Siitä,kun mies ilmoitti haluavansa erota,on nyt noin kuukausi aikaa.Ja tämä aamu oli ensimmäinen,jolloin heräsin ilman ahdistuksentunnetta!Keitin itselleni aamukahvin ja nautin omasta rauhasta.En uskokaan,että tunne on pysyvää,mutta kun tähän saakka olen joka aamu ollut hyvin ahdistunut!Uskon nyt,että kyllä elämä joskus voittaa!
Heräsin ilman ahdistusta..
Jospa joskus helpottaa
162360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kuukausi meni että sain itseni koottua. Alamäkiä tulee ikäväkyllä, minulla se tuli 3 kk kohdalla, mutta ylös päin kohti kevättä tässä taas mennään. Tsemppiä ja pidä lippu aina korkealla.
Niin,kevättä kohti!Tiedän varmasti,että alamäkiä tulee,mutta ei onneksi ahdista koko ajan.Olen itkenyt,puhunut ja nauranut mustalle huumorille ja ne ovat helpottaneet oloa,kiitos ystävät!Kun vain saisin itsetuntoni ylös täältä syövereistä,se painui pettämisen ja jättämisen myötä aivan pohjamutiin,joskaan se ei koskaan mitenkään huipussa ole ollutkaan.En vaan osaa olla syyttämättä tästä itseäni,miten kaamea oikein olenkaan,kun en miehelleni riittänyt,enkä häntä enää viehättänyt.Kaipa sekin joskus sieltä nousee...
Sinä et olisi voinut toimia toisin, pettäminen on aina toisen valinta suhteessa. Tottakai sitä miettii mitä olisi voinut tehdä että mies ei olisi joutunut kiusaukseen. Oma mieheni ei koskaan kyennyt puhumaan ongelmistaan ja minä en ole ajatustenlukija, kaikkeni tein että hyvä olisi ollut. Jos menee niin menee, rakenna oma elämäsi ihan uudestaan pala palalta. Itseänikin tsemppaa tällainen kirjoitus koska on pakko motivoida itseänsä tekemään positiivisia asioita. Syviä huokaisuja kannattaa kokeilla, jotenkin se puhdistaa synkät ajatukset ulos.....
saanut kuin kolauksen.Maailmassa miehiä riittää, kysymys vain on siitä mitä haluaa, milloin ja kenet. Sure ensin rauhassa, itselläni ei tulisi mieleenkään tässä vaiheessa ottaa uutta miestä, mieheni on jo kaksi naista tässä välissä jättänyt ja ei hyvin pettäjällä mene. Oma oli hänen valintansa.....
Kiva että edes yksi aamu on valoisampi. Älä syytä itseäsi, vaikka olisit seissyt päälläsi, ei se olisi auttanut. Hän ei arvostanut sinua sinuna ja on olemassa sellainen ihmistyyppi, joka pettää heti kun arki astuu elämään. Pystyvät vain rakastumaan, ei rakastamaan.
Kuule jospa joskus,
Älä syytä itseäsi siitä että puolisosi petti ja jätti, siinä ei ain amikään viehätysvoima auta jos puolisoiden näkemykset muuttuu ajan myötä. Asiaan on kyllä molemmilla vaikutusta, syystä tai toisesta suhteet ei aina kestä. Ei silloin kyse ole sinun riittävyydestä, eihän puolisosikaan ilmeisesti ajoissa osannut puhua tunteistaan että asialle olisi voinut mitään tehdä. Mulle on käymässä just niin, liian myöhään sain sanottua puolisolle että joku mättää oikein pahasti, vaikka puolisoni on ihana ihminen - mutta nyt ei mulle sopiva. Ja ei se ole puolison vika ettei ole aikaisemmin puhuttu, kun hän ei ole ongelmia tiedostanut.
Voimia ja valoa sulle!
Minulla nyt kolme kuukautta takana ja ahdistus tulee nyt harvemmin ,mutta tulevaisuuskin on jo muutakin kuin mustaa.Ei ole helppo asettua ajatukseen yksin neljän lapsen kanssa,kun toinen vaan ilmoittaa rakastuneensa toiseen 23 yhteisen vuoden jälkeen.Katkeraksi en aio ruveta,mutta töitä tämä vaatii.Onneksi kesä on tulossa ja aurinko paistaa risukasaankin.Huono en ole, mutta rakastin ehdoitta ja jos se ei riitä niin asialle ei voi mitään.
Meillä myös minä rakastin miestäni ehdoitta, ja luulin asioidemme olevan hienosti. Mies ei pystynyt puhumaan ongelmista, eikä varmaan tule jatkossakaan kenenkään kanssa tarpeeksi pystymään. Rakastui toiseen naiseen ja on lähdössä. Rakastaa minuakin edelleen, mutta tuuppasin häntä vähän, niin pystyi valitsemaan sen toisen. Ei elämästä puolikkaan miehen kanssa olisi mitään tullut. Ahdistaa, kun jää yksin kahden lapsen kanssa, mutta kevät on onneksi tulossa ja miehen kanssa pystymme järkevästi asiat hoitamaan, ja jopa lohduttamaan toinen toistamme tässä tilanteessa.
En halunnut lähteä niin että olisin loukannut toista.Vaatii mielettömästi lähteä kun kaikki näyttää olevan vielä hyvin.Olimme ystäväpiirimme ihannepari ja kaikki kauhistelivat,kun halusin erota.Tunsin kuitenkin,etten voinut enää olla onnellinen siinä liitossa ja otin asian puheeksi.Tajusimme,ettemme olleet kumpikaan olleet enää aikoihin onnellisia.Elämä oli jatkuvaa raahautumista päivästä toiseen.Emme sotkeneet eroomme kolmansia tai neljänsiä pyöriä,hoidimme eromme kahden aikuisen kesken ja pystyimme säilyttämään kumpikin kunniamme.Kaikki järjestelyt teimme lapsiamme säästäen.He kokevatkin saaneensa elämään lisää eivätkä menettäneensä,kun heillä on nyt kaksi kotia lähekkäin,jissa he asuvat vuoroviikoin.Exn kanssa olemme hienoissa väleissä,olemme olleet erossa toinen toisetemme parhaat tukijat.Näinkin voi erota!
