Ihmisten välinen palkkatasa-arvo ja osaaminen

Ennen "googlausta" virastoelämästäkin löytyi ihmisiä, jotka omasivat korkean henkilökohtaisen ammattitaidon. Tänä päivänä kaikkeen löytyy vastaus tietokoneista, eli henkilökohtaisen osaamisen voi periaatteessa täyttää luku- ja kirjoitustaidon osaamalla. Koska poliittisesti ohjautuvaa rakenteellista korruptiota ei kyetä/haluta Suomessa kitkeä virastorekrytoinneista, eikö olisi paikallaan tasoittaa työskentelymahdollisuus kaikkien ulottuville? Jokaisella tähän halukkuutensa ilmaisseella kansalaisella tulisikin olla mahdollisuus työskennellä vuoron perään kuntien tai valtion virastoissa esim. kolmen vuoden määräaikainen jakso. Nykyiset ulkolukutieteisiin perustuvat muodolliset vaatimukset voidaan viimeistäänkin nykyaikana unohtaa, koska jokainen luku- ja kirjoitustaitoinen kykenee selviämään tehtävistä. Palkkakatoksi voitaisiin määrittää kaikissa kunta- ja valtion tehtävissä esim. 3000 euroa/kk, joka olisi palkkasummana myös eläkekertymiä laskettaessa. Mitä järkeä Suomen on velkaantua "kouluttamalla" korkeakouluissa osaamattomia osaajia ja maksaa heille myöhemmin suunnatonta palkkaa?

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        97
        2713
      2. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        104
        2300
      3. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        91
        2060
      4. Ampuminen Iisalmessa

        Älytöntä on tämä maailman meno.
        Iisalmi
        15
        1797
      5. Hei A, osaatko

        sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
        Ikävä
        44
        1711
      6. Pohjola kadulla paukuteltu

        Iltasanomissa juttua.
        Iisalmi
        36
        1686
      7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        78
        1676
      8. 92
        1612
      9. Synnittömänä syntyminen

        Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
        Helluntailaisuus
        129
        1467
      10. Mitä tämä tarkoittaa,

        että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
        Ikävä
        41
        1284
      Aihe