Kuinka päästä yli pettämisestä vai pääseekö koskaan?

Anonyymi

Mieheni petti minua 9 kuukautta sitten ja edelleen asia on niin arka, että itken ja masennun välillä aivan täysin. On alkanut tuntumaan, että pitäisikö vain erota, helpottaako asia sitten. Ollaan keskusteltu paljon tapahtuneesta ja siihen johtaneista syistä ja vietetty aikaa yhdessä erilailla kuin aiemmin. Mutta nämä romahdukset ovat niin hirveitä sitten kun niitä tulee, että tiedän aiheuttavani myös miehelleni pahaa oloa ja hän kuitenkin katuu tekemäänsä, mutta ei tiedä miten voisi minua auttaa. Enkä tiedä kyllä itsekään.

213

15753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miehen olisi pitänyt jo itse erota tuolloin. Jos ei ymmärretä pettämisen merkitystä suhteessa niin sitten on jotain vialla. Luottamus on suhteen kivijalka ja sen hajottaminen on pahin mahdollinen asia.

      • Anonyymi

        Niin. Monet pettää. Itsellä suhde varattuun. Kaupassa tervehditään,vaikka vaimonsa mukana. Ei se vaimo ees aavista. Mehän ollaan ystäviä :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Monet pettää. Itsellä suhde varattuun. Kaupassa tervehditään,vaikka vaimonsa mukana. Ei se vaimo ees aavista. Mehän ollaan ystäviä :D

        Hyi,äijä kastaa tikkuaan kahteen.Ompa inhottavaa kaksi muijaa .Jäisitpä kiinni.Onko tuo sen arvosta.


      • Anonyymi

        Hyi helvetti tuollaista ihmistä.


      • Anonyymi

        Huijaustahan tuo viesti oli. Kai ymmärrät sen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyi helvetti tuollaista ihmistä.

        Aviorikos on syntiä mitä kaikki eivät sellaiseksi edes käsitä. Mutta te vaikutatte käsittävän aviorikoksesta aiheutuvan mielipahan todellisen merkityksen oikealla tavalla. Menkää toki seurakuntamme vastuunkantajan puheille, pastori tms ja puhukaa asia auki sellaisessa ympäristössä missä armo voittaa tuomion ja syytöksen. Muistakaa se, että Jeesus on sovittanut tuonkin lankeamisen ja antaa todellisen voiman anteeksiantoon, jos haluatte viedä jumalsuhteenne kokonaan uudelle tasolle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyi,äijä kastaa tikkuaan kahteen.Ompa inhottavaa kaksi muijaa .Jäisitpä kiinni.Onko tuo sen arvosta.

        paras oli kun olin baarin vessas, nain varattua akkaa, mut lähin toisen luo siitä yöksi ja samalla paljaalla sitä. sit aamulla kotiin ja akka halus ottaa suihin, en siis kerenny suihkuun välillä. ei ollu onneks kellää tauteja. ja oma emäntä vaan nautti imemisestä =D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aviorikos on syntiä mitä kaikki eivät sellaiseksi edes käsitä. Mutta te vaikutatte käsittävän aviorikoksesta aiheutuvan mielipahan todellisen merkityksen oikealla tavalla. Menkää toki seurakuntamme vastuunkantajan puheille, pastori tms ja puhukaa asia auki sellaisessa ympäristössä missä armo voittaa tuomion ja syytöksen. Muistakaa se, että Jeesus on sovittanut tuonkin lankeamisen ja antaa todellisen voiman anteeksiantoon, jos haluatte viedä jumalsuhteenne kokonaan uudelle tasolle.

        Ho hoijaa Jumala tässä vielä tarvittiinki. Mitäs siinä sitten kait se akkaakin voi antaa anteeksi jos jumalakin antaa. Ja lässyn lässyn.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paras oli kun olin baarin vessas, nain varattua akkaa, mut lähin toisen luo siitä yöksi ja samalla paljaalla sitä. sit aamulla kotiin ja akka halus ottaa suihin, en siis kerenny suihkuun välillä. ei ollu onneks kellää tauteja. ja oma emäntä vaan nautti imemisestä =D

        Heitä ittes seinään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ho hoijaa Jumala tässä vielä tarvittiinki. Mitäs siinä sitten kait se akkaakin voi antaa anteeksi jos jumalakin antaa. Ja lässyn lässyn.

        ...kannustukset tälle!! Taas saatiin uskonto sotkettua arkipäivän elämään...


      • Anonyymi

        Juurikin näin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin. Monet pettää. Itsellä suhde varattuun. Kaupassa tervehditään,vaikka vaimonsa mukana. Ei se vaimo ees aavista. Mehän ollaan ystäviä :D

        Olet typerä lehmä ja toivon todella että saat joskus takaisin .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        paras oli kun olin baarin vessas, nain varattua akkaa, mut lähin toisen luo siitä yöksi ja samalla paljaalla sitä. sit aamulla kotiin ja akka halus ottaa suihin, en siis kerenny suihkuun välillä. ei ollu onneks kellää tauteja. ja oma emäntä vaan nautti imemisestä =D

        Maailma olisi parempi ilman sinua.


    • Anonyymi

      Tuohon ongelmaan on paljon mm podcasteja ammattilaisilta. Kuuntele ensialkuun niitä.


      Mutta. Aika älytöntä on yrittää ihmisen kanssa, joka on pettänyt täydellisesti luottamuksen ja satuttanut tarkoituksella.

      Vaikka syyt olisivat mitkä, pettäminen ei ole keino mihinkään. Sillä vain rikotaan ja teko on julma, itsekäs ja usein myös tarkoitushakuinen.


      Eevi Minkkisen podcasteista löytyy kymmeniä hyviä itseensä ja suhteeseen tutustumisen neuvoja.

      Tärkeintä on nyt alkaa pohtia, MITÄ MINÄ HALUAN? KUKA OLEN? MITEN ARVOSTAN IHMISYYTTÄNI?

      • Anonyymi

        Näin on!!!! Voimia sinulle taistelussasi! Tiedän mille susta tuntuu.. olen kokenut saman eikä siihen ole mitää muuta lääkettä ku poistua paikalta. Pettäjä ei ansaitse ymmärrystä ja uusia tilaisuuksia sinulta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on!!!! Voimia sinulle taistelussasi! Tiedän mille susta tuntuu.. olen kokenut saman eikä siihen ole mitää muuta lääkettä ku poistua paikalta. Pettäjä ei ansaitse ymmärrystä ja uusia tilaisuuksia sinulta!

        ”Vaikka syyt olisivat mitkä, pettäminen ei ole keino mihinkään. Sillä vain rikotaan ja teko on julma, itsekäs ja usein myös tarkoitushakuinen.”

        Siinäpä se pointti onkin, eli ”usein tarkoitus...”, varmaa kuitenkin on vain se, että emme tunne varmasti syitä jotka johtivat miehen lankeemiseen haureelliseen naiseen tässä kohtaa.

        Suositan kristillistä aviotyötä ja raakasti rakkautta ja sylin täydeltä aitoa anteeksiantoa.

        Mutta kivittäjät heitelkööt syntiset kivensä toistensa kalloihin, koska teistä jokainen on syntiä tehnyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on!!!! Voimia sinulle taistelussasi! Tiedän mille susta tuntuu.. olen kokenut saman eikä siihen ole mitää muuta lääkettä ku poistua paikalta. Pettäjä ei ansaitse ymmärrystä ja uusia tilaisuuksia sinulta!

        Olen samaa mieltä, ei mitään sääliä pettävälle. Ero laitettu vireille 4kk sitten. Itse ero oli helpotus, kun vielä katkeruudesta pääsisi eroon, pitäisi päästää toisesta irti henkisesti. Terapiassa koetan tätä työstää.


    • Sekä naisista että miehistä melko tarkalleen puolet on kertonut nimettömässsä kyselyssä olleensa sivusuhteessa varsinaisen suhteen ohella. Siis tähän mennessä, kun elämä on keskimäärin puolessa välissä. Eri asia on sitten, että monet jättävät kertomatta tai valehtevat puolisolleen pakon edessä.

      Koska ei ole oletettavaa, että sivusuhteet menisivät päällekkäin, ja koska elämää on vielä edessä, tuskin enempää kuin neljännes liitoista on sellaisia, joissa kumpikaan ei koskaan ole sivusuhteessa. Todellisuuden ja toiveen kuilu on valtava.

      Nuoret yleensä ajattelevat, että se on kerrasta poikki. Vanhemmat yleensä tottuvat todellisuuteen ja jatkavat vastoin omiakin oletuksiaan liittoa.

      Hyvää jatkoa teille ja hyvää joulua!

      • Anonyymi

        Edellinen kommentti on asiaa ja ok.

        Olen kokenut pettämisen pettäjänosana.
        Olin kihloissa ja rakastuin silmittömästi 36-vuotiaaseen naiseen, mutta suhde hänee olikin vaan seksi suhdetta. Suhteeme kesti 14 vuotta. Tilanne aiheutti sen, että hain "sitä oikeaa" elämääni ni. Petin ja petin yhtäaikaa useita naisia. Mitä jäi käteen? Yksinäisyys, paha omatunto, kaikki naist tuntui samanlaisilta, itkin 55- votiaana miehenä onnetonta tavoitetta onnesta. Ajauvun tilanteessa siihen, että kun tulee nainen kohdalleni joka on vaatimattomasti köyhyydessä elänyt ja haluaa nousta ihmisenä ja olla onnellinen.
        Niin tapasin hänet. Annoin hänelle mahdollisuuden kouluttautua ammattiin, opastin ja tuin häntä ja hänen lapsiaan rahallisesti sekä kannustaen elämän arjessa. Seitsemän vuotta elimme onnellisti, kunnes hänen tavoitteensa elämässään muuttuivat.
        Palaan siihen mistä lähdin tässä tarinassa. Kihlattuni suostui jatkamaan siitä mihiin jäätiin!
        Elämän onni ANTEEKSI ANTO. Kilattuni kanssa tunnen, että en voi löytää tasapainoa ja onnea muualta. SE ON ONEA KUN EI TARVI VALHEESSA ELÄÄ.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edellinen kommentti on asiaa ja ok.

        Olen kokenut pettämisen pettäjänosana.
        Olin kihloissa ja rakastuin silmittömästi 36-vuotiaaseen naiseen, mutta suhde hänee olikin vaan seksi suhdetta. Suhteeme kesti 14 vuotta. Tilanne aiheutti sen, että hain "sitä oikeaa" elämääni ni. Petin ja petin yhtäaikaa useita naisia. Mitä jäi käteen? Yksinäisyys, paha omatunto, kaikki naist tuntui samanlaisilta, itkin 55- votiaana miehenä onnetonta tavoitetta onnesta. Ajauvun tilanteessa siihen, että kun tulee nainen kohdalleni joka on vaatimattomasti köyhyydessä elänyt ja haluaa nousta ihmisenä ja olla onnellinen.
        Niin tapasin hänet. Annoin hänelle mahdollisuuden kouluttautua ammattiin, opastin ja tuin häntä ja hänen lapsiaan rahallisesti sekä kannustaen elämän arjessa. Seitsemän vuotta elimme onnellisti, kunnes hänen tavoitteensa elämässään muuttuivat.
        Palaan siihen mistä lähdin tässä tarinassa. Kihlattuni suostui jatkamaan siitä mihiin jäätiin!
        Elämän onni ANTEEKSI ANTO. Kilattuni kanssa tunnen, että en voi löytää tasapainoa ja onnea muualta. SE ON ONEA KUN EI TARVI VALHEESSA ELÄÄ.

        Ihanko onnea????


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko onnea????

        Onnea juuri, sillä valhe on jo kuolemaa tässä ajassa, mutta totuus tekee vapaaksi!


    • Anonyymi

      Riippuu tapauksesta, onko ollut seksiä vai vain tapailua. Meni siinä aikansa palautua kun naiskihlattuni kertoi olleensa suhteessa naimisissa olevaan mieheen. Ikävintä oli sit sen jälkeen kun nainen halusi läheisyyttä ja seksiä, oli jotenkin vaikea uppoutua asiaan, mielessä kävi että joku toinen mies mahdollisesti pannut muijaa ja vaikka kielsi suhteen sisältäneen seksiä niin mikä lie totuus, no muija sen tietää. Kuulosti selittelyltä kun kysyin muijalta miksi et antanut miehelle, muija sanoi että mies halusi seksiä mutta hän ei ollut valmis siihen touhuun mutta oli kuitenkin halukas salasuhteeseen, mikä niitä erottaa, uskottomutta kumpoikin seksiä tai ei. Yhteis elämä kuitenkin jatkui ja tapus jäi hijalleen taka alalle vaikkakin nousee välillä mieleen kun nainen viilettää yö elämässä ja tietty naisporukassa kuten silloinkin kun iski miehen yökerhosta.

      • Anonyymi

        Tämä oli yhden kerran humalainen hairahdus. Ap.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä oli yhden kerran humalainen hairahdus. Ap.

        Pettäminen on aina tietoinen valinta. Oli sitten humalassa tai ei.


      • Ei ole poikkeavaa, jos varattu nainen haluaa kanssakäymistä, mutta ei seksiä, toisen miehen kanssa. Kyllä tällaiseen törmää. Tuttua on.


      • Anonyymi
        Firdawsi kirjoitti:

        Ei ole poikkeavaa, jos varattu nainen haluaa kanssakäymistä, mutta ei seksiä, toisen miehen kanssa. Kyllä tällaiseen törmää. Tuttua on.

        Vessa voi olla varattu, nainen ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pettäminen on aina tietoinen valinta. Oli sitten humalassa tai ei.

        Tiedän. Kovin on vain humalassa ollut, kun ei itse tapahtuneesta mitään muista. Olemme silti miettineet, että mikä tähän mahdollisesti johti, mitkä oli ne syyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän. Kovin on vain humalassa ollut, kun ei itse tapahtuneesta mitään muista. Olemme silti miettineet, että mikä tähän mahdollisesti johti, mitkä oli ne syyt.

        "ei muista mitään" ja sinä uskot tuon? Jos on niin humalassa että muisti lähtee niin ei siinä enää panotouhuihin kykene.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedän. Kovin on vain humalassa ollut, kun ei itse tapahtuneesta mitään muista. Olemme silti miettineet, että mikä tähän mahdollisesti johti, mitkä oli ne syyt.

        Samaa väitti mieheni.Hän vain ei yleensä minun kanssa humalsssa pystynyt mihinkään eli vale tuokin.Eli mietippä pystyykö humalassa yleensä olemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa väitti mieheni.Hän vain ei yleensä minun kanssa humalsssa pystynyt mihinkään eli vale tuokin.Eli mietippä pystyykö humalassa yleensä olemaan.

        Kaikkein helpoin selitys vedota humalaan. Siihen ne rikollisetkin vetoaa..
        Jos on vieraissa käynyt, tuskim eka kerta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ei muista mitään" ja sinä uskot tuon? Jos on niin humalassa että muisti lähtee niin ei siinä enää panotouhuihin kykene.

        Kykener


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "ei muista mitään" ja sinä uskot tuon? Jos on niin humalassa että muisti lähtee niin ei siinä enää panotouhuihin kykene.

        Samaa mieltä! Valehtelua valehtelun perään. Ei ansaitse luottamusta tuollainen kurja p....skiainen.


      • Anonyymi

        Se on kyllä v*ttu hienoa, kun ihminen ei osaa YHDYSSANOJA.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kyllä v*ttu hienoa, kun ihminen ei osaa YHDYSSANOJA.

        Mitä heevettiä. Ei tässä nyt yhdyssanoja opetella. O lukematta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pettäminen on aina tietoinen valinta. Oli sitten humalassa tai ei.

        Pettäminen on harkittua kieliopillisesti, mutta lankeamisessa on lieventäviä asianhaaroja? Aviorikos on rikos johon uudestisyntymätön ihminen on omiaan hairahtamaan itsekkyytensä ja typeryytensä pettämänä. Ai mistäkö tiedän?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä heevettiä. Ei tässä nyt yhdyssanoja opetella. O lukematta.

        Yhdyssanat kirjoitetaan pienillä kirjaimilla netiketissä? Sitäkö se osaaminen on?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on kyllä v*ttu hienoa, kun ihminen ei osaa YHDYSSANOJA.

        Nyt puhutaan ihan muusta kun sanojen yhtymisestä.


    • Anonyymi

      Pettäjä pettää uudestaan.

    • Anonyymi

      Pakota miestäsi lahjoittamaan asuntonne sinun nimiisi.Jos miehesi
      pettää uudelleen niin olet varmistanut
      omat asiasi.Pettäminen on kallista
      puuhaa.

      • Anonyymi

        Hyvä hyvä


      • Anonyymi

        Hyvä hyvä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä hyvä

        Ei hyvää päivää, asuntokin naisen nimiin?

        Pettämisestä oli tutkimus 20 vuotta sitten ja miehet olivat selvästi aktiivisempia pettämään kuin naiset, joten epäselväksi julkaisussa jäi se, että valehtelevatko petolliset naiset sujuvammin, vai pettävätkö miehet ”ilmakitaran” kanssa?


    • Anonyymi

      Pettäjä todellakin pettää uudelleen, niin teki mieheni. Vuosia tapaili naista, teki ulkomaanmatkoja hänen kanssaan, ym. Tuli ilmi, vakuutti ettei ikinä enää. Meni kuusi vuotta ja paljastui suhde eri naisen kanssa, vuosia sekin kestänyt. Taas lupauksia, itkua ja ulinaa, etten lähtisi. En koskaan voi luottaa, olen niin petetty yksinäinen liitossa. Kun luotin ne toistakymmentä vuotta. Enää en jaksa lähteä, mutta rakkaus on kuollut.

      • Anonyymi

        Pääset yli, muttet ikinä unohda.
        Kokemusta. Halusin erota.


      • Anonyymi

        Tuntuu, että et jaksa lähteä. Minä lähdin ikäihmisenä kaksi vuotta sitten, taustalla samaa kuin sinulla, lisäksi oma sairastettu vakava sairaus. Mahdollisuuden antoi myös kohtuu hyvä eläke. Aika alussa oli vaikeaa. Nyt matkustelen , tapaan ystäviä, harrastan. En kaipaa entistä , enkä haikaile, mitä olisin voinut tehdä toisin. Suunnittelin eroa itsekseni ennakkoon. Menihän siinä muutamia ihmissuhteita, mutta uusia tuli tilalle. Ja ne rakkaimmat ystävät tarv kannattelivat.


      • Anonyymi

        Pettäjä ei petä uudestaan. Petin itse ja lopetin siihen paikkaan, kun huomasin että psyykeeni ja omatuntoji ei kestä. Siitä on 30 vuotta. En kadu asiaa, silloin oli syynsä ja syy poistui.


    • Anonyymi

      Voi voi sentään.

      • Anonyymi

        Minulla tulee 3 vuotta,kun sain tietää mieheni salasuhteesta ja vieläkin tulee viikoittain näitä romahduksia..Jos olet nuori ja lähteminen mahdollista,lähde.Pettäminen vei pohjan kaikelta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla tulee 3 vuotta,kun sain tietää mieheni salasuhteesta ja vieläkin tulee viikoittain näitä romahduksia..Jos olet nuori ja lähteminen mahdollista,lähde.Pettäminen vei pohjan kaikelta.

        Juurikin näin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juurikin näin!

        Ensin meni luottamus,arvostus,kunnioitus ja lopuksi menee rakkaus.Mitä jää avioliitosta jäljelle?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla tulee 3 vuotta,kun sain tietää mieheni salasuhteesta ja vieläkin tulee viikoittain näitä romahduksia..Jos olet nuori ja lähteminen mahdollista,lähde.Pettäminen vei pohjan kaikelta.

        ”Voi voi sentään”. Ai ai antaan?

        Tässä kivimyllyssä menee sekaisin kertapetokset ja suunnitelmallisen jatkuvan pettämisen raja. Jokainen on mielestään paras asiantuntija tilanteessa josta ei tiedä yhtään mitään toisen osapuolen kannalta, mutta tuomioita satelee omien tunteiden mukaan.

        Aviorikos on vakava synti, mutta niin on hylkääminenkin. Mutta yllyttäjille on aivan yhdentekevää kuinka ihmisten käy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla tulee 3 vuotta,kun sain tietää mieheni salasuhteesta ja vieläkin tulee viikoittain näitä romahduksia..Jos olet nuori ja lähteminen mahdollista,lähde.Pettäminen vei pohjan kaikelta.

        Itsellä tulee 10v aikaa ja sen muistaa joka ikinen päivä, vaikka siitä on jollain tasolla yli päässytkin.
        Mies 51v


    • Anonyymi

      Voinet toki puolittaa itsesi.Anna yläpääsi rakastaa miestäsi ja anna alpääsi
      käydä vieraissa.Älä rankaise itseäsi miehesi tekemisillä.Nauti elämästäsi
      ei täällä eletä kuin kerran.Tiedän että saataa olla vaikeaa jos satuit olemaan vielä
      neitsyt tavatessasi nyky miehesi.Mutta huomaat varmasti tapaamalla muitakin
      että elämä on iloinen tapahtuma.Ei kannata riidellä,jatka elämääsi jos kerran et
      pysty eroamaan,ihminen on aina yksin vaikka eläisi kaksinkin.

      • Anonyymi

        Huonoin mahdollisin neuvo on se, että yllyttää aviorikoksen uhria tekemään itse rikoksia elämäntapana. Pois se!

        Kieltämättä vielä huonompi neuvo olisi tuomita syytön kuolemaan yllyttämällä äitiä aborttiin rangaistukseksi raiskaajalle. Huono aihe sekin.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä, älä rankaise itseäsi voimalla huonosti, miehesi teoista. Ja muista, jos vaihdat kumppania, mistä tiedät ettet koe samaa temppua häneltä? Ei mitään takeita. Karista turhat romanttiset haavekuvat parisuhteesta ja työstä itsesi onnelliseksi, vaikka mitä tapahtuisi, löydät aina tasapainon uudelleen. Ota tuo kokemus oppina ihmisistä ja itsestäsi.


