Lapsen heitto ulos

Olen 18-vuotias. Onko vanhemmaltani oikein/laillista heittää minut kämpästä pihalle ennen kuin olen edes asuntoa tilalle löytänyt? Mitä pitäisi tehdä tilanteessa tai minne edes menisin. En haluaisi töihin ilmoittaa asiasta
4235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä voivat heittää pihalle, eikä tappelemaankaan kannata jäädä. Mene käymään sosiaalitoimistossa tai ota yhteyttä turvakotiin, josta neuvovat miten saat hätämajoituksen.

Äänestä

En tiedä, mutta tietoa saa viranomaisilta. Aloita vaikka Kelasta.

Äänestä

Saa. Käyttäydytkö sä huonosti?

Äänestä

Niin raaalta kuin kuulostaakin, vanhmmillasi on oikeus sallia sinun elää omatoimisesti ja itsenäisesti ilman heidän taloudellista tukeaan
He ovat hoitanet jo velvollisuutensa viimeiset 18 vuottaa saadakseen sinut täysiikäiseksi.
Nyr ohjaimet ovat sinun käsissäsi. Ahkeruudella jalisäopinnoilla saat tehtyä elämästäsi juuri sellaisen kuin itse haluat. Et tarvitse siihen vanhempiesi varoja.

Aluksi hanki nykyisen lisäksi toinen työpaikka nykyisten vapaapäivien tilalle. Tai iltatyö kunnes iltaopinnot alkavat ensi tammikuussa. Silloin voit tehdä toista työtä viikonloppuisin.

Ilmaista lounasta EI ole olemassa. Saat aivan mitä ikinä maailmassa haluat, mutta sen eteen on tehtävävä lujasti töitä!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen 18-vuotias. Onko vanhemmaltani oikein/laillista heittää minut kämpästä pihalle ennen kuin olen edes asuntoa tilalle löytänyt? Mitä pitäisi tehdä tilanteessa tai minne edes menisin. En haluaisi töihin ilmoittaa asiasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu