntisistä villikissoista, joiden kynnet pysyvät piilossa, kun tuntevat olonsa turvallisiksi.
Onnea etsintään.
Aloittajan kuvailemia miehiä on mutta aina joku pikku vika pilaa sen ettei aloittaja halua tutustua.
T: mies44
Kuten että pitäis täyspäinen olla, juuu..uh.
Kauheita nuo nykyajan naisten vaatimukset, vaikka jopa 20 vuotta vanhempi kelpais.
Feel you bro..😯💨
Just niin, golffia. Sieltä varmaan löydät ne täyspäiset miehet golfteryleeneissä ja kengissä. Turhaan haet lähipubista.