hehkutti kuin yle tulee totaallisesti muuttumaan jopa nimi. Mikään ei ole muuttunut paitsi tila missä harrastetaan edelleen pakkoverolla tuotettua yksipuolista uutisointia.
Aamu Yle on vitsi,
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Perustetaan Kemijärven oma alue-uutiset! Joka päivä suoraa lähetystä esim. toritalolta ja reportteri asioita! Myös kulttuuriohjelmaa esim. lauduskuoro esiintyy, teatteria, taidetta, kulttuuria, arkkitehtuuria.
Joulunavaus myös suorana lähetyksenä. Sekä tutkimus haastatteluja esimerkiksi kaupungin ylimmälle johdolle. Nostalgia-ruutu Kemijärven kaupunkihistoriasta kuten Kaarlo Nurmikummun hauskat jutut ja Kulttuurikeskuksessa nauhoitetut Kello-Topin runotapahtumat.
Lintu Pekka oli hyvä.
Tossako päivät kuuntelee Lapin Radiota niin ihmettelen et kuinka monta toimittajaa siellä on töissä ? Tuntuu et iso sakki siellä on ? Muutaman uutisen päivässä toistavat aina puolelta. Sit soittelevat levyjä ja tekevät jonku pikku jutun päivittäin.