    • Anonyymi

      Kukin tavallaan, miten kokee tilanteen, minä en ottanut kovin raskaasti kun vaimo kertoi pettäneensä. Tapahtunut mikä tapahtunut, ei se vaimon liha siitä piloille mennyt. Ihmiset kuvittelee omistavansa sen puolison tai mitä sen toisen kehossa on, ihan hullua. Päättikö vaimo olla haluamatta seksiä kun minä kävin vieraissa ei. Oli vähän aikaa hiljaista mutta niin vain seksin himo vaimonkin ajoi taas lihaniujaani kiini.

      • Anonyymi

        Viisas suhtautuminen. Itse otin aluksi raskaasti miehen pettämisen, mutta sitten muutin maailmankatsomustani ja nyt on paljon mukavampaa. Eipä se pettäminen ole maailmanloppu, sen tekevät ihan muut asiat. Aloin ajatella, etten anna kenellekään valtaa saada minua voimaan huonosti, koska tulisi aika kurja elämä, jos reagoin masentumalla elämän realiteetteihin. Joskus vain tulee rakastetuksi ja joskus petetyksi ja joskus molempia, tärkein on se mitä itse teen.


    • Anonyymi

      Et kai sie oo sen kaa enää????

    • Anonyymi

      Ei se ukko susta välitä ja varmaan edelleen pettää,et vaan saa selville. Itse en ois tollases elämäs. Eroa.

    • Anonyymi

      Mitä tarkoittaa pettäminen
      Paniko ja kertoi
      Eroa niin tyhmästä

      Oliko onko sillä suhde että rakastaa ja unelmoi
      Sitten on kai pakko päästää irti

      Saitko selvillr mutkan kautta rttä pani
      Ei se pettäminen mitään merkitse
      Mutta älä nalkuta

      Esim. kaikkien coolien julkkisnaisten miehet panee vieraita eikä ruikuta sylvit (kekkonen) vaan jatkaa

    • Anonyymi

      Aloittaja ei pääse yli asiasta muutoin kun tekemällä saman, silmä silmästä eli pettää pitää, sitten on puntit tasan.

    • Anonyymi

      Minä en anna kenenkään ajaa mopollani!

      • Anonyymi

        Nainen voi pettää, mies ei. Ruuvi ja mutteri. Pitää ymmärtää perusasiat.


    • Anonyymi

      Pettää kerran: pettää toisen kerran, ja kolmannen jne jne...

    • Ota ero jos ei mies kelepaa ennää tai mene itte vieraisiin naisen eli miehen luokse nauti ja piä hauskaa :) Sillon tasapeli ja elämä jatkuu kivana :D Älänä ruppea päätäs vannehtimaan asialla....

    • Anonyymi

      ei kait toi niin iso juttu oo..no ehkä nuoremmille.. käy säkin maistaa vierasta oksaa..sit juotte aamu kahvit...

    • Anonyymi

      Pitäis opetella elämään niin ettei voi ketään omistaa,mutta helppo sanoa tietenkin.

    • Anonyymi

      Minäkin kokenut pettämisen monta lyömisen ym nyt erosta 22vuotta asun yksin ja elämä on hyvää

    • Anonyymi

      anna sille petturille samalla mitalla takaisin etsi suuri kaluisempi mies tilalle ja ja vähän kerskut löysimpä paremman kalun tilalle niin ei mies enää lähde niin herkästi pettämään jos saa viellä tilaisuuden korjata virheensä. Terveisin toinen petetty aviopuoli

      • Anonyymi

        samalla mitalla takaisin. muuten ei pääse yli. kokemusta.


    • Anonyymi

      Et pääse yli koskaan.
      Miehet pettävät aina ja kaikkia ja joka paikassa, totu siihen, mies ei ole koskaan yksiavioinen, eikä kadu oikeasti.
      Itket vielä mummonakin tätä miehesi uskottomuutta.
      Tyhmä mies, joka tunnustaa ja jää kiinni, minä en ole jäänyt koskaan kiinni, mutta olenkin herrasmies ja upseerismies!

      • Anonyymi

        Tuli elettyä saman vaimon kanssa noin 64 vuotta. Olen nyt leski, mutta viime vuodet yhdessä eläen olivat parhaita vuosia. Vaikka elämä ei ole ollut aina helppoa, niin tänä aikana tuo eroaminen tehdään liian helposti Jos on lapsia, ero on silloin lapsille usein vaikea ratkaisu. Moni lapsi on eron vuoksi menettänyt otteensa elämään ja monet vangit ovat sanoneet, että vanhempien eron jälkeen hänen elämänsä koki haaksirikon.

        Jos syyllinen katuu ja haluaa jatkaa, anna anteeksi. Kristityn tulee ottaa huomioon mm. Matt. 10:2-12. Jos vastapuoli tekee huorin, silloin hän on katkaissut tehdyn sopimuksen, jolloin syytön osapuoli voi tehdä uuden avioliiton. Silloin tuo uusi liitto voisi tehdä sellaisen kanssa, joka ei ole tehnyt aviorikosta, tai on vielä naimaton.


      • Anonyymi

        Hehe tontulta vaikutat paremminkin vaikka joulu menikin jo !


    • Anonyymi

      Kannattaa erota!! Itseäni ainakin helpotti ja pääsin nopeasti yli asiasta!! Voimia sulle suunnattomasti❤️

    • Anonyymi

      Onpa vaikea tilanne..Tuohon asiaan on hyvin vaikea antaa mitään yksiselitteistä neuvoa tai ohjetta. Mutta syvällinen keskustelu on kaikkein parasta apua...ja anteeksi pyytäminen koko sydämellä ja sitten tietysti antaminen on yhtä tärkeää.
      Jos tämä oli vain ainut ja yksi erehdys, sen vielä voi antaa anteeksi ja mielestäni tuleekin antaa, mutta jos tämä toistuu, sitten ei mielestäni ole enää mahdollisuuksia. Aika sen siis tulee näyttämään.. Toivon teille koko sydämestäni onnea ja siunausta elämäänne! Ehdottaisin kääntymään Jumalan puoleen tässä asiassa!!

      • Anonyymi

        Jos kumppani pettää kerran niin se pettää uudestaan. Sen ihmisen persoonan kyllä tietää siinä vaiheessa jos se tapahtuu. Asia on täysin eri, jos ollaan esim. sovittu kumppanin kanssa että pidetään taukoa ja tapaillaan muita. Nyt tässä tapauksessa noin ei ollut ja ap:n tunteet ja luotto tohon pettäjään jäivät huomiotta ja niitä ei toi toinen osapuoli kunnioittanut. Tota samaa tekee nykyään sekä miehet että naiset sen verran tiuhasti että ei yllätä enään yhtään, nykyihmiselle tuntuu moraali ja tunteet muutenkin tarkoittavan loppupeleissä sitä että ei jää kiinni ja että ITSELLÄ on hyvä olla. Mä antasin ap:lle nyt semmosen neuvon että ellet sä ole täysin sata varma että pistä poikki ja elä tovi ihan itseksesi. Mieti, mitä haluat muista ihmisistä, koita ensinnäkin olla onnellinen ihan iteksesi. Mä päätin useampi vuosi sitten etten aio päästää ketään enää elämääni ystävyyttä pidemmälle. Huomasin ensinnäkin sen, miten pinnallisia monet ihmiset on; useampi kaverien exä(sillon vielä kaverin kanssa)esim. alkoi vikitellä kun huomsivat että oon etäisempi ja kai siten jotenkin mystisemmän oloinen. Toisekseen tajusin, miten paljon vahvempi oon itekseni, saan tehdä ja nauttia asioista yhdellä sydämellä ilman että mun täytyy harrastaa esim. mitään psykologista kissahiirileikkiä kenenkään naisen kanssa tai alkaa riitelemään mistään ihan vaan siksi että toinen vaan haluaa jonkun neulatyynyn johon kumota skeidat koska ollut rankka päivä. Ja mitä huomannu muutenki kuinka ihmiset kohtelee toisiaan niin EI, en todellakaan aio liimata itteäni kiinni kehenkään enää ikinä, se ei ole tänäpäivänä sen arvoista enää. Ne jatkakoon vaan, ketkä oikeasti nauttii noista lihatiskitinder valtapeleistä


    • Anonyymi

      Jumala on aunoa paras Lohutaja!!

    • Anonyymi

      Minä pistän ukon kierrätykseen saman tien. Ja pienemmistäkin asioista.

    • Anonyymi

      Älä ota nyt niin raskaasti. Anna anteeksi ja unohtakaa. Ei tuo nyt maailmaa kaada. Suurempiakin murheita on. Kuluttaa tuo asioitten vatkaaminenkin

    • Anonyymi

      Pettäminen on suurinta henkistäväkivaltaa toista kohtaan, siinä mitätöidään suhteesta kaikki luottamus ja toisen arvostaminen. Anteeksi voi antaa puheissa , mutta ei sydämellä. Jos jatkaa suhdetta, aina kun tulee riitaa sen muistaa.
      Tekee myös itse toiselle saman eikä välitä pätkääkään toisen tunteista, ja kierre jatkuu niin kauan kuin yritrtään pitää suhdetta jotenkin yllä. Että se siitä rakkauesta.

    • Anonyymi

      hei sorri kun on tapahtunut,niin mutta ainakin voin sanoa ei auta mitään .... ja älä tee mitään tyhmyksiä eli mitään vastarinta,,ja antaa mies itä häpeä sua kohtaan ja hän ei unohtaa tätä tekoa itsekin ja hän tietää kuinka raskasta on silläkin!!!!

      mutta ole rauhallinen ja ole kunnollinen edelleen ja hauka happea ja ole ystäviäsi seurassa ja ei tartte pyöryttää sama asia päässässäsi,ja lähtee punttisalin ja yrittää purkka painoa niskaltasi ja päivä päivältä paraneet ja mies kyllä katuu enemmen kun luulet..ja anna itselle ja sillekin aikaa parantua pikku hilja ja sulle VOIMIA... TERKUJA

    • Anonyymi

      En jatkaisi suhdetta . Www.apuaeroon.fi.

      • Anonyymi

        Olisi kiva kuulla, mitä tähän sanoo joku, joka on pettänyt kumppaniaan. Kadutko niin, että opit kerrasta vai laskiko kynnys pettää uudestaan?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisi kiva kuulla, mitä tähän sanoo joku, joka on pettänyt kumppaniaan. Kadutko niin, että opit kerrasta vai laskiko kynnys pettää uudestaan?

        Juu olisi tosiaan ja niitä naisia jotka tuolla chattäilee ja vikittelee varattuja miehiä. Eikö vapaita ole Suomessa riittävästi. On se minusta niissäkin henkilöissä vikaa jotka lähtee varattuja vonkaamaan. Sitten kun se varattu ei haluakkaan jatkaa niin suututaan ja uhkaillaan. Ihme touhua. Sääliksi käy nekin henkilöt varsinkin naiset. Luulisi että vapaiden henkilöiden kanssa olisi mukavempi olla kun että tietää että toisella on esim vaimo kotona.


      • Anonyymi
        Peppi-Lotta kirjoitti:

        Juu olisi tosiaan ja niitä naisia jotka tuolla chattäilee ja vikittelee varattuja miehiä. Eikö vapaita ole Suomessa riittävästi. On se minusta niissäkin henkilöissä vikaa jotka lähtee varattuja vonkaamaan. Sitten kun se varattu ei haluakkaan jatkaa niin suututaan ja uhkaillaan. Ihme touhua. Sääliksi käy nekin henkilöt varsinkin naiset. Luulisi että vapaiden henkilöiden kanssa olisi mukavempi olla kun että tietää että toisella on esim vaimo kotona.

        Varattuja miehiä ei kenenkään naisen tarvitse "vikitellä" ja "vongata". Ainakin itselläni ja tuttavillani näistä on aina ollut ylitarjontaa. Monen varatun kanssa olen seksisuhteessa sinkkkuna ollessani ollutkin, mutta vaikka osa näistä miehistä onkin rakastunut, en missään tapauksessa olisi heidän kanssaan halunnut seurustelusuhteeseen. Pettämisen taustalla tuntuu olevan huono itsetunto, ihailun tarve, hiipunut seksielämä tai haetaan salasuhteesta jännitystä tylsään arkeen. Usein tyypit ovat kovin innokkaita ja vaikka seksi ei heidän kanssaan olisi kummoistakaan, toi usean rakastajan huomio ja ihailu piristystä ja antoi "potkua" muihin suhteisiin. Osin varmaan myös hormonaalista tietyssä elämänvaiheessa 🙄

        Monesti on ihmetyttänyt vaimojen sinisilmäisyys, koska pettäminen on ollut niin ilmeistä. Jatkuvaa viestittelyä, suoraan sängystäni hakemaan vaimoa töistä...vaatii pokkaa mieheltäkin. Ehkä vaimo haluaa pitää yllä pikku kotia ja kulisseja itselleen ja murulleen, vaikka jotain aavistaisikin? Tai on vain tyytyväinen, että mies hakee seksin muualta? Tyytyy siihen, mitä saa, jos muuten menee ok? Rakastaa itse ja haluaa uskoa, sekä luottaa, koska on niin päättänyt eikä siis oikeasti edes ajattele sellaista vaihtoehtoa? En tiedä, mutta itse en tuohon pystyisi. Satunnaisen syrjähypyn ymmärrän ja voisin antaa anteeksi, mutta tuntuu, että nykyisin ovat huomattavasti lisääntyneet ns. sarjapettäjät (netti / kännykät tekee sen niin helpoksi). Heidän takiaan ei kenenkään kannata kärsiä sydänsuruja ja hukata aikaansa. Kannattaa mahdollisuuksien mukaan selvittää, kumpaako lajia se oma muru on. Sen perusteella on helpompi päättää jatkosta. Pettäminen on äärimmäinen hylkäämiskokemus ja kannattaa hakea ulkopuolista keskusteluapua, joka auttaa selventämään omia ajatuksia. Täällä palstalla kostopettämistä suosittelevat trollit kannattaa jättää omaan arvoonsa. Tyhmin syy ikinä harrastaa seksiä.
        Voimia aloittajalle, selviät varmasti ❤️


      • Anonyymi
        Peppi-Lotta kirjoitti:

        Juu olisi tosiaan ja niitä naisia jotka tuolla chattäilee ja vikittelee varattuja miehiä. Eikö vapaita ole Suomessa riittävästi. On se minusta niissäkin henkilöissä vikaa jotka lähtee varattuja vonkaamaan. Sitten kun se varattu ei haluakkaan jatkaa niin suututaan ja uhkaillaan. Ihme touhua. Sääliksi käy nekin henkilöt varsinkin naiset. Luulisi että vapaiden henkilöiden kanssa olisi mukavempi olla kun että tietää että toisella on esim vaimo kotona.

        Varattuja miehiä ei kenenkään naisen tarvitse "vikitellä" ja "vongata". Ainakin itselläni ja tuttavillani näistä on aina ollut ylitarjontaa. Monen varatun kanssa olen seksisuhteessa sinkkkuna ollessani ollutkin, mutta vaikka osa näistä miehistä onkin rakastunut, en missään tapauksessa olisi heidän kanssaan halunnut seurustelusuhteeseen. Pettämisen taustalla tuntuu olevan huono itsetunto, ihailun tarve, hiipunut seksielämä tai haetaan salasuhteesta jännitystä tylsään arkeen. Usein tyypit ovat kovin innokkaita ja vaikka seksi ei heidän kanssaan olisi kummoistakaan, toi usean rakastajan huomio ja ihailu piristystä ja antoi "potkua" muihin suhteisiin. Osin varmaan myös hormonaalista tietyssä elämänvaiheessa 🙄

        Monesti on ihmetyttänyt vaimojen sinisilmäisyys, koska pettäminen on ollut niin ilmeistä. Jatkuvaa viestittelyä, suoraan sängystäni hakemaan vaimoa töistä...vaatii pokkaa mieheltäkin. Ehkä vaimo haluaa pitää yllä pikku kotia ja kulisseja itselleen ja murulleen, vaikka jotain aavistaisikin? Tai on vain tyytyväinen, että mies hakee seksin muualta? Tyytyy siihen, mitä saa, jos muuten menee ok? Rakastaa itse ja haluaa uskoa, sekä luottaa, koska on niin päättänyt eikä siis oikeasti edes ajattele sellaista vaihtoehtoa? En tiedä, mutta itse en tuohon pystyisi. Satunnaisen syrjähypyn ymmärrän ja voisin antaa anteeksi, mutta tuntuu, että nykyisin ovat huomattavasti lisääntyneet ns. sarjapettäjät (netti / kännykät tekee sen niin helpoksi). Heidän takiaan ei kenenkään kannata kärsiä sydänsuruja ja hukata aikaansa. Kannattaa mahdollisuuksien mukaan selvittää, kumpaako lajia se oma muru on. Sen perusteella on helpompi päättää jatkosta. Pettäminen on äärimmäinen hylkäämiskokemus ja kannattaa hakea ulkopuolista keskusteluapua, joka auttaa selventämään omia ajatuksia. Täällä palstalla kostopettämistä suosittelevat trollit kannattaa jättää omaan arvoonsa. Tyhmin syy ikinä harrastaa seksiä.
        Voimia aloittajalle, selviät varmasti ❤️


    • Anonyymi

      Kirjoita lapulle "pettäminen". Laita lappu lattialle ja astu lapun yli. Näin, pääsit yli pettämisestä.

    • Anonyymi

      Jos nyt ei ole tulossa vauvaa toiselle osapuolelle niin tilannehan on aika avoin.
      Teidän pitää vain pättää lopuuko rakkaus nyt, vai tulevaisuudessa. Ilman rakkautta parisuhde on ontto ja tyhjä

    • Anonyymi

      Koska tapahtuneesta on jo tuon verran aikaa niin tuskin tulet pääsemään asian yli. Joskus on vaan parempi todeta, että shit happens ja aloittaa alusta.
      Luottamus on kuitenkin parisuhteen perusta ja jos se puuttuu niin ei ole muutakaan.
      Vaikka tuttu ja turvallinen on helppo ratkaisu niin joskus on viisaampaa erota. Ja nyt kun olet jo 9kk:tta kärsinyt niin eiköhän se ole tarpeeksi. Joitain asioita ei voi vain unohtaa tai antaa anteeksi.

    • Anonyymi

      Pettäminen on kurjaa,eikä se rikottu ruukku tule koskaan ehjäksi.Luottamus menetetään vain kerran.Tietysti Anteeksianto on paras,mutta vaikein.Itse olen vieläkin itkenyt vaikka mies on kuollut jo 15v sitten ja ehti olla uudessa aviossa 10v.

    • Anonyymi

      ne jotka pettää,eivät lopeta niin kauan kun joku ei enää ota,mut niitähän riittää,jotka ovat itseenssä pettyneitä,ja haluaavat,jonku joka ottaisi kainaloon,jos todella välittää niin ei halua muita.

    • Anonyymi

      Pettymyksen ja surun käsittelyyn sinulla on juuri oikea kaava. Siihen kuuluu romahdusaika, jolloin painut märehtimään kurjuutta joksikin aikaa. Eikö vain olekin niin että siitä taas toivut ja pitkän aikaa elät tavallista elämää etkä jakuvasti kanna tätä petyymystä mielessäsi. Käsittelet sitä just oikein.
      Kun aikaa kuluu, kurjan ajan välit pitenevät ja märehtiminen muuttuu kerta kerralta kevyemmäksi, kunnes vuosien varrella häipyy kokonaan tai tulee mieleen vain aniharmoin. Kokemusta on, tämän vuoksi ei kannata erota, jos muuten suhteenne toimii. Anteeksiannolla on ihmeellinen voima. Toivon oikeaa ratkaisua ja malttia sinulle.

    • Anonyymi

      Hui ksuheeta, en haluaisi olla sinun asemassasi.
      Kysy omalta ❤️ mitä sinä haluat elämältä.jos ❤️ sanoo haluat olla yksin etkä elää kamalien muistojen kanssa. Silloin toimit sen mukaan.
      Voiko mies unohtaa kokemansa sexin toisen naisten kanssa niin että hän ei ajatuksissaan rakasteke hänen kanssaan kun on Oman vaimonsa kanssa sexiä? Se on suuri kysymys johon vain mies voi vastata. Hyi ja hyi. Voitko sinä itse olla VAPAA ja olla ajattelemasta että minkä hän lainen tämä toi en nainen oli, hän ehkä oli hyvä pala. Siis tee niin kuin itse haluat elää.

    • Anonyymi

      Sehän menöö umpehen ku paatin jäläki , pikkusialuusten ongelmia...petä sinäkin niin on tasapeli..?

    • Anonyymi

      No jos suhteessanne ei muita ongelmia kuin tämä yksi kupru, niin kannattaako pistää kaikki palasiksi yhden syrjähypyn takia.
      Anoppini oli aikoinaan sanonut ,kun joku oli vihjaillut hänen miehensä reissuista " mukava kuulla ,että muillekkin kelpaa".
      Miehet ovat poikia aina, hakevat virikkeitä, että pystyvät antamaan parasta vaimolle.

    • Anonyymi

      Menee noin 3 vuotta, sitten jo helpottaa. 9 kk lyhyt aika toipua.

    • Anonyymi

      pikku sieluisia.. hyvä ettei ukko kuollu..tai joutunu loppu iäks pyörä tuoliin..anna heti tänään torttua jollekkin..peli on silloin 1-1...tuleeko vielä maaleja..

    • Anonyymi

      Muuta pois pariksi kuukaudeksi - tiedät sen jälkeen mitä pitää tehdä. Ja pääsetkö asiasta yli.

    • Anonyymi

      Jätä miehesi ei hän se muutu.. pettäminen jatkuu aina kun on mahdollista

    • Anonyymi

      sinä vaimo, oletko tarkistanut onko siellä pulla uunissa pettäjänaisella?

    • Anonyymi

      jopa Alla-Haho on pettänyt, vaikka on niin perususkollinen,
      eli täydellistä kaksoiselämää ja paljastui kaksi perhettä :D

    • Anonyymi

      En tiedä miten selviät, kun otat noin raskaasti maailman vanhimman tavan elää.
      Voit jättää ukkos, mutta uus pitää kuitenkin tilalle saada ja ei vaihtamalla kummene, totu siihen.
      Voit jatkaa ukkos kanssa ja vain niellä karvaan totuuden.
      Et ole ainoa petetty nainen maailmassa.

      • Anonyymi

        Minulla ainakin kummeni, kun sain pettäjämieheni tilalle kaikin tavoin paremman ❤️ Hyvää tuuria, että löysin niin hyvän miehen, mutta heitäkin onneksi on. Oikeastaan saan olla kiitollinen pettäjälle siitä, että elämäni on nyt niin onnellista. Kukin joutuu päättämään itse, voiko antaa pettämisen anteeksi. Itse annoin kyllä anteeksi, mutta suhde loppui siihen, koska en olisi pystynyt enää luottamaan mieheeni.


    • Anonyymi

      Kumpa olisikin ees se avioliitto! Mutta kun en koskaan kelpaa, eikä miehet rakastu minuun ikinä aidosti eivätkä kosi tosissaan! Jo 30vuotta yksinasunut. - n53v, sairaseläkkeellä miesten tekemien hylkäämisten takia-

    • Anonyymi

      Yritä vielä, seuraava suhde ei tuu olemaan helppo, kun sinnekkin tulee ensimäisen haavat ja luottamuspula. Tapasin vanhan puoleisen miehen joka sanoi, olis ollut paree erote tästä helvetistä, kun vaimo huomautti sen pettämisestä joka välissä. Jos oot tommonen säästä miehesi siltä jos mahdollista. Anteeksi on anteeksi.

    • Anonyymi

      Tuskimpa se mies kauheasti asiaa katuu ..

    • Anonyymi

      Nämä pettämisasiat ovat vaikeita ja vievät aikaa käsitellä, päästä niistä eteenpäin :-( Olipa tapaus minkalainen tahansa, niin ei ole mukavaa kokea moista puolin tai toisin. Elämänjatkoa voi kaiketi sentään toivoa ja toivottavasti aika parantaa!

    • Anonyymi

      Ehkä vika on sinussa?
      Jos suhde on hyvä,niin ei tarvitse pettää.

    • Anonyymi

      Kun ihminen hajoaa sisältäpäin ei siihen ole oikein laastaria. Jos asia vaivaa niin ota oma elämäsi itsellesi. Kenenkään ei pidä rikkoa toisen elämää. Kellään ei ole oikeutta siihen.

    • Anonyymi

      Petturi on aina se heikko, se heikoin lenkki litossa ja harvoin enää vahvistuu.
      Liittonne on nyt rikottu. Se ei enää palaa liitoksi, joka se oli.
      Jos haluat pitää hänet kämppiksenä niin se onnistuu.

      Pettämisessä on se ongelma, että siinä rikotaan kahdenkeskinen liitto. Se ei ole vain seksiä, vaikka moni niin väittää. Lisäksi näissä on aina vaarana sp-taudit ja lehtolapset.

      Miehet yleensä ovat liitossa se heikompi osapuoli, ja nainen vahvempi.
      Heikkoa miestä ei kannata pitää, koska Sanakin sanoo, että naisen tulee kunnioittaa miestään. Nainen ei voi kunnioittaa heikkoa ja pettävää miestä.

    • Anonyymi

      Olisiko pitänyt antaa miehelle useammin,tai erota?
      Oma vika,eikä sitä tarvitse täällä retostella.

      • Anonyymi

        Uhrin syyllistäminen on turhaa. Tämän kirjoituksen kirjoittanut on narsku.
        Petturi on luonteeltaan itsekäs, joten kyse ei ole oman kumppanin seksin toimivuudesta.
        Petturit ovat luonteeltaan narsisteja.


      • Anonyymi

        Anna joka päivä kunnon orkut ei tarvitse puutteessa kärvistellä. Ei kylläinen hae lisää vaan antaa omalle kullalleen lisää hellyyttä ja huolenpitoa.
        .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anna joka päivä kunnon orkut ei tarvitse puutteessa kärvistellä. Ei kylläinen hae lisää vaan antaa omalle kullalleen lisää hellyyttä ja huolenpitoa.
        .

        Ota sinä lääkkeet, ettei tarvi provota tai yritä löytää töitä.


    • Anonyymi

      100% miehistä pettää kun siihen on tilaisuus.
      Työmatkat ja kaverireissut ovat lähes aina pettämisreissuja.
      Tyhmät ämmät,jotka tätä eivät ymmärrä hajotkaa ja eläkää yksin.

      • Anonyymi

        Totta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta.

        Aikuiseksi kasvanut mies ei petä koskaan vaikka olisi rivissä tussuja, siitä lähtekää te jotka ett eymmärrä elämästä mitään.


      • Anonyymi

        ehkä 85-90%. Jos et tunne muka tällaisia vähemmistön miehiä, niin aika pinnallisessa porukassa liikut.


    • Anonyymi

      Uskottomuudesta vaikee päästä yli. Itellä kokemusta kun vaimo petti useasti avioliiton alkuvaiheessa.En tiedä miks sitä kattelin mut vieläkin tulee aika ajoin mieleen noi tapahtumat. Vaikka aikaa jo 25 vuotta.Kyllä ne jää mieleen ja muistoihin ikuisesti. Ei niistä pääse eroon kuin haudassa. Syvät arvet on sydämessä vaikka vielä ollaan yhdessä.

      • Anonyymi

        Liity svinger klubiin


    • Anonyymi

      jos hyväksyt niin että todellakin pidät miehestä kiinni niin kyllä itket, miten voit hyväksyä sen?

    • Anonyymi

      yleensä miehet jatkaa sitä, eivät lopeta koskaan, hautaavat vain maahan että nainen luulee että se on unohdettu

    • Anonyymi

      paras tapa on kun ei hyväksy käytöstä niin rakkaus loppuu ja sitten on helppo erota. jos taas hyväksyy niin rakkaus ei lopu ja kipu ja tuska kasvaa.

    • Anonyymi

      Sun pitää miettiä suhdettasi vähän enemmän,rakastatko miestäsi ja kaikkein olennaisinta rakastaako hän sinua.
      Ja pääsettekö yhdessä tapahtuman ylitse jotta luottamus voisi palautua. Vai onko miehesi ns moniavoista tyyppiä joka voi tarvita montakin naarasta tyydyttyäkseen elämässä,niitäkin on sekä miehissä että naisissa ja joista ei ole oikein puhuttu Suomessa ,ns mormooni/ muslimityyppejä?
      Pääasia kuitenkin on että saat luottamuksen palautettua kumppaniisi muuten kannattaa vain erota ja teidän etsiä uudet kumppanit.
      Noilla ohjeilla suhdeongelma ratkeaa.

      • Anonyymi

        Jos joku pettää kerran kumppaniaan niin se on valmis tekemään sen uudestaan, se luonne paljastuu siinä kyllä kertalaakista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku pettää kerran kumppaniaan niin se on valmis tekemään sen uudestaan, se luonne paljastuu siinä kyllä kertalaakista

        ei kaikki. mut se yksikin kerta rikkoo koko pohjan suhteelta. ikuisesti. ei sitä voi unohtaa.


    • Anonyymi

      Jos on kerran jo jäänyt kiinni pettämisestä, niin jatkossa pettäjä osaa olla varovaisempi jotta ei jäisi kiinni. Pettäjä pettää aina uudestaan. Se ei ikinä jää siihen yhteen kertaan, mutta pitää huolen että jäi kiinni vain yhden kerran seuraavalla kerralla on varoivaisempi ja viisaampi.

    • Anonyymi

      Lue väestöliiton sivuilta asiasta. Harkitkaa pariterapiaa. Käy myös itseksesi juttelemassa terapeutin kanssa. Anna suhteelle se mahdollisuus, jos tuntuu, että rakkautta kuitenkin on.

      • Anonyymi

        Useammalle nykyihmiselle se "rakkaus" ja "omatunto" tarkoittaa sitä että saa reikää tai munaa sekä huomiota, EI JÄÄ KIINNI ja että itsellä on hyvä olla


    • Anonyymi

      tee sama takaisin.. saat rauhan..

    • Anonyymi

      Ei sellainen pettäjä ole mikään mies, pelkkä kakara jolla ei ole vastuta mistään, selaliselle ei pidä antaa rahapussia ei auton avaimia eikä varsinkaan ajokorttia, kuokan ja suon voisi esitellä, mutta sekin on turhaa kun se minuutissa lyö jalkaansa ja on taas autettavissa.

      jokin kaleerin tapainen soutaja olisi sopiva elämäntehtävä näille joita nakin kokoinen lihanapala vie mennessään, kuin ajokoiraa jäniksen haju,

      ja samat lääkkeet toki äitiväelle jotka eivät kasva koskaan aikuiseksi.

    • Anonyymi

      Tee kuten Salen vaimo, heti helpottaa.

      • Anonyymi

        Yksin ollessaan ei voi pettää kuin itseään! Ja on hienoa kun voi matkustaa tai mitä tahansa muuta eikä tarvitse miettiä meetoo-kamppanjoita ja muita epäitsekkäitä juttuja tai epäillä! Ja eräs ystävä pariskunta erosi koska mies jäi pettämisestä kiinni, nainen sanoi antaa anteeksi jos käyvät jossakin terapiajutuissa ja useamman kerran. No mies ei suostunut ja erosivat toisistaan, siis mies ei aidosti selvästikään ollut kiinnostunut naisesta enään. Tuossa kyllä hyvä ohjekynnys kampailevien kanssa. Joutuu vähän nöyrtymään ja tosi rakkaudessa se on vähintään toiselle osoitettava. Voimia ja muistakaa valinnoilla elätte itsellenne, ei muille! Ei ole oikeaa eikä väärää, jokaiselle on se oma juttunsa!


      • Anonyymi

        Kuka Sale ja mitä vaimo teki?


    • Anonyymi

      Voi hyvän tähen , pistä ukko kiertoon ja lopeta valitus.Jos pettää kerran pettää myös toisen kerran, usko pois. Ei pettämistä koskaa voi antaa anteeksi ja unohtaa, se vaan on fakta. Surkea ukko sulla ja viellä itket moista paskakasaa.

    • Anonyymi

      Höh. Ei tossa auta kuin aika.
      Lasi on puoliksi tyhjä, mitä jäljellä?
      Onko nykyinen parisuhde ollenkaan olemisen arvoinen vai yksin parempi?
      Näiden asioiden kanssa painiminen on kyllä kamalaa .
      Ajattele omaa mielenterveyttä ensin.
      Auttaisiko asian ajattelua eteenpäin jos käännätkin asian niin päin että olisit itse toiminut noin? Kukin tavallaan.
      Terveisin Tampereen mies 45v.

    • Anonyymi

      Menkää parirerapiaan, jos halu vielä jatkaa. Sieltä voi saada avun.

    • Anonyymi

      OOtko avuton,kun itket vaa. Eroa tyhmä.

    • Jos haluat jatkaa? Silloin on vain yksi Tie. Anna anteeksi. Sano Jumalalle rehellisesti että et pysty mutta haluaisit . Olen kokenut sama ja olen pystynyt antamaan anteeksi ja jatkamaan niin kuin ei olis olut mitään syrjähyppyjä maailmassa. Se on ihmeellisesti, ihme kun tunteet muuttuvat ja anteeksiantamattomuus lähtee. Kokeile vaikka.

      • Anonyymi

        Miten? Rukoile sinä puolestani. Minulla on vain kosto mielessä, mutta en ole luonteeltani pettäjä. En pysty edes kostamaan pettämällä vaimoani, joka petti minua yli 30 vuotta sitten kahden eri miehen kanssa. Haluaisin pystyä kostamaan, mutta en pysty. Haluaisin unohtaa, mutta en pysty. Haluaisin vaimoni tilille kaikesta. Parempia päiviä on, jolloin en edes muista mitä on tapahtunut. Mutta sitten yhtäkkiä tulee vanhat muistot voimalla.


    • Anonyymi

      Sukkanauhat, kunnon korot ja seksikäs meikki. Kyllä alkaa mies viihtymään kotona.

    • Anonyymi

      Ukko pellolle vaan!
      Sitten uusia tyyppejä kehään, ei kannata sitoutua yhteen. Anna palaa!!!

    • Anna anteeksi:

      "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.

      Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne.

      Tämä ei ole Raamatulla lyömistä, vaan totuus, jonka olen itsekin saanut todeksi elää.

      https://www.facebook.com/teuvo.suni

      • Anonyymi

        Onhan tuokin tapa kalastella ääniä 😊


      • Anonyymi

        Ai että pettävälle vaimolle anteeksi tai muuten ei itse saa anteeksi omia syntejä?

        Entäs Matt. 19:9 Mutta minä sanon teille: joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden ja nai toisen, se tekee huorin; ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin."

        Eli jos vaimo tekee huorin ja sen vuoksi mies hänet hylkää ja nai toisen, niin mies ei silloin tee huorin. Mies voi hyvin antaa vaimolle anteeksi vaimon tekemän synnin. Mies voi jopa sanoa vaimolle, että "saat anteeksi ". Mutta miehen ei ole pakko jatkaa pettäneen vaimon kanssa vaan mies voi ottaa toisen vaimon.

        Uuden ja uskollisen vaimon kanssa on helppoa unohtaa edellisen vaimon pahat teot, silloin voi antaa sydämestään anteeksi ja jopa tuntea syvää kiitollisuutta kaikesta tapahtuneesta, joka lopulta johti uskollisen ja hyvän vaimon löytämiseen. Uuden ja paremman vaimon kanssa voidaan sitten rukoilla, että se petturi ex-vaimokin tekisi parannuksen elämässään, ennen kuin rikkoo itsensä peruuttamattomasti.


    • Anonyymi

      Naisten tulee ymmärtää, että heitä on joka paikassa tyrkyllä. Kun he viettelevät miehen, on väärin syyttää miestä, sillä liha on heikko.

      • Anonyymi

        Auttaako Viagra?


    • Anonyymi

      Kerran pettäjä aina pettäjä.Melkein menee noin.Kyllä sinuna avaisin oven ukolle,ulos.Muuten sairastuu.Jättäsin.Miten voi luottaa yms,ei mitenkään.Ole vahva aloita uusi elämä.Se on sen arvoinen.Älä muistele enää mokomaa.

    • Anonyymi

      Mä petin kun oli niin huono parisuhde. Nainen yritti tehdä elämästäni sellaista kun hän halusi. Ero tuli, mikä otti koville hetken. Sitten elin sellaista elämää kun itse halusin. Lopuksi vielä tapasin naisen jonka kanssa olen elänyt jo vuosia onnellisena, eikä tule edes mieleen lähteä pettämään. Nyt kun katson exän elåmää, niin thank god mä en ole siinä ruljanssissa enää.

    • Anonyymi

      Tunne vastaan järki? Järki ei voita se on vissi. Näissäasioissa varsinkin, halu/himo vie voiton.Varmaan ei monikaan halua satuttaa kumppaniaan kun harrastaa seksiä toisen kanssa.Kaiken se kestää kaiken se kärsii, jos haluaa jatkaa salasuhteen paljastumisen jälkeen.Muistetaan kuitenkin että me ollaan vaan ihmisiä ja elämään tänne on tultu.

    • Anonyymi

      Hommaa oma asunto ja muuta sinne.Kivustasi ja asiasta et pääse yli kuin vuosien päästä.Itse olin tosi pitkän ajan yksin,!

    • Anonyymi

      Minä ainakin soisin vaimolleni myös toisen miehen aika ajoin hänen halutessaan.
      Naisen näkökulmasta katsoen asia näyttää olevan totaalinen, mutta ei kannata lannistua. Otatko vain kädestä kiinni ja olette hiljaa lähekkäin?

    • Anonyymi

      En osaa sanoa onko eron paikka vai ei.Nuorempana erosin mutta oikeastaan vasta pettäneen miehen sanoessa että" joo enää ei sitten olla "ja sekin tuli puhelimessa se ilmoitus.No asuttiin aika paljon omissakin asunnoissa eikä miehen puheet olleet kun välillä vihjanneet yhteiseen"meidän oikeaan liittoon ja esim lasten saantiin yms " ja välillä oli kuin vapaa mies muiden naisten kanssa,eli kaikissa sen muodoissa, että se nyt oli aika sama erottiinko vai ei kun oikeita tunteita ei ollut kuin minulla ja nekin oli jo kärsineet vuosien varrella tosi pahasti.Siitä huolimatta ne minun tunteet pani itkettämään pahasti oikean eron hetkellä vaikka viisas ihminen olisi kai sanonut että ettekös te olleet sitten eronneet jo monta vuotta aiemmin kun touhusi kuitenkin muiden naisten kanssa lomillaan ja muunakin vapaa aikanaan ja se teki minulle hyvin pahaa.
      On tehnyt niin pahaa tuon jälkeen että parisuhdetta on ollut tosi vaikea saada aikaiseksi kai ne odotukset että joku mies olisi hankkinut lapsia minun kanssa katosi siihen epäilyksiin että onko toinen kuitenkaan tosissaan ja myös siihen että kukaan mies ei ole oikein alkutekijöissä puhunut kun seksin halustaan ei mistään pitkäaikaisemman seuran kiinnostuksesta.Että en tiedä miksi olen niin pöhkö että odotan että taivaasta yhtä äkkiä putoaisi mies joka haluaisi oikeaa pitempi aikaista seurusteluhdetta ..ihmiset nyt saattaa toisaalta puhua sitäkin mitä vaan haluat jos sen asian huomaavat että haluat puheen tai varmistuksen tietystä asiasta.Mutta koskaan et voi tietää mitä oikeasti ihminen tekee puheiden takana,useimmilla ihmisillä on niin monia kasvoja ja jotkut jopa ovat niin itse tyytyväisiä ja itsepetoksellisia että uskovat sen oman skeidansa jota tyrkyttävät esim vastakkaiselle sukupuolelle että monen miehen puheissa on moni kaunis asia puheena päällä mutta takana koko käyttäytyminen onkin täysin erilaista verrattuna puheisiin eikä ihminen siis pode mitään tunnontuskia koska ei välitä miten käyttäytyy nurkan takana kunhan ei jää kiinni..
      .En siis tiedä onko eroamisesta sinulle mitään hyötyä koska maailma pyörii paljon näiden monikasvojen kuitenkin kansoittamana etkä sinä sille mitään vaan voi..!

    • Anonyymi

      Älä ny hemmetissä tänne kirjoita, että ukko kävi vieraalla lompsalla.

    • Anonyymi

      JÄTÄ SE PRKL ÄLÄKÄ TÄÄLLÄ ITKE STNAN SIKAHAN SE ON!
      ANNA SILLE ÄIJÄLLE SEN OMAA LÄÄKETTÄ JA PETÄ SITÄ!!!!

    • Anonyymi

      Kosto on parasta, petä takas. Ja kerrot tietysti pettäjäukolles etukäteen. Saapahan mitä tilasi.

    • Anonyymi

      Mieheni yrittänyt pettää mutta toinen osa puoli ei lähtenyt mukaan
      Eli tavallaan pettänyt

      • Anonyymi

        Kahdesti
        Ja molemmilla kerroilla nämä toiset osapuolet olleet mun siskoja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kahdesti
        Ja molemmilla kerroilla nämä toiset osapuolet olleet mun siskoja

        Mitä teen toisesta pystyin puhumaan miehelleni
        Mutta nykyisestä en vaan pysty... oon jotenkin ihan lukossa🙁


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä teen toisesta pystyin puhumaan miehelleni
        Mutta nykyisestä en vaan pysty... oon jotenkin ihan lukossa🙁

        Ei kai tuossa enää mitkään puheet auta. Olet lukossa, koska se loukkaa niin syvältä. Ole armollisempi itsellesi. Mies on sika, eikä arvosta sinua ollenkaan. Onneksi siskosi eivät lähteneet siihen mukaan. Rupea miettimään ero selväksi. Miehelle siitä on turha puhua. Imoitat sitten kun olet valmis, että nyt tuli ero.


    • Anonyymi

      Jos pystyt asian sisäistää ja pystyt sen teoriassa hyväksyä ja käsitellä mutta et tunnetasolla, saattaa silloin olla kysymys myös jostain muustakin kuin ks. tapahtuneesta. Jos iskee masennus/ahdistuspaniikki, se saattaa johtua jostain muusta menneestä asiasta. Sun kokema pettäminen laukaisee ikävän tunnetilan päälle joka saa asian tuntumaan moninkertaisesti pahemmalta kuin se todellisuudessa saattaisi olla, ihmisen mieli kun on nii moninutkainen että kaikkea ei aina tiedosta. Sinuna kävisin juttelemassa psykologin kanssa ja pohtisin siellä tai sen jälkeen mikä olisi paras ratkaisu.

      T: Johnny 32v

    • Anonyymi

      Flopilla,niin muutkin menee yli.. Haistata ukolle pitkät !

    • Luottamuspula, kahden välinen erityisyyden immuniteetti ja 'koskemattomuus' on rikki. Vieras pääsi väliin.


      Aika voi auttaa pääsemään yli ja antamaan anteeksi, mutta ennalleen suhteenne 'koskemattomuus' ei palaa.

      • Anonyymi

        Jotkut harrastavat kostoseksiä. Joillekin ”tasapeli” toimii, toisille ei.


    • Anonyymi

      Hienoa että mies petti kun oli huono liitto.

      Kenenkään ei tarvitse olla huonossa liitossa.

      Tsemppiä !

      • Anonyymi

        Raukat reppanat isot pikkupojat pettää. Mies eroaa ja etsii uuden. Siinä se ero.


    • Anonyymi

      Hei Anonyymi!

      Miten olisi, jos puhuisit avioliittoneuvojalle/psykologille. Miehesi voisi osallistua terapiaan myös.

      • Anonyymi

        Ai voisi? Ihan totta???


    • Anonyymi

      Epäilin että vaimo pettää. Yritin puhua asiasta. Olin kuulemma vainoharhainen. Kunnes eräänä päivänä jäi kiinni. Kertoi suhteen päättyneen ja katuvansa. Pyysi anteeksi. Mietin muutamia päivä. Esitin itselleni kysymyksiä. Pystynkö luottamaan toiseen. Voinko enää sanoa kunnioittavani puolisoani. Joudunko jatkossa miettimään missä puolisoni on. Totesin että kovin tulisi raskaaksi eläminen tuon naisen kanssa. Otin eron. Alku ahdisti. Pitkä suhde päättyi. Mutta en kadu vähääkään eroa. Paras ratkaisu.
      Kuulin että exäni oli mennyt yhteen sen toisen osapuolen kanssa. Myöhemmin sain kuulla exäni pettäneen myös uutta kumppaniaan ja eronnut. Petturi pettää aina

    • Anonyymi

      Vaimo sanoi, että kunhan tuut takaisin etkä tuo tauteja. Hällä ei ole koskaan pää pipi, mutta tahtoo olla sen takia usein hellänä, kun ukko on niin aktiivinen. En kuitenkaan ole saanut reissuja aikaiseksi, kun oma on niin mukavasti tuossa jo valmiina. Itsekästä?

    • Anonyymi

      Oliko kertapettäminen? Lipsahdus humalassa, vai sarjapettämistä tietoisessa tilassa? Näissä huikea ero, vaikka molemmat loukkaakin.

      Järkyttävintä näissä tilanteissa on se, kuinka käy epäilemään omaa arviointikykyään. Ja kuinka luottamusta voi enää rakentaa jos toinen on tietoisesti loukannut sinua? Ei rakastava ihminen käyttäydy noin. Mutta joo, jokainen tekee virheitä ja kertalipsu on todella tällainen.

      Lopulta kyse saattaa olla siitä, ettei uskalla tehdä mitään muutoksia elämässään, jatkaa sitten vaikka kurjissa olotiloissa. Kunhan ei tarvitse muuttaa mitään. Ihminen on mukautuva, rutiineita etsivä. Ehkä itsekunnioitus ei vaan riitä, että muuttaisi elämän ja heittäisi raukan pihalle.
      Näin ulkopuolelta vastaavaa tilannetta katsoen ei voi kun ihmetellä.

      Terapiasta saattaa olla apua, jos nyt väkisin haluaa jatkaa itsensä madaltamista.

    • Anonyymi

      Myrkky.tai ampumalla

    • Anonyymi

      Kyllä on taas ämmillä ongelmia. Jos ei tajua sen vertaa, että pitää täällä internetin likakaivossa asiaa pyöritellä niin ihan olet saanut ansiosi mukaan.

    • Anonyymi

      Eka kerta sattuu aina eniten. Jos olet tänkin ajan jälkeen yhä noin epävakaa, niin ala etsimään arjessa mukavia asioita, joihin äijällä ei ole osaa eikä arpaa: käy vaikka työmatkalla kahvilla omin nokkinesi, sulkeudu iltaisin puita hakkaamaan, vittu mitä ikinä. Tavoite on kuitenkin nauttia asioista, joihin SE HEEBO ei kuulu millään lailla.

      Toistan, eka kerta sattuu eniten.
      Kun (ja huomaa, sanon KUN enkä JOS,) heebo jää kiinni pettämisestä uudestaan, se ei tunnukaan enää niin pahalta. Tai no, kyllä se tuntuu, muttei NIIN pahalta, vaan säilytät toimintakykysi ja sulla on jotain, mistä kerätä voimaa (se matkakahvi tai halonhakkuu, mitä lie).

      Silloin, kun et ole enää halvaantunut riippuvuudessasi (=roiku siinä mulkussa kuin nisti neulassaan) siitä heebosta, vaan sulla on muitakin ilonaiheita elämässäsi, sulla riittää voimat HEITTÄÄ SE LOPULTA PIHALLE.

    • Mikä lienee loppu tulos?
      Miehellä ei liene mitää syytä lähteä?

    • Anonyymi

      ...jos ei pääse yli puolisonsa pettämisestä on helpoin ratkaisu molemmille laittaa piste huonolle tilanteelle ja lopettaa suhde/avioliitto

    • Anonyymi

      No, ilmeisesti rakastat häntä edelleen, koska koet asian kuvaamallasi tavalla. Tosin jonkinlaisia nega tunteita petetyksi tuleminen aiheuttaa aina.
      Ehkä kannattaa antaa anteeksi jos teillä on ollut muuten hyvä liitto.
      Jotkut sanovat ettei se yhteen kertaan jää. Tee miehelle selväksi että se on heti toisesta kerrasta poikki ja ero.
      Jotkut alistuvat siihen, että puolisolla on muita ja pitävät kulisseja yllä mm taloudellisista syistä tai jos liitto tällä tavoinkin toimii hyvin.
      Toimi siten että pystyt säilyttämään omanarvon tunteesi.

      • Anonyymi

        Jos olette vielä yhdessä, mutta tilanne on ilmeisesti vielä ns 'päällä' hakeutukaa parisuhdeterapiaan. Unohtui mainita edellisessä kommentissa.


    • Anonyymi

      no haloo nainen eikös terveytesi ole tärkeämpi kuin se mies. eroa. vasta se pettää kun olet " sairas " itket ja masistelet. tunne oma arvosi nainen !

    • Anonyymi

      Hyvät pettymykset rakentavat vähäiseen tyytyväisen ihmisen.

    • Anonyymi

      Eiköhän tuokin ole jo sovittu tai erottu. Tapauksesta kaksi vuotta ja aloitus yli vuosi sitten kirjoitettu.

      • Anonyymi

        Teemu ja Sirpa Selänne olleet
        yhdessä vuodesta 1989 lähtien
        sekä Mauno ja Tellervo Koivisto
        olivat yhdessä vuosina 1950-2017,
        Maunon kuolemaan 12.5.2017
        saakka. Mä olen tuntenut mun
        naisystävän, mua 4 vuotta nuoremman
        (nytten 31v., 12.8.2020 jo 32v.)
        marraskuusta 2006 lähtien. Itse olen
        mies ja hetero, 5 päivän päästä täytän
        jo 36v. (3. helmikuuta).

        Tässä sulle näkökulmaa.


    • Anonyymi

      Jätä se sika.

    • Anonyymi

      Kärpäsestä tehtiin härkänen. Paljon melua tyhjästä.

    • Anonyymi

      Veneessä reikä ja tappi hukassa mitä teen ?

    • Anonyymi

      Miehesi sai välillä tiukempaa! Olisit ylpeä miehestäsi!

    • Anonyymi

      Jos tekee niin kuin Salen vaimovainaa, niin heti helpottaa.

    • Anonyymi

      Mitä tuota suret, ei se siitä kulu ja ota ite nikkeliä tai pimppaa joltain muultakin, niin elämä avartuu

    • Anonyymi

      Hei mulla sama ongelma kuin sulla. Mun mies petti kans mua heti meidän suhteen alussa kävi tuikkimassa ex muijaansa salasi asian minulta neljä vuotta kunnes eräänä aamuna oli kirje ex muijalta postilaatikossa ja näin tämä tuli minun tietooni. Oltiin jo ehditty meneen avioon ja yritin unohtaa asian mutta luottamus meni siihen ihmiseen asia piinasi päivittäin. Epäilin häntä joka käänteessä. Olin hänen kanssaan kymmenisen vuotta ja taistelu jatkui koko ajan sitten päätin erota hänestä ja muutin pois paikkakunnalta mutta eikö mitä hän muutti perässä samalle paikkakunnalle ja tuli luokseni ruusukimpun kanssa ja halusi yrittää vielä ja mä hölmö otin hänet takas. Kannattaa erota heti kun pettäminen tulee julki koska se ei unohdu koskaan vaikka kuinka yrittäis. Vahingosta viisastunut.

      • Anonyymi

        Mä sanosis notta ei järvi soutamalla kulu


      • Anonyymi

        Jatkoa vielä edelliseen kirjoitukseen. Mieheni oli vielä sellainen että sekotti kaikki ystävät ja sukulaisetkin meidän sotkuun yritti manipuloida kaikki minua vastaan jopa minun lapsia. Aina kun tuli riitatilanne niin soitteli kaikille kännipäissään ja haukku minua. Et mä oon niin kamala kun mä epäilen häntä. Hän vakuutti ja vannoi että sen jälkeen ei ole mitään tehnyt mut arvaa uskoinko no en. Yritti myötätuntoa itselleen. Mut onneksi nyt se on loppu. Älkää ikinä uskoko pettäjään se joka kerran pettää pettää aina vaikka kuinka vakuuttaa ja vannoo hulluksi tulee jos jatkaa pettäjän kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä sanosis notta ei järvi soutamalla kulu

        Ei järvi mutta mieli kuluu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä sanosis notta ei järvi soutamalla kulu

        Ei kulu, mutta kuka haluaisi koko kylän soutaman veneen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mä sanosis notta ei järvi soutamalla kulu

        Soura kuule rauhas järvees. Mun järvelle ei muita tuu meloon. Sathanan tautipesäkkeitä ootta


    • Anonyymi

      Tässä elämässä on suurempiakin huolia. Me kaikki olemme erehtyväisiä. Ei hänkään varmasti mikään paha ihminen ole pohjimmiltaan, varsinkin jos on tunnustanut tekonsa ja pyytänyt anteeksi. Pahinta on salailu ja valheessa eläminen.

      • Anonyymi

        Joopatijoo, latinan kielen sanontaa
        "errarum est humanum" hoetaan
        joka välissä ja sitten ollaan rikkomassa
        5., 6., 7. ja 8. käskyä 10 Käskystä.

        Pahanteko ja petturuus ovat nykypäivänä joillekuille suurta hupia ja nautintoa.

        Olkaa nyt ensin kristittyjä, ja keskittykää
        Raamatun opinkappaleisiin, niin Vanhan
        kuin Uudenkin Testamentin. Jeesus siteerasi
        Vanhaa Testamenttia monessa kohtaan
        opetuksiaan.


    • Anonyymi

      blaablaablaa...

      kuule niin kliseinen tarina
      nykypäivänä kuin olla voi,
      keksipä parempi ja iloisempi
      tarina, ei noita pettämisjuttuja
      jaksa kukaan rehti ihminen
      edes lukea.

    • Anonyymi

      Mennyt on mennyttä. Sille ei enää mahdeta mitään.

      Tulevaisuudesta emme tiedä. Eletään siis tiukasti nykyajassa.

      Nuo kuvatut "pettämiset" ovat tapahtuneet menneisyydessä. Ei ruveta niitä kaivelemaan. Nykypäivässä on arvokkaampaa kuin hyödytön menneisyyden tonkiminen ja rajallisten omien voimavarojen käyttö mokomaan.

