Niin, siinäpä se kysymys on. Tilanne on se, että ollaan oltu yhdessä 4 vuotta ja tässä ajassa meille on syntynyt yksi yhteinen lapsi. Ollaan molemmat 30v. Muutettiin saman katon alle melko pian suhteen alussa eli asiat etenivät sen suhteen hyvinkin nopeasti. Olen kertonut miehelle monesti, että avioliitto on tärkeä mulle. Olen saanut myös vaikutelman, että myös hänelle. Yli vuosi sitten käytiin yhdessä varta vasten katsomassa sormuksiakin ja löysin mieleisen. Hän ei kuitenkaan ikinä käynyt sormusta hakemassa ilmeisesti rahatilanteemme takia, mutta olen alkanut kyseenalaistamaan tätäkin asiaa. Mulle kelpais edullisempikin sormus, kunhan se olisi näköiseni. Tämänkin mies tietää. Tuntuu että tämä asia häiritsee suhdettamme monin tavoin, aluksi ehdotin miehelle jo ennen ensimmäisen lapsen syntymää että mentäiskö ristiäisissä samalla naimisiin. Mies ei oikein kommentoinut mitään. Ristiäiset tuli ja meni. Kannattaako jäädä odottelemaan, jos joku mättää ja mies vetoaa pelkästään raha-asioihin? Mulla on jotenkin kusetettu olo, koska raskaus oli toivottu ja ajattelin että viimeistään siinä kohtaa raskausaikana tai viimeistään vähän lapsen syntymän jälkeen se kosinta tapahtuu. Lapsella on mun sukunimi, tämä kertonee vähän myös epävarmuudestani, että en ole ihan varma miehen aikeista ja jos naimisiin emme ikinä mene niin en halua että lapsella on myöskään isän sukunimeä. Älkää vaivautuko tuomitsijat, avioliitto on mulle vaan tärkeä, romanttinen asia, taloudellisesti tärkeä asia kun on yhteinen lapsi. Olen e
Miksi mies ei kosi?
Anonyymi
14296
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
* Olen ehkä tänäpäivänä jonkun mielestä vanhanaikainen, mutta asia on vaan yksinkertaisesti mulle silti todella tärkeä..
Asia Sinulle tärkeä. Pidä siitä kiinni ja tuloksettoman keskustelun jälkeen aloita vihdoin elämäsi. Ei se rahasta kiinni ole. Ystäväni meni naimisiin tuohisormuksella. Ostivat myöhemmin kalliimman. Näin.
Kas siinäpä fiksu mies. Minä olen ollut naisen kanssa kohta 30 vuotta, en ole kosinut enkä aio kosia, yhteinen lapsikin jne. ja elämä ihan hyvää.
Nyt ehkä kannattaisi sanoa hänelle, että haluat keskustella tästä nimenomaisesta asiasta. Tässä askeleet:
1. Sano mistä haluat keskustella ja ehdota aikaa keskustelulle. Ehdota aikaa, jolloin kumpikaan ei ole väsynyt tai kiireinen, mielellään lähipäivinä. Älä yritä keskustella asiasta heti ja yllättäen, anna hänelle aikaa miettiä oikeasti omia tuntojaan.
2. Kun keskustelette, kerro miksi asia vaivaa sinua, mitä pelkoja ja tunteita se sinussa herättää. Kuuntele hänen vastauksena, älä kyseenalaista niitä.
Todennäköisesti miehesi on ainut, joka osaa asiaan vastata. Kuuntele häntä tarkkaan, sitten olet viisaampi tämän asian suhteen.
Nykyinen vaimoni kosi. Olimme olleet yhdessä 3 vuotta mutta opiskeluni vuoksi asuimme viikot eri paikkakunnilla.
Lopulta vaimoni kumppnini ilmoitti, että hänen mielestään meidän pitäisi virallistaa suhteemme. Tapahtui 60-luvun lopulla. Joo, joo. Niin teimme.
Vastahakoisuuteni johtui siitä vastuusta jonka koin ottavani avioliiton myötä.
En ole katunut.
Minulla ainakin on sellainen käsittämätön ahdistus, kun tuon tyyppisiä elämänmuutoksia tapahtuu. Oli, kun muutumme yhteen, kun menimme naimisiin, kun lapset syntyivät.
Tuntuu, etä teen jotain peruuttamatonta, josta en pääse irti. Sitten siihen tottuu.
Mikset niiku sano, että nyt mennään naimisiin ja hiljaisesti. Se kun ei maksa mitään. Jos mies sanoo, että ei mennä, niin sitten tyydyt siihen tai et. Et omista miestäsi. Hyvää jatkoa teille!
Naisille kai tuo naimiin meno on tärkämpää ja lapsikin siihen kai vaikuttaa. Kyllä munkin avopuoliso on naimisiin menosta puhunut useasti, en ole ajatukselle lämmennyt enkä pidä sitä tärkeänä. Jos naisen ja miehen välinen suhde on toimiakseen se ei naimisiin menoa tarvii. Jos taas nainen haluaa erota kun mies ei halua naimisiin ei ole alunperinkään sitten rakastanut miestä.