Silti ahdistukselta ei säästy erossa kukaan.Joutuu itsenäistymään ja kohtaamaan itseään.Se ei ole helppoa läheskään aina,mutta lopulta palkitsevaa.
Se tunne,kun on ahdistanut pitkän jakson ja sitten yhtenä hetkenä ei ahdistakaan,on arvokkaampi kuin kaikki maailman aarteet!!!
Tsemppiä ja lisääntyvää auringonvaloa kaikille!!!
totuuden.Olen itse kokenut samoin ja todella huomannut että erossa:itsensä kohtaaminen,on kaikista vaikein ja kun se onnistuu:ahdistus poistuu!
ärsyttää tämä ajattelu, että aina pitäs olla niin mahdottoman onnellinen. Mitä se onni sitten on? eikö mikään enää riitä ihmisille? Eikö elämä noin enimmäkseen ole aika arkista?
Siis en tiedä sinun tilannettasi, sinänsä ei kannanotto siihen. Voihan olla, että jotain teillä on pahasti pielessä.
Nii,odottelinkin jo kannanottoa onnellisuus-teemaan.Nykyisin heti leimataan itsekkääksi oman navan kaivajaksi,jos lähtee suhteesta,jossa ei hakata/petetä tms.Olisiko pitänyt alkaa odottelemaan/järjestämään TOSI ongelmia esim.hyppäämällä vieraaseen petiin,kuten monet tekevät???!!!!Kuitenkin se nyt on vaan niin,että ihminen elää ihan itse ainukaisen elämänsä.Jos tuntee 3-kymppisenä elävänsä kelopuun pystyyn kuollutta elämää,mielestäni on turha syyttää muita,vaan alkaa itse tehdä jotain.Pitkällisen prosessoinnin ja ajatustyön tuloksena päädyin siihen,että miehelläni ja minulla ei ollut tarpeeksi yhteistä eikä samaa suuntaa elämässä,lapset toki,mutta vanhemmuuteen voi olla sidoksissa monella muullakin tavalla kuin lillumalla itse löyhässä hirressä "huonossa"liitossa.On mielestäni myös väärin sitoa toista osapuolta suhteeseen,johon ei enää edes itse usko.
Elämäni on nykyisin paljon parmpaa,kun pidän onneni avaimia käsissäni.En ole taloudellisesti enkä henkisesti riippuvainen toisesta,otan vastuun elämästäni.Se ei ole kivutonta tietenkään.Jokainen tekee omalla elämällään mitä haluaa,omat valintansa ja kasvaa sen mitä kykenee.Tämä on minun tieni.Kaikekni olen tehnyt tukeakseni exää,joka kuitenkin myös on nykyisin oman itsensä herra ja tyytyväinen siihen."Miten tahansa voi elää",laulaa Jonna Tervomaakin viisaasti.Suvaitsevaisuutta kaikille!
Ja onni on muuten juuri arkea.Ei arkeen väljähtynyttä suhdetta tarvitse.
näitä jotka hoitavat eronsa "hienosti" jos kerran haluavat erota. Kolmansilla ja neljänsillä osapuolilla sotketaan kaikki mahdollinen ja kanssakäynti tulevaisuudessa on lähes mahdotonta. Tosin lasten takia itsekkyys tulisi jättää taka-alalle tai ainakin pohtia asiaa kymmenen kertaa ennen eroa.
Kyllähän se olisi kivaa, jos omat ratkaisut koskisivat vain omaa itseä. Mutta onko oikein tehdä omalla "onnen" tavoittelulla muut ihmiset siinä lähellä onnettomiksi. Eikö puolison ja lasten onni merkitse mitään? Siis kannattaa miettiä todella tarkkaan löytyykö se parempi onni eroamalla.
Omaa itseään saa ja pitää ajatella, mutta puhdas itsekkyys on väärin.
Ensimmäistä kertaa vuosiin ei ole helmikuussa ollut lamaannuttavaa masennusjaksoa!!!
Se vasta on itsekästä sitoa mies liittoon johon ei enää itsekään jaksa uskoa!Kun ei ole enää hellyyttä,läheisyyttä vuosikausiin ja seksikin pelkkää "velvollisuutta",on turha puhua enää kenenkään onnesta mitään!Lapsilleni haluan antaa mallin ,että kunkin tehtävä on itse tehdä itsensä onnelliseksi.Parisuhteen mallin haluaisin olevan hellyyttä täynnä-sellaista mallia ei tietenkään juuri nyt ole,kun ei ole minkäänlaista parisuhdetta=)Kuten sanottu,lapsemme ovat erittäin tasapainoiset ja kokevat saaneensa lisää elämäänsä,eivät menettänennsä mitään!
Toki ero an aina rankka ja vaativa ja viimeinen ratkaisu,jota ennen tulee yrittää kaikkensa.Mekin kävimme moneen otteeseen perheneuvolassa,keskustelimme,teimme parannusyrityksiä...Lopulta ero oli ainut vaihtoehto.
Minun kritiikkini olikin kohdistettu lähinnä siihen, että eroa pidetään ensimmäisenä ja kenties jopa ainoana ongelman ratkaisuna.
toki ymmärrän että joskun ero on paras ratkaisu. Mutta se todella vaatii sen, että ensin yritetään selvittää asiat muuten.