Eli jos lemmenpari muutaman kuukauden heilasteltuaan muuttaa yhteen ja on siten toistensa kanssa lähes 24/7? Kauanko hermo kestää? Mitkä ovat ensimmäiset sudenkuopat?
Kauanko romanssi roihuaa?
10
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Älä tee sitä.
- Anonyymi
Kommentoin jo tonne alas, mutta komppaan tätä 5/5
- Anonyymi
Kyllä se viimistään kahden vuoden sisään laimenee, joillain aiemminkin. Se loputon kyljessä nyhjääminen laukasee normi-ihmiselle erillisyyden tarpeen ennemmin tai myöhemmin.
- Anonyymi
No nyt on menossa15 vuosi 😅 josta 4 ensimmäistä oltiin samassa työpaikassa.
- Anonyymi
Yhtä pitkään kun suhteet muutenkin nyt keskimäärin kestää nykyään, parista kuukaudesta about muutamaan vuoteen. Samat vaiheet siinä on: Eka seikkaillaan, tutustutaan, on jännää. Sitten tulee se vaihe kun oppii ns luottamaan, fiilikset syvenee. Tai niin luuullaan. Seuraavaksi tulee se entäs nyt vaihe kun tavallinen arki alkaa, se niin jännittävä persoona on jo tuttu ja turvallinen. Jos tosta päättää vielä jatkaa eteenpäin eikä palata takas tinderlihatiskille, tulee sitten kai vihkimiset, ym.
Lasten takia ollaan sitten vielä muutama vuosi yhdessä, sitten "kasvetaan erilleen". Jos niitä lapsia haluaa tännne, kasvamaan omaksi kuvakseen josta tulee samanlainen psyko kun muistakin, kasvaa aikuiseksi ja tekee samanlaisia lisää.- Anonyymi
Ainii, tohon lisäyksenä että jos ootte päässeet siihen lapsi vaiheeseen jo niin sitten joudutte näkemään toisianne jatkossa vähintään about kerran tai kaks viikossa. Saatte sillon huuta tapella ja haukkua toisenne täysin maanrakoon niiden skidien kuunnellessa vieressä( lapsille tiuskitte kun heille tulee ton takia ongelmakäyttäytymistä ja myöhemmin persoonallisuushäikät,ym).
Joskus ihmiset on niinkin fiksuja että hommaavat useemman lapsen ja suhteen vuoronperään monen eri uhrin kanssa. Saa sitten kuskailla, tapella, tuskailla ja hajottaa oma sekä muiden pää monta kertaa saman viikon aikana. Onne noihin työpaikkaromansseihin munkin puolesta - Anonyymi
Työpaikalla pariutuneet saattavat jo valmiiksi tuntea toisensa melko hyvin.: jännävaihe lyhenee
Jos toisella lapsia riesanaan viikonloppuisin: yhteinen vapaa-aika vähenee etenkin, jos mukana vuorotyökuviot. Toinen lähtee aikaisemmin miettimään tosiasioita. Sama ongelma tietty kaikissa suhteissa.
Yhteinen työpaikka: ristiriidat tulevat mukaan myös töihin, toisaalta työjutut kantautuvat kotiin. Pari rasittaa työyhteisöä, koska vahtivat toistensa etuja haukan lailla, saattavat jopa käydä taistoon ilman syytä, jos kuvittelevat jonkun ajattelevan heistä jotain. Seuraa lisää ongelmia kaikille.
Jos normisuhde on taputeltu läpi kolmessa vuodessa, työpaikkaromanssi sammuu jo parissa vuodessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainii, tohon lisäyksenä että jos ootte päässeet siihen lapsi vaiheeseen jo niin sitten joudutte näkemään toisianne jatkossa vähintään about kerran tai kaks viikossa. Saatte sillon huuta tapella ja haukkua toisenne täysin maanrakoon niiden skidien kuunnellessa vieressä( lapsille tiuskitte kun heille tulee ton takia ongelmakäyttäytymistä ja myöhemmin persoonallisuushäikät,ym).
