Mikä saa uskovaisen uskomaan jumaliin, kun niistä ei ole yhtä ainoaa tieteellistä todistetta?
Jos jokin jumala tahtoisi jengin uskovan häneen, niin kaipa se ilmestyisi taivaskanavilla?
TV7 ei kelpaa taivaskanavaksi eikä sielläkään ole muuta kuin henkilökohtaisia todistuksia ja pseudotiedettä eli kreationistien valheita.
Ei siis yhtä ainoaa todistetta jumalista, mutta silti jengi vaan uskoo...
Ei yhtään tieteellistä todistetta
64
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Todisteet ovat löydettävissä, mutta sinulla on chakrat jumissa.
- Anonyymi
Yleinen vika Jumalalle siis. Jos ei olla naimassa Marioita, ollaan Kämmenellä.
- Anonyymi
Astraalitasolla on hyvin saatavaa tietoutta, erityisesti Akashisessa kirjastossa.
No eihän uskonnot mitään tiedettä olekaan. Siksihän niitä uskonnoiksi sanotaankin.
- Anonyymi
Ai?
Teologista tiedekuntaakaan ei ole olemassa?
Teologian tohtoreita ym. Anonyymi kirjoitti:
Ai?
Teologista tiedekuntaakaan ei ole olemassa?
Teologian tohtoreita ym.Kute usein olen todennut, teologia, nimestään huolimatta, ollakseen tiedettä, ei suinkaan tutki jumalia, vaan ihmisten uskonnollisia käsityksiä.
Vilkaisepa mitä hyvänsä teologian tiedekunnan alan väitöskirjan nimeä. Melkein aina jotain: Sen-ja-sen käsitys siitä-ja-siitä-kristiuskon-kysymyksestä.
- Anonyymi
Ei siis yhtä ainoaa todistetta jumalista, mutta silti jengi vaan uskoo...
Kyllä uskoo, sillä jengi ei ole jäänyt päästään taivaankanteen kiinni. - Anonyymi
Minusta uskominen itsessään on jo todiste Luojan olemassaolosta. Luojaan uskovia kun on niin paaljon.
Minusta tai minulle kysymyksesi on jo vastaus eli on suuri kysymys miksi ihmiset uskovat Jumalaan? Voiko sitä selittää muutoinkin kuin Jumalan olemassa ololla? Tieteellisesti sen voi selittää monin eri teorioin, mutta noista selityksistä huolimatta ne eivät ole täydellisiä vastauksia kysymykseen Miksi ihmiset uskovat Jumalaan?- Anonyymi
Miksi miljardit kärpäset tykkäävät paikasta?
Ne saavat mm. ruokaa siitä. - Anonyymi
Vielä enemmän on ihmisiä jotka ei usko Luojaan, sikäli kun sillä tarkoitetaan kristittyjen jumalaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi miljardit kärpäset tykkäävät paikasta?
Ne saavat mm. ruokaa siitä.Ei paikasta vaan paskasta?
- Anonyymi
”Minusta uskominen itsessään on jo todiste Luojan olemassaolosta. Luojaan uskovia kun on niin paaljon. ”
Ehkä joskus kannattaisi ajatella ihan itse eikä vaan mennä enemmistön mukana... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Minusta uskominen itsessään on jo todiste Luojan olemassaolosta. Luojaan uskovia kun on niin paaljon. ”
Ehkä joskus kannattaisi ajatella ihan itse eikä vaan mennä enemmistön mukana...Niin, tällä palstalla edustankin enemmistöä?
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
On sitten ilmeisesti niin, että uskonnoissa Totuudet määritellään huutoäänestyksellä.
Ei vaan ette ymmärtäneet nyt pointtia. Kyse ei ollut siittä, kuinka moni uskoo Jumalaan vaan miksi niin moni uskoo Jumalaan.
Jos moni pitää tärkeänä uskoa Jumalaan, sillä täytyy olla jokin suurempi merkitys ihmiselle kuin se, että uskon, koska moni muukin usko
o. Mikä se merkitys on ja miksi ja mistä se on tullut? Uskon sen tulleen Jumalalta.
Eli se miksi ihmiset uskovat Jumalaan on Jumalan työ ja kysymyksenä avaruustutkijoitakin mietityttänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Minusta uskominen itsessään on jo todiste Luojan olemassaolosta. Luojaan uskovia kun on niin paaljon. ”
Ehkä joskus kannattaisi ajatella ihan itse eikä vaan mennä enemmistön mukana...Sama itseasiassa toteutuu yhteiskunnassa hyvin laajalti, mm. siinä, että yritetään hahmottaa asiat järjellä, kuten kouluissa opetetaan (koulujärjestelmä ja opetus perustuu lähes kokonaan järjen ja pään käyttöön, joka on vain osa ihmisen kokonaisuutta ja jonka kuuluisi toimia nimenomaa vain osana. Jos näin ei ole, ihmisellä on hyvin vajaa kyky ymmärtää ja hahmottaa asioita käytössään) ja sitten kun jokin asia ei sovi järjelle, sitä ei uskota eikä olla avoimia, koska eihän sitä voi järjellä ymmärtää, eikä kyetä näkemään laajemmalle. Koko yhteiskunta on rakennettu tälläisen varaan ja suuri enemmistö on mukana siinä, eikä edes tiedä vaihtoehdoista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan ette ymmärtäneet nyt pointtia. Kyse ei ollut siittä, kuinka moni uskoo Jumalaan vaan miksi niin moni uskoo Jumalaan.
Jos moni pitää tärkeänä uskoa Jumalaan, sillä täytyy olla jokin suurempi merkitys ihmiselle kuin se, että uskon, koska moni muukin usko
o. Mikä se merkitys on ja miksi ja mistä se on tullut? Uskon sen tulleen Jumalalta.
Eli se miksi ihmiset uskovat Jumalaan on Jumalan työ ja kysymyksenä avaruustutkijoitakin mietityttänyt.Miksi niin moni uskoo Jumalaan?
Siksi, että siitä on ollut evoluution kannalta hyötyä ja uskominen on parantanut kelpoisuutta.
Nyt kun uskonnosta ei ole enää kelpoisuuden kannalta hyötyä, luopuvat yksilöt ja kansat siitä nopeutuvassa vauhdissa, niin että jäljelle jää täysin uskonnoton ateistinen ihmislaji.
Tämä tapahtunee 100-250 vuoden sisällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi niin moni uskoo Jumalaan?
Siksi, että siitä on ollut evoluution kannalta hyötyä ja uskominen on parantanut kelpoisuutta.
Nyt kun uskonnosta ei ole enää kelpoisuuden kannalta hyötyä, luopuvat yksilöt ja kansat siitä nopeutuvassa vauhdissa, niin että jäljelle jää täysin uskonnoton ateistinen ihmislaji.
Tämä tapahtunee 100-250 vuoden sisällä.Moni uskoo Jumalaan koska on kokemus Jumalasta. On ihmisiä, joille Jumala puhuu, joillekin sanoin, joillekin teoin, joillekin tarjoamalla vastauksia ihmisvälitteisesti.
On ihmisiä jotka tuntevat Jumalan. Tuntevat mielellään, tuntevat järjellään ja tuntevat sydämellään. Tuntevat hengessään. Ja tuntevat henkensä. Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan ette ymmärtäneet nyt pointtia. Kyse ei ollut siittä, kuinka moni uskoo Jumalaan vaan miksi niin moni uskoo Jumalaan.
Jos moni pitää tärkeänä uskoa Jumalaan, sillä täytyy olla jokin suurempi merkitys ihmiselle kuin se, että uskon, koska moni muukin usko
o. Mikä se merkitys on ja miksi ja mistä se on tullut? Uskon sen tulleen Jumalalta.
Eli se miksi ihmiset uskovat Jumalaan on Jumalan työ ja kysymyksenä avaruustutkijoitakin mietityttänyt.Monikin voi sanoa uskovansa jumalaan kun sillä lausumalla arvelee esim. keräävänsä ääniä vaaleissa, tai muuten edistää taloudellista tai yhteiskunnallista asemaansa.
Asia riippuu tietysti yhteiskunnasta ja kulttuurista.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan ette ymmärtäneet nyt pointtia. Kyse ei ollut siittä, kuinka moni uskoo Jumalaan vaan miksi niin moni uskoo Jumalaan.
Jos moni pitää tärkeänä uskoa Jumalaan, sillä täytyy olla jokin suurempi merkitys ihmiselle kuin se, että uskon, koska moni muukin usko
o. Mikä se merkitys on ja miksi ja mistä se on tullut? Uskon sen tulleen Jumalalta.
Eli se miksi ihmiset uskovat Jumalaan on Jumalan työ ja kysymyksenä avaruustutkijoitakin mietityttänyt."Kyse ei ollut siittä, kuinka moni uskoo Jumalaan vaan miksi niin moni uskoo Jumalaan."
Miksi mielestäsi niin monet uskovat jumaliin?
Ihmisten taikausko, sosiaalinen yhteisö ja luontainen alttius antropomorfismiin? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sama itseasiassa toteutuu yhteiskunnassa hyvin laajalti, mm. siinä, että yritetään hahmottaa asiat järjellä, kuten kouluissa opetetaan (koulujärjestelmä ja opetus perustuu lähes kokonaan järjen ja pään käyttöön, joka on vain osa ihmisen kokonaisuutta ja jonka kuuluisi toimia nimenomaa vain osana. Jos näin ei ole, ihmisellä on hyvin vajaa kyky ymmärtää ja hahmottaa asioita käytössään) ja sitten kun jokin asia ei sovi järjelle, sitä ei uskota eikä olla avoimia, koska eihän sitä voi järjellä ymmärtää, eikä kyetä näkemään laajemmalle. Koko yhteiskunta on rakennettu tälläisen varaan ja suuri enemmistö on mukana siinä, eikä edes tiedä vaihtoehdoista.
"sitten kun jokin asia ei sovi järjelle, sitä ei uskota"
Noinhan se pitää ollakin. Harva haluaa uskoa huuhaaseen, missä ei ole mitään järkeä. Toki osa ihmisistä katsoo, että huuhaaseen kannattaa uskoa, jos siitä saa henkistä rauhaa elämäänsä. Ehkä niin, jos ei välitä siitä, mikä on totta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaan ette ymmärtäneet nyt pointtia. Kyse ei ollut siittä, kuinka moni uskoo Jumalaan vaan miksi niin moni uskoo Jumalaan.
Jos moni pitää tärkeänä uskoa Jumalaan, sillä täytyy olla jokin suurempi merkitys ihmiselle kuin se, että uskon, koska moni muukin usko
o. Mikä se merkitys on ja miksi ja mistä se on tullut? Uskon sen tulleen Jumalalta.
Eli se miksi ihmiset uskovat Jumalaan on Jumalan työ ja kysymyksenä avaruustutkijoitakin mietityttänyt.No koska moninkertainen määrä ei usko kristittyjen jumalaan, niin logiikkasi mukaan ainakaan kristittyjen jumalaa ei ole olemassa.
- Anonyymi
kekek-kekek kirjoitti:
On sitten ilmeisesti niin, että uskonnoissa Totuudet määritellään huutoäänestyksellä.
Eikö tieteessä sitten muka ole vastaavanlainen systeemi alkublörähysten, evoluution alun jne suhteen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö tieteessä sitten muka ole vastaavanlainen systeemi alkublörähysten, evoluution alun jne suhteen?
Ei.
- Anonyymi
Et tiedä missä mennään, mutta älä silti yritä uskoa Jumalaan - siitä ei tule mitään.
- Anonyymi
”Mikä saa uskovaisen uskomaan jumaliin, kun niistä ei ole yhtä ainoaa tieteellistä todistetta?”
Lapsuudessa saatu indoktrinaatio. - Anonyymi
Usko ei ole joka miehen.
2.Tessalonikalaiskirje:
3:2 ja että me pelastuisimme nurjista ja häijyistä ihmisistä; sillä usko ei ole joka miehen - Anonyymi
Tieteellisen todisteen hakeminen ja vaatiminen on osoitus siitä, ettei ole edes kunnon käsitystä siitä mikä Jumala on. Ja ettei ole minkäänlaista kunnioitusta itse Jumalaa kohtaan.
Tieteellistä todistetta jos haluat, haluat todisteen muilta ihmisiltä. Ei kukaan muu sinulle voi Jumalaksi ruveta. Kyllä sinun ihan itse täytyy henkilökohtaisesti vaivautua etsimään ja löytämään.
Jumalan henki on löydettävissä nimenomaan oman hengen avulla, ei uskomalla muihin.- Anonyymi
No mutta kun se "tieteellinen" kreationismi nimenomaan pyrkii todistamaan Jumalan tieteen avulla, mutta ei ole siinä vielä onnistunut...!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta kun se "tieteellinen" kreationismi nimenomaan pyrkii todistamaan Jumalan tieteen avulla, mutta ei ole siinä vielä onnistunut...!
Mitähän sekin on? Ja pitääkö kaikkiin ismeihin mennä uskomaan?
- Anonyymi
"Kyllä sinun ihan itse täytyy henkilökohtaisesti vaivautua etsimään ja löytämään."
Ennen etsimistä on kuitenkin hyvä kysellä muilta, mitä havaintoja heillä on ja olla käsitys, mitä ollaan etsimässä. Kannattaa tehdä suunnitelma ja pitää kirjanpitoa havainnoista. Näin niistä on hyötyä muillekin.
Oma kokemukseni on, että jumalista on paljon erilaisia käsityksiä eikä niitä löydy muualta kuin ihmisten omista kuvitelmista. - Anonyymi
> Kyllä sinun ihan itse täytyy henkilökohtaisesti vaivautua etsimään ja löytämään. >
Olet täydellisen väärässä. Jumalaa ei löydä etsimällä. Jumala ottaa itse yhteyden niihin jotka katsoo sen arvoisiksi. Olet tehnyt itsestäsi itsellesi Jumalan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Kyllä sinun ihan itse täytyy henkilökohtaisesti vaivautua etsimään ja löytämään. >
Olet täydellisen väärässä. Jumalaa ei löydä etsimällä. Jumala ottaa itse yhteyden niihin jotka katsoo sen arvoisiksi. Olet tehnyt itsestäsi itsellesi Jumalan.Jeesus sanoi:
"Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan. Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen, taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin?
Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"
(Luuk. 11)
- Anonyymi
Tsekkaappa kvanttifysiikkaa, jos tarvitset järjellä ymmärrettäviä perusteita maailmankaikkeuden rakenteesta ja Jumalasta.
- Anonyymi
Kvanttifysiikka antaa teoreettisia malleja ja oletuksia todennettujen tieteellisten totuuksien lisäksi, mutta ei kerro mitään Jumalasta. Toki osa kvanttifysiikasta on niin hyvin todistettu, että vetää vertoja painovoimateorian varmuuden kanssa...

Käsitän Jumalan samaksi kuin maailmankaikkeus :)
Anonyymi kirjoitti:
Käsitän Jumalan samaksi kuin maailmankaikkeus :)
Maailmankaikkeus on todistettavasti olemassa, mutta miksi kutsut sitä nimellä "Jumala" jos katsot ne samaksi asiaksi?
- Anonyymi
Oudoksuva kirjoitti:
Maailmankaikkeus on todistettavasti olemassa, mutta miksi kutsut sitä nimellä "Jumala" jos katsot ne samaksi asiaksi?
Jumalaa saa kutsua millä nimellä haluaa. Esimerkiksi laulaja Sia nimittää Jumalaa nimellä "Whatever Dude". Tärkeintä on asia, ei nimi. Tärkeintä on siis henki ja sen luonne, ei hengen nimitys.
Maailmankaikkeuden voi nähdä hengellisesti. Tai henkisyytenä. Ei materia ole hengestä irti. Materia on hengen tuote. Anonyymi kirjoitti:
Jumalaa saa kutsua millä nimellä haluaa. Esimerkiksi laulaja Sia nimittää Jumalaa nimellä "Whatever Dude". Tärkeintä on asia, ei nimi. Tärkeintä on siis henki ja sen luonne, ei hengen nimitys.
Maailmankaikkeuden voi nähdä hengellisesti. Tai henkisyytenä. Ei materia ole hengestä irti. Materia on hengen tuote."Tärkeintä on asia, ei nimi."
Tästä ollaan sitten samaa mieltä :)
"Maailmankaikkeuden voi nähdä hengellisesti. Tai henkisyytenä. Ei materia ole hengestä irti. Materia on hengen tuote."
Ja tästä eri mieltä. Ongelma tässä on että annat maailmankaikkeudelle kuvia ja ominaisuuksia jotka eivät kuulu mihinkään yleiseen sanan "maailmankaikkeus" merkitykseen eikä vastaa maailmankaikkeutta missä suurin osa muista ihmisistä todistettavasti elää.
(Viittaan siis esim. "materia on hengen tuote" fraasiin joka olisi hyvä avata ja selittää paremmin. Esim. miten se ilmenee, mitä sinulle "henki" merkitsee tässä lauseessa, miten materian tuottaminen tapahtuu ja miten sen voisi todistaa ja testata)
- Anonyymi
Kovasti rukoilin, ja vastattiin .- Oliko sitten joku Jumala tai yliluonnollinen ilmiö ? Kiitos kuiteskin !
- Anonyymi
Rukoilitko tyyliin "anna auringon nousta aamulla" tai "varjele minua matkallani"?
Aurinko nousee joka aamu, vaikka et sitä rukoilisi ja voit matkustaa turvallisesti ilman onnettomuuksia, vaikka et pyytäisi varjelusta mielikuvitusystävältäsi.
Ei muuten auttanut rukoukset tsunamissa tai Estonian upotessa, joten... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rukoilitko tyyliin "anna auringon nousta aamulla" tai "varjele minua matkallani"?
Aurinko nousee joka aamu, vaikka et sitä rukoilisi ja voit matkustaa turvallisesti ilman onnettomuuksia, vaikka et pyytäisi varjelusta mielikuvitusystävältäsi.
Ei muuten auttanut rukoukset tsunamissa tai Estonian upotessa, joten...Raamattu kertoo, miten aika ja ihmiskunta alkoi ja se myös kertoo, miten ikuisuus jatkuu. Vaikuttaa siltä, että ihmiset eivät todella ota asioista selvää, vaan lukevat ja kuulevat ihmisten pähkäilyä.
Pelkästään juutalaiset ja heidän historiansa laittaa rehellisen ihmisen ymmälle, jos ei vielä usko. Noin 3400 vuotta sitten Herra ilmoitti tuolle kansalle - heidän ollessa Siinain erämaassa 40 vuotta - että he palaavat Israeliin Egyptistä, mutta"Herra hajottaa teidät kansojen sekaan ja ainoastaan vähäinen joukkko on jäävä niiden pakanakansojen keskelle, joiden tykö Herra teidät kuljettaa", 5 Moos. 4:27.
Miten kävi? Vuonna 70 jKr. roomalaissten armeija valloitti maan ja tuhosi Jerusalemin temppelin. Juutalaisia tapettiin yli milj. ja loput hajotettiin kansojen mereen. Raamattu on luvannut, että tuo Jumalan omaisuuskansa saa palata Luvattuun maahan. Noin 2000 :n vuoden jälkeen, meidän aikanamme, on tapahtunut ihme. Tuhansien vuosien jälkeen juutalaiset perustivat Israelin valtion 14.5.1948. Hitler yritti tappaa tuo kansa sukupuuttoon, mutta hän itse kai tappoi itsensä. Keskitysleireiltä palannut kansa perusti Israelin valtion jo 3 vuoden kuluttua! Heitä on nyt siellä noin 7 miljoonaa ja paluu jatkuu, koska mm. USA:ssa 7,5 miljoonaa.
Raamattua tutkija ihminen tietää, mitä tulee kaumaan. Israeliin tulee vielä sota. Kansainväliset joukot hyökkäävät Israeliin. Jooel 3 kertoo ja samoin Hesekiel 39, että Jumala pakottaa nämä pakanakansat Juudean vuorille, että heidät tuomitaan siellä. Ovathan monet kansat satojen vuosien aikana orjuuttaneet ja tuhonneet juutalaisia. Siksi nuo sotajoukot joutuvat kokemaan tuhon. Jälleen juutalaisia vastaan hyökätään eri puolilla maailmaa. Jopa Suomessa juutalaiset joutuvat pyytämään poliiseilta apua, kun heidän kokoustilojaan uhataan.
Loppu on kyllä hyvin, sillä juutalaiset tulevat pääsemään rauhaan. Heistä tulee kansojen johtajia, kuten pakanakristitytkin- Silloin kerätyyn kerran vuodessa Jerusalemiin ja palvellaan elävää Jumalaa.Jesaja 62, 66 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rukoilitko tyyliin "anna auringon nousta aamulla" tai "varjele minua matkallani"?
Aurinko nousee joka aamu, vaikka et sitä rukoilisi ja voit matkustaa turvallisesti ilman onnettomuuksia, vaikka et pyytäisi varjelusta mielikuvitusystävältäsi.
Ei muuten auttanut rukoukset tsunamissa tai Estonian upotessa, joten...Eräs uskovainen kaveri on kova uimaan.
Hän ylitti satoja metrejä yli lampien uimalla.
Kysyin, että eikö häntä pelota jos sattuu vaikka suonenvetokohtaus tms. kesken matkaa
niin että ei pysty uimaan.
- Ei, vastasi kaveri
- Se kun on lähtö (lähdön aika), niin se on sitten lähtö Anonyymi kirjoitti:
Eräs uskovainen kaveri on kova uimaan.
Hän ylitti satoja metrejä yli lampien uimalla.
Kysyin, että eikö häntä pelota jos sattuu vaikka suonenvetokohtaus tms. kesken matkaa
niin että ei pysty uimaan.
- Ei, vastasi kaveri
- Se kun on lähtö (lähdön aika), niin se on sitten lähtöJuuri suonenvedon takia Jeesuskin mieluummin käveli vettä pitkin.
On turha vetää rimaa niin ylös kuin jonkun jumalan tieteelliseen todistamiseen, kun ei ole minkäänlaisia järkiperäisiä perusteluja sille, että jumalien olemassa olemista kannattaisi edes pitää vakavasti harkittavana mahdollisuutena.
Uskon syy on harvoin tieteellinen tieto. Uskoon johtavat syyt ovat moninaiset, mm. nämä:
- kasvuympäristön ja perheen vaikutus: peritty uskonto
- tarve saada synnit anteeksi ja parantaa elämäntapansa: herätyskristillisyys
- vallan, kunnian ja rahan tavoittelu
- pelko olla erilainen: halu kuulua yhteisöön, vaikka sen uskomukset ovat mitä ovat
- ihmisen luontainen taipumus uskoa yliluonnolliseen?
- monet muut syyt
G4G- Anonyymi
Entäs tuo tuolla taivaalla mollottava jumaluus?
- Anonyymi
Muinaisissa uskonnoissa palvottiin taivaankappaleita jumalina. Auringon palvominen jumalana lienee tunnetuin, yleisin ja suosituin. Sen lisäksi palvottiin kuuta (nyk. islam), venusta, marsia, jupiteria ja saturnusta. Näistä Raamatun kirjoittaja sanookin osuvasti:
5.Mooseksen kirja:
4:19 ja ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, on jakanut ne kaikille muille kansoille koko taivaan alla.
Herra on siis antanut taivaankappaleet muille kansoille palvottavaksi, mutta Israel palvoi Herraa hänen käskyjensä mukaan paitsi että lankesi jatkuvasti palvelemaan epäjumalia ja uhrasi lapsiaan niille Ben Hinnomin laaksossa (Gehenna, helvetti).
G4G - Anonyymi

G4GVanha Testamenttihan on tarkoitettu vain israelilaisille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanha Testamenttihan on tarkoitettu vain israelilaisille.
Vanha testamentti on annettu Israelin lisäksi heihin liittyneille pakanoille tai oikeammin uuden liiton Jumalan seurakunnalle, jonka jäseniä on kaikista kansoista.
Ensimmäisillä kristityillä ei ollut muita pyhiä kirjoituksia kuin Vanhan testamentin tekstit (Uutta testamenttia ei ollut vielä kirjoitettu).
Kristittyjen tehtävänä oli lukea Vanhaa testamenttia ja viisastua sen lukemisen kautta sekä pystyä osoittamaan erityisesti uskosta osattomille juutalaisille se, että Jeesus on se Kristus, josta profeetat ovat jo edeltä kirjoittaneet ja ennustaneet hänen kärsimyksestään, kuolemastaan ja sitä seuraavasta kunniasta kuninkaaksi ja herraksi korotettuna Jumalan poikana, joka oli luvattu Israelille pyhissä kirjoituksissa (Vt eli Tanak).
- Anonyymi
Tämän maailman olemassaolo Raamatun ilmoitukesn mukaisena on todiste Jumalasta. Ihmiset ovat liian pahoja ja tyhmiä tekemään Raamattua ilman Jumalaa.
- Anonyymi
Amalek symboloi alitajunnassa olevia väkivaltaisia petoja, elukoita, jotka hengen kiellolla poistetaan. Kyse ei ole mistään rosvojoukosta ihmisiä, vaan tietyntyyppisestä henkilaumasta. Sielun puhtauden vuoksi on pahat henget poistettava. Mitä puhtaammaksi sielu tulee, sitä lähemmäksi se pääsee Jumalaa.
Mooseksen laissakaan ei ole kyse ihmisistä, vaan hengistä. Pahoja henkiä on turha sääliä. Ne täytyy poistaa. Ne eivät ole todellisia siinä merkityksessä, kuin ihmiset ovat.
Raamattua voi tutkia ihan hyväntahtoisesti. Pyhä Henki auttaa siinä. Ja etsivä löytää tiedon lähteet.
https://www.truthunity.net/mbd/amalekites
https://www.truthunity.net/asv/deut.-21 - Anonyymi

https://www.truthunity.net/asv/deut.-21Onko melkein kaikki kristityt siis väärässä?
- Anonyymi
Juutalaisilla on paljon muitakin kirjoituksia kuin vain Tanak (Vt) eivätkä Uuden testamentin kirjoitukset ole suinkaan ainoat, joita tehtiin jo varhain Jeesuksesta: niiden lisäksi on apokryfejä ja myöhemmältä ajalta myös kirkkoisien kirjoituksia alkaen ensimmäisen vuosisadan vaihteesta.
Ihmiset eivät suinkaan ole liian pahoja tai tyhmiä voidakseen kirjoittaa Raamatun kertomuksia ja niihin verrattavia muita tekstejä. Ei niiden syntymiseen välttämättä mitään yliluonnollista vaikuttajaa kuten Jumalaa tarvita, vaikka en suljekaan sitä vaihtoehtoa pois: jos profetiat Kristuksesta todella toteutuivat Jeesuksen elämässä, niin sitten niitä on vaikea selittää muuten kuin yliluonnollisella tavalla: ihminen ei nimittäin luonnostaan osaa ennustaa tarkasti tulevaisuutta (Kristuksen kärsimys, kuolema ja korotus Vt:n kirjoituksissa).
- Anonyymi
Uskon, koska koen sisimmässäni hyvän olon uskoessani ja tunnen rakkauden. Saan rauhallisen olon. Tunnen sisälläni lohdutusta ja lepoa kun rukoilen. Mikään muu ei ole antanut minulle samaa helpotuksen tunnetta. Missään muualla en ole kokenut sellaista lepoa. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun. Tunnen yhteyttä johonkin täydelliseen hyvään ja rakkauteen. Tunnen täyttyväni kiitollisuudella ja viha sekä katkeruus poistuvat. Tunnen eläväni.
- Anonyymi
Kyllä. Todellakin. Jumalassa on rauha. Jumala siis antaa rauhan. Jumalassa on kaikki hyvä. Kaikki hyvä mukaan lukien parannus tulee Jumalalta itseltään.
Eikä tähän Jumalan tuntemukseen tarvita kirjoja eikä silmiä. Kaikki, mukaan lukien vauvat, voivat tuntea Jumalan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Todellakin. Jumalassa on rauha. Jumala siis antaa rauhan. Jumalassa on kaikki hyvä. Kaikki hyvä mukaan lukien parannus tulee Jumalalta itseltään.
Eikä tähän Jumalan tuntemukseen tarvita kirjoja eikä silmiä. Kaikki, mukaan lukien vauvat, voivat tuntea Jumalan.Buddhalaisuudessa tunnetaan kymmenen olotilaa sekä yhdeksän tietoisuustasoa. Nämä eivät kuitenkaan liity persoonalliseen kristilliseen Jumalaan millään tavalla.
Miksi kuvittelette, että teidän omat tuntemuksenne liittyvät Abrahamilaiseen
Jumalaan, amoriin, luonnon henkiin tai edes Brahmaniin millään tavalla? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buddhalaisuudessa tunnetaan kymmenen olotilaa sekä yhdeksän tietoisuustasoa. Nämä eivät kuitenkaan liity persoonalliseen kristilliseen Jumalaan millään tavalla.
Miksi kuvittelette, että teidän omat tuntemuksenne liittyvät Abrahamilaiseen
Jumalaan, amoriin, luonnon henkiin tai edes Brahmaniin millään tavalla?Ainakin Aabrahamilaiseen Jumalaan uskominen tuo rauhan, muusta en tiedä. Tyydyn siihen, se riittää minulle ja Jeesukseen Kristukseen syntien sovittajaan uskominen myös tuo ilon ja kiitollisuuden. Minun ei tarvitse yrittää suorittaa mitään uskoakseni. Uskominen on tuonut minulle enemmän hyvää kuin pahaa. Haluan uskoa. Jos joku ei usko tai uskoo johonkin muuhun niin en minä häntä pidä sen kummempana ihmisenä kuin itseänikään. Me olemme kaikki vain ihmisiä.
- Anonyymi
Jumala vaikuttaa uskomisen. Kun tuntee sen, miten Jumalan rakkaus lohduttaa ja eheyttää sekä tuo ilon vaikeassakin elämäntilanteissa ja rohkaisee niin se synnyttää uskon ja siksi uskon. Jumala on minulle elävä henki. Se on hyvä asia. Miksi luopuisin jostain hyväksi kokemasrani ja vaihraisin siihen entiseen huonompaan.
- Anonyymi
Missä on ateistin todisteet Jumalan olemattomuudesta? Tietääkö ateisti, että mielipide tai näkemys ei ole todiste? BB ei ole myöskään todiste, sillä se on uskomus, eli nykytermein teoria. Todista, että BB on tapahtunut ja todista, ettei sen takana ole Jumala. Todista, ettei Jumala luonut ainetta ja energiaa. Tietenkin ateisti kimpaantuu tällaisesta ja heittää ruudulle diagnooseja uskovaisen mielenterveydestä ja sitten vetoaa Jumalan näkymättömyteen eikä unohda maustaa kantaansa mainitsemalla kuinka typerää on uskoa näkymättömiin/olemattomiin olentoihin.
Luojaolento, mikä ja millainen ikinä onkaan, löytyy tuskin yhdestäkään uskonnollisesta kirjoituksesta oikeanlaisena, mutta ajatus siitä voi olla oikea. On nimittäin mielenkiintoinen seikka, että toisistaan tietämättömät kulttuurit kirjoittivat ensimmäiset käsitteet luojaolennosta, luomisesta, sekä henkiolennoista, hyvinkin samankaltaisina näkemyksinä. Toki siitä voi heittää oletuksen tai uskomuksen, että ihmisluonto on kaikilla samankaltainen, joten myös ajatusmaailman voi odottaa olevan samankaltainen.
En itsekään usko maallisten uskontojen personoimiin jumaliin yms, mutta silti elämästä ja olevaisuudesta ei ole kaikki mystiikka kuollut, vaikka tiede onkin luonut suoraviivaisen ja elottoman maailmankuvan. Mutta kun ei tiedetä, niin tyydytään uskomaan itse kukin johonkin.- Anonyymi
BB teoria on todettu kokeellisesti todeksi 😇
Jumalaan uskovat uskovat Luojaan/Jumalaan samasta syystä kuin pelkkä maalatun taulun näkeminen saa uskomaan taulun maalanneeseen taiteilijaan, vaikka itse taiteilijasta ei ole tieteellistä todistetta.
Me näemme tämän järjestäytyneen universumin ja sitä hallitsevat luonnonlait ja tiedämme että' sillä on alku, niin sen on täytynyt laitaa alulle universumin ulkopuolella oleva iankaikkinen entiteetti, joka on kaikessa suhteessa aivan eri luontoa kuin universumi.- Anonyymi
Vittumainen sadisti on tämän maailman luoja, kun antaa niin erinomaisia kärsimyksiä, vitsauksia, onnettomuuksia ja kuolemaa jopa viattomille kuten vauvoille ja eläimille, jotka toimivat viestiensä ja luontonsa mukaan eivätkä ole siten vastuussa teoistaan niin kuin ihmiset, joille Jumala on antanut pyhien kirjoitusten ja perimätiedon mukaan vapauden valita hyvän ja pahan välillä.
- Anonyymi
Kyllä minäkin olen uskovaisena miettinyt sitä miksi olemme täällä. Miettinyt sekä tieteen että uskonnon valossa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä953321Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3041823Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471667- 951530
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4081491Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4191386Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21310Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381147Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275965