Tuo mies on täysi nynneri.
Lopeta jauhaminen avioliitosta ja vie miehesi maistraattiin (tee tarvittavat paperihommat edeltäkäsin) ja vaikka lounastauolla käytte laillistamassa liittonne.
Simppeli homma. Ei ole aivokirurgiaa!
Ja mitenkähän kauan tällainen liitto kestää jos mies ei sitten ole täysi tossukka ja alistettava?
Nainen määrää ja pakottaa kaulimen kanssa oman tahtonsa läpi, oikein kunnon Justiina!
Miehellä ei saa olla omaa tahtoa ja jos on sitä ei kuunnella. Onnellinen aviopari ja avioliitto siitä syntyykin...
"Olen kertonut miehelle monesti, että avioliitto on tärkeä mulle. Olen saanut myös vaikutelman, että myös hänelle. " Avioliitto on tärkeä sinulle, mutta et ole suhteessa yksin! Sanot että olet saanut sen vaikutelman että myös miehelle - vaikutelman? Siis oletteko puhuneet asiasta vakavasti ollenkaan? Onko mies saanut puhuttua suunsa puhtaaksi: tahtooko avioon vai ei? Vai mennäänkö tässä vain sinun tahtosi ja vaikutelman perässä?
Lakkaa nyt hyvä ihminen painostamasta, istukaa alas ja puhukaa. Ja kummallakin suunvuoro ja lupa sanoa oma mielipiteensä ilman painostamista ja vaatimuksia.
Ehkä noin ison askeleen ottaminen on miehelle pelottava. Onhan se iso muutos elämässä. Avainsana tässä on puhuminen ja kuuntelu!
"Puhuminen" on useimmiten vain painostamista tarkoittava kiertoilmaus, eufemismi.
Siinäpä se niin on. Itse naisena kosin, kun alkoi näyttää vakavammalta yhteiselolta. Minulle oli tärkeää, että olen virallisessa suhteessa, epäviralliseen en olisi suostunut. Hän vastasi heti myöntävästi. Vuoden päästä naimisiin ja kahden vuoden päästä olimme vanhempia. Se oli selkeä valinta ja arvostan sitä, että lapsille tuli automaattisesti perheen yhteinen sukunimi. Elämä on valintoja ja jokaisella on kai joku focus omastaan, omilla periaatteilla olisi tulos voinut olla myös naimaton nainen ja yksin loppuun asti, jos hän ei olisi suostunut kosintaani.
Hei onpa kimura tilanne jos nyt mietitään tuota, että haluat välttämättä naimisiin ja tuon sormuksen. Olen sitä mieltä, että sinun mies on nyt vain tottunut tuohon teidän mukavaan yhteiselämään ja hän ei pidä naimisiin menemistä tärkeänä.
Mutta olet oikeassa, kun teillä on tuo yhteinen lapsikin niin on päivänselvää, että parempi olisi virallistaa suhde sormuksin. Koska ensisijaisesti lapsen eläminen on turvattava ja hänellä on oltava oikeus isänsä varoihin.
Sain vaikutelman, että olet onnellinen miehesi kanssa tässä suhteessa.
Kaikki riippuu kaikesta ja mielestäni teidän on aika keskustella vakavasti tästä asiasta:
Sormuksia ihan nättejä on monen hintaisia, ei kannata tuijottaa itsepäisesti hintalappua, rahasta ei voi olla kiinni. Joten pudota vähän vaatimustasoa ja ala miettimään niitä tulevia häitä ja aseta päivämäärä.
Näillä neuvoilla saat vauhtia tähän jumi tilanteeseen ja tulee selviämään sekin, että miksi miehesi on haluton. Täytyyhän hänellä nyt joku selitys olla kaikelle.
Muista aina, että elämä ei lopu siihen jos et pääsisikään naimisiin hänen kanssaan.
Naimisiinmenon en näe paljon muuttavan elämää sen kummemmaksi teidän kahden välillä. Elämä vain selvenee juuri tältä taloudelliselta kannalta ja voi olla lapsen parhaaksi. Mutta sinun täytyy olla täysin varma, että sinulla on vierelläsi oikea mies. Ja ettei hänellä ole mitään luurankoja komerossa piilossa.
Oikein hyvää jatkoa sinulle ja onnea elämääsi.
Terveisin, Avioliitosta eronnut keski-ikäinen nainen:
Tehän elätte käytännössä avioliitossa koska teillä on jo yhteinen lapsi.
Jos avioon meno on sinulle noin tärkeää, kosi itse ja pyydä selkeä kyllä tai ei vastaus.
Avioon voi mennä maistraatissa, eikä avioitumisessa tarvita sormuksia.
Ei sormus ole mistään minkäänlainen todiste eikä vakuus. Itselläni on sormet täynnä sormuksia, yksikään ei ole kihla- eikä vihkisormus.