Miles Davisin suitsutus

Anonyymi

Monissa jazz piireissä edelleen MIles Davis on joku antisankarihahmo, vaikka tämä käheä-ääninen ukko vaihtoi hiippakuntaa jo yli 20 vuotta sitten.

Mutta monipa ei tiedä, että ei se Miles sinne jazzin kehäketuksi itsestään noussut, vaan siinä oli hyvin osallisena voimana CIA.

CIA:lla oli jo aikanaan hyvin suuri rooli mm. mainstream taiteen kohdalla, jossa he käyttivät kyseistä taidemuotoa aseena ihmiskuntaa vastaan ja ilmankos Milesille annettiin 70-luvun alussa vapaat kädet tehdä pari freejazz levytystä tuon ajan huippumuusikoiden kanssa. Syntyi mm. Bitches Brew.

Charlie Parker oli oman aikakautensa huippu ja hän alkoi viemään jazzia omaan suuntaansa, mutta tätä ei sallittu CIA:lla, joten ilmankos Parker kuoli jo 34 vuotiaana.

Miles taas oli tuollainen trumpetin puhaltelija, joka sitten loppuvuosinaan enemmän vain nuoleskeli trumpettiaan julkisesti kuin sitä soitti, mutta isot rahat hän kääri suurista konserteista ja totesi kerran palkkashekin saatuaan, että "Tunnen itseni varkaaksi".

Miles Davisista tehtiin aikanaan jazzin portinvartija, jonka tehtävänä oli aina ottaa kulloistenkin kausien lahjakkaimmat soittajat bändiinsä.

Nyt tällainen tekijä on Chick Corea, jolle on annettu tuo kunnia.

Mutta entäs sitten kun Chick Coreasta aika jättää, niin kukas hänen mantelinsa perii ?

CIA tietää ja he päättävät seuraavan jazz-musiikin portinvartijan.

11

1281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lähinnä amerikkalainen & brittiläinen viihdemedia on aivopessyt ihmiset toistamaan opittuja kliseitä julkaisemalla listoja maailman "parhaista/huonoimmista" elokuvista, levyistä, kappaleista, legendoista, viihdeteollisuuden kulmakivistä jne. Kaikki nuo listat ovat pieniä järjestyseroja lukuunottamatta lähes samoja viimeisten 15 vuoden aikana, eli kun internet on useimpien saatavilla ollut. Olisiko tässä se keino jolla tiedustelupalvelu ihmisiä ohjailee? Esim. luodaan rähisevä räkänokka/hälläväliäkulttuuri nimeltä punk. Artisteja ylistetään sitä enemmän mitä rajumpaan suuntaan meteliä ja imagoa ylläpidetään. Yksi keino 80-luvulla oli PMRC komitea, sillä kun levyn kansi oli koristeltu varoitustarralla niin myynti oli parempaa. CIA varmasti hieroi käsiään tyytyväisenä kun penskat kapinoivat ja muuttuivat helpommaksi saaliiksi valtion hyysäys & vankilateollisuudelle sekä tietysti lääkefirmoille opiaattien suurkuluttajiksi.

      Nämä ovat tietysti vain teorioita, mutta orastavien muotivirtausten tai muiden vastaavien ilmiöiden takana voi hyvinkin olla jokin valtiollinen alullepanija.

      • Anonyymi

        60-luvulla hyvin monet varsinkin USAssa oli sitä mieltä että rock ja varsinkin silloin yber suosittu The Beatles yhtye oli kommunistien salajuoni länsimaiden nuorison turmelemiseksi. Joten oisko tuo CIA höpinä putinin trollien yritys muuttaa musta valkeaksi.

        Miles Davis oli itse itsensä pilanneen musiikkimuodon eli jazzin erään sortin messias. Huvittavaa asiassa on että uransa lopulla Davis alkoi käytännössä rock-muusikoksi koska koki että jazz on musiikina maalannut itsensä nurkkaan. Ja sitä syntiä että alkoi soittaa rockia eivät jazz-snobit vieläkään ole Davisille antaneet anteeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        60-luvulla hyvin monet varsinkin USAssa oli sitä mieltä että rock ja varsinkin silloin yber suosittu The Beatles yhtye oli kommunistien salajuoni länsimaiden nuorison turmelemiseksi. Joten oisko tuo CIA höpinä putinin trollien yritys muuttaa musta valkeaksi.

        Miles Davis oli itse itsensä pilanneen musiikkimuodon eli jazzin erään sortin messias. Huvittavaa asiassa on että uransa lopulla Davis alkoi käytännössä rock-muusikoksi koska koki että jazz on musiikina maalannut itsensä nurkkaan. Ja sitä syntiä että alkoi soittaa rockia eivät jazz-snobit vieläkään ole Davisille antaneet anteeksi.

        Jazz maalannut itsensä nurkkaan? Tuntu odolta. Jazz perustuu niin paljon sen hetkiseen tunteeseen ja inspiratioon, että tuskin kuolee
        Kyllä varsinkin bluesissa ja myöskin rockissa välillä vedetään myöskin tunteella, kuten konsertteissa parhaimmillaan kuulee. Eri asia on nämä puoliksi playpack-esiintymiset

        Suomessa oli aikanaan paljonkin jazz-muusikoiksi laskettavia, mutta kun sillä ei elänyt siirryttiin studiomuusikoiksi ja soittamaan iskelmää. Ehkäpä Miles katsoi homman näin kun rahaa piti saada.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jazz maalannut itsensä nurkkaan? Tuntu odolta. Jazz perustuu niin paljon sen hetkiseen tunteeseen ja inspiratioon, että tuskin kuolee
        Kyllä varsinkin bluesissa ja myöskin rockissa välillä vedetään myöskin tunteella, kuten konsertteissa parhaimmillaan kuulee. Eri asia on nämä puoliksi playpack-esiintymiset

        Suomessa oli aikanaan paljonkin jazz-muusikoiksi laskettavia, mutta kun sillä ei elänyt siirryttiin studiomuusikoiksi ja soittamaan iskelmää. Ehkäpä Miles katsoi homman näin kun rahaa piti saada.

        Ja Kirka oli rokki-jätkä, mutta iskelmällä veti rahaa. Aikaan jolloin levymyynnillä vielä tienasi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Kirka oli rokki-jätkä, mutta iskelmällä veti rahaa. Aikaan jolloin levymyynnillä vielä tienasi.

        Kirkasta puheenollen tuli mieleen että Hessu Ilmonen Band soittaa Leijat kans aika hienosti ja vähän eri sovituksella, kuunnelkaa youtubesta. Kirka oli kyllä hieno jäbä, valitettavasti poistui liian aikaisin yläkertaan.


    • Itse pidän tuosta Miles Davisin musiikista. Se on välillä psykedeelistä ja välillä meditatiivista, mutta myös kaunista ja tuo mieleen erilaisia mielikuvia. Siinä leikitellään myös vähän muillakin tyyleillä kuin vain jazzmusiikilla kuten esim.tuolla rockilla ja myös itämaisella musiikilla. M Davis näytti, että on muusikkona ja säveltäjänä monipuolinen ja hallitsee monenlaisia tyylejä. Kerrassaan vangitsevaa musiikkia.

    • Anonyymi

      Kirka oli rocklaulaja, joka sitten uransa viimeiset parikytvuotta joutui laulamaan pakosta humppaa.

      Ois se kyl aika paha kohtalo jos olisi itse joku jazz-scatti virtuoosi ja joutuisi elääkseen laulamaan Suomi humppaa.

      • Anonyymi

        "Kirka oli rocklaulaja, joka sitten uransa viimeiset parikytvuotta joutui laulamaan pakosta humppaa."

        Ja Rauli "Badding" Somerjoki oli humppalaulaja joka sitten uransa viimeiset parikytvuotta joutui laulamaan pakosta rokkia.

        Ja niin tasapaino ikään kuin säilyi mailman kaikkeudessa nimeltään musiikki.


    • Anonyymi

      Oiskohan Kirka kelvannut Chick Corean electric bändiin.

      Oishan Chick Corea varmaan sovittanut leijoista sellaisen version, ettei Kirka olisi enää löytänyt sitä ykköstä :)

    • Anonyymi

      Ted Curson oli myös CIA:lla hommissa.

      Tämä Curson, joka kutsui itsensä joka vuosi Pori Jazzeille.

    • Anonyymi

      Ap kuulostaa aivan Teemu Vehkalalta juttuineen

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      243
      4203
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      117
      2659
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2412
    4. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1446
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1446
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1189
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      78
      1107
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      973
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      966
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      941
    Aihe