Herkkäihoinen!!! Älä mene sokerointiin!!!!

Anonyymi

Varoituksena vaan sinulle, joka mietit sokerointia etkä ole aikaisemmin käynyt JA sinulla on herkkä iho.

Kävin itse ensimmäistä kertaa pari päivää sitten brasilialaisessa ja kainaloiden sokeroinnissa. Sattui ihan helvetisti, piti purra hampaita yhteen, puristaa käsiä nyrkkiin ja pitää hengitystä koko toimenpiteen ajan. Ajattelin tottakai, että ensikertalaisilla sokerointi sattuu aina ja niin sanoi sokeroijakin. Vielä selvennykseksi, hän oli täysin ammattitaitoinen, koulutukset käynyt, siistiin liikkeen omistaja ja suomalainen tekijä.

Määrättyyn aikaan en hikoillut, en käyttänyt mikäänlaisia voiteita/kuorintoja/kemikaaleja alueilla sekä pidin hengittäviä alusvaatteita ja housuja.

No, saman päivän ajan alueet vähän punottivat, mutta ei sattunut enää kovinkaan. Seuraavana aamuna brassi alue oli kuitenkin jokseenkin täyttynyt valkoisilla finneillä. Laitoin viestiä sokeroijalle ja hän sanoi, että kuulemma harvinaista, muttei tavatonta ja antoi hoito-ohjeet: antihistamiinia ja kuorintaa. Ja näin tein. Menin apteekkiin hakemaan lääkkeet ja varmistin asian vielä apteekkarilta, ja hän oli samaa mieltä.

Illalla tein ohjatusti. Nukahdettuani heräilin läpi yön, sillä sattui niin paljon...pystyin nukkumaan vain selälläni, en edes kyljellä. Pieni hipaisukin alueelle koski. Aamulla menin suihkuun, sattui jopa nousta sängystä ja kävellä, finnejä oli 2-3x enemmän ja sattui ainakin 5x enemmän!!!

Päätin mennä suoraa päätä lääkärille.

Aluksi he voivottelivat ja kertoivat, etteivät voi asialle mitään. Kerroin, etten pysty kävelemään ja nukkumaan normaalisti ja kipu on lisääntynyt ja he kutsuivat lääkärin katsomaan tilannetta.

Karvatupentulehdus. Viiden päivän antibioottikuuri, lääke otetaan 3x päivässä - 8h välein. Yhteensä tähän prosessiin mennyt mooonia kymppejä, melkeinpä satanen. Ja tarkoituksena oli helpottaa elämääni ja kaunintaa itseäni. Tein kaiken ohjeiden mukaisesti, valitsin laittopaikan huolellisesti, en jättänyt mitään kysymättä, halusin pelata varman päälle ilman minkäänlaisia ongelmia. Lääkärin mukaan, tämä karvanpoistomenetelmä ei sovi minulle, aivan liian herkkä iho.

Toivottavasti tämä viesti ja varoitus löytää sitä tarvitsevien henkilöiden kuultavaksi, ennen kun tapahtuu harmia. Todella ikävää, rahaa sataa ja siitä seuraa vain kipua.

Omana toiveenani, sokeroijat voisivat lisätä nettisivuilleen yms. varoituksen herkkäihoisille asiakkaille. Valitsin tämän toimenpiteen varta vasten sen takia, että sen sanotaan olevan yksi hellävaraisimmista karvanpoistomenetelmistä ja sen lisäksi on myös täysin luonnontuotteilla toteutettua, eli kuulostaisi hyvältä herkkäihoiselle...mutta en suosittele.

2

211

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ikävä homma! Olen samaa mieltä kanssasi.
      Paljon Tsemppiä sinulle ja kiitos tästä tekstistä.

    • Anonyymi

      Moi! Saako kysyä kuinka herkkä iho sulla on? Onko atooppinen kuiva psoriaasis? Itsellä kuiva vaalea atooppinen iho ja olen harkinnut sokeroinnin kokeilua. Tää sun kertomus sai mut uudelleen miettimään menenkö sittenkään :D

      Kuullostaan niin ikävältä että en itse haluaisi kokea. Paljon tsemppiä sulle toivottavasti on paikat jo parantuneet

      ps Oliko sama juttu kainaloiden kanssa vai vaan bikinialueella?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      1060
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      113
      994
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      42
      961
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      7
      864
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      89
      816
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      3
      684
    7. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      25
      637
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      190
      633
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      73
      607
    10. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      57
      593
    Aihe