Ahdistuneisuushäiriö

Onko täällä ketään jolla olisi ollut edes vähän samanlainen tilanne?

Ei ole samanlaista tilannetta mutta on ahdistuneisuushäiriö. Olen huomannut äskettäin, että on auttanut kun olen vähentänyt kirjoittelua Suomi24:ssä. Kun täältä todellisen avun sijaan saa sellaista viestiä, että mitään ei voi millekään asialle tehdä.

Minulle tuollainen vaikkapa joku aktiivimalli tyyppinen asia aiheuttaa mieletöntä ahdistusta ja muukin sellainen itseni kannalta huono asia jonka muut päättää mutta en pysty mitenkään vaikuttamaan asiaan. Ok, aktiivimalli kai poistuu jossain kohtaa. Mutta siellä kaavaillaan uusia asioita tuon tilalle ja muuten vain jotka aiheuttaa yhtälailla ahdistusta kuin aktiivimalli.

En voi hyväksyä sellaista tietenkään ja sitten kuitenkin mietin asiaa ja sitten se alkaa ahdistamaan tulee toivoton olo kun itseni tyyppiselle ihmiselle olisi tärkeä voida vaikuttaa mahdollisimman paljon kaikkenlaiseen päätökseen joka koskee minua.

Tullut monessa ajatuksessa siihen tulokseen, että itsari saattais olla paras kun tälläinen elämä täällä maapallolla ei ole minua varten. Liikaa stressiä ja ahdistavia asioita. Kun ajattelee jatkaako elämää joka silkkaa ahdistusta vai lähteäkkö täältä. Tällä hetkellä tuntuu ettei mitään elämää pahempaa voi olla vastassa jos itsarin toteuttaa.

Itse painiskelin ahdistuneisuushäiriön kanssa noin kymmenkunta vuotta. Lääkitys oli bentodiatsepiinein - eli rauhottavin lääkityksin, jotka lamaannuttavat keskushermostoa. Omalla kohdallani huomasin ongelman johtuvan suurelta osin itse lääkityksestä ja sen tuomasta riippuvuudesta. Lääkkeen vaikutuksen lakattua seuraavana päivänä huomasin taas ahdistuvani ja hapuilevani lääkettäni. Tätä jatkui vuosia.

Toki koko asetelman aloitta stressaava elämäntilanne ja uusi isompi muutos työn saralla ja muuttamisella - kyllä näin voisi sanoa.

Itse pääsin stabiiliin tilanteeseen muutaman vuoden jälkeen, kun sain kallooni taottua, että bentsodiatsepiinissa oli enemmän ongelmaa, kuin helpotusta. Kävin myös terapiassa muutaman vuoden, sain foorumin ajatuksilleni ja ahdistaville ajatuksilleni. Olen 32-vuotias ja nyt ollut kohtalaisesti ilman lääkitystä, ainakin samassa mittakaavassa kuin ennen.

Elämäntilanteet ja stressaava ympäristö ja muutos ovat kyllä minulla ainakin omiaan lisäämään ahdistuneisuuden tunnetta, mutta mielummin tänä päivänä yritän ajatella ongelmaa rationaalisesti ilman ajatusta keskushermostoa lamaamatta lääkityksellä. Lääkitys minulle menee edelleen, mutta ei läheskään päivittäin eikä yhtä lamaannuttava.

Lääkitys ei mielestäni ole itsessään paras apu. Hetken lievitys ehkä, mutta suosittelisin lämpimästä psykoterapiaa, edes pientä jaksoa kaikille, jotka ahdistuneisuutta potevat. Hengitysharjoitukset ja itsensä tiedostaminen myös. Näistä asioista löytyy rutosti "self-help" osiossa kirjallisuutta. Minua henkilökohtaisesti auttaa musiikki ennen kaikkea, sekä hyvä seura aika-ajoin. Ahdistuneisuus ja ahdistuminen ovat minulla kaksi eri asiaa. Nykyään ei enää tule ahdistuttua vaikka ahdistaakin. Vähän ehkä verrannollinen asia, kuin ei masistele vaikka masentaakin.

Toivottavasti mistään tästä oli edes sinne-päin apua.

Minä kiinnitin heti huomiota kolmeen isoon mullistukseen elämässäsi: ero ja sen jälkeen nopeasti uusi sitoutuminen sekä muutto kauas entiseltä kotiseudulta.
Et ollut ehtinyt käsitellä eroa, sitouduit nopeasti uudelleen ja muutit täysin uuteen ympäristöön kauas kaikesta tutusta sekä perheestäsi ja ystävistäsi. Se kaikki on ollut valtavan iso stressi.
On hyvä että miehesi on sinulle hyvä ja turvallinen tuki, mutta voisi olla hyvä hakeutua myös puhumaan jonkun ulkopuolisen kanssa, tai jos paikkakunnallasi se on vaikeaa, myös esim. Tukinetistä voi saada tukihenkilön jonka kanssa keskustella yksityisesti ja anonyymisesti.
Kehottaisin kyllä jättämään takaisin muuton ajatukset pois, ainakin kunnes näet alkaako tilanne ajanmittaan tasaantua. Voit tehdä enemmän hallaa kuin hyötyä nyt ryntäämällä päätäpahkaa taas muuttamaan!
Itselläni ei ole samanlaista kokemusta mutta tiedän miten raskasta uuteen ja outoon muuttaminen voi olla, kun kaikki tuttu jää taakse. Olen itse muuttanut 24 vuotta sitten pysyvästi ulkomaille mieheni perässä joka on täältä kotoisin. Ensimmäinen vuosi meni opettelussa ja miettiessä teinkö sittenkään oikein. Siitä se sitten lähti ja nyt en enää olosuhteitani vaihtaisi! Ihana mies, lapset, miehen suku täällä jotka ovat maailman auttavaisimpia ja ystävällisimpiä, uudet ystävät. Ja tapaan perhettäni Suomessa kerran vuodessa ja he käyvät täällä. Sinä kuitenkin asut samassa maassa! Puhelin on olemassa, netti ja Skype.
Toivon että kaikki selkiää ja elämä alkaa hymyillä!

Kuulostaa hurjalle elämänmuutokselle! Voimia siihen.
Jos on ahdistusta, niin varmaan joo lääkkeet auttaa, mutta kannattaa opetella ahdistuksen hallintakeinoja. Niitä voi opetella ilmaiseksi Mielenterveystalo.fi-palvelussa. Myös monet ammattilaiset opettavat niitä taitoja keskusteluterapiassa.

Itselläni samankaltainen tilanne. Muutin 6 kuukautta sitten takaisin Tampereelle jossa olen asunut melkein koko elämäni. Muuton syynä oli lapset ja lapsenlapset. Kaikki on tuttua ja turvallista. Silti ahdistushäiriö aktivoitui kunnolla, ja turvattomuuden tunne on valtava. Olin osastolla hoidossa kuukauden ja mikään ei tunnu auttavan. Pitäisi jaksaa käydä aktiviteeteissä että saisi arjen sujumaan. Tämä on niin älytöntä kun kaikki on tuttua, ja rakastavat kannustavat läheiset rinnalla, silti pelottaa oma pärjääminen, ja ahdistus kohtaukset ovat niin lamaavia että meinasin eilen soittaa ambulanssin itselleni. Jonkinlaista turvaa tuo ajatus että voi palata takaisin sinne mistä muutti. Sitä en kuitenkaan tee. Pakko uskoa että muutoskriisi helpottaa. Jos / kun tästä selviän en enää koskaan tee näin isoja muutoksia. Ai niin, olen viisikymppinen nainen ja olen varma että vaihdevuodet myös vaikuttavat turvattomuuden tunteeseen. Tsemppiä aloittajalle ja itselleni, kyllä tästä selvitään!