Miten valitsette tulevan kumppaninne? Minkälaisia asioita haluatte tietää, mihin kiinnitätte huomiota? Olen suhteessa, jonka en koe antavan minulle tarpeeksi. Aikeissa olisi vihdoin päättää tämä epäonni ja löytää sopivampi kumppani. En haluaisi tehdä samaa virhettä uudestaan, vaan tutustua toiseen paremmin ennen sitoutumista, jotta voisin olla varmempi yhteensopivuudesta. Ihan varma tuskin koskaan voi olla.
Minulla ei kauheasti ole kokemusta treffailusta, mutta sellainen kutina on, ettei treffeillä yleisesti oikein puhuta negatiivisista ominaisuuksista. Mutta suhteessa kun joutuu kohtaamaan myös ne toisen huonot puolet, niin olisiko hyvä tapa molempien ajan säästämiseksi puhua avoimesti myös niistä? Toki voi olla, että kaikkea ei aikaisemmin ole tullut edes esille. Mutta näin ei tarvitsisi huomata niitä asioita vasta pidemmän yhdessäolon jälkeen, vaan voisi jo heti pohtia, pystyisikö elämään niiden kanssa. Jos ei, niin ei tarvitsisi tuhlata kummankaan aikaa sen enempää.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.