Miksi sinkkuus on huono juttu?

Olen nainen mutta samat kokemukset.
Parisuhdetta kokeiltu muutama kerta, seurustelua myös, ei toimi.
En vain jaksa pitemmän päälle. En edes oikeasti ole rakastunut koskaan.
Nyt sitten kysytään miksi edes yritin, no enpä tiedä itsekään. Ehkä koska sehän on tapana että se kumppani haetaan ja yhdessä ollaan, vaikka hampaat irvessä. Onneksi kasvoin siitä yli ja aloin kuunnella itseäni mitä oikeasti tahdon ja elää sen mukaan.
Nyt on hyvä olla.
Minun tuttavani ja perhe ja sukulaiset ovat asian hyväksyneet eikä kukaan yritä tyrkyttää ketään eikä kummastele eikä utele. Ehkä se on hyväksytympää että nainen elää yksin? Joka tapauksessa vapaudestani en aio luopua mistään hinnasta.
Olen täysin vakuuttunut että kaikkia ihmisiä ei todellakaan ole tarkoitettu parisuhteeseen. Omassa suvussani on ollut useampikin nainen jotka ovat eläneet yksin ja menestyneet hyvin, sekä pari miestä.
Elämä yksin voi olla ja monen kohdalla on se ainoa oikea!

Heippa groove, ollaan ennenkin törmätty. Mä vaan eri nimimerkillä tuolloin hoselsin.

Minusta sun sinkkuus tms. ei ole tuttavien eikä sukulaisten päätettävä asia. Voithan sanoa, että viihdyt sinkkuna, että kerrot jos tarviit paritusapua ja kun tilanne muuttuu, jos muuttuu. 😃

Muita saa vapaasti häiritä sinkkuutesi. Älä ota siitä paineita, kun se ei kerran sinua häiritse. 👍

Minusta sinkkuus ja parisuhde on aikapitkälti kulttuurin ja ihmisten massana keksimiä termejä.

Kun miettii, niin parisuhde voi olla mitä vaan... se on 20 vuotiaana eri kuin 30 vuotiaana ja 40 vuotiaana taas ihan erijuttu rakentaa... tarpeet ja halut muuttuu, mutta ihmismieli koettaa silti rakentaa jotain siihen jo koettuun laatikkoon.

Sama on sinkkuus. 20 vuotiaalle kumppanittomuus on se ainoa huoli, 30 vuotiaana se on jo tuska, jos ei ole kumppania ollut, mutta parisuhteessa elävä saattaa jo haiksilla sinkkuusen peräänkin. 40 vuotias parisuhteissa ollut ei välttämättä enää kaipaa sitä vuoristorataa...

Kannattaakin pysähtyä vähän kuullostelenaan itseään. Mitkä asiat itselle on tärkeitä ja hyviä juttuja, sekä miten ne voi saavuttaa. Koittaa irroitttaa ajatuksista ne vanhat tavat... Ei välttämättä tarvitse asua samassa talossa, että jonkun kanssa on yksissä. Ei tarvitse olla samassa kaupungissakaan. Vai tarvitseeko vain sitä toisen läsnäoloa?

Se tuntuu alkuun oudolta, mutta joskus elämässä pitää vaan luopua joistain kuvitelmista ja niihin kytkeytyvistä muistoista ja tunteista. Mutta se on varmaa, että kun antaa tilaa, voi kokea jotain ihan uutta. 😊

Parisuhteessa oollaan rahan ja seksin takia. Kun asuu yhdessä niin säästää rahaa koska kumppani maksaa asumisesta puolet. Ja lopulta masentuu jos on yksin liian kauan.

Ei sinkkuus ole lainkaan huono juttu.

Ihminenhän on yksiavioisen sijaan pikemmin sarja-avioituja.

Oliko ne suhteet sitten niin huonoja, että olisit mieluiten jättänyt ne kokematta?
Ei tarvitse lähteä ajatuksesta että parisuhde kestää sitten loppuelämän ja jos ei kestä, niin se on epäonnistunut.

Eilen iltauutisissa sanottiin, että nyt asutaan yksin niin sillon sitten asutaan. Kyllä ne tietää. Enää ei myöskään käydä kylässäkään kenenkään luona.

Ei ole. Älä usko niitä. Haluavat vain sinutkin samaan liemeen kuin missä itse ovat.

Kaikki valitsee oman elämänsä, minusta se kumppanin luonteet pitää naksahtaa yhteen.

Itse miettisin otsikkoa ja viimeistä lausetta yhdessä. Ehkä tuo vapaaehtoisuus on linjassa onnellisuuden kanssa.

Itse olen parisuhdeihmisiä tai oikeastaan ehkä oikeampi termi olisi perheihmisiä. Jos mietin parasta aikaa elämässäni niin se kyllä sijoittuu aikaan jolloin minulla oli kumppani ja lapset.
Eron jälkeen olen kumppania etsinyt ja tavannut monia fiksuja, ajattelevia naisia jotka olivat samssa elämäntilanteessa ja joiden arvomailma kohtasi kanssani. Olisin ollut valmis useammankin kanssa katsomaan pidemmälle mutta he olivat eri mieltä.
Nyt täytettyäni puoli vuosisataa päätin että en enää kumppania etsi vaan keskityn olemaan niin onnellinen kuin vaan pystyn vaikka ihan kokonaiseksi en itseäni enää tunnistaisi. Rakkaus nyt jää reserviin ja olkoon siellä.

Isäni on myös sinkku mutta ei hänkään omasta tahdostaan. Vaikka isällä on harrastuksia, ystäviä ja sukulaisia ympärillä niin olen ihan varma että hänkin olisi onnellisempi jos vaikka istuttaisi pensaita takapihalle äidin kanssa kuin että käy äidin haudalla sytyttämässä kynttilöitä.

Vapaaehtoisten sinkkujen kanssa meilläkin on se yhteistä että meiltäkin kysytään tyyliin "et ole sitten uutta ottanut".

Kiitos asiallisista kommenteista ja mielipteistä! Luin eräästä varsin "luotettavasta" mediasta artikkelin, josta tunnistan itseni pahemmaksi kuin pettäjäksi. "Parisuhteessa yhteys on ehkä katkennut tai sitten toisen kuljettamista omaan mieleen ei ole koskaan tapahtunut." Tuo on aika lähelle se mun syy sinkkuuden valintaan. En vaan osaa tai uskalla päästää ketään mun mieleen tai en edes ymmärrä miksi edes pitäisi.

https://www.iltalehti.fi/suhteet/a/c0683db4-7d33-4bf8-8c02-cc1181102a96

Mä sanoisin alottajalle, että olet ollut vääränlaisten ihmisten siis itsellesi vääränlaisten ihmisten kanssa yhdessä ja olet voinut itse olla lapsenomainen. Ihmisillä on erilaisia taustoja ja kokemuksia ja kukaan meistä ei ole "tabula rasa" suhteeseen mentäessä, sinun kipukohdat ocat voineent olla epäsopicat toisen ihmisen kokemusten kanssa, lisäksi vaikka itse olisit yrittänyt selvittää ja hootaa asioita, ollut kenties joustavakin niin toinen ei välttämättä ole sitä ollut. Toisilleen sopivien ihmisten kanssa homma pelais ja vaikka ite tietäis olevansa hyvä parisuhdekumppani niin se, että löytäisi sen sopican vastaparin on oikeesti yhtä todennäköistä kuin lottovoitto. Tuossa mielessä mä en myöskään oikein usko parisuhteisiin, mutta kun suhdeihminen olen niin oon hyväksynyt, että tulevaisuudessa suhteet on sitten lyhyempiä, kun vielä on sitä alkuhuumaa. Kun turpiin ei cahvasti tunteellisena ihmisenä viitti ottaa tunnepuolella niin mielellään kiintyy ja tuntee sit jatkossa vähempi kumppaneita. Se lienee itelle se vaikein rasti opetella.

Miksi muiden mielipiteet kiinnostaa? Jos viihtyy sinkkuna niin sanoo vaan frendeille että loppu se paritus ja tuputus, olen onnellinen näin. Ei kenenkään parisuhteet tai sinkkuus kuulu muille pätkän vertaa. Itellä menis kaverit vaihtoon jos jatkuvasti omia elämäntapoja pitäis niille perustella tai puolustella.

Hyvä kommentti mulle. Ehkä koen ja näen itseni liikaa toisten ihmisten kautta, mutta toisaalta en uskalla päästää toista lähelleni. En nyt muista sanaa, jonka viimeisin exäni minulle sanoi, mutta se liittyi tuohon, mutta se ei kuulu minun sanavarastoon, joten unohdin sen.

Joka tapauksessa elämäni laiva kulkee hyvässä kurssissa kohti sellaisia saaria, joissa olenj ollut ja myöskin sellaisia jotka haluan kokea.

Minulla on ollut muutama minusta vakava suhde, jotka kuitenkin ovat päätyneet epäonnistumisiin. Ehkä mä olen vaikea ihminen, on asioita joita mä en yksinkertaisesti kestä parisuhteessa. Minusta perisuhteeseen kuuluu vain kaksi ihmistä ja kolmannen aikuisen ihmisen siihen kuvioon liittäminen... Silloin se suhde on minun kohdaltani ohi.

Ja kyllä asiasta on puhuttu jo ennen; varsinaisen suhteen alkamistakin ja kuitenkin...
Mä olen tajunnutkin jo asian, parempi olla ilman sitä kumppania vastaisuudessa.
Ongelma on kuitenkin siinä; ett mä haluaisin omia lapsia kuitenkin.

No, eihän se ole ongelma, päättelee useammatkin varmaan, mutt mullepa on.
Mä olen seksuaallisesti hitaasti syttyvää lajia, ns. demiseksuaallinen ja siinä tulee se varsinainen ongelma.
Joka on ollut lähinnä myös suhteideni päättymisen syy , tunneside on päättynyt siihen kolmannen osapuolen ilmestymiseen.... eli miehen petollisuuteen.

Kun mun seksuaallinen kanssakäyminen vieraan miehen kanssa on pois suljettu, niin jäljelle jää vain keinohelmöinti ... joka sekin on loppujen lopuksi hankalaa.
En mä pysty kuvittelemaan tilannetta ett lapsi kasvettuaan alkaa kysellä isästään.
Mitä mä silloin vastaan?
-"Kuule äidin kulta; kun sinun isästäsi ei ole mitään tietoa minulla, sinä kun olet koeputki lapsi."
Ei tunnu kovin luontevalle... eikä varsinkaan lapsen käsitys kyvylle käyvää.

Mä keksin keinon tämän probleeman poistoon; jos hankkiutuisin raskaaksi jonkun "entisen rakkaani" kanssa, olisi se mulle helpompaa kuin ventovieraan miehen kanssa. Eräät tahot sanoivat ettei se olisi reilua miestä kohtaan!
Joten mä kysyin suoraan eräältä ex-rakkaalta hieman apua hankintaani ja kun tärppi olisi osunut.... mies saisi mennä menojaan. Ei minkäänlaisia velvotteita lapsen elatukseen eikä kasvatuksenkaan suhteen, ihan kokonaan mun projektini.

Ei onnistunut, hän (ex-rakas) vaati nyt taas avioliittoa; jota kerran suunnittelimme.
Se ei kyllä sovi mulle, liian korkea hinta, sitoutua nyt ehdoin tahdoin petturiin.
Sanoin ett usko sinä unelmiisi, minulta ne jo loppuivat.

Ja tänään mä sain koko p*sk*lastin silmilleni... se saamarin petturi oli käynyt kertomassa mun Faijalle ehdotukseni; au.äitiydestäni.
Kohtaushan siitä syntyi kotonani, missä mä en sanattomaksi jäänyt!
Emo meni itkien makkariinsa ja Faija puki takin ylleen lakin päähänsä ja poistui, heittäen oven melkein sararoineen eteisen puolelle. Tuskin nähdään Faijaa tänään kotona, menee jonnekin rauhoittumaan varmaan... ehkä kesämökilleen.

Ei aina ole niin helppoa päättää mitä elämältään haluaa, kun mulla ainakin on vielä tuo ydinperheenikin jotain mieltä asioista.
Mun itsehän tämä valintani on tehtävä; mitä mä haluan ja mistä mä luovun.
Mutt joo, paineet ulkopuolelta ovat kovat... pakko myöntää!

...tuskin mun tarvitsee tätä allekirjoittaa!

Mulla oli myös aikoinaan lapsiogelma. Kolmikymppiseä aloin haluta lasta, koska elämä ilamn huonosti kasvatettuja lapsia alkoi tuntua liian helpolta, mutta siloinen elämäntilanteeni ei ollut otollinen siihen. Reissarin työn puolesta paljon ja boheemi nuoruudenrakastettuni ei vaan tuntunut sopivan äitirooliin. Suhteemme oli jo muutenkin törmäyskurssilla, johon liittyi uskottomuutta ja kaikkea muuta ikävää juttua.

Erinäisten vaiheiden jälkeen sain lapseni ja se on ollut mulle tosi tärkeä juttu. Parisuhde kariutui seitsemän vuoden jälkeen, mutta minulla on lapsi (nykyisin teini), jota rakastan yli kaiken. Ymmärrän todella hyvin halusi saada lapsi. Mieti kuitenkin sitä, että on todella haastavaa oll yksin vastuuss lapsesta. Onneksi voin jakaa vastuut ex. vaimoni kanssa. Huom, en ole vain viikonloppuisä.

Mutta mehän juteltiin tässä parisuhteen/suhteettomuuden kiemuroista. Vähän harhautui...

Saisipa olla sinkku ilman seksuaalisia haluja naista kohtaan, koska ne tekevät sinkkuna olosta yhtä tuskaa....