Mulla alkoi todella keittää ex-mieheni touhut!
Erostamme on kohta reilut kolme vuotta, ja mies on kuin ajaton. Mikään ei liiku, mikään ei toimi, mikään ei siis todellakaan edisty!
Mietin, mitähän olin aikoinani nähnyt hänessä, mikä sai meidänt aikoinaan yhteen!? Niin, varmasti se on aina alussa kaikki hauskaa ja toisen virheet ei tunnu miltään, kunnes arki koittaa ja kaikki tuntuu olevan itsestään selvää.
Erotessamme sovittiin yhteishuoltajuudesta, ei tiukkoja aikoja, vaan kummallekin ja lapsille sopivat. Juu, todella ei ole tiukkoja aikoja ei edes löysiä.
Erotessa miehellä ei ole aikaa enää kuin itselleen, ja muut ovat ilmaa.Minä kyllästyin olemaan aina se joka sopi ja kysyi, pyysi ja ehdotti, toi, vei ja toimi!
Mä keksin, että nyt laitan miehen tiukkaan aikataulutukseen, jos sais edes siten asioita eteenpäin.
Onks osa miehistä eron jälkeen todellakin noin saamattomia ja järjen hukanneita, että ei osata enää elää kuin itselleen? Sitten kiukutellaan isän oikeuksista, jotka ei näytä enää muuten kiinnostavan, kuin valittamalla elareista, ja näön vuoksi puhutaan lapsista, joita ei omasta tahdosta halua nähdä kuin muutaman kerran kahdessa kuussa? Kehutaan lapsilla, mutta ei kuitenkaan olla isä, jollaiseksi kuvitellaan isät! Isäksi ei voi sanoa ihmistä, joille lapset ovat omia vain papereilla, isä on paljon muuta!
Toivottavasti ukko ei toista virheitään enää uudestaan, kun ei osaa entisistäkään huolehtia! Sääli sitä naista, kun sellaisen löytää, joka tostakin miehen itselleen ottaa! Minä kierrän kaukaa!
Erostamme on kohta reilut kolme vuotta, ja mies on kuin ajaton. Mikään ei liiku, mikään ei toimi, mikään ei siis todellakaan edisty!
Mietin, mitähän olin aikoinani nähnyt hänessä, mikä sai meidänt aikoinaan yhteen!? Niin, varmasti se on aina alussa kaikki hauskaa ja toisen virheet ei tunnu miltään, kunnes arki koittaa ja kaikki tuntuu olevan itsestään selvää.
Erotessamme sovittiin yhteishuoltajuudesta, ei tiukkoja aikoja, vaan kummallekin ja lapsille sopivat. Juu, todella ei ole tiukkoja aikoja ei edes löysiä.
Erotessa miehellä ei ole aikaa enää kuin itselleen, ja muut ovat ilmaa.Minä kyllästyin olemaan aina se joka sopi ja kysyi, pyysi ja ehdotti, toi, vei ja toimi!
Mä keksin, että nyt laitan miehen tiukkaan aikataulutukseen, jos sais edes siten asioita eteenpäin.
Onks osa miehistä eron jälkeen todellakin noin saamattomia ja järjen hukanneita, että ei osata enää elää kuin itselleen? Sitten kiukutellaan isän oikeuksista, jotka ei näytä enää muuten kiinnostavan, kuin valittamalla elareista, ja näön vuoksi puhutaan lapsista, joita ei omasta tahdosta halua nähdä kuin muutaman kerran kahdessa kuussa? Kehutaan lapsilla, mutta ei kuitenkaan olla isä, jollaiseksi kuvitellaan isät! Isäksi ei voi sanoa ihmistä, joille lapset ovat omia vain papereilla, isä on paljon muuta!
Toivottavasti ukko ei toista virheitään enää uudestaan, kun ei osaa entisistäkään huolehtia! Sääli sitä naista, kun sellaisen löytää, joka tostakin miehen itselleen ottaa! Minä kierrän kaukaa!
Vastaukset 14
Vanhimmat
mulla keittää jo nyt vaikka ero on ihan tuore.
Mies puhuu koko ajan miten lapset hänen elämässään nro.1 Kuitenkin puhuu ja käyttäytyy aivan päinvastaisella tavalla.
Tapaamisista saatiin riita aikaan. Hänestä hänen ei tarvitsisi pitää yhtenäkään vloppuna lapsia. (vetoaa töhinsä). Olen koettanut selittää, että ihminen minäkin olen ja haluan vapaata. Opiskelijana vlopuilla ja arkipäivillä on mulle suurikin ero. Ja muutenkin!! Alkoi uhkailemaan mua, että tekee kuten oma isänsä ettei pidä kuin yhtenä vloppuna kuussa eikä mitään muuta. Hiljaiseksi meni kun sanoin, että siitä vaan ala yhtä pelleksi isäksi kuin omasi on ollut, ei koske mua vaan lapsia sillä satutat.
Ei ehdota tapaamisia vaan mä soittelen ja kysyn. Nyt olen lopettanut senkin, kun reaktiot oli tyyliin "en ala sun pillin mukaan tanssimaan". Sydäntä repii kun katson noita lapsiani ja heidän ikävää isäänsä kohtaan ja isä ei soita eikä tee mitään aloitetta. Parhaani koetan omasta vihastani huolimatta olla niin saan vain haukkumista takaisin.
Hauskinta on ollut tapaamisista puhuttaessa että hän luulee saman hyppyyttämisen jota piti yhdessäoloaikana jatkuvan vieläkin. Sanoo että joku on syöttnyt mulle ajatuksia päähän; kuvittelee vieläkin että asiat sovitaan vain hänen aikataulunsa mukaan. Siihen kuuluu ensin työ; sitten kaverit, urheiluharkat ja pelit. Mihin lapsille jää aikaa?!?!? Ja kun olen paheksunut, että hän on kahdesti jo perunut pitämisiään (ne ainoat kaksi kertaa kun lapset on isällään olleetkaan) niin olen hankala, vittumainen ja hyppyyttäjä eukko. Huoh...Valitettava tosiasia vaan on, että jatkossa myös mun kalenteria katsotaan eikä vain hänen ja ei onnistu yhtäkkinen peruminen ja ilmoitus pitämisen lyhenemisestä.
Heips!
Erosta vuosi. Vaimo meni kauhiasti omia menojaan ennen eroamme parikin vuotta. Eli meidän (minä ja kaksi lasta) kustannuksella kulissiavioliitoa, johon ei myöskään lähiympäristöllä ollut mitään sanottavaa. Sain jo noiden kahden vuoden aikana turvautua vanhempiini lasten hoidon suhteen, jotta pysyin lasten kanssa ns. normaalissa elämässä. Sitten lopetin avioliittomme, kun ensin paljastui tuon pettäjän tie. Minun puheilla ja teoilla ei ollut mitään sovittavaa avioliiton aika, eikä ollut eromme jälkeen kahdeksan kuukauden aikanakaan. Vei minua ja lapsiamme hyvinkin järjestelmällisesti omien menojen mukaan. Meillä on yhteishuoltajuus, halusin itse, että lapsilla on äiti jota he myös kaipaavat, mutta siihen todelliseen asiaan vielä meni eron jälkeenkin ne kahdeksan kuukautta. No..tein siitä yksinkertaisesti vain lopun oman henkisen jaksamisen vuoksi, ei ollut enään voimia melkein jokaiseen viikonloppuun jne..Olen pitänyt lapsistamme aina huolta, olen vienyt ja paiannut, mutta ajoin itseni loppuun..väsytin itseni murehtimalla jo seuraavastakin tunnista..päivästä.
Ilmoitin, että ratkaisu tästä minuutista eteenpäin on sinun..yhteishuoltajuus tai yksinhuoltajuus minulla, mutta pellen rooli on nyt loppu..lapsia hän ei yksin pysty hoitamaan..ei varmasti edes haluaisi sitä..no, tuollainen hän on, mutta on minulla omakin elämä edessä vielä ja toisen pillin mukaan tätä tanssia ei enään pyörähdellä. Olin valmis rakastavana isänä tekemään itsestäni paremman isän, isän joka voi hyvin myös. Hän otti minut ensi kertaa tosisaan vasta silloin kun minä olin aivan loppu, hienoa..hänelläkin on tunteita..ajattelin. Kokemuksesta voin sanoa, että tässä Maailmassa..elämässä jokaisella pitäisi olla mahdollisuus viettää onnellisia aikoja..mutta olen kyllä muuttunut niin epäileväksi toisia ihmsiä kohtaa ja vielä ex.vaimoni siivittämänä, että eipä ole helppoa ollut. Hänen vanhempansakin kehottivat jaksamaan ja siitäkin tein lopun..eivät paljon halunneet olla tekemisessä vaan neuvoja antoivat kyllä..ei anna enään neuvoja minulle..vaikka sovussa olemmekin, lasten vuoksi. Helpotti kirjoittaa tämäkin pätkä..nyt olen kyllä kivasti edennyt..olen parempi isä ja menen eteenpäin..ja toivon löytäväni itselleni sellaisen ihmisen rinnalle, joka on kypsä, aikuinen ihminen..jota tosissaan voi kutitella ja joka kutittelee takaísin..
En haluaisi koskaan kokea sitä tunnetta enään, kun tytär soittaa nokkahuilulla kotiläksynsä äidilleen ulko-ovella..vilpittömästi..menossa eteenpäin omassa vielä niin ruusuisessa Maailmassaan. Rakastan lapsiamme!!!
se on. Se viha ja halveksunta jota koenkaan ex-miestäni kohtaan on niin suuri. Ja sitä pahentaa nimenomaan ettei näe tai kuule lapsiaan. Omat menot on ne tärkeimmät. Ja mä saan täällä lohduttaa lapsiamme kun itkevät isin perään.
Eilen hänelle ilmoitin etten voi suostua "yksi vloppu kuussa ja loput arkia"- systeemiin. No, tietenkin olin riidanhaastaja. Nimenomaan selkeällä joka toinen vloppu-systeemillä säästän omia voimiani ja turhaa riitelyä. Kun tiedän milloin isän pitäisi lapsia hakea niin ei tarvitse soitella perään koska milloin lapsia pitää. Paino sanalle pitäisi pitää ;) Sitähän hän ei ymmärtänyt.
Kyllä tekisi mieli soittaa ja sanoa, että "kuule vaihdetaan osia. Muuta sä tänne ja sumpli arkesi sitten lasten parhaan mukaan". Mä muutan yksin ja käyn kun tykkään ja ehdin. Mikä mahtaisikaan olla reaktio? ;)
Pettämisestä meidänkin eromme aiheutui; siis mies petti. Selityksiä en ole saanut saati katumuksesta merkkiäkään. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin laittaa mies ulos. Ja sitten sain kuulla haukkumista siitä (hänelle olisi kai siis kaksoielämä ollut ihan passeli asia?) ja miten hänellä nyt kodittomana on asiat niin huonosti. Hän, hän, hän...Nopeasti kyllä löysi oman asunnon siihen asti majaili äidillään.
Kirjoituksesi oli juuri sama mitä meillä on tapahtunut. Eipä voi muutakuin ihmetellä miehiä.
....
vielä, miten mietin asioita kun luin tuon juttusi.
Ex.miehisi ei ole aikuinen kypsä mies, samanlainen kuin minun Ex.vaimo. Oma minä on niin tärkeää ja se ulkopuolisille näyttäminen..asiat hänen kannaltaan parhain päin käännettynä menee asiat juuri noin, kuten ne menee..pitämällä ohjaksia käsissään..kuitenkaan ei ymmärrä, mitä hän tekee omille lapsilleen ja sitten sille ex.kumppanilleen..ei halua päästää irti, vaan tekee koko yhteisön asiat mahdottamaksi kestää..lapsellista..ei ihmisarvoista toimintaa mihinkään suuntaan.
Minulle merkitsee tänä päivänä oma elämä jo paljon enemmän kuin ennen, johtuen siitä, että en tuollaisen ihmisen vuoksi halua loppueläämääni pilata. Mietin tässä juuri, mites jos vaikka olisin sairastunut (esim. vakavasti), mites olisi minun laita..mites olisi lapsiemme laita..luulenpa, että saisin kuolla ihan rauhassa itekseni ja varmasti lapsillemme jäisi minusta silti heille hyvä kuva..mutta toiselta en olisi saanut häneltä kuin kyyneeleet sympatian vuoksi. Olen kyllä aina tiennyt, että liiallinen hyvä kaikkia toisia ihmisiä kohtaan on vain hyväksi, se arvostus ja malli mitä ovat omat vanhempani minullekkin antaneet..ovat olleet tärkeitä ja eihän sitä omaa itseään saa niiden arvojen pohjalta koskaan muuttaakkaan..mutta henkistä väkivaltaa minä en enään tule omalta kohdaltani koskaan hyväksymään..siihen asiaan itseni olen kovettanut..jollen olisi, huonosti kävisi. Minun ex.vaimolleni olisi hyvin sopinut kaksoiselämä, jopa kaksoiskämppä hänen ehdoillaan..minulle ei. Kun pettäminen paljastuu, tulee sieltä esiin heikon ihmisarvon tunteva ihminen..epävarma omasta tulevaisuudestaa..epävarma ihminen ymmärtämään mitä on ollut ja mitä voisi olla. Pitää päästää pois kaikkien vuoksi..jotta, hän voi omalla epävarmuudellaan jatkaa omaa shoutaan..vieläkään ymmärtämättä, missä mennään.
Kovat piippuun..itsesi vuoksi..lastesi vuoksi..ajattele tuosta toisesta niinkuin hänkin on sinusta ajatellut..ammattiauttajat ovat psykopaattisia ihmisiä varten itsensä kouluttaneet..en minä ainakaan ala toista enään analysoimaan ja hänen omia kasvatuksensa hedelmiä katsomaan. Vaihtoehdot olen sanonut ja jos takapakkia tulee ne myös nyt omin/lasten ehdoin toteutan. Olen miettinyt, olenko tosiaan katkeroitunut vai haluanko vain saada asiat siihen malliin, että olisi olla hyvä olla ja kiva mennä eteenpäin kun kuitenkin alle 40. miehenä minullakin siihen oikeus on..tosiaan, olen katkeroitun lapsiin kohdistuneesta vääryydestä kaikista eniten..on ollut vaikeaa olla isä ja äiti samaan aikaan.
Elämä on jokaisella kait vissiin se yksi elämä..jos parhaimmat kypsät vuotesi elää unten mailla..toisen vietävissä..on niin, että on sitten jo oman elämänsä elänyt.
Toivotan sinulle ja myös kaikille kohtalotovereille: Rakastakaa lapsianne, niin te aina teette..ottakaa oma elämänne hallintaan, rakastakaa itseänne..arvostakaa ystäviänne ja muita rakkaita ja pitää muistaa heillekkin antaa tukea huonoina hetkinä..ja lopuksi vielä, nurkan takana siellä jossain on joku jokaiselle varmasti..
Erottiin vuosia sitten, mies vähät välitti lapsistaan, mutta onneksi löysi uuden rakkauden ja sen löydettyään, on hänellä ollut kiinnostusta ja innostusta lapsien tapaamiseen. Muutenkin mies ryhdistäytyi aivan uudella tavalla ja minun mielestäni heillä menee paljon paremmin kuin meillä aikoinaan meni.
Toivo sinäkin että miehesi löytää uuden suunnan ja rakkauden elämässään, se voi tuoda myönteisiä asioita lastennekin elämään.
Nykyisin nautin täysin siemauksin kun lapset lähtevät isälleen, he saavat hyvää hoitoa ja huolenpitoa ja tykkäävät uudesta äitipuolestaan. Heillä on siellä myös pikkusisko jota voivat paijailla ja hoivailla.
Rankan eron jälkeen en olisi uskonut miten kivaksi elämä voi vielä muuttua, nyt nautin elämästäni täysin rinnoin.
Avomieheni on eronnut n.6 vuotta sitten ja hän on hoitanut asiansa(ja hoitaa edelleen) mielestäni todella hyvin. Avioerosta hänelle jäi auto ja pieni summa rahaa, maksettu talo ja irtaimisto jäi ex-vaimolle. Tapasimme mieheni kanssa vuosi eronsa jälkeen, ja exä tapasi nykyisen miehensä vain muutama kk myöhemmin. Silti minusta ei haluttu kuulla eikä missään tapauksessä nähdä ensimmäiseen 2-vuoteen vaikka minulle olisi ollut paljon miellekkäämpää keskustella kasvatukseen liittyvstä asioista myös hänen kanssaan, mieheni kun on hieman tossukka tyttärensä edessä :)...
Vieläkin nainen kohtelee minua kuin tyttärensä kavereita (meillä on 12-vuoden ikäero) mikä on todella rassaavaa, siksi en enään viitsi heillä käydä. Tytär (nyt 8v.)on ollut meillä 2-3 päivää vkossa tämän 5 vuoden ajan(yhteishuoltajuus)ja pari vuotta sitten muutimme puolen kilometrin päähän exästä. On todella outoa katsoa vierestä, kun mieskin kärsii entisensä oudoista tempauksista (viimeksi ehdotti, että tyttären sukunimi muutettaisiin uuden miehen mukaan..äly hoi!)
Mä oisin lasteni kanssa enemmän jos voisin ja meillä on ihan mukavaa yhdessä.Mut kun toi ämmä muutti niin kauas toisen ukon perässä ja vei sitten myöhemmin lapsetkin.Sääli sitä ukkoo kun otti ton ämmän,kunhan aika kuluu niin hankalaks käy sekin suhde.Ja lapsia riepotellaan paikasta toiseen kun ei viihdytä pitkään samassa paikassa.Mä melkein arvaan mistä sekin johtuu.Sillä vaan yritetään paikkailla vituralleen menevää suhdetta.
Olen aina ollut sitä mieltä, että mahdollisimman yksityiskohtainen sopimus lasten asioista tulisi tehdä myös sellaisissa tilanteissa, joissa asioista päästään helposti yhteisymmärrykseen. Sopimustahan voi vapaasti soveltaa, jos arki sitä vaatii ja vanhemmat yhdessä haluavat niin tehdä. Mikäli taas tulee ongelmia, voi aina pitäytyä sopimuksessa.
Tapaamisiin kumpaakaan vanhempaa ei tosin voi pakottaa sen kummemmin kuin huoltajuuteenkaan. Elatus on ainoa varsinainen pakko (molemmille). Usein syynä siihen, ettei homma toimi eron jälkeen on elämänhallinnan yleinen pettäminen (vaikkei sitä asianomainen tunnustaisikaan) tai erosta jäänyt viha ja katkeruus. Jälkimmäinen voi helpottaa, mikäli sitä ei provosoida, edellinen voi jäädä pysyväksi tehtiinpä mitä tahansa. Sovinnollisuus, anteeksianto ja omienkin virheiden näkeminen auttavat aina parhaiten.
erossa pasmat niin sekaisin,että elämä ei lähde ilman hankaluuksia eteenpäin.On todella vaikeaa jatkaa isänä jos tapaamiset on jotain joka toinen vkl systeemillä,siinä vieraantuu väkisinkin.
Onneksi itse saan olla tyttäreni kanssa kolme päivää viikossa,joista jokainen on viikon parhaita
päiviä.Olisin valmis pitämään vaikka joka päivä,en tarvitse omaa aikaa.Parasta on kun saan olla lapseni kanssa.
olen törmännyt tähän suomen sosiaaliviranomaisiin ja jotka asettuivat muitta mutkitta ex. mieheni puolelle ja joka saikin sitten kaiken, asunnon, auton, asuntoauton, veneen, sukutaulut ja siinä sivussa pitämänsä 3 vuotisen rakastajan. Minä jäin ilman omaisuutta vaikka hänellä ei ollut omaisuutta, ei mitään omaisuutta..hän sai sosiaaliviranomaisilta puoltavan lausunnon miten hyvä suhdeihminen hän oli (todennäköisesti oli sosiaaliviranomaisenkibn kansssa suhde) kun he niin hyvin tiesivät että hän oli hyvä juuri sellainen. No nyt en ole sitten saanut lapsiani tavata OLLENKAAN 9 vuoteen. Lapsilleni hän sanoo etten halua tavata ja sosiaaliviranomaisille etten halua tavata, vaikka olen 22 kertaa hakenut oikeuden kautta normaalia tapaamisoikeutta, mutta nämä hirviö sosiaaliviranomaiset sanovat todella inhottavalla äänen sävyllä ja ilkeästi "ettei sinulla ole edes oikeuksia" vain lapsillasi ja he pitävät huolen etten saakaan koskaan niitä. Tämä rakastaja on lähetyssihteeri ja nämä virkailijat espoonlahden sosiaalivirkailijoita.
minkä ikäisiä lapsesi on? eivätkö he itse halua tavata sinua?
Lapsilla on tapaamisoikeus vanhempiinsa ,ei vaan aikuisilla,kuten yleensä puhutaan.
Jos lapset eivät saa nähdä läheistä ihmistä 9 vuoteen vaan heidät aivopestään uskomaan tämän rakastajan juttuja joka on muuten nykyisin jo kolmas aviovaimo...miksi koska heille on niin tärkeää että kulissit säilyvät pystyssä. Ja kun lapsia ei kuulla oikeassa ympäristössä kuin vain ex. mieheni kotona jolloin he ovat itse paikalla ei esim. niin että minä ja ystäviäni olisi paikalla ja sitten he väittävät lasten suuhun vaikka mitä. Tiedän kun eräskin kerta salaa tapasin heitä ja pienin joka oli 1,5 vuotta sanoi etten olekaan niin paha kuin minusta koko ajan puhutaan... ja sitten on sukulaisetkin aivopesty, tiedän joidenkin varovasti kertoneen...nyt he alkavat uskoa muuta olen opiskellut ja pärjännyt todella hyvin ja tehnyt siinä sivussa töitä ja kierrän ja matkustelen ympärimaailmaa kirjaimellisesti...