Ollaan oltu vajaa pari vuotta miesystävän kanssa yhdessä. Välimatkaa 6km. Suhde ei ole edennyt tapailua pidemmälle. Jäin tälle paikkakunnalle lasten kanssa asumaan aikanaan avioeron jälkeen, tästä nykyisestä kodista oli tarkoitus tulla pikkuhiljaa meille yhtinen koti miesystäväni kanssa. Mies puhui ja lupaili ummet ja lammet, mutta käy täällä pääasiassa vain viikonloppuisin. Tunnen olevani halpa lunttu, joka on saatavilla, kun hänelle sopii. Su-iltana voi sitten unohtaa, mennä kotiinsa ja seuraavana viikonloppuna taas sama juttu. Yhtäkään kertaa eivät ole poikansa kanssa arkiyötä täällä viettäneet, vaikka olen tarjonnut hänen pojalleen kyydin kouluun jne. seuraavana aamuna. Aina on joku syy, ettei se onnistu. Luulisi, että kahteen vuoteen olisi joku ilta/yö edes sopinut, jos haluja olisi. Yritin puhua asiasta, miten koen, mutta vastaus oli "saisin pillua helpommallakin, jos se siitä olisi kiinni".
Mitä ihmettä teen, olen toiveikas, mutta on niin paha olo koko ajan?! :(
Mitä ihmettä teen, olen toiveikas, mutta on niin paha olo koko ajan?! :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
En jäisi.
Jo tämä: Yritin puhua asiasta, miten koen, mutta vastaus oli "saisin pillua helpommallakin, jos se siitä olisi kiinni" kertoo miehen henkisen tason.
Olet mukavasti saatavilla, mutta kuitenkin sopivasti pois silmistä silloin kun ei tarvita. Jos tällainen sinulle sopii on se sinun asiasi, en ala neuvoa mitään. Sanon vain mitä itse tekisin; äijä pellolle jo ajat sitten.
Kiitos vastauksesta! Kirjoitit sen, mitä itsekin ajattelen, mutta miten se onkin niin vaikeeta toteuttaa käytännössä?! Kai se on taas yksi epäonnistumisen tunne yhden pitkän suhteen jälkeen.. :( Toki tunteitakin on pelissä