Haluan erota, mutta pelkään olla yksin.

Anonyymi

Kuten otsikko kertookin jo kaiken olennaisen niin haluaisin erota, mutta pelkään olla yksin.

Löytyisikö täältä ketään samassa tilanteessa olevaa, joka haluaisi jutella ja olla jonkunlaisena juttukaverina eron aikana ja sen jälkeen?

Olemme olleet yhdessä 6.5 vuotta joista olemme asuneet avoliitossa kolme kuukautta joiden toivoin muuttavan suhteessamme jotain parempaan suuntaan, mutta koska mikään ei ole muuttunut ja ongelmat suhteessa pysyttelevät edelleen niin minä haluan lakata tuhlaamasta vuosia tähän tuhoon tuomittuun suhteeseen ja alkaa etsimään uutta suhdetta jossa on toivoa ja mahdollisuus tulla onnelliseksi.

10

218

Vastaukset

  • Ero pelottaa varmaan lähes jokaista eli et ole tunteinesi yksin. Tämä ei ole hyvä paikka ja palsta käsitellä niitä asioita, sillä täällä on paljon yksinäisiä, katkeria petettyjä ja jätettyjä ym.heilahtaneita ihmisiä. Netistä löytyy paljon apuja, googlaamalla löytyy tietoa, lisäksi on eroryhmiä mihin kantsii mennä ja eron jälkeen on hyvä tutustua samassa jamassa oleviin ihmisiin. Uutta rakkautta tai suhdetta et välttämättä eron jälkeen löydä koskaan tai hyvin piankin voit löytää, nää on niitä juttuja joita koskaan ei voi tietää, mutta toisaalta eipä sitäkään voi koskaan tietää milloin se elon viimeinen päivä koittaa. Voimia ap, mutta älä kirjottele tänne. Täällä saat ääliömäisiä, pilkkaavia ja ivailevia viestejä kontollesi.

  • Mitä itse asiassa pelkäät yksinolossa?

    Yksinäisyyden tunnetta vai jotain muuta?

    • Minulla ei ole ystäviä eikä kavereita jotka tukisivat eroprosessin aikana eikä perheenjäsenistäkään tai suvun edustajistakaan kukaan ole sellainen, että tukisi eroprosessin aikana niin olisin sen jälkeen aivan yksin ja vailla mitään ihmiskontaktia paitsi kaupassa ja jossain virastossa asioidessa. :( Se tässä pelottaa. Ja sekin, kun on lonkka murtunut onnettomuuden jäljiltä ja asun kolmanessa kerroksessa hissittömässä talossa, että miten selviän arjesta.

      Eniten kuitenkin pelottaa se, että ei olisi ketään jakamassa sitä arkea minun kanssa.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Minulla ei ole ystäviä eikä kavereita jotka tukisivat eroprosessin aikana eikä perheenjäsenistäkään tai suvun edustajistakaan kukaan ole sellainen, että tukisi eroprosessin aikana niin olisin sen jälkeen aivan yksin ja vailla mitään ihmiskontaktia paitsi kaupassa ja jossain virastossa asioidessa. :( Se tässä pelottaa. Ja sekin, kun on lonkka murtunut onnettomuuden jäljiltä ja asun kolmanessa kerroksessa hissittömässä talossa, että miten selviän arjesta.

      Eniten kuitenkin pelottaa se, että ei olisi ketään jakamassa sitä arkea minun kanssa.

      No tilanteesi on tukala, eikä siihen mitään varsinaista ratkaisua ole.

      Pienin ongelmasi on tuo lonkka. Se parantuu muutamassa kuukaudessa ja aina voit vaihtaa asuntoa.

      Tuo ystävien puute on vaikeampi juttu. En voi muuta sanoa kuin, että vrupea harrastamaan jotain mistä saat ystäviä tai ainakin ihmiskontaktia.

      Rupea viimeistään nyt pitämään yhteyttä sukulaisiisi.

      Sitähän se ero merkitsee, että ei ole sitä partneria.

      Siksi ihmisten olisi pitänyt nuorempana elää joku vuosi omillaan.


    • Anonyymi kirjoitti:

      No tilanteesi on tukala, eikä siihen mitään varsinaista ratkaisua ole.

      Pienin ongelmasi on tuo lonkka. Se parantuu muutamassa kuukaudessa ja aina voit vaihtaa asuntoa.

      Tuo ystävien puute on vaikeampi juttu. En voi muuta sanoa kuin, että vrupea harrastamaan jotain mistä saat ystäviä tai ainakin ihmiskontaktia.

      Rupea viimeistään nyt pitämään yhteyttä sukulaisiisi.

      Sitähän se ero merkitsee, että ei ole sitä partneria.

      Siksi ihmisten olisi pitänyt nuorempana elää joku vuosi omillaan.

      Muutin kotoa 17 vuotiaana, koska alkoholisti isä ja alistettu äiti. Vastannee samalla kysymykseen, että miksi sukulaisiin en pidä yhteyttä. Eli omillaan on asuttu ja vieläpä aikas nuoresta iästä lähtienkin. Yhteen me muutimme vasta syyskuun lopussa eli omillani olen asunut 11 vuotta. 😑

      Aikamoista vähättelyä tuommonen. Useampi kuukausi on täyttä helvettiä kun on lonkka säpäleinä ja toimintakyky rajoittunut kun terveellekkin ihmiselle ero jo ottaa koville.


    • Anonyymi kirjoitti:

      Muutin kotoa 17 vuotiaana, koska alkoholisti isä ja alistettu äiti. Vastannee samalla kysymykseen, että miksi sukulaisiin en pidä yhteyttä. Eli omillaan on asuttu ja vieläpä aikas nuoresta iästä lähtienkin. Yhteen me muutimme vasta syyskuun lopussa eli omillani olen asunut 11 vuotta. 😑

      Aikamoista vähättelyä tuommonen. Useampi kuukausi on täyttä helvettiä kun on lonkka säpäleinä ja toimintakyky rajoittunut kun terveellekkin ihmiselle ero jo ottaa koville.

      Onhan niitä muitakin sukulaisia kuin isä ja äiti. Tietystikäään sinulla ei varmaan sitten ole.

      Jos olet tosiaan viimeiset 11 vuotta asunut yksin, minun on vaikeaa ymmärtää pelkoasi elää yksin. Vähän kuin olisin ajanut autoa 11 vuotta ja siirtynyt 2 kk sitten plkupyörään ja nyt minun tarvitsisi ajaa autoa taas, mutta pelottaa liikaa..

      Ymmärrän kyllä, että murtunut lonkka on ikävä ja itse odottaisin sijassasi sen paranemista.


  • Jos haluat erota niin älä pitkitä asiaa. Se ei ole hyväksi kenellekkään.

    • Yksinäisyyskö sitten on ja se, ettei pysty liikkumaan mihinkään asunnosta koska jalka kipsissä ja kolmannessa kerroksessa hissittömässä talossa? Se se olisi mielenkiintoista nähdä miten joku menisi keppien kanssa jalkapaketissa samassa tilanteessa esim kauppaan kun lähin kauppa on 1.5kilometrin päässä. Yhteen suuntaan.

      Ei yhteiskunta ala kustantamaan mitään ruoantuontipalvelua minulle eikä sitä, että joku kävisi täällä minua katsomassa. Lähimmät sukulaiset on 900kilometrin päässä eikä niitä kiinnosta.

      Tiedän itsekkin sen, ettei eron pitkittäminen ole hyväksi mutta saisko kiitos mielummin jotain neuvoja josta olisi apua eikä itestäänselvyyksien ääneen sanomista? Tuo ei kauheasti auta minua minun tilanteessa... 😑


    • Anonyymi kirjoitti:

      Yksinäisyyskö sitten on ja se, ettei pysty liikkumaan mihinkään asunnosta koska jalka kipsissä ja kolmannessa kerroksessa hissittömässä talossa? Se se olisi mielenkiintoista nähdä miten joku menisi keppien kanssa jalkapaketissa samassa tilanteessa esim kauppaan kun lähin kauppa on 1.5kilometrin päässä. Yhteen suuntaan.

      Ei yhteiskunta ala kustantamaan mitään ruoantuontipalvelua minulle eikä sitä, että joku kävisi täällä minua katsomassa. Lähimmät sukulaiset on 900kilometrin päässä eikä niitä kiinnosta.

      Tiedän itsekkin sen, ettei eron pitkittäminen ole hyväksi mutta saisko kiitos mielummin jotain neuvoja josta olisi apua eikä itestäänselvyyksien ääneen sanomista? Tuo ei kauheasti auta minua minun tilanteessa... 😑

      -odota kunnes jalka paranee. Nämä ovat vähän kauaskantoisempia päätöksiä kuin yksi jalan parantuminen


    • Anonyymi kirjoitti:

      -odota kunnes jalka paranee. Nämä ovat vähän kauaskantoisempia päätöksiä kuin yksi jalan parantuminen

      Ihanko tosi? Olen eronnut ennenkin, ei siinä ole mitään uutta. Olosuhteet vain olivat edellisen eron aikoihin erillaiset ja vähemmän haastavat.


suomi24-logo

Osallistu keskusteluun

Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

Luetuimmat keskustelut

  1. Iranilainen kansanedustaja lupaa 3 miljoonan dollarin palkkion

    Trumpin tappajalle. https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/cfa37fd0-332c-4304-8dc6-3f7024244907
    Maailman menoa
    90
    3675
  2. Luisteluvalmentaja Mirjami Penttinen

    Valmentaa nuoria kannustavasti ja tasa-arvoisesti.
    15
    1730
  3. MURHA hämeenlinnassa

    Keskustassa, maanantain ja tiistain välisenä yönä??!! Kertokaa heti lisää........
    Hämeenlinna
    61
    1391