Länsimaisen yhteiskunnan nousu ja tuho

Nykyiset länsimaiset yhteiskunnat alkavat jo olla ääriään myöten täynnä epätasa-arvoa ja polarisaatiota, mikä tulee johtamaan niiden tuhoon, Suomi mukaan lukien. Suomen kansa ei enää ole yhtä, kuten vanhoina hyvinä aikoina, vaan heikompiosaisten syrjäyttäminen ja kiusaaminen jatkuvasti lisääntyy. Monia nuoria, varsinkaan miehiä ei enää kiinnosta yhteiskunnan rakentaminen eikä koulunkäynti. Mitä poliitikot tekevät, kun tästä pahoinvoinnista seuraava Suomen valtion velka nousee kuin avaruusraketti? Väittävät, että naisen euro on mukamas 80 senttiä, vaikka he tekevät myös vähemmän työtä, ja helpompia ja kevyempiä töitä. Nuorten miesten syrjättämien ei enää voi jatkua, ja lännen tuho ja Kolmas Maailmansota on varmasti edessä 15 vuoden sisällä nykymenolla. Ei maailma voi toimia siten, että miehen pituudella ja hiusrajalla on suurempi merkitys työpaikan saamiseen ja elintasoon, kuin ammattitaidolla. Nyky-yhteiskuntaa ei olla rakennettu synnynnäisillä ominaisuuksilla, vaan tieteellä!

Sen sijaan maailman tulee tulevaisuudessa valtaamaan ytheikunnat, jotka osavat puhaltaa yhteen hiileen kovankin paikan tullen. Kuten Venäjä ja Kiina. Uuden maailmanjärjestyksen merkit ovat jo näkyvissä. Mutta kukaan ei välitä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Nykyiset länsimaiset yhteiskunnat alkavat jo olla ääriään myöten täynnä epätasa-arvoa ja polarisaatiota, mikä tulee johtamaan niiden tuhoon, Suomi mukaan lukien. Suomen kansa ei enää ole yhtä, kuten vanhoina hyvinä aikoina, vaan heikompiosaisten syrjäyttäminen ja kiusaaminen jatkuvasti lisääntyy. Monia nuoria, varsinkaan miehiä ei enää kiinnosta yhteiskunnan rakentaminen eikä koulunkäynti. Mitä poliitikot tekevät, kun tästä pahoinvoinnista seuraava Suomen valtion velka nousee kuin avaruusraketti? Väittävät, että naisen euro on mukamas 80 senttiä, vaikka he tekevät myös vähemmän työtä, ja helpompia ja kevyempiä töitä. Nuorten miesten syrjättämien ei enää voi jatkua, ja lännen tuho ja Kolmas Maailmansota on varmasti edessä 15 vuoden sisällä nykymenolla. Ei maailma voi toimia siten, että miehen pituudella ja hiusrajalla on suurempi merkitys työpaikan saamiseen ja elintasoon, kuin ammattitaidolla. Nyky-yhteiskuntaa ei olla rakennettu synnynnäisillä ominaisuuksilla, vaan tieteellä!

Sen sijaan maailman tulee tulevaisuudessa valtaamaan ytheikunnat, jotka osavat puhaltaa yhteen hiileen kovankin paikan tullen. Kuten Venäjä ja Kiina. Uuden maailmanjärjestyksen merkit ovat jo näkyvissä. Mutta kukaan ei välitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu