Opettajat pannaanko tavallisten kuolevaisten rinnalle,kesä olisi paras aika lomauttaa ei lapset kärsisi, kun ovat niin huollissaan heidän puolesta.
Yt jokohan
Anonyymi
20<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Laiskat opettajat olisi syytä irtisanoa. Kuluttavat kaupungin rahoja ja mitään tulosta ei synny. Ei hyvä, ei todellakaan hyvä!
Päinvastoin!!!
Siellä pitäisi lisätä opettajia ja opetusta rajusti!
Väestö kylässä on niin takapajuista ja kieroontunutta, vaatisi kovaa opetusta jotta edes hiukan järkeä saataisiin mahtumaan umpiluukalloihin!
Miksi Kemijärvellä on niin monta koulua? Kysynpähän vaan
Vakituisia opettajia ei voi lainkaan mukaan panna kesälomille ilman palkkaa. Eri asia on, että sijainen ei sitä palkkaa saa, vaikka talven on puurtanut.
Muutoinkin sijaisten asema on pahimmillaan viheliäinen ja parhaimmillaan hieno juttu.
Kuntaliitto auttaa niitä ihmisiä, jotka murehtivat vakituisten opettajien kesän palkkapolitiikkaa - sitä, että maksetaan ja sitäkin, etttei sijaisille makseta.
Opettajien kelpoisuusehdot ovat yksi juttu. Toinen on sitten opettajien persoona. Työtä tehdään koko persoonalla eikä se aina onnistu.
Kaikkiaan opettajien palkkakehitys on jäänyt kuoppaan. Mutta keskiluokkainen väki ei viitsi protestoida. Niin moni on eläkkeen partaalla. Nuoret eivät ole niin ammattiyhdistyssuuntautuneita.
Lyhyellä tähtäyksellä ei voida tehdä mitään. Ehkä on valittava joku maan keskiarvolukioista. Mutta pts:n valossa töitä on tehtävä hartiavoimin.
Mutta kilpailu opiskelupaikoista on tiukkaa lukion jälkeen eikä jälkeen passaisi jäädä. Ensi vuodesta alkaen yliopistoihin mennään pitkälti hyvillä papereilla. Muut joutuvat tiukkaan seulaan. Tässä kohtaa on oltava hereillä jo yläkoulussa ja viimeistään lukiossa.
Lukio.. ei voi hurrata. Parempi on mennä muualle lukioon.
Pannaan opettajat kesäksi ruohoa leikkaamaan, istutuksia hoitamaan, risukkoja raivaamaan ,vanhuksia ulkoiluttamaan on niitä hommia eiköhän panna toimeksi.
Hienoa,kerranki jotain järkevää tällä palstalla,kannatan esitystä.
Miksi opettajat eivät ole kesällä töissä? Voisivat ihan hyvin jakaa vaikka postia. Minusta voisivat olla myös lauantaisin "hälytysvuorossa" jos kunnan tehtävät niin vaativat
Opettajat ovat tosiaan monitataitoisia, onpa paras kaikista talous- ja kehitysjohtajanakin ja toinen melkein yhtä ansiokas kaupungin hallituksen puheenjohtajana. Pienemmistä nilkeistä puhumattakaan. Kyllä he voisivat kesälläkin olla töissä niin kuin muutkin työntekijät.
Olen opettaja ja teen kaikkea tuota: ulkoilutan vanhusomaisiani, leikkaan ruohot, istutan potut ja yrtit. Siivoan ja tiskaan - täydellä opettajan palkalla.
Keäloma on enää vajaa 2 kk . Ei kande kadehtia. Vaatimuksina on maisteritutkinto, pedagoginen valmius ja monta palkatonta kesää, jotta nämä asiat saavuttaa.
Pedagogin tutkinnoilla on varustettu presidentti, ministereitä, kansanedustajia ja mitä se yks Hannu siellä Euroopassa tekeekin. Takkula, joo. Palkat ovat eri luokkaa.
Peruskouluopettajiksi hakee yhä vähemmän. Muutkin ovat huomanneet, ettei kanata.
Joo,semmonen opetaja joka ei osata kirjota.
Sutenöörin ammatti on paras ja siinä on parhaimmat luontaisedut.
Eikös sutenööri ole korkeampi kuin kuvernööri, näin korkeimman koulutuksen saaneena arvelisin.
Kuka vai mikä entinen opettaja oli naputellut tietokonetta koko säästöjä koskevan tiedotustilaisuuden ajan valtuustosalissa? Eikö ollut mielenkiintoinen aihe vai oliko se mielenosoitusta koko perpokoonia ja sen laatimaa talousohjelmaa kohtaan? Lehdessä kirjoitettiin jotain tästä.
Jos Kemijärven lapset ovat perineet vanhempiensa geenit eivät opettajat pääse helpolla.
Ei kenenkään tule yllätyksenä miksi täällä lapset kiusaavat toisiaan, siinä on suomenennätys. Jos lapsilla menee lukiossa huonosti olisiko lapset perineet vanhemmiltaan geenit jolla ei maistereita synny.
Karjaakinan on jalostettu että olisi päästy parempiin tuotantolukuihin keinosiemennyksen avulla haettiin sonneista se paras yksilö. Opettajia on toki monenlaisia niin on vanhempia kuin lapsiakin. Ehkä yhteistyö olisi se paras lääke eikä täällä toisia haukkuminen.
Eihän nyt vaan lähdetä opetushallintoa keinosiementämään, vai lähdetäänkö?
Pitää kysyä kaupungin hallituksen puh.johtajalta onko säästö talkoissa KAIKKI SIIS KAIKKI henkilökunta,vaan jääkö yksi ryhmä ulkopuolelle(oma tuoli) ikään kuin epähuomiossa unholaan.
Tämä yks opettaja, kuntapäättäjä, hamuaa itelleen muistomerkkiä "koulukampuksellaan".
Son jo älytöntä touhuva! Koulurakennuksija tyhyjillään jos vaikka kuinka monta ja kersoja syntyy vajjaat 40 tänä vuonna ja seuraavina vähemmän!
On velekasen kaupunnin hulluutta ruveta rakenteluihin kun entisekki velat huutaat maksajia!
Johan siellä on sarvikuono merkkinä ja osuva onkin sympoli.
Nyt se on päätetty: Hillatien uuden ehomman rakennuksen suunnittelua ja toteutusta jatketaan. Myöhäistä nyt on äimistellä.
Siitä seuraa, että Särkelän koulu, vanha kauppis puretaan kuten Isokylän koulukin, ellei joku keksi huikeita ideoita, jotka eivät heti kaatuisi veronmaksajien syliin.
Tammikuussa rupeaa remmi viuhumaan myös irtisanomissaralla, jollei nyt selviä osa-aikaistamisella. Maltetaan vain odottaa, ketä se sitten koskeekin.
Velkaa kaupunki ottaa reippaasti entisten lisäksi. Elämme muutosten aikoja.