Joskus ihmiset on niinkin fiksuja että hommaavat useemman lapsen ja suhteen vuoronperään monen eri uhrin kanssa. Saa sitten kuskailla, tapella, tuskailla ja hajottaa oma sekä muiden pää monta kertaa saman viikon aikana. Onne noihin työpaikkaromansseihin munkin puolestaSanot asiat niin kuin ne ovat. Arvostan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työpaikalla pariutuneet saattavat jo valmiiksi tuntea toisensa melko hyvin.: jännävaihe lyhenee
Jos toisella lapsia riesanaan viikonloppuisin: yhteinen vapaa-aika vähenee etenkin, jos mukana vuorotyökuviot. Toinen lähtee aikaisemmin miettimään tosiasioita. Sama ongelma tietty kaikissa suhteissa.
Yhteinen työpaikka: ristiriidat tulevat mukaan myös töihin, toisaalta työjutut kantautuvat kotiin. Pari rasittaa työyhteisöä, koska vahtivat toistensa etuja haukan lailla, saattavat jopa käydä taistoon ilman syytä, jos kuvittelevat jonkun ajattelevan heistä jotain. Seuraa lisää ongelmia kaikille.
Jos normisuhde on taputeltu läpi kolmessa vuodessa, työpaikkaromanssi sammuu jo parissa vuodessa.Arkivaiheen alkaessa on jo huomannut toisessa rasittavia piirteitä. Kun niitä yrittää sietää 24/7, leikkaa sekin rakkauden kestoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työpaikalla pariutuneet saattavat jo valmiiksi tuntea toisensa melko hyvin.: jännävaihe lyhenee
Jos toisella lapsia riesanaan viikonloppuisin: yhteinen vapaa-aika vähenee etenkin, jos mukana vuorotyökuviot. Toinen lähtee aikaisemmin miettimään tosiasioita. Sama ongelma tietty kaikissa suhteissa.
Yhteinen työpaikka: ristiriidat tulevat mukaan myös töihin, toisaalta työjutut kantautuvat kotiin. Pari rasittaa työyhteisöä, koska vahtivat toistensa etuja haukan lailla, saattavat jopa käydä taistoon ilman syytä, jos kuvittelevat jonkun ajattelevan heistä jotain. Seuraa lisää ongelmia kaikille.
Jos normisuhde on taputeltu läpi kolmessa vuodessa, työpaikkaromanssi sammuu jo parissa vuodessa.Rasittaa, kun työpaikkaromanssiparin pitää ehdottomasti saada lomansa samaan aikaan. Pienessä työyhteisössä loma- ja vapaa-asioiden fiksailu ei aina ole helppoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
YLE Äänekosken kaupunginjohtaja saa ankaraa arvostelua
Kaupungin johtaja saa ankaraa kritiikkiä äkkiväärästä henkilöstöjohtamisestaan. Uusin häirintäilmoitus päivätty 15 kesä741349Euroopan lämpöennätys, 48,8, astetta, on mitattu Italian Sisiliassa
Joko hitaampikin ymmärtää. Se on aivan liikaa. Ilmastonmuutos on totta Euroopassakin.2401237Martina lähdössä Ibizalle
Eikä Eskokaan tiennyt matkasta. Nyt ollaan jännän äärellä.1511051Asiakas iski kaupassa varastelua tehneen kanveesiin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/33a85463-e4d5-45ed-8014-db51fe8079ec Oikein. Näin sitä pitää. Kyllä kaupoissa valtava2531026- 51755
- 64714
Jos ei tiedä mitä toisesta haluaa
Älä missään nimessä anna mitään merkkejä kiinnostuksesta. Ole haluamatta mitään. Täytyy ajatella toistakin. Ei kukaan em62707Miksi mies tuntee näin?
Eli olen mies ja ihastuin naiseen. Tykkään hänestä ja koskaan hän ei ole ollut minulle ilkeä. Silti ajoittain tunnen kui39678Se nainen näyttää hyvältä vaikka painaisi 150kg
parempi vaan jos on vähän muhkeammassa kunnossa 🤤44641- 30597