Kuten otsikko kertookin jo kaiken olennaisen niin haluaisin erota, mutta pelkään olla yksin.
Löytyisikö täältä ketään samassa tilanteessa olevaa, joka haluaisi jutella ja olla jonkunlaisena juttukaverina eron aikana ja sen jälkeen?
Olemme olleet yhdessä 6.5 vuotta joista olemme asuneet avoliitossa kolme kuukautta joiden toivoin muuttavan suhteessamme jotain parempaan suuntaan, mutta koska mikään ei ole muuttunut ja ongelmat suhteessa pysyttelevät edelleen niin minä haluan lakata tuhlaamasta vuosia tähän tuhoon tuomittuun suhteeseen ja alkaa etsimään uutta suhdetta jossa on toivoa ja mahdollisuus tulla onnelliseksi.
Haluan erota, mutta pelkään olla yksin.
Anonyymi
10
286
Vastaukset
- Anonyymi
Ero pelottaa varmaan lähes jokaista eli et ole tunteinesi yksin. Tämä ei ole hyvä paikka ja palsta käsitellä niitä asioita, sillä täällä on paljon yksinäisiä, katkeria petettyjä ja jätettyjä ym.heilahtaneita ihmisiä. Netistä löytyy paljon apuja, googlaamalla löytyy tietoa, lisäksi on eroryhmiä mihin kantsii mennä ja eron jälkeen on hyvä tutustua samassa jamassa oleviin ihmisiin. Uutta rakkautta tai suhdetta et välttämättä eron jälkeen löydä koskaan tai hyvin piankin voit löytää, nää on niitä juttuja joita koskaan ei voi tietää, mutta toisaalta eipä sitäkään voi koskaan tietää milloin se elon viimeinen päivä koittaa. Voimia ap, mutta älä kirjottele tänne. Täällä saat ääliömäisiä, pilkkaavia ja ivailevia viestejä kontollesi.
- Anonyymi
Mitä itse asiassa pelkäät yksinolossa?
Yksinäisyyden tunnetta vai jotain muuta?- Anonyymi
Minulla ei ole ystäviä eikä kavereita jotka tukisivat eroprosessin aikana eikä perheenjäsenistäkään tai suvun edustajistakaan kukaan ole sellainen, että tukisi eroprosessin aikana niin olisin sen jälkeen aivan yksin ja vailla mitään ihmiskontaktia paitsi kaupassa ja jossain virastossa asioidessa. :( Se tässä pelottaa. Ja sekin, kun on lonkka murtunut onnettomuuden jäljiltä ja asun kolmanessa kerroksessa hissittömässä talossa, että miten selviän arjesta.
Eniten kuitenkin pelottaa se, että ei olisi ketään jakamassa sitä arkea minun kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla ei ole ystäviä eikä kavereita jotka tukisivat eroprosessin aikana eikä perheenjäsenistäkään tai suvun edustajistakaan kukaan ole sellainen, että tukisi eroprosessin aikana niin olisin sen jälkeen aivan yksin ja vailla mitään ihmiskontaktia paitsi kaupassa ja jossain virastossa asioidessa. :( Se tässä pelottaa. Ja sekin, kun on lonkka murtunut onnettomuuden jäljiltä ja asun kolmanessa kerroksessa hissittömässä talossa, että miten selviän arjesta.
Eniten kuitenkin pelottaa se, että ei olisi ketään jakamassa sitä arkea minun kanssa.No tilanteesi on tukala, eikä siihen mitään varsinaista ratkaisua ole.
Pienin ongelmasi on tuo lonkka. Se parantuu muutamassa kuukaudessa ja aina voit vaihtaa asuntoa.
Tuo ystävien puute on vaikeampi juttu. En voi muuta sanoa kuin, että vrupea harrastamaan jotain mistä saat ystäviä tai ainakin ihmiskontaktia.
Rupea viimeistään nyt pitämään yhteyttä sukulaisiisi.
Sitähän se ero merkitsee, että ei ole sitä partneria.
Siksi ihmisten olisi pitänyt nuorempana elää joku vuosi omillaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No tilanteesi on tukala, eikä siihen mitään varsinaista ratkaisua ole.
Pienin ongelmasi on tuo lonkka. Se parantuu muutamassa kuukaudessa ja aina voit vaihtaa asuntoa.
Tuo ystävien puute on vaikeampi juttu. En voi muuta sanoa kuin, että vrupea harrastamaan jotain mistä saat ystäviä tai ainakin ihmiskontaktia.
Rupea viimeistään nyt pitämään yhteyttä sukulaisiisi.
Sitähän se ero merkitsee, että ei ole sitä partneria.
Siksi ihmisten olisi pitänyt nuorempana elää joku vuosi omillaan.Muutin kotoa 17 vuotiaana, koska alkoholisti isä ja alistettu äiti. Vastannee samalla kysymykseen, että miksi sukulaisiin en pidä yhteyttä. Eli omillaan on asuttu ja vieläpä aikas nuoresta iästä lähtienkin. Yhteen me muutimme vasta syyskuun lopussa eli omillani olen asunut 11 vuotta. 😑
Aikamoista vähättelyä tuommonen. Useampi kuukausi on täyttä helvettiä kun on lonkka säpäleinä ja toimintakyky rajoittunut kun terveellekkin ihmiselle ero jo ottaa koville. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muutin kotoa 17 vuotiaana, koska alkoholisti isä ja alistettu äiti. Vastannee samalla kysymykseen, että miksi sukulaisiin en pidä yhteyttä. Eli omillaan on asuttu ja vieläpä aikas nuoresta iästä lähtienkin. Yhteen me muutimme vasta syyskuun lopussa eli omillani olen asunut 11 vuotta. 😑
Aikamoista vähättelyä tuommonen. Useampi kuukausi on täyttä helvettiä kun on lonkka säpäleinä ja toimintakyky rajoittunut kun terveellekkin ihmiselle ero jo ottaa koville.Onhan niitä muitakin sukulaisia kuin isä ja äiti. Tietystikäään sinulla ei varmaan sitten ole.
Jos olet tosiaan viimeiset 11 vuotta asunut yksin, minun on vaikeaa ymmärtää pelkoasi elää yksin. Vähän kuin olisin ajanut autoa 11 vuotta ja siirtynyt 2 kk sitten plkupyörään ja nyt minun tarvitsisi ajaa autoa taas, mutta pelottaa liikaa..
Ymmärrän kyllä, että murtunut lonkka on ikävä ja itse odottaisin sijassasi sen paranemista.
- Anonyymi
Jos haluat erota niin älä pitkitä asiaa. Se ei ole hyväksi kenellekkään.
- Anonyymi
Yksinäisyyskö sitten on ja se, ettei pysty liikkumaan mihinkään asunnosta koska jalka kipsissä ja kolmannessa kerroksessa hissittömässä talossa? Se se olisi mielenkiintoista nähdä miten joku menisi keppien kanssa jalkapaketissa samassa tilanteessa esim kauppaan kun lähin kauppa on 1.5kilometrin päässä. Yhteen suuntaan.
Ei yhteiskunta ala kustantamaan mitään ruoantuontipalvelua minulle eikä sitä, että joku kävisi täällä minua katsomassa. Lähimmät sukulaiset on 900kilometrin päässä eikä niitä kiinnosta.
Tiedän itsekkin sen, ettei eron pitkittäminen ole hyväksi mutta saisko kiitos mielummin jotain neuvoja josta olisi apua eikä itestäänselvyyksien ääneen sanomista? Tuo ei kauheasti auta minua minun tilanteessa... 😑 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinäisyyskö sitten on ja se, ettei pysty liikkumaan mihinkään asunnosta koska jalka kipsissä ja kolmannessa kerroksessa hissittömässä talossa? Se se olisi mielenkiintoista nähdä miten joku menisi keppien kanssa jalkapaketissa samassa tilanteessa esim kauppaan kun lähin kauppa on 1.5kilometrin päässä. Yhteen suuntaan.
Ei yhteiskunta ala kustantamaan mitään ruoantuontipalvelua minulle eikä sitä, että joku kävisi täällä minua katsomassa. Lähimmät sukulaiset on 900kilometrin päässä eikä niitä kiinnosta.
Tiedän itsekkin sen, ettei eron pitkittäminen ole hyväksi mutta saisko kiitos mielummin jotain neuvoja josta olisi apua eikä itestäänselvyyksien ääneen sanomista? Tuo ei kauheasti auta minua minun tilanteessa... 😑-odota kunnes jalka paranee. Nämä ovat vähän kauaskantoisempia päätöksiä kuin yksi jalan parantuminen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-odota kunnes jalka paranee. Nämä ovat vähän kauaskantoisempia päätöksiä kuin yksi jalan parantuminen
Ihanko tosi? Olen eronnut ennenkin, ei siinä ole mitään uutta. Olosuhteet vain olivat edellisen eron aikoihin erillaiset ja vähemmän haastavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 33532240
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?602546Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien711981- 2071767
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1681668- 451451
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.931247- 1221058
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex1031021Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30962