      Tuollaista "pettämistä" tapahtuu n. 80 %:ssa kaikista avioliittoista. Normaalisti niistä ei olle perheissä moksiskaan.

      Ottakaa järki käteen, te menneisyyden vangit. Muistakaa että kukaan ei omista toista ihmistä.

    • Anonyymi

      Mennyt on mennyttä. Sille ei enää mahdeta mitään.

      Tulevaisuudesta emme tiedä. Eletään siis tiukasti nykyajassa.

      Nuo kuvatut "pettämiset" ovat tapahtuneet menneisyydessä. Ei ruveta niitä kaivelemaan. Nykypäivässä on arvokkaampaa kuin hyödytön menneisyyden tonkiminen ja rajallisten omien voimavarojen käyttö mokomaan.

      Tuollaista "pettämistä" tapahtuu n. 80 %:ssa kaikista avioliittoista. Normaalisti niistä ei olle perheissä moksiskaan.

      Ottakaa järki käteen, te menneisyyden vangit. Muistakaa että kukaan ei omista toista ihmistä.

    • Anonyymi

      Tyhjempää intomieliketjua lienee vaikea löytää.

    • Anonyymi

      Kestäköön vain mies palautteesi.On sen ansainnut.Toivottavasti jätit sen paskaläjän!

    • Anonyymi

      Empä usko et se on asia josta voi päästä yli anteeks voi ain antaa mu eipä sitä koskaan taida voida unohtaa enään sen jälkei kun se on kerran ääneen sanottu pojan äitee uskoakseni petti jo ekan kerran joitain vuosia ennen pojan alulle panoa ja odotusaikanikin petti ja riskeerasi pojankin terveyden pettämällä miehen kanssa joka käy talvisin kuukauden parin reisuilla Thaimaassa ja sinisilmäisesti vie usko ettei kyseinen mies käy käy maksullisissa naisissa käydessään yksin kyseisillä reisuilla ny vie reilun kuukauden kun odottaa ni voi ihte käydä sukupuolitauti testeissä nuo hiv ja hepatiitti ainakin ja kaipa sitä vois si siin samal ne kaikki muutkin käydä mu ainakin tietää keneltä on saanu josko jotai sattuu löytymään näjes 14-15 vuotta tuli aikaa siinä parisuhteessa vietettyä tai kulutettua tai miksi sitä ny näi jälkeenpäin voi kutsua en suhteen aikana käyny toisissa naisissa eikä ol vieläkään tullu käytyä naisis ku pitää enstee nuo testit hoitaa alta pois jottei mitään ainakaan viattomiin osapuoliin tartuta jos ny sattuu että jottai saattais löytyä toivon mukaan ei mitään ol mu pitää silt asiast varmistus hakia

    • Anonyymi

      Ystävä hyvä älä suotta masennu. Olen nähnyt tilastoja joissa on arvioitu että noin 85% miehistä käy vieraissa 3-5 kertaa ensimmäinen viiden avioliittovuoden aikana. Tutkimuksessa ei mainittu vähintään kerran käyvien osuutta, mutta se varmaankin on yli 90%. Tähän nähden vieraissakäyminen on normaalia ja ennen kaikkea se on todellisuutta.

      Mielestäni tässä maailmassa ei kannata yrittää luikerrella sen mukaan kuin omasta mielestä asioiden pitäisi olla, koska se ei vastaa todellisuutta. Teot ja asenteet jotka pohjautuvat todellisuuteen toimivat. Haavemaailmassa kaikki luonnollisesti ”tökkii” ja asioiden ymmärtämättömyys vie meidät vain masennuslääkkeiden käyttäjiksi. Niilläkään ei saada todellisuutta esille, muuta kuin turrutettua se paha olo joka syntyy todellisuuden ymmärtämättömyydestä.

      Mies (tai nainen) ei käy terveessä suhteessa vieraissa toista loukatakseen, vaan tyydyttääkseen omia seksuaalisia tarpeitaan. Se ei ole sinulta pois, päin vastoin. Pitkän avioliiton salaisuus on avioliiton ulkopuoliset avioliittoa tukevat suhteet.

      Avioliitossa tulee vastaan ihan oikeata ongelmia. Vieraissakäyminen on tässä estejuoksussa ihan niitä ensimmäisiä ja matalimpia esteitä. Näissä ei kannata alkaa kompuroida.

      Nyt teet niin kuin minäkin jo liki 20 vuotta sitten. Annat asian olla ja keskityt omaan mielen hallintaan. Usko huviksesi. Kun ymmärrät asian, se ei enää vaivaa sinua. Mustasukkaisuus on ihana kiihottava tunne kun vain kanavoit sen oikein. Sen jälkeen et luovu tunteesta mistään hinnasta. Ja hyvä on myös muistaa että ukko ei vaihtamalla parane.
      Usko vain minua. Olen jo vanha akka ja kaikki on tullut nähtyä.

    • Anonyymi

      Sun tulis ryhtyä harrastaan liikuntaa ja irstailua, vain siten pääset tuosta henkisestä kahleestas irti ja vältät asioiten toistumisen, ryhdy myös panostaan suhteesees, tee ruokaa siivoo tehokkaamin. ja älä nalkuta. toimi.

    • Anonyymi

      Kannattaa ruveta keskittymään vaan siihen arkeen ja antaa anteeksi. Me ollaan vaan ihmisiä ja kaikki tekee virheitä, mutta ei niistä kannatta koko elämäksi tuomita. Sitäpaitsi,,, ihminen on eläin joka kulkee vaistojen ja himojensa varassa,, hetkessä. Jos hän on sen tunnustanut ja jne, niin anna olla. En puolustele pettäjää, mutta itse en suhdetta lopettaisi, jos kumppani kerran pettäisi, niin kovat yhteiset elämänkoulut vaimon kanssa käyty. Se on vain elämää that’s it!

    • Anonyymi

      A älä itke enää kertaakaan tuon miehen takia,ja se,että ei osannut salata asiaa, antaa ymmärtää,että hän on tosi tyhmä.aJa kysymykseen vastaus olisi pitänyt erota samantien.ala ensin käymään ravintoloissa ja sitten aivan selvästi näytät miehellesi,että kelpaat muille.panet hulinaksi kotona,ja lopulta sanoit ukollesi ,että tämä oli tässä.jos miehesi pääsi vieraan makuun,niin se ei lopu koskaan,turhaluulo,eikä se miehesi kanssa naiminen tunnu enää miltään,kerro se hänelle.omaisuus puoliksi,ja alat viettämään oikeaa elämää vapaana ja ihanana naisena,josta sinun miehesi luopui.

    • Anonyymi

      Luottamuksen pettäminen suhteessa on vakava asia. Et tule koskaan unohtamaan asiaa. Nyt suhteenne on vääristynyt. Miehesi on jo saanut opetuksen asiassa, koska on nähnyt kärsimyksesi ja varmasti häpeää tekoaan. Nyt riippuu vain sinusta, haluatko enää jatkaa. Kasvat varmasti vähitellen siihen, että jatkat matkaasi yksin. Vaikka kuinka puolisosi katuisi sitä, että loukkasi sinua rumalla teollaan, eikä saa mitenkään korjattua, asia on aina taustalla muistuutamassa. Puolisosi haki myös itselleen apua kertomalla asiasta sinulle. Olisi saanut suhteenne viat korjattua puhumalla ongelmista aiemmin, joten osoitti oman heikkoutensa peittämällä. En näe jatkoa suhteellenne... käy liikaa mielenterveyden päälle.

    • Koskaan et unohda, yli voit kyllä päästä, mutta aikaa se vie. Pahimman yli pääsee yleensä 1-2 vuodessa, mutta aina silloin tällöin tapahtuu jotain mikä osuu arkaan paikkaan ja taas kipu käy moikkaamassa.

      Kysypä itseltäsi pari kysymystä:
      -Rakastatko puolisoasi henkilönä vai puolisonasi?
      -Jos eroaisitte, niin kumpaa todella kaipaisit, tuota henkilöä vai suhdetta?

      Noissa vaihtoehdoissa on vissi ero ja niiden perusteella voit päätellä kannattaako suhteen jatkamista edes harkita. Valitettavan usein "rakastetaan" puolisona eikä henkilönä, samoin myös aika usein enemmän kaivataan suhteen tuttua ja turvallista rakennetta kuin sitä henkilöä, niin se vain menee nykyään.

      Ja sitten se puhuminen. Voihan tuota uskottomuutta vatvoa hamaan tappiin, mutta hyödyllisempää olisi puhua aivan muusta ja täysin peloitta. Kas kun niitä konflikteja suhteissa yleensä kartetaan ja se on virhe.

      Kannattaisi aloittaa puhumaan (myös yksin pään sisällä) siitä millaiset arvot kummallakin on, mitä te haluatte elämältä yksilöinä ja miten ne unelmat mahdollisesti kohtaavat tai ovat kohtaamatta jos olette parisuhteessa.

      Kannattaa myös miettiä oletteko ihan aikuisten oikeasti tasaveroisia parisuhteessanne vai onko mukana jotain peiteltyä vallankäyttöä eri tavoin eri osapuolilta mikä viittaa heti jonkinlaiseen riippuvuussoppaan ja sitä kautta sitten kauemmas henkilökohtaiseen historiaan.

      Ja sitten se pahin, luottamus. Sitähän ei sellaisenaan saa enää takaisin, ei ikinä, sen voit unohtaa heti alkuunsa. Parhaassa tapauksessa saat(te) rakennettua uuden luottamussuhteen josta voi tulla liki yhtä hyvä (sinisilmäinen) kuin aiemmasta, jos kohta se vie vuosia.

      Ja ikinä ei saa unohtaa, että ihmisen motiivit on aina itsekkäät, meillä kaikilla, tavalla tai toisella.

    • Anonyymi

      Siitä pääsee eroon kun heittää pettävän ukon pihalle ja eroaa

    • Anonyymi

      Heitä pihalle helpottaa

    • Anonyymi

      Kuule, ihan itse pitää selvittää päässäs, piruuko täällä moista kyselee.

      • Anonyymi

        En toivoisi kenellekään pettävää miestä. Mies voi hoitaa parisuhteen asiat ennen pettämistäkin. Miksi mies tuhosi parisuhteen luottamuksen. Miksi aiheutti kärsimystä ihmiselle jonka kanssa elää.


    • Anonyymi

      Siksi koska mies/nainen halusi. Ei siinä muuta tarvita. Ei sen enempää "huonoa liittoa" kun vaimoakaan/miestä. Pettäjät on itsekeskeisiä, omaa napaansa tuijottavia luusereita. Petokseen suostuvat akat samanlaisia sillä erotuksella ettei ne kelpaa parisuhteeseen. Ainoa tapa päästä edes jonkinlaiseen suhteeseen on suostua sivupanoksi. Ja näitä tilaisuuksien käyttäjiä kyllä löytyy. Yksinkertaista

      -mies sivusta-

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2910
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2155
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1574
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      71
      1033
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      890
    8. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe