Pidätkö perinteisestä vai modernista suomiklassisesta?

Sirpon johtaman viipurin kamariorkesterin konsertin ohjelmassa milhaudin ym. Kanssa mukana ollut rannan concertino sai klamilta ylistävää kritiikkiä, jossa hän mainitsi tämän rakenteeltaan tiiviin, ehyen ja instrumentaalisesti ajatellun teoksen olevan selvä edistyaskel rannan orkesterinkäsittelyssä/orkestrointitaidoissa. Raitio puolestaan piti rannan pianosarjaa lettres hyvin kiinnostavana ja omintakeisena, omia polkujaan kulkevan säveltäjän kappaleena repertoaarissa.

Vain tyyliltään naivistinen topeliaana sarja ja kansanomaisempi kainuun kuvia sarja poronkellopolskineen on soinut silloin tällöin ylen kanavilla. Olemassa on kuitenkin kantanauhatallenne myös rannan radiossa esittämättömästä toisesta semplica sinfoniasta, jonka sävellajina on tuskin a molli vaan teos lienee lähinnä vapaatonaalinen kuten piccolakin.

Rannan Dell'arte sinfoniassa scherzo-osa on ammentanut inspiraationsa ekspressionisti tyko sallisen maalauksista jytkyjä ja hihhuleita. En tiedä oliko sitten edvard munch merkittävämpi tai varhaisempi ekspressionisti kuin tyko. Eihän edvard griegkään ole erkki melartininkaan veroinen säveltäjänä saati sitten sinfonikkona. Mutta ehkä vuonojen kansa taitaa näytelmäkirjallisuuden ja modernistisen maalaustaiteen lajit fennomaaneja oivallisemmin. Sinding lienee wagner-, strauss ja mahlervaikutteineen vuonojen maan suurin ja taidokkain sinfonikko, jonka musiikillisen tekniikan rinnalla kalpenisi ainolakin, vaikka täällä suurimman sinfonikon manttelia väärän miehen ylle toistuvasti sovitetaankin.

Myös Tuukkanen on säveltänyt erinomaisen kaunista musiikkia jos vain osaa löytää sen. Levytyksiä on niukasti ja esmes tuubiin ladattu karakteriltaan komediallinen Tukkijoella lähes opera buffamaisine sävyineen ja käänteineen on taidonnäytteenä vielä varsin konservatiivinen ja persoonatonkin nuoren säveltäjän melko epäkypsä vaikkakin hyvin soiva alkusoitto cd-levyllä, jolle on taltioitu hienostuneempiakin, serenata giocosoa lukuunottamatta, lähinnä jousiorkesterille sävellettyjä pienempimuotoisia orkesteriteoksia ja karakterikappaleita, kuten romanttisia tuokioita jousille(jossa huomiota herättää tuukkaselle.harvinaisen tummasävyinen ja ylevä meditaatio, vauhdikas scherzino ja melodisesti vuolas romanssi) ym.sarjoja tai sellaisten osia, kuten viehkeän tanhullinen karkelo tai myöhäinen tempus festum, jossa klassisen ytimekäs avausmotiivi vaihtuu keskitaitteen romanttisen intohimoiseen hehkuvaan paatokseen, etten suinkaan sen perusteella hänestä vielä suurta numeroa tekisi saati säveltäjäkuvaa muodostaisi.

Tuukkasella on melkoinen määrä kunnianhimoisempiakin teoksia, joita suuri yleisö tuskin tuntee, koska näitä esitetään hyvin harvoin jos lainkaan. Sinfonioista ehkä ennen muuta numerot 2-6 ja sinfoniset runot ovat jo merkittävämpiä sen ohella että näytelmämusiikin säveltäjänä hän oli armoitettu nero. Mm. pienoissarja näytelmästä pilvi huokuu puhdasta musiikillista poesiaa. Muita ovat mm. Ihmisen tie, kuunsokea, viimeinen paimen, yökehrääjä, sakuntala, molierin näytelmään sävelletty musiikki ym.

Tuukkasen ainoa ooppera, aiheeltaan eksoottinen indutmati on yhä esittämättä. Sodan jälkeen lontoon olympialaisten taidekilpailun orkesterimusiikkisarjassa olympialaisen mitalin voittanutta vaikuttavaa ja voimakasilmeistä Karhunpyyntiä mieskuorolle ja orkesterille pidetään kiistanalaisesti hänen ehkä jopa kaikkein merkittävimpänä musiikillisena luomuksenaan.

Myös a cappella kuoromusiikkiin tuukkanen on antanut merkittävän panoksen ja hänen harvoin esitettyjä kuorosävellyksiään, mm.ihana ljuuli ljuuli mieskuorolle, olikin esillä erään kuoron kevätkonsertin ohjelmassa tässä jokin aika sitten.

Ihmetellä sopii myös saikkolan sotamuistoja sisältävien postromanttisten, traaginen lyyrisine ja pateettisine molliteemoineen ja la campale tuttiorkesterin staccatoiskuineen ja kelloefekteineen blokkimaisessa muotoajattelussaan ja uusklassisten sinfonioiden osaksi tullutta totaalista unohdusta, vaikka ne kuuluvat sekä musiikkitieteilijöiden että mestarin itsensä mielestä säveltäjänsä keskeisimpään tuotantoon ja edustavat professori salmenhaaran mukaan tavallaan tyylillistä vastinetta erään hyvin tunnetun sinfonikon sostakovitsin ko. Lajityypin sinänsä melko heikkolaatuisille teoksille.

Saikkola suosii sinfonioissaan äärimmäisen nopeita tempokaraktereja ja lisää uusklassisiin sinfonioihin mielellään myös scherzo-osan. Sinfoniassa pensiero movimento, kontrastoivien aiheiden välinen vastakkainasettelu jatkuu loppuun saakka.

Saikkolan niinikään harvoin kuultu lähinnä nopeista osista koostuva serenadi on salmenhaaran mukaan puhdas tyylipastissi, joskin sitä on luonnehdittu myös 1900 luvun prisman läpi nähdyksi haydniksi. Saikkolan parasta musiikkia sisältyy myös palkittuun oopperaan ristiina sekä taivaaseenmenijä ja nuuskarasia ja 12 sinfoniettaan. Puhallinkvintettoa esitettiin aikanaan myös tel avivin uuden musiikin festivaaleilla.Saikkolan viulukonsertto otettiin tilapäisesti uudellen ohjelmistoon vuosituhannen alussa, mutta säveltäjän tunnetuin "teos" on kuitenkin kaikkien tuntema suomen television vanhempi tunnussävel.

Myös ranta ja viimeisissä sinfonioissaan mm. Merikanto ja karjalainen sekä kokkonen ja englund edustivat uusklassista tyyliä. Rannan tunnettu kansansävelmä on polyfonisten jaksojen lomassa osa hänen sinfoniastaan oratorio volgare.

Radio-orkesterin kapellimestari nils-erik fougstedtin dodekafonialla eksperimentoivat tonaalisuuteen ankkuroituneet breitkopf&härtelin julkaisemat sinfoniat monumentaalisessa polyfoniassaan ovat jääneet yhtä vähälle huomiolle nyt kuin aiemminkin musiikin kiistämättömästä mestarillisuudesta ja korkeasta ammattitaidosta huolimatta. Berglund johti fougstedtin muistokonsertissa säveltäjän sinfonia triptycan.

Esikoisella on nyt vielä juurensa kansallisromanttisessa valtavirrassa ja sävelmaisemassa ehkä joinekin sibbe vaikutteineen mutta myöhempien sinfonioiden kypsä polyfoninen mestaruus ja modernistiset alluusiot kertovat atonaalisuutta tyylikeinona karsastaneen mutta omia polkujaan kulkeneen säveltaiturin tinkimättömästä ammattitaidosta ja omaleimaisesta visionäärisyydestä hänelle ominaisine omintakeisine tunnelmineen. Fougstedtin varhainen mutta sangen vaikuttava konserttialkusoitto opus 7 oli ladattu tuubin mutta lienee sieltä jo poistettu.

Tuukkasen meri sinfoniasta on aikoinaan tehty levytys, josta pari osaa oli tuubiinkin ladattu mutta nyttemmin ovat sieltä mystisesti jonnekin kadonneet eikä laajaa 17 minuuttista avausosaa lainkaan. Kapellimestari jussi jalas on johtanut tuukkasen merkittävimpiin kuuluvasta 6. Sinfoniasta tehdyn kantanauhatalleen, jota ei kuitenkaan edes ylen kanavilla ole soitettu miesmuistiin jos koskaan. Tuukkanen itse on johtanut 5. Sinfoniastaan tehdyn kantanauhatallenteen.

Suvereenisti tunnetuinta sodan jälkeisen ajan suomalaista sinfonista mestariteosta, jota esitetään kai vieläkin säännöllisesti japanissa saakka(suomessa tampereella viimeksi kai -97), vasemmistolaisen pasifistin erkki aaltosen sitä sinfoniaa, josta hänet parhaiten tunnetaan, ei liene koskaan edes levytetty 50 luvulla saamastaan suuresta suosiostaan huolimatta myös useissa itä-blokin maissa. Liekö hän sitten kaihtanut musiikkinsa kaupallistamista ja ollut myötämielinen vain teostensa konserttiesityksille.

Aaltosen sinfoninen monumentti tehokkainen sinfonisine jaksoineen on sikälin merkittävä lajityyppinsä teos monista jopa varsin atonaalisessa fuugateemassaan dodekafoniaan asti viittaavista fuugista, Anakronistisesta minimalismista, staattisista sointikentistä nousevista fanfaareista, matalien soittimien mollisävyistä, finlandiaan assosioituvista hymniaineksista, scherzon kromatiikasta ja joistakin orkestraalisista efekteistään että sitä voidaan pitää perinteisen ja modernimman sinfoniakäsityksen vedenjakajalla uuden suomalaisen sinfonian airueena.

Aaltonen itse kiisti sinfoniansa ohjelmalliset tendenssit. Hänen mielestään sinfoniassa ei ole sen enempää ohjelmallisuutta kuin haydn yllätys sinfonian andante osan kuuluisassa patarummuniskussa.

Esmes lauri ikosen postromanttiset madetojavaikutteiset sinfoniat ovat konserttirepertoaarissa todellisia harvinaisuuksia. Sinfonia concentratan uusittu-,vaan ei alkuperäisversio, esitettiin radiossakin viimeksi kait joskus 50 luvulla.rariteetista kielii jo sekin että hänen sujuvaa 5. Ja kokosävelisiä aineksiakin sisältävää 6. Sinfoniaansa ei liene koskaan esitetty julkisesti.

Madetoja kavahti ikosen joidenkin sinfonioiden orkesterikaikua mutta kuuli ikosen esikoissinfoniaa suurisuuntaisemmassa, joskin salmenhaaran mielestä vielä kaavamaisemmassa 2. Sinfoniassa hartaiden aiheiden synnyttämän aidon tunnelman, joskaan ikonen ei kykene laajentamaan aiheidensa sekvensiaalista kehittelyä musiikkinsa kauneudesta lumoutuen tyytyen melodikkona toistamaan vain löytämiään tai taivaasta annettuja aiheitaan lähes sellaisenaan, originaalina, yhä uudelleen varioimatta niitä juuri millään tavoin. Salmenhaaran beethoven rinnastukset tuntuvatkin sitä käsittämättömämmiltä ellei ikonen sitten myöhemmissä sinfonioissaan äkkiseltään hankkinut itselleen beethoveniin tai haydniin verrattavia ammattilaisen kehittelytaitoja, mikä tuntuu epätodennäköiseltä. Yhtymäkohdat wieniläismestariin täytyvätkin olla sangen pintapuolisia kuin klassisten muotoiluperiaatteiden ja taidokkaiden kehittelyjen ansiota. Mutta sitä emme tiedä ennen kuin taivaasta tuleva valo valaisee meille totuuden ikosen sinfonioista.Karakteristisimmat aiheet löytyvät professori salmenhaaran mukaan scherzo-osasta.

Seuraavassa ikosen alunperin oopperaksi luonnostelemassaan lemminpoika sinfoniassa ensiosa, lemminpoika hiiden hirveä ajaa, etenee pikemminkin beethovens 7. Sinfoniaa muistuttavin rytmikuvioin kuin suomalaiskansallisittain, arvelee erkki salmenhaara, kun taasen sinfonian saarelle selälliselle-osassa ikonen ei suo vähäisintäkään myönnytystä ranskalaiselle koloriitille vaan kirjoitustyyli on kamarimusiikillisen selkeäpiirteistä, kirjoittaa professori toivo haapanen.

Impressionismi tuntuu menneen ikoselta ohi jälkiä jättämättä hänen tavanomaisesti orkestroiduissa sinfonioissaan, jollei sellaiseksi tyylipiirteeksi katsota esmes joitakin osien alun puhallinsooloja. Vaikutelma myöhempien sinfonioiden ääriosissa on usein varsin beethoveniaaninen

beethoven vaikutteet ovat ikosella muutoinkin varsin olennainen aspekti hänen sinfonista tyyliään, joka ei kuitenkaan ole, kuten esikuvasta saattaisi luulla, klassismia vaan yleis-ja jälkiromantiikkaa. Joskin 6.sinfoniaakin voidaan pitää tyyliltään lähinnä klassisromanttisena teoksena professori salmenhaaran mukaan.

Rannan suppea musiikinhistoria mainitsee ikosen esikoissinfonian tulevan likelle sibben konservatiivista tyyliä, jonka vuoksi epiteetti viimeinen sibeliaaninen säveltäjä ei lienekään kaukaa haettu. Rannan mukaan ikonen työskenteli hiukan raskastekoisesti mutta johdonmukaisesti. Useimpien kommentaattorien mielestä laulut ovat säveltäjän parasta antia. Ruotsissakin häntä luonnehdittiin erittäin lahjakkaaksi säveltäjäksi. Tuubista löytyy muutama ikosen viehättävä klaveerisävellys, menuetti.

Ihmetellä sopii myös saikkolan sotamuistoja sisältävien postromanttisten, traaginen lyyrisine ja pateettisine molliteemoineen ja la campale tuttiorkesterin staccatoiskuineen ja kelloefekteineen blokkimaisessa muotoajattelussaan ja uusklassisten sinfonioiden osaksi tullutta totaalista unohdusta, vaikka ne kuuluvat sekä musiikkitieteilijöiden että mestarin itsensä mielestä säveltäjänsä keskeisimpään tuotantoon ja edustavat professori salmenhaaran mukaan tavallaan tyylillistä vastinetta erään hyvin tunnetun sinfonikon sostakovitsin ko. Lajityypin sinänsä melko heikkolaatuisille teoksille.

Saikkola suosii sinfonioissaan äärimmäisen nopeita tempokaraktereja ja lisää uusklassisiin sinfonioihin mielellään myös scherzo-osan. Sinfoniassa pensiero movimento, kontrastoivien aiheiden välinen vastakkainasettelu jatkuu loppuun saakka.

Saikkolan niinikään harvoin kuultu lähinnä nopeista osista koostuva serenadi on salmenhaaran mukaan puhdas tyylipastissi, joskin sitä on luonnehdittu myös 1900 luvun prisman läpi nähdyksi haydniksi. Saikkolan parasta musiikkia sisältyy myös palkittuun oopperaan ristiina sekä taivaaseenmenijä ja nuuskarasia ja 12 sinfoniettaan. Puhallinkvintettoa esitettiin aikanaan myös tel avivin uuden musiikin fes

Mitkä tarunhohtoiset suomisinfoniat ovat olleet jo 50 v kadoksissa ohjelmistoista ja levyiltä? nekin jotka niittivät mainetta ja kunniaa kautta koko itäblokin ja japanin kuten arvoisan erkki aaltosen maailmankuulu hiroshima sinfonia joka syvästi osaa ottavalla myötätunnolla kärsiviä kohtaan paljastaa koko sodan mielettömyyden ja atomipommin tuhon voiman jota kuvataan elokuvaohjaajan ja tiedemiehen tarkkuudella samalla kun musiikillisten tyylikeinojen skaala ulottuu anakronistisesta minimalismista reininkullan alkusoiton tavoin dodekafoniaan viitaavaan atonaaliseen fuugateemaan asti viljellen sostakovitsilta perittyjä groteskeja marssirytmejä ja matalien jousien mollisävyjä hieman sibeliaanisittain.

En osaa sanoa oliko aaltonen lievässä eklektisyydessään yhtä persoonallinen ja omaleimainen tyyliniekka kuin uusklassismia kohden kulkenut saikkola jonka kaatuneille aseveljille omistetut sinfoniset draamat heijastelevat hänen taiteensa ajatonta vakavuutta ja kontemplaatiota jotka ovat hänelle ominaisia piirteitä koko orkesterin staccatoiskujen ja repetitioiden ohella jotka sattumoisin ilmenevät myös yliarvostetun shostan tuotannossa mutta syvästi persoonallisaet teokset kuulunevat ilmaisultaan voimakkaimpiin mitä suomalainen sinfoniakirjallisuus on kuunaan tuottanut sibeliaanisen kalevalajolkotuksen varjossa.

tuukkasen yksilöllinen postromanttinen modernin ja romanttisen perinteen rajapinnalla liikkuva lähes vitalistinen ja visuaaliinen kerronta ovat oma ainutlaatuinen maailmansa koko musiikin historiassa. 6 sinfonia oli 10 v sinfonisen hiljaisuuden jälkeen odotettu