Lämpimät ruuat aina sämpylällä tai herkuilla? Mun yks kaveri laihduttaa niin että syö tyyliin sämpylän, suklaapatukan ja suklaaproteiinipirtelön tai munkin päivässä. On laihtunut mutta mietin onko terveellistä. On ollut jo monta kuukautta tällä ruokavaliolla. Sanoo ettei nälkä. Ei syö lämmintä ruokaa lainkaan.
Mitä tapahtuu jos korvaa
9
<50
Vastaukset
No ei tietystikään ole terveellistä. Sämpylä ei edes ole erityisen kevyttä puhumattakaan suklaapatukasta.
- Anonyymi
Nopeuttaa ennenaikaista rapistumista ja vanhenemista. Riippuu tietenkin kuinka pitkään tuollaisella syömisrepertuaarilla meinaa jatkaa. Omitut huonot tavat jäävät helposti myös päälle. Osaksi omaa elämää ja identiteettiä. Niistä ei pääsekään irti sormia napsauttamalla. Sinun on siihen juttuun vaikeata puuttua. Jos huomauttelet liikoja asian epäterveellisyydestä, niin kaverisi on uhmakas ja entistä kiivaammin tarrautuu omiin vääristyneisiin uskomuksiinsa. Faktoilla ei koskaan pysty voittamaan toisen ihmisen egoa. Ihminen mieluummin hyppää kaivoon kuin ottaa kerrotut faktat vastaan tosiasioina,
- Anonyymi
Ei ruuan tarvitse olla lämmintä. Se ei ole ollenkaan välttämätöntä. Tärkeintä on se, että se koostuu teveellisistä aineksista. Suklaapatukka, pirtelö tai munkki eivät sellaisia ole. Kokojyväsämpylä menettelee ja jos sen väliin laitetaan reilusti salaattia, vähärasvaista juustoa ja vaikkapa broileria niin kyllähän se ateriasta käy.
Salaatit ovat yleensä muutenkin kylmiä ruokia ja niihin voi lisätä proteiinia lähes mistä tahansa - Anonyymi
Minä laihduin juurikin tuon tapaisella ruokavaliolla 24 kg, sitten olin lääkärin tarkastuksessa ja kaikki arvot hyvät.
- Anonyymi
Ei siitä ainakaan hyvää oloa saa,ja joutuu olemaan nälässä.
Pidän itsekkin välillä pulla ja karkkipäivän,jonka aikana syön vain pullaa ja karkkia.
Ei siitä liho ,eikä laihdu jos kalorit jää alle 3000 kal pv.
Jos siihen lisäksi syö vielä pitsan kalorit nousee 1500 kal,lihomisen vaara on silloin erittäin suuri.
Kalorit pitää roskaruokapäivinä laskea tarkasti aina syönnin jälkeen,muuten ne saattaa nousta aivan valtaviin lukemiin.
Terveellisellä kevyellä ruualla laihtuu,vaikka syö suuria ruokamääriä. - Anonyymi
Olet tosi tietämätön. Lue ja viisastu!
No ei tapahdu yhtään mitään, jos saa tarpeelliset hivenaineet ja vitamiinit.
Ei ihminen tarvitse lämmintä ruokaa.
Se on vain urbaani legenda!- Anonyymi
Kyllä minä ainakin syön mielummin ison herkullisen kasvisliha-aterian,jossa 200g porsaanfilepihvi,riisiä tai perunaa erillaisia kasviksia yhteispaino 700 g 500 kal,kuin esim muutaman palan suklaata.
Olen laihduttanut ennenkin.Yleensä jo heti ensimmäisellä viikolla nestepaino laskee 3 kiloa,jatkossa laihtuminen on aivan itsestä kiinni.Jos haluaa laihtua,niin laihtuu varmasti lisääkin.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254981L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa674346TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3021779Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki
Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o91599Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231575- 671485
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448