tavattiin ekaa kertaa mutta...

Anonyymi

Eli tapasin eilen uuden miehen. Tutustuimme tinderin kautta, sen jälkeen snapchatissa keskustelua ja sovittiin että kahvitellaan. Kahviteltiin eilen ja vaikutti todella kivalta tyypiltä, ei ollut hiljaista hetkeä. Jopa perhosia alkoi olemaan vatsassa ja olisi tehnyt mieli suudella (Mitä en tietenkään tehnyt). Hän lähti illalla noin 10 aikaan ja odotin jos hän laittaisi viestiä kun pääsee kotiin. Mitään ei kuulunut, aamulla toivoin puhelinta avatessa että olisi saapunut viestiä... ei... päätin itse laittaa snappiä. Laitoin ”nyt matka kohti (paikka x)” eli sellainen perus mitä kavereille ohimennen kerrotaan. Vastasi siihen sängystään kuinka nukkui myöhään ja pitäisi mennä paikkaan x. Jnejnejne. Ajattelin että jes hän vastasi ja hyvinkin pitkästi, ajattelin että se on hyvä merkki toisin kun olisi jättänyt vastaamatta tai vastaisi vain ”ok” tästä on nyt 11 tuntia eikä ole mitään kuulunut hänestä. Odottelen että hän alottaisi, mutta ei. Ennen treffejä viestittelimme hyvinkin paljon. Tämä on todella inhottavaa kun treffeistä jäi niin hyvä maku ja fiilis. Tuntui että kerrankin on onnistuneet treffit. Nähtävästi hän oli eri mieltä? Vai panikoinko turhaan?

Lisään vielä että meillä oli hyvinkin paljon yhteistä ja aiheita mistä tykkäämme.

12

1110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Seksiä hän vain halusi

      • Anonyymi

        Aloittaja: emme harrastaneet seksiä


    • Anonyymi

      Laita viestiä, jospa hän ajattelee samoin ja odottelee sulta yhteydenottoa.

    • Anonyymi

      Ei ole kiinnostunut, muuten viestejä tulisi solkenaan. On jo uusi nainen kiikarissa.

    • Anonyymi

      Turha tuosta nyt on panikoida, joillain ihmisillä pysyy järki päässä vaikka ois kuinka ihastunu tai rakastunu. Tarkotan siis että ehkä miehellä on nyt muita menoja vastaa kunhan ehtii paremmin.

      Eli panikoit turhaan, tosin ainakin minä miehenä olisin illalla laittanu vielä viestiä treffien jälkeen.... mutta kun meitä on joka junaan.

    • Anonyymi

      Voisko aloittaja päivittää, miten lopulta kävi?

      Itse voisin hyvinkin olla mies, joka viestittelee vasta muutamien päivien päästä, vaikka kuinka olisi kiinnostunut. Me ei kaikki olla hätähousuja. Kyllä se maailma on siellä vielä ensi viikollakin.

      • Anonyymi

        Vastausta viestiin saa siis sulta odottaa muutaman päivän?


    • Anonyymi

      Kannattaapa ottaa asia puheeksi eli ihan suoraan kysyä miten hänen mielestään treffit meni ja kiinnostaako tavata uudestaan vai ei. Ellei toista kiinnosta, niin sitten uusia treffejä kohti. Turha tuhlata aikaa ja jäädä odottelemaan ja itsekseen pähkäilemään mitä toinen miettii :)

      • Anonyymi

        Turha kysellä, sen tietää siitä jos viestit viivästyy treffien jälkeen, ulkonäkö ei miellyttänyt.


    • Anonyymi

      Siis etkö tosiaan antanut persettä?
      Taidat olla pihtaava hinuri.

    • Anonyymi

      Kyllä minä ainakin treffien lopussa selvitän, että jatketaanko. Usein nainen tyrmää, mutta itsekin olen sanonut monta kertaa ein. Kaksi naisystävää olen kuitenkin löytänyt suomi24:stä.

    • Anonyymi

      taisi aloittajalla olla kotimainen mies kun ei ekalla kerralla antanut persettä mutta jos kyseessä olisi ollut abdulah olisi varmaan jo ryppyreikää venytelty

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      113
      6965
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      106
      4690
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      49
      3942
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      13
      3334
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      673
      1993
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      223
      1362
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      66
      1328
    8. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      52
      1277
    9. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      55
      1273
    10. Viesti miehelle

      Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise
      Ikävä
      12
      962
    